Moi. Kaipaisin kipeästi tietävämpien mielipidettä. Olen nuori aikuinen ja aina ollut aika jännä tyyppi. Minua riivaa järjettömät mielialanvaihtelut. Mieli saattaa vaihtua täysin ylösalaisin peräkkäisinä päivinä tai joskus jopa saman päivän aikana. Usein mielialanvaihtoon ei tarvita minkäänlaista syytä, niin vain tapahtuu tai sitten jokin pienen pieni asia voi suistaa mieleni täysin raiteiltaan.
Mieleni on kuin vuoristoradassa, hyvänä päivänä tunnen oloni voittamattomaksi lähes kuolemattomaksi tyypiksi. Olo on koko ajan kuin kävelisin metrin maanpinnan yläpuolella, rakastan elämääni ja itseäni. Näinä päivinä uppoudun todella syvälle johonkin omaan maailmaani jossa olen mielettömän mahtava tyyppi jota kaikki ihailevat ja josta kaikki tykkäävät, päässäni pyörii lähes taukoamatta kuin nauhurista kaikki hyvät ja hienot asiat mitä muut voisivat minusta sanoa. En osaa selittää mutta oloni on tällöin lähes epätodellinen. Välillä herään hetkellisesti kuplasta mutta hyvin nopeasti katoan sinne taas. Elämä on yhtä hymyä ja olen kuin filmitähti. Nään itseni ja elämäni kuin vaaleanpunaisten lasien läpi.
Seuraava päivä voikin olla aivan päinvastainen. Saatan itkeä koko päivän. Tunnen ihan fyysistä pahaa oloa sisälläni, kuin sisälläni olisi möykky joka vaikeuttaa jopa hengitystäni. Ahdistaa kamalasti ja tunnen oloni todella huonoksi, yksinäiseksi, väärinymmärretyksi ja epäonnistuneeksi rääpäleeksi. Tällöin olen myös äreä kuin mikä, pienikin asia voi saada minut räjähtämään täysin. Esim kissani raapaisee minua vahingossa niin huudan ja itken raivossa jonka jälkeen olo on vielä hirveämpi kun en pysty hillitä suuttumustani. Tämä on kuin oravanpyörä, pahasta olosta seuraa vielä pahempi olo enkä pysty ymmärtää että mistä olo taas tuli. Voin istua ikuisuuden suihkussa rukoilemassa etten kärsisi tällaisista mielialanvaihteluista. Ihme kyllä pitkän suihkun jälkeen olo on usein hiukan selkeämpi :O
Elän hyvin vahvasti unelmissa ja oikea elämäni ei millään tahtoisi riittää minulle. Olen aina ollut semmoinen ihminen että teen todella hulluja asioita, pakko saada lisää ja enemmän, pakko hypätä koko ajan korkeammalta, mikään ei riitä. Parisuhteeni olen aina lopettanut kyllästyttyäni, kaveriporukka on vaihtunut useaan otteeseen, en edes tiedä olenko kykenevä solmimaan pysyviä ja aitoja ystävyys suhteita, vaikeaa se ainakin on. Ja heti kun joku ihminen alkaa olemaan liian läheinen teen jotain aivan kamalaa tai älytöntä ajaakseni ihmisen pois luotani. On minulla kavereita ja muutama ystäväkin. Pystyn olla todella ihana ja hyvä ja mukava ihminen, mutta sisälläni jyllää lähes jatkuvasti jollain tavalla. En tiedä kuinka paljon se näkyy minusta ulos päin, mutta ainakin eksiltäni olen saanut palautetta että otan pienetkin asiat aivan kamalan vakavasti, saatan suuttua verisesti jostain pienestä asiasta ja saatan vaikka heittää koko suhteen menemään jos sillä hetkellä tuntuu siltä. Olen yrittänyt hallita tunteitani koska tiedostan olevani ihan älytön tapaus, mutta tunteiden ja impulssien hallinta tuntuu vaikealta ja usein minusta tuntuu etten sovi tähän maailmaan ollenkaan. Olen kuin eri planeetalta, joko olen paljon parempi kuin kaikki muut tai sitten huonoin matonen maan päällä.
Nyt olen ollut jo pari vuotta samassa työssä ja olen hurjan onnellinen etten ole lopettanut työsuhdettani. Olen ollut lukuisissa eri töissä. Alku on aina ollut lupaava, olen sanut kiitosta ja ollut hyvä työssäni ja nauttinut olostani, kunnes pikkuhiljaa alkaa ahdistaa ja alan ikään kuin ajamaan itseäni ulos työstä. Mietin paljon muista töitä ja mikä olisi minulle sopivampaa ja mikään ei tunnu olevan oikea paikka minulle. Minun on myös vaikea jaksaa muista ihmisiä työssä mikäli he ovat vähänkään ilkeitä ym. Sellaisen edessä romahdan täysin enkä kykene ohittamaan asioita olan kohautuksella vaan menen joko täysin maihin tai koen niin hirveää suuttumusta että näköä haittaa, ja pian jo keksinkin muita töitä itselleni. Tässä työssä olen nyt ihme kyllä viihtynyt, välillä viimeaikoina olen huomannut alkavani tekemään taas samaa kaavaa kuin aiemminki ja haluan tehdä sille stopin heti koska en halua nyt mokata tätäkin.
Alkoholia käytän nykyään noin kerran kuussa mutta silloin otan kunnolla. Parilla en osaa käydä ollenkaan, se on parikyt tai ei yhtäkään. Kännikäyttäytymiseni on myös todella holtitonta. Raha asiat hoidan hyvin ja muutenkin velvollisuuksissa olen lähes orjallinen. Nyt tuli aika paljon tekstiä mutta toivoisin todella että jollain olisi jotain avaavaa sanottavaa tähän. Olen koittanut lukea mm kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja epäakaasta persoonallisuudesta,mutta olen suht sekaisin. Lääkärissä en ole käynyt enkä tiedä uskallankokaan ja kun pystyn tämän kanssa kumminkin elämään vaikka yksin varmasti tulen tätä menoa aina olemaan. Tämä tänne kirjoittaminen on nyt ensimmäinen lähestymiseni asiassa, joten toivon jotain asiallisia kommentteja, menee muuten sitten tästäkin pasmat ihan sekaisin. Kiitos kaikille ja pahoittelen sekavaa tekstiä :)
Mieleni on kuin vuoristoradassa, hyvänä päivänä tunnen oloni voittamattomaksi lähes kuolemattomaksi tyypiksi. Olo on koko ajan kuin kävelisin metrin maanpinnan yläpuolella, rakastan elämääni ja itseäni. Näinä päivinä uppoudun todella syvälle johonkin omaan maailmaani jossa olen mielettömän mahtava tyyppi jota kaikki ihailevat ja josta kaikki tykkäävät, päässäni pyörii lähes taukoamatta kuin nauhurista kaikki hyvät ja hienot asiat mitä muut voisivat minusta sanoa. En osaa selittää mutta oloni on tällöin lähes epätodellinen. Välillä herään hetkellisesti kuplasta mutta hyvin nopeasti katoan sinne taas. Elämä on yhtä hymyä ja olen kuin filmitähti. Nään itseni ja elämäni kuin vaaleanpunaisten lasien läpi.
Seuraava päivä voikin olla aivan päinvastainen. Saatan itkeä koko päivän. Tunnen ihan fyysistä pahaa oloa sisälläni, kuin sisälläni olisi möykky joka vaikeuttaa jopa hengitystäni. Ahdistaa kamalasti ja tunnen oloni todella huonoksi, yksinäiseksi, väärinymmärretyksi ja epäonnistuneeksi rääpäleeksi. Tällöin olen myös äreä kuin mikä, pienikin asia voi saada minut räjähtämään täysin. Esim kissani raapaisee minua vahingossa niin huudan ja itken raivossa jonka jälkeen olo on vielä hirveämpi kun en pysty hillitä suuttumustani. Tämä on kuin oravanpyörä, pahasta olosta seuraa vielä pahempi olo enkä pysty ymmärtää että mistä olo taas tuli. Voin istua ikuisuuden suihkussa rukoilemassa etten kärsisi tällaisista mielialanvaihteluista. Ihme kyllä pitkän suihkun jälkeen olo on usein hiukan selkeämpi :O
Elän hyvin vahvasti unelmissa ja oikea elämäni ei millään tahtoisi riittää minulle. Olen aina ollut semmoinen ihminen että teen todella hulluja asioita, pakko saada lisää ja enemmän, pakko hypätä koko ajan korkeammalta, mikään ei riitä. Parisuhteeni olen aina lopettanut kyllästyttyäni, kaveriporukka on vaihtunut useaan otteeseen, en edes tiedä olenko kykenevä solmimaan pysyviä ja aitoja ystävyys suhteita, vaikeaa se ainakin on. Ja heti kun joku ihminen alkaa olemaan liian läheinen teen jotain aivan kamalaa tai älytöntä ajaakseni ihmisen pois luotani. On minulla kavereita ja muutama ystäväkin. Pystyn olla todella ihana ja hyvä ja mukava ihminen, mutta sisälläni jyllää lähes jatkuvasti jollain tavalla. En tiedä kuinka paljon se näkyy minusta ulos päin, mutta ainakin eksiltäni olen saanut palautetta että otan pienetkin asiat aivan kamalan vakavasti, saatan suuttua verisesti jostain pienestä asiasta ja saatan vaikka heittää koko suhteen menemään jos sillä hetkellä tuntuu siltä. Olen yrittänyt hallita tunteitani koska tiedostan olevani ihan älytön tapaus, mutta tunteiden ja impulssien hallinta tuntuu vaikealta ja usein minusta tuntuu etten sovi tähän maailmaan ollenkaan. Olen kuin eri planeetalta, joko olen paljon parempi kuin kaikki muut tai sitten huonoin matonen maan päällä.
Nyt olen ollut jo pari vuotta samassa työssä ja olen hurjan onnellinen etten ole lopettanut työsuhdettani. Olen ollut lukuisissa eri töissä. Alku on aina ollut lupaava, olen sanut kiitosta ja ollut hyvä työssäni ja nauttinut olostani, kunnes pikkuhiljaa alkaa ahdistaa ja alan ikään kuin ajamaan itseäni ulos työstä. Mietin paljon muista töitä ja mikä olisi minulle sopivampaa ja mikään ei tunnu olevan oikea paikka minulle. Minun on myös vaikea jaksaa muista ihmisiä työssä mikäli he ovat vähänkään ilkeitä ym. Sellaisen edessä romahdan täysin enkä kykene ohittamaan asioita olan kohautuksella vaan menen joko täysin maihin tai koen niin hirveää suuttumusta että näköä haittaa, ja pian jo keksinkin muita töitä itselleni. Tässä työssä olen nyt ihme kyllä viihtynyt, välillä viimeaikoina olen huomannut alkavani tekemään taas samaa kaavaa kuin aiemminki ja haluan tehdä sille stopin heti koska en halua nyt mokata tätäkin.
Alkoholia käytän nykyään noin kerran kuussa mutta silloin otan kunnolla. Parilla en osaa käydä ollenkaan, se on parikyt tai ei yhtäkään. Kännikäyttäytymiseni on myös todella holtitonta. Raha asiat hoidan hyvin ja muutenkin velvollisuuksissa olen lähes orjallinen. Nyt tuli aika paljon tekstiä mutta toivoisin todella että jollain olisi jotain avaavaa sanottavaa tähän. Olen koittanut lukea mm kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja epäakaasta persoonallisuudesta,mutta olen suht sekaisin. Lääkärissä en ole käynyt enkä tiedä uskallankokaan ja kun pystyn tämän kanssa kumminkin elämään vaikka yksin varmasti tulen tätä menoa aina olemaan. Tämä tänne kirjoittaminen on nyt ensimmäinen lähestymiseni asiassa, joten toivon jotain asiallisia kommentteja, menee muuten sitten tästäkin pasmat ihan sekaisin. Kiitos kaikille ja pahoittelen sekavaa tekstiä :)
Vastaukset 15
Vanhimmat
oidipus kompleksi
Koitahan käydä lääkärissä ja ota tuo kirjoittamasi teksti vaikka mukaan. Itselläni on rajatilapersoonallsiuushäiriö ja tiedän jonkin verran epävakaasta persoonallisuushäiriöstä (niitä on siis kahta tyyppiä: räjähtävä tyyppi ja rajatilatyyppi). Epäilen, että sinulla on jompikumpi, eli että sinulla on tuo epävakaa persoonallisuushäiriö. Siihen kuuluu ailahteleva mieliala, kyvyttömyys hallita tunne-elämää, ihmissuhteiden vaikeus ja dramaattisuus, jne. On kuin olisit pieni lapsi, joka on hukassa itsensä kanssa ja tuntee itsensä tyhjäksi sisältä.
Minä kävin vuoden ryhmäterapian, mutta ei siitä hirveästi apua ollut. Avun hakeminen voi olla kuitenkin alku, itse kärsin muistakin asioista, mm. vakavasta masennuksesta.
Psykiatri määrää sulle sellaiset myrkyt ettet tunne mitään muuta kuin paskakangen perseessäsi. Sitten on kaikilla kivaa.
Joko maanis-depressiivisyys tai kaksisuuntainen mielialahäiriö.
Olen samantapainen herkästi räjähtävä tyyppi välillä, ja kun ihmettelin viime vuoden puolella mistä tämä voi johtua, tuli netissä vastaan myös liika kahvin juonti. Nyt olen vähentänyt kahvia useamman kuukauden ajan ja kyllä sillä on ollut ainakin sekoilemisiin mieltä rauhoittava vaikutus, ja luulenkin että tuota mainitsemaani kaksisuuntaista mielialahäiriötä varsinkin kahvi stimuloi hurjan paljon lisää.
Hyvää jatkoa, lääkkeillä ei kannata turruttaa itseään, ei ainakaan liikaa mutta jos koet ylivoimaiseksi oireesi, niin ehkä sun kannattaa sitten kokeilla, itse olen nyt täysin kuivilla.
Katsoppa sellainen kuin mielialan aaltoiluhäiriö.
Bipolaarinen mielialahäiriö voisi olla hyvä alkudiagnoosi, mutta luulisin että taustalla on muutakin. Suosittelen lämpimästi ja todella hakeutumaan psykiatrin vastaanotolle terveyskeskuslääkärin lähetteellä. Psykiatrin tulisi ottaa sinut osastolle vähäksi aikaa litiumlääkityksen aloittamista varten. Litumlääkityksen nimenomaisena tarkoituksena on mielialavaihteluiden tasaaminen, ei huumaaminen. Onnistuneella lääkityksellä elämänlaatusi paranee huomattavasti, voit itse paremmin ja pystyt ehkä parisuhteeseenkin.
Toivon Sinulle kaikkea hyvää ja paranemista!
älkää kuunnelko näitä sekoboltseja ketkä kuuntelevat psykiatreja kuin keskitysleiriläiset lausetta "työ vapauttaa"
Ei ole mitään kaksisuuntaista mielialahäiriötä tai muuta Sairautta! vaan kyse on ulkopuolisistä tekijöistä ja myös että sinun pitää kehittää itseäsi ja mieltäsi sekä hyväksyä ensimmäisenä että mielisairautta ei ole (skizofrenia on ainoa melkeinpä)
Ja sitten kun olet hyväksynyt tuon niin tiedät että mitään lääke "myrkkyjä" et tule ottamaan vastaan sillä niitä tyrkytetään ihan jokaiselle miltei koska siinä tienaavat lääkeyhtiöt miljardeja ja sinut tunteettomana huom et tunne iloa myöskään! niin pidetään yhteiskunnassa töissä yms!
Joten en ehdi enempää keskustelemaan mutta ei. sinulla ei ole sairautta! Ja älä missään tapauksessa ota mieliala lääkkeitä edes kokeiltavaksi vastaan sillä näin aiheutat vahinkoa aivolle,sydämmellesi ja myös rahoitat tuota hyvin epä inhimillistä bisnestä!
lopeta se alkoholi! kerran kuussakin on jo liikaa. Alkoholin kohtuu käyttöä ei olekkaan. Sitä oikeen rahoittaa lääkeyhtiöt koska sillä saa heti ihmisen heikoksi eli suostuu kaiken maailman myrkky lääkkeisiin kuten litium ja muut elämän pilaavat myrkyt.
Sinun ei tarvitse olla kuin ne epätoivoiset luovuttajat ketkä masennuslääkkeitä vetää. Jopa huumeen käyttäjät ovat paljon paljon vahvempia.
Mutta voit olla selviytyjä ja parantaa itsesi luonnollisesti sillä masennuslääkkeitä ei olekkaan sillä ne vain sekoittaa ja hajoittaa koko mielesi kehosi.
Heh on taas monia koomikkoja täällä 24:ssa vastaamassa.
Aloittajalle: kannattaa varata aikaa lääkäriltä ja kertoa noista oireista. Viittaisivat näin varovasti arvioiden tunne-elämän epävakauteen juurikin. Kaksisuuntaisessa kaudet kestävät yleensä pidempään ja oireet ovat vakavampia sairausjaksojen aikana, monet sotkevat maniassa elämänsä totaalisesti ja joutuvat pakkohoitoon. Kannustan hakemaan apua, epävakauteen on hoitoa olemassa ja ennuste on hyvä :)
Kannattaa katsoa itsehoito vinkkejä ja ei (psykiatriselta hoito puolelta) sillä siinä on vain raha motiivina. Vaan kannattaa esim elämänatapoihin ja muihin kiinnittää huomioita.
Älä missään tapauksessa mene mihinkään psykiatria yms vastaanotolle sillä siellä annetaan samantien lääkkeitä ja ei (huumaavia hyvän olon tuottavia lääkkeitä) vaan niitä mielialalääkkeitä ja ei nykyään enää potilasta eikä ongelmia haluta auttaa vaan vain lääkitä ja pitää potilas kurjassa lääke kuplassa jossa on paha olla mutta on tunnoton (huonolla tapaa)
Kyllä kuulee täällä taas monet vastaajat ketkä tukee lääkkeitä niin todella katkeria parista syystä.
Joko itse käyttävät mielialalääkkeitä ja tahtovat myös muut samaan junaan (kateus,katkeruus motiivina)
Tai sitten on jotain psykiatriaa opiskelevia pätijöitä / mielialalääkkeiden kannattajia (voiton/rahan tai jonkun sadistisen oman mielensä takia) kun heillä itsellä ei ole ihanaa omaa elämää niin eivät tahdo muillekkaan tyyliillä.
:) mutta usko minua sinä tulet viellä "terveeksi" ja kun muutat terveellisen elämäntavan ja alat kunnolla hoitamaan omaa mieltäsi esim joogalla ja monella harjottelulla / harrastuksella niin ELÄMÄ HYMYILEE! viellä ;)
Ja kun elämä hymyilee niin olet niin iloinen ettet kajonnut mihinkään mielialalääke soppaan joka on miltei aina kokoelämän vievä ja turmeleva tie.
Myös näet kun heti luovuttaneet ja höplästä vedättäytyjät jotka lääkkeitä ovat syöneet tuttavasi/ystäväsi ovat aivan katkeria ja oikein vollottaa kun yrittävät lopettaa mutta aivot eivät enää palaudukkaan ja sitten takaisin lääkkeeseen ja tunteettomakso ja vailla elämänhalua Lääkäreittenhän perus lause on tämä "masennuksesi vain palasi pahempana" eikä myönnä lääkkeen turmelevaa aivokemiaa ns pysyviä lopetus ja vieroitusoireita.
;) älä luovuta! myös yleinen kommentti mihin ei kannata uskoa mieliala lääkkeiden syöjiltä on "elämäni on parantunut, olen huvin onnellinen"
tiedän lähipiiristäni kymmenia ja töistäni useampia kymmeniä mieliala lääkkeen turmeleltuja ihmisiä.Myös minä olin samassa jamassa noin 12vuotta sitten Jotkut saatiin vielä melko hyvin palautettua (pitkä pitkä prosessI) ITSE OLIN ONNEKAS MUTTA MYÖS SISUKAS! mutta useammat ei saatu.
Joten itse yhdyn tuohon täysin että älä koske noihin lääkkeisiin. Minulle elämä on hymyillyt nytten 8vuotta jo ja en ole kajonnut mihinkään mielialalääkkeeseen/päihteeseen paitsi välillä kahviin ja todella harvoin kannabikseen.
Toivon sinulle kaikke hyvää ja että valitset oikean polun! :) hyvää kevättä kaikille =)
Moi. Juu siis lääkkeitä en halua missään nimessä, pelkkä ajatus tuntuu pahalta. Mutta saakohan kunnallisella puolella mitään muuta apua kun vaan reseptin käteen, meinaan tollasta jutteluapua ym? Yksityiselle ei ole mahdollisuuksia mennä.
Elämäntavat on hyvät, liikun paljon ja ulkoilen ja koitan myös henkisestä puolesta pitää mahd hyvää huolta, pohdiskelen ja kirjotan tunteita ylös ym mitä tahansa epätoivosta että saisin mielialat pysymään kasassa tai edes ymmärtämään itteäni paremmin ja että miksi mun mielialat heittelee näin. Ehkä sosiaalista elämää pitäis kohentaa, mutta just siinä on haaste kun mun olot on välillä niin vammaset ettei ees huvita nähä ketään ja kuvittelen että kaikki ois jotenkin mua vastaan tai jotain muuta vainoharhaista. Hyvinä päivinä kyllä nään ja teen mutta sellai yleisesti mun olo on niin kökkö et on vaikeeta pitää sosiaalisia suhteita hyvinä ja vahvoina, ne on aina vaan jotenkin hataralla pohjalla ja on semmonen vähän ulkopuolinen olo aina vaikka kavereita on :( äääähhhhh
Hei,
hieno askel on jo, että osaat kuvailla ongelmasi noin hyvin ja tiedostat sen ja olet valmis tekemään matkan itseesi - siihen kuka olet ja miksi olet sellaiseksi tullut kuin nyt. Uskon, että kaikesta, mikä lisää itsetuntemustasi on hyötyä. Kuvailusi perusteella voisit hyötyä todella paljon viime syksynä ilmestyneestä Elaine N. Aronin kirjasta "HSP erityisherkkä ihminen". Ainakin noihin ulkopuolisuuden tunteisiin liittyen sain itse siitä paljon oivalluksia ja miksei muutenkin vaihteleviin mielialoihin. Kannattaa myös perehtyä tunnelukkoihin liittyvään kirjallisuuteen ja nettimateriaaliin esim. www.tunnelukkosi.fi -sivustolla. Myös persoonallisuustestin tekeminen auttaa ymmärtämään itseä ja muita. Suosittelen testiä, joka löytyy osoitteesta http://www.16personalities.com/
Jos sinulla alkaa olla itsetuhoisia ajatuksia, hakeudu välittömästi ammattiavun piiriin. Kognitiivisen psykoterapian läpikäyminen muutenkin on nykyään ihmisillä mun mielestä jo ihan peruskauraa, vaikkei ne sitä ääneen mainostaisikaan. Ei tarvitse olla "hullu" hakeakseen itselleen keskusteluapua. Silloin ei vain kuormita lähipiiriiään ongelmillaan liikaa, ja se jos mikä on vastuunottoa elämästään.
Minä ehdottaisin juoksulenkkejä. Tehoaa minuun aivan kun vahvimmat lääkkeet.
Kun ihminen saa happea ja liikuntaa ( että tulee kunnolla hiki) niin katsoppas kummaa. Ei ole masennusta, ei ole pilvissä lentoa. On vain iloinen elämänläheinen ystävä kaikille .
Kokeile , niin huomaat.
Se ei maksa mitään ja on usein parasta itsehoitoa moniin moniin vaivoihin.
Anna itsellesi elämä täydellä laidallisella ja nauti siitä .
Ai kun on hyvä olla ja hyvä mieli !
Tuon tunnelukko kirjan olen lukenut, mutta siitä en kokenut saavani paljoakaan apua. Mutta nyt kävin lueskelemassa enemmän tosta erityisherkkyydestä ja se tosissaan kuulosaa todella tutulta. Ehkä olenkin tuommoinen erityisherkkä ihminen enkä mielisairas! Tuntuu heti vähän paremmalta, pitää perehtyä aiheeseen kunnolla jos vaikka oppis elämään itsensä kanssa ja rakastamaan itteään juuri tällaisena ja lähentymään oikeasti ihmisten kanssa :) Ja muutes tuon lenkin voiman olen kanssa huomannut, sillon kun on vahva ja hyvä olo ja lähtee lenkille niin sen jälkeen olo on mahtava! Vielä kun sais ittensä juoksulenkille sillon kun olo on huono niin olo vois ehkä parantua. Yleensä jos lähden huonoissa oloissa kävelylle niin olen kotiin tullessa entistä enemmän surullisena tai raivona. Seuraavan kerran juoksen niin lujaa etten sen jälkeen jaksa angstata ;D Otan muuten mielellään vastaan kirjavinkkejä ym ja kokemuksia tuosta erityisherkkyydestä.
Liikunta voi pahentaa oloa joissain tapauksissa. Sä taidat olla sellanen. Mutta oppia ikä kaikki. Sille yhdelle pellelle joka luulee että lääkityt on katkeria niin mitä peetä. Miksi sitä olisi katkera jostain mistä on ollut oikeasti apua? Musta terapiat on huuhaata silloin kun ihminen on oikeasti psyykkisesti sairas. En silti sano että älä mene terapiaan. Moni mielenterveysongelmainen on huomionhakuinen ja terapia antaa mahdolisuuden puhua mielenterveysongelmaisen lempiaiheesta .minäminäminäminä jne.. Näitä narsistisia tarpeita on jokaisella ja joillain ne vaan korostuu. Toisilla sairauteen asti.