Lapsilisät

Keskustaedustajan mielestä lapsilisien verotus vähentäisi toimelijaisuutta ja on hyvin vahingollinen.

Kyllä ne ei lasten tekoa lopeta, vaikkei lisiä olisi laisinkaan.

Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.

Kyllä ne on koulunsa käyneet siihen mistä narusta kulloinkin vedetään.
7164
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kaikista parasta valtion säästämistä on kun kaikki valtion viroissa olevat lomautetaan kaheksi tai kolomeksi viikoksi, niin säästöjä tulee miljaardeja, ei tarvi käyvä ollenkaan käsiksi noihin pieniin sosiaalitukeihi.

Äänestä

Vasurit lähtee hallituksesta, hyvä vain kun yksi turhakepuolue on vähempänä!

Äänestä
  • Seuraavana lähtöö Vihreät hallituksesta.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    Seuraavana lähtöö Vihreät hallituksesta.

    Vihreät on aivan yhtä suuri turhakepuolue ku persut, persut pelekäsi mennä ollenkaan hallitukseen!

    Äänestä

Lapsilisien leikkaukset on vähäistä, sillä 6-8 euroon kuukaudessa ei monta tupakkinassakkaa osteta.
Jos lapsia on ruokakunnassa 14, niin vaatteetkin on hyvää materiaalia nykyään, että ne kestää vaikka sukupolvelta toiselle. Taloudellinen eläjä voi säästää omassa huushollissa tuollaisen lapsilauman kanssa valtavasti, jos ei ole uusavuton, vaan kokittaa, leipoo, paistaa itse kuten ennen ruukattiin.

Äänestä
  • Vasurit ei tota hyväsyny et lapsilistä leikataan, onhan tuo suuri leikkaus 14x8e=112 kk tekee vuodessa 1344e aivan järjetön kapitalistisen hallituksen leikkaus.

    Äänestä

  • niin törkeetä että kirjoitti:

    Vasurit ei tota hyväsyny et lapsilistä leikataan, onhan tuo suuri leikkaus 14x8e=112 kk tekee vuodessa 1344e aivan järjetön kapitalistisen hallituksen leikkaus.

    mutta että sipinen petti oman pohjoisen puoluekenttänsä .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kevättä rinnoissa kirjoitti:

Keskustaedustajan mielestä lapsilisien verotus vähentäisi toimelijaisuutta ja on hyvin vahingollinen.

Kyllä ne ei lasten tekoa lopeta, vaikkei lisiä olisi laisinkaan.

Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa.

Kyllä ne on koulunsa käyneet siihen mistä narusta kulloinkin vedetään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu