Hyvä vasurit!!

Keskari

Kerrankin oli jollakin oikeasti munaa lähteä Kataisen vetämästä sirkuksesta. Viimeisen kehysriihen "säästöt" jäävät tämän hallituksen viimeiseksi. Kaiken kukkuraksi seuraava hallitus, joka aloittaa viimeistään vuonna 2015, saa perinnöksi melkoisen pskaläjän. Yksikään tämän hallituksen tekemä päätös ei johda mihinkään muuhun kuin totaali pysähdykseen. Todennäköisesti velanottoon näillä päätöksillä ei ole merkitystä, koska todelliset ylihinnoitellut kulut eivät pienene.

Onneksi olkoon Arhinmäki! Oikea päätös. Osakkeet nousivat aivan varmasti monen silmissä, jopa Soinin.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/201403250215331_uu.shtml
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014032518156946_uu.shtml

322

3162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • åpoiiuyytre

      Monia hyviä tekoja tehty. Työtä ja asuntoja malminlentokentälle. Varallisuusveron alarajan nosto jne.. Mutta työttömien,lapsiperheiden ja eläkeläisten kyykytys liikaa. Vasemmisto todisti jälleen olevansa ainoa todellinen vaihtoehto suomalaiselle duunarille ja köyhälistöllr.
      Hieno suoritus Paavo ja Merja. Koko vasemmistosuomi kiittää ja toivottaa onnea!! Hieno suoritus...

      • Heehhe

        Ei ollut vastuunkantajiksi Vasemmistosta ,häntä koipien välisssä luikitaan karkuun ,todellista vastuunpakoilua . Sitä mitä vasurit saivat aikaan se vesitettiin .

      • åpoutr
        Heehhe kirjoitti:

        Ei ollut vastuunkantajiksi Vasemmistosta ,häntä koipien välisssä luikitaan karkuun ,todellista vastuunpakoilua . Sitä mitä vasurit saivat aikaan se vesitettiin .

        Aivan loistava suoritus vasemmistolta. Näin toimii osaava ja taisteleva vasemmisto!!

      • niljakasta
        åpoutr kirjoitti:

        Aivan loistava suoritus vasemmistolta. Näin toimii osaava ja taisteleva vasemmisto!!

        Vai loistava suoritus! Seuraavia vaaleja varten piti lähteä. Olisi ollut suoraselkäistä lähteä jo kaksi vuotta sitten.

      • äöllnbvvcc
        niljakasta kirjoitti:

        Vai loistava suoritus! Seuraavia vaaleja varten piti lähteä. Olisi ollut suoraselkäistä lähteä jo kaksi vuotta sitten.

        Erinomainen suoritus paljon kokoaan suuremmalta puolueelta. Taisteleva ja osaava puolue. Ei paeta vastuuta mutta ollaan myös äänestäjilleen kokoajan vastuussa.. Parasta mitä äänestämällä saa, vasemmisto!!!!!!!!!!

      • käpykaartiin
        äöllnbvvcc kirjoitti:

        hheeh ja vastuuta pakoon ainakin Urpelaisen mielestä , nyt sitten hallitusta haukkumaan , siinä meillä vastuunkantajat vailla vertaa hhhhehehhheeee vattat kippurassa naureskellaan .

      • arhimäen naama

        Arhinmäki ei olisi lähtenyt. Ei olisi halunnut menettää palliaan ja suurempaa tilipussiaan. Asia tuli riittävän selvästi rivien välistä kun kuunteli Annika Lapintietä ja kysyivät oliko varmasti yksimielistä ja mikä oli Arhinmäen kanta. Kierteli ja kaarteli ja yritti pelastaa arhinmäkeä ettei tämä menettäisi kasvojaan. Mutta näkyi ulos.
        Arhinmäen oli pakko myöntyä kun kaikki muut olivat lähdön puolella. Tämä on tosi.

      • ummu malmilta

        Kuka haluaa muuttaa lentomelualuelle. Näin tulee tapahtumaan kun Malmin lentokenttä lakkaa. Vantaalle laskeutuvat saavat uuden suunnan laskeutua. Onhan se jo kuultu kesäsin Vantaan kiitoteiden remontin aikana.

      • KALLE KELLO

        Minä en ole nähnyt yhtään hyvää tekemistä tämän paskahallitus kokoomus jha demarisontaläjien tekekevän. Nämä kaksi paskaläjäpuoluetta on pistänyt tämän maan niin hunningolle kun pistää voi. Kyllä nuo kaksi paskaläjää taas kilvan kehuuvat itteään iltauutisissa. Voi v***u, on mitta täynnä. Tarvii lähtee hakeen Tallinnasta viina, kaljaa ja tupakkaa vähän enemmän.. On noita häitä tulossa

      • Tuskankippura
        käpykaartiin kirjoitti:

        hheeh ja vastuuta pakoon ainakin Urpelaisen mielestä , nyt sitten hallitusta haukkumaan , siinä meillä vastuunkantajat vailla vertaa hhhhehehhheeee vattat kippurassa naureskellaan .

        Eipä taida SDP vaalien jälkeen kippurassa nauraa. Ennemmin ovat kippurassa tuskasta. Tekivät jälleen köyhille ja lapsiperheille karhunpalveluksen. Kokoomukselta sen kyllä ymmärtääkin mutta työläisten SDP!!!!

      • valta ob valtaa

        Miehen työ!! Kiitos Arhinmäki.

        Urpilainen halailee vain Kataista. Rikas työläinen vetää samaa rekeä!

        Urpilainen suurin takinkääntäjä. Tantta ja mikki-hiiri toimii!!

      • Ummulle malmilta
        ummu malmilta kirjoitti:

        Kuka haluaa muuttaa lentomelualuelle. Näin tulee tapahtumaan kun Malmin lentokenttä lakkaa. Vantaalle laskeutuvat saavat uuden suunnan laskeutua. Onhan se jo kuultu kesäsin Vantaan kiitoteiden remontin aikana.

        olisi kysymys. Onko suomi s.aatana yhtäkuin se kehä III:sen sisäinen alue. Näyttää olevan niin, että päättäjät kantaa huolta vain pääkaupunkiseudusta.
        Täällä kehä 3:n ulkopuolella on käytettävä autoa, ym muuta, mitä tullaan rokottamaan tulevissa säästöissä.
        Muuttakaa s.aatana pois sieltä tsadistanne tänne maaseudulle, niin ei lentomelu häiritse.

      • hanm
        Ummulle malmilta kirjoitti:

        Saman voisi sanoa sinulle.
        Muuta pois sieltä maaseudulta niin ei tarvitse bensakustannuksista itkeä.

      • Kuules hanm
        hanm kirjoitti:

        Saman voisi sanoa sinulle.
        Muuta pois sieltä maaseudulta niin ei tarvitse bensakustannuksista itkeä.

        tai v.itun kusipää oletkin. Olen jo lähdössä mutta pois suomesta. Jää sina vaan tänne paskaläjään maksamaan ja pelastamaan maata nimeltä suoli.
        Mun seuraavat verot mm polttoaineesta menee toisen valtion kassaan.

      • 82638sd

        Ehkä nyt suomalaislasten mielenterveysongelmat häviävät kun ruotsinopetustakin aikaistetaan. Ilman ruotsinkielen kaltaista korkeakulttuuria kuka tahansa juntti masentuu ja syrjäytyy työmarkkinoilta.

        http://tinyurl.com/f7sdjsex4

      • miten nyt rikkaat pä

        On se muuten kumma juttu , ettei taaskaan mennyt läpi ajatus , että esim.50.000€
        tienaavilta otettais lapsilisät kokonaan pois.Ne ei sitä tarvii niin kipeästi kun kaikki köyhemmät.Mikä ihme se on muutenkin ettei niiltä oteta jolla on kaikkein eniten , vaan aina rokotetaan vaan meitä vähemi osaisia ??????Katainen on yksi kusipää, niin itteensä täynnä oleva ettei nää metsää puilta.

      • Katainen ja kumppani
        Heehhe kirjoitti:

        Ei ollut vastuunkantajiksi Vasemmistosta ,häntä koipien välisssä luikitaan karkuun ,todellista vastuunpakoilua . Sitä mitä vasurit saivat aikaan se vesitettiin .

        Oikeistolaisten politiikkahan se Vasemmistoliiton pakotti lähtemään. Oikeistolaiset saisivat hävetä vastuutonta köyhiensortopolitiikkaansa!

      • näin on
        Heehhe kirjoitti:

        Ei ollut vastuunkantajiksi Vasemmistosta ,häntä koipien välisssä luikitaan karkuun ,todellista vastuunpakoilua . Sitä mitä vasurit saivat aikaan se vesitettiin .

        Olet väärässä. Mitä on vastuunkanto ja kenelle? Katainen puhui kauniisti yleisesti, niin yleisesti ettei siinä ollut päätä eikä häntää. Ei se ole pakoon luikkimista että ei suostu tekemään mitä tahansa, päinvastoin se on selkärankaista toimintaa. Näinhän se on. Kyllä se, että vassi on hallituksessa näinkin kauan ollut osoittaa jo itsessään todellista vastuunkantoa.

      • 17+15=32
        Heehhe kirjoitti:

        Ei ollut vastuunkantajiksi Vasemmistosta ,häntä koipien välisssä luikitaan karkuun ,todellista vastuunpakoilua . Sitä mitä vasurit saivat aikaan se vesitettiin .

        Juuri näin , , oltiin " KÖYHIEN ASIALLA "

      • 53ja
        Tuskankippura kirjoitti:

        Eipä taida SDP vaalien jälkeen kippurassa nauraa. Ennemmin ovat kippurassa tuskasta. Tekivät jälleen köyhille ja lapsiperheille karhunpalveluksen. Kokoomukselta sen kyllä ymmärtääkin mutta työläisten SDP!!!!

        joo urpilaisen lähtö sdp johdosta sinetöityi näillä leikkauksilla lapsilisiin ja työttömyysturvaan. olisivat voineet ottaa puoluetuista ja presidenttien palkkiot jaeläkkeet verolle 50%vero

      • Tavja Halonen
        53ja kirjoitti:

        joo urpilaisen lähtö sdp johdosta sinetöityi näillä leikkauksilla lapsilisiin ja työttömyysturvaan. olisivat voineet ottaa puoluetuista ja presidenttien palkkiot jaeläkkeet verolle 50%vero

        ei kuules hyväksy, että kajoat sen eläkkeeseen, mikä on sidottu nykyisen presidentin tienesteihin. Johan se,,,liki ainoona,,, nosti mölyn kun Sauli otti ja kyykytti pestinsä alkajaisiksi palkkansa vuoden 2006 tasolle. Ehkä hällä siihen varaa on, mutta myös sukuelimiä. Moniko punakaartilainen tinkii tilistään vapaaehtoisesti, edes Paavo?

      • tässä vastaus

        Kyä kommunistit joutivat lähtemään,kuka nuita kaipaa ?

      • ***********
        hanm kirjoitti:

        Saman voisi sanoa sinulle.
        Muuta pois sieltä maaseudulta niin ei tarvitse bensakustannuksista itkeä.

        Vai että pitäis muuttaa kehäholmosen sisäpuolelle,sehän kohta mutiais'ten vallassa kokonaan.Ei tule kuuloonkaan.Haluan asua ja elää kaltaisteni (suomalaisten) lähellä.

      • EI merkitystä!!!
        Heehhe kirjoitti:

        Ei ollut vastuunkantajiksi Vasemmistosta ,häntä koipien välisssä luikitaan karkuun ,todellista vastuunpakoilua . Sitä mitä vasurit saivat aikaan se vesitettiin .

        Sillä ei ole mitään merkitystä tehtyyn päätökseen vaikka Arhinmäki ja Kyllönen erosivat Hallituksesta tai olisivat olleet mukana.
        Arhinmäki ja Kyllönen ovat olleet mukana Hallituksessa ja syytäen rahaa esim. Kreikkaan ja veronalennuksina suuryrityksille. Tämä Hallitus (mukana Arhinmäki ja Kyllönen) on eniten velkuunuttanut Suomea "kestämättömyysvajeeseen" ja kansalaisten kurjimukseen vertaeltaessa eri hallituksia.

        Ansionsa on myös suomisyöjällä Olli Rehnillä ylimpänä päättäjällä.

        Tämä Hallitus = vain huonoja päätöksiä valtion velan ennennäkemätöntä kasvua.

      • Trolli2313
        tässä vastaus kirjoitti:

        Kyä kommunistit joutivat lähtemään,kuka nuita kaipaa ?

        Vasemmistolaiset eivät ole kommunisteja. Hyvä yritys kuitenkin.

      • säästöpossuttaja
        Ummulle malmilta kirjoitti:

        olisi kysymys. Onko suomi s.aatana yhtäkuin se kehä III:sen sisäinen alue. Näyttää olevan niin, että päättäjät kantaa huolta vain pääkaupunkiseudusta.
        Täällä kehä 3:n ulkopuolella on käytettävä autoa, ym muuta, mitä tullaan rokottamaan tulevissa säästöissä.
        Muuttakaa s.aatana pois sieltä tsadistanne tänne maaseudulle, niin ei lentomelu häiritse.

        >muuta, mitä tullaan rokottamaan tulevissa säästöissä.

        Ahaa!

      • ei-lintsari
        KALLE KELLO kirjoitti:

        Minä en ole nähnyt yhtään hyvää tekemistä tämän paskahallitus kokoomus jha demarisontaläjien tekekevän. Nämä kaksi paskaläjäpuoluetta on pistänyt tämän maan niin hunningolle kun pistää voi. Kyllä nuo kaksi paskaläjää taas kilvan kehuuvat itteään iltauutisissa. Voi v***u, on mitta täynnä. Tarvii lähtee hakeen Tallinnasta viina, kaljaa ja tupakkaa vähän enemmän.. On noita häitä tulossa

        >Tarvii lähtee hakeen Tallinnasta viina, kaljaa ja tupakkaa vähän enemmän.

        Ahaa, et siis halua osallistua tämän tasavallan rakentamiseen veroja maksaen

      • Mitättömiä
        Trolli2313 kirjoitti:

        Vasemmistolaiset eivät ole kommunisteja. Hyvä yritys kuitenkin.

        luusereita kaikki kommunismia kannattavat lortot. Tässäkö olivat vasemmistoliiton parhaat voimat. Heh heh. Kummastakaan ei tosiasiassa ole ollut mihinkään.

      • rtuopå
        åpoutr kirjoitti:

        Aivan loistava suoritus vasemmistolta. Näin toimii osaava ja taisteleva vasemmisto!!

        >Näin toimii osaava ja taisteleva vasemmisto!!

        Rintamakarkureita on ollut ennenkin; kaikista ei ole taistelijoiksi.

      • eduskuntaryhmä++++
        äöllnbvvcc kirjoitti:

        Erinomainen suoritus paljon kokoaan suuremmalta puolueelta. Taisteleva ja osaava puolue. Ei paeta vastuuta mutta ollaan myös äänestäjilleen kokoajan vastuussa.. Parasta mitä äänestämällä saa, vasemmisto!!!!!!!!!!

        Kiitos kuuluu vasemmistoliiton eduskuntaryhmälle. Yksinomaan. Lapintie paljastaa tahtomattaan että Arhinmäen puheenvuoro paljasti että pitäisi jatkaa hallituksessa.

      • 53ja
        Tavja Halonen kirjoitti:

        ei kuules hyväksy, että kajoat sen eläkkeeseen, mikä on sidottu nykyisen presidentin tienesteihin. Johan se,,,liki ainoona,,, nosti mölyn kun Sauli otti ja kyykytti pestinsä alkajaisiksi palkkansa vuoden 2006 tasolle. Ehkä hällä siihen varaa on, mutta myös sukuelimiä. Moniko punakaartilainen tinkii tilistään vapaaehtoisesti, edes Paavo?

        ei sen tartte sitä hyväksyäkkään joseduskunta niin päättää sillä on valta tehdä siitä laki ja se on sillä sipuli kyllä sinun mainitsemat punakaartilaiset ova tinkineet omasta palkastaan enemmän kuin ns valkokaartilaiset jotka ovat vieneet suomen työpaikat ulkomaille rahan kiilto silmissä , tämäkö isän maallista touhua

      • jljhvljhclcjh
        miten nyt rikkaat pä kirjoitti:

        On se muuten kumma juttu , ettei taaskaan mennyt läpi ajatus , että esim.50.000€
        tienaavilta otettais lapsilisät kokonaan pois.Ne ei sitä tarvii niin kipeästi kun kaikki köyhemmät.Mikä ihme se on muutenkin ettei niiltä oteta jolla on kaikkein eniten , vaan aina rokotetaan vaan meitä vähemi osaisia ??????Katainen on yksi kusipää, niin itteensä täynnä oleva ettei nää metsää puilta.

        Siinä on sellainen ongelma että demokratiaa ja oikeudenmukaisuutta ei tässä maassa ole.

        Täällä kovaääninen vähemmistö saa tahtonsa läpi.

        Tällä kovaäänisellä vähemmistöllä tarkoitan rikkaita ja hyvin toimeentulevia.

        Köyhällä ei ole resursseja, ei rahallisia eikä ajallisia, pitää ääntä. Siitä syystä köyhiltä voi rokottaa kunnes tulee se raja vastaan että köyhä lataa pyssynsä ja nousee barrikadeille. Paitsi että sitä ei tule tapahtumaan koska rikas vähemmistö hallinnoi tiedotusvälineitä, mediaa sekä armeijaa ja poliisia.

        Lisäksi kun äärioikeistolaisia "vigilante" ryhmiä ei paimenneta yhteiskunnan taholta lainkaan, he saavat häiriköidä kansalaisia ja köyhälistöä ja toisena äänekkäänä vähemmistönä esiintyä mediassa muka "kansan äänenä".

      • velli pallo
        ei-lintsari kirjoitti:

        >Tarvii lähtee hakeen Tallinnasta viina, kaljaa ja tupakkaa vähän enemmän.

        Ahaa, et siis halua osallistua tämän tasavallan rakentamiseen veroja maksaen

        johan se on nähty, ettei tuo halua osallistua kun trollailuun ja toisten haukkumiseen! tyhmä äijä.

      • tt-99
        rtuopå kirjoitti:

        >Näin toimii osaava ja taisteleva vasemmisto!!

        Rintamakarkureita on ollut ennenkin; kaikista ei ole taistelijoiksi.

        Vasemmistoliittohan olisi voinut lähteä hallituksesta jo silloin, kun hallitus päätti lahjoittaa miljarditolkulla rahaa eurooppalaisille pankkiireiden hyvinvoitirahastoon.

        Silloin se ei käynyt, Mutta nyt kun vaalilappujen täytön aika lähestyy, mieli on kummasti muuttunut...

      • haluan tietää
        Trolli2313 kirjoitti:

        Vasemmistolaiset eivät ole kommunisteja. Hyvä yritys kuitenkin.

        Mikä on ero?

      • haistakaa

        Arhimäki sekoilut 3 vuotta hyväksynnyt tukipaketteja korruptunoille valtioille käyttäytynyt epäasiallisesti ministerin tason politikolle kravatit ja kännäilyt, kokomuksen ohjenuorassa ollut koko ajan,Nyt tyhmät uskoo että vasemisto eroaa vakamuksensa puolesta
        Irtopisteitä nämä keräävät

      • jööran
        Tavja Halonen kirjoitti:

        ei kuules hyväksy, että kajoat sen eläkkeeseen, mikä on sidottu nykyisen presidentin tienesteihin. Johan se,,,liki ainoona,,, nosti mölyn kun Sauli otti ja kyykytti pestinsä alkajaisiksi palkkansa vuoden 2006 tasolle. Ehkä hällä siihen varaa on, mutta myös sukuelimiä. Moniko punakaartilainen tinkii tilistään vapaaehtoisesti, edes Paavo?

        Ministereiltä ja kansanedustajilta kulukorvaukset pois,omillaan tässä joutuu muutkin kohta töihin kulkemaan ja vielä huomattavasti pienemmillä tuloilla.Onko kukaan laskenut paljonko säästyisi jos kansanedustajilta lopetettaisiin edustajan eläke,ei muuallakaan maksella eläkkeitä jos terve ihminen saa kenkää huonosti hoidetun työn takia.Säästö olisi varmaan hyvinkin samaa luokkaa kuin ansiosidannaisten leikkauksella saatu.Ministereiltä pois ns.ministeriviinat,ellei pysty omillaan juomaan olkoon juomatta Tässä näitä olisi säästökohteita Kataiselle ja kumppaneille ja lisää löytyy kun laitetaan joku dosentti tutkimaan.

      • haistakaa
        tt-99 kirjoitti:

        Vasemmistoliittohan olisi voinut lähteä hallituksesta jo silloin, kun hallitus päätti lahjoittaa miljarditolkulla rahaa eurooppalaisille pankkiireiden hyvinvoitirahastoon.

        Silloin se ei käynyt, Mutta nyt kun vaalilappujen täytön aika lähestyy, mieli on kummasti muuttunut...

        Näin on täysin samaa mieltä

      • KALLE alkup KALLE
        ei-lintsari kirjoitti:

        >Tarvii lähtee hakeen Tallinnasta viina, kaljaa ja tupakkaa vähän enemmän.

        Ahaa, et siis halua osallistua tämän tasavallan rakentamiseen veroja maksaen

        Älähän nyt viisastele siellä. Olen tätä tasavaltaa pönkittänyt jo niin kauan, ettet sinäkää ole ollut edes pilkkeenä isäsi silmäkulmassa. Olen pönkittänyt työnantajia luopumalla kesälomarahoista, palkankorotuksista, ja ollut lomautettuna.. Tosin tuon viimeksimainitun saalis oli se, että sain sitten tehdä triplasti enemmän töitä että pääsi ns ajantasalle. Töitä olen tehnyt niin kauan, että suurin osa teistä ei ollut edes syntyntkään vielä. Jo voisin jäädä töistä pois ja tekisin sen ilomielin, mutta kun se lottovoitto antaa odotuttaa itseään. Älä siis tule minulle viisastelemaan ja viinani, kaljani ja tupakkini haen vastedeskin tuolta lätäkön täkaa ja sen teen riemumielin

      • Marttyyrilähtö
        niljakasta kirjoitti:

        Vai loistava suoritus! Seuraavia vaaleja varten piti lähteä. Olisi ollut suoraselkäistä lähteä jo kaksi vuotta sitten.

        Marttyyri lähtö se oli vasemmistolta saivat edes vähän kunnioitusta vaikka eivät sitä ansaitse.

      • seuraava2
        53ja kirjoitti:

        joo urpilaisen lähtö sdp johdosta sinetöityi näillä leikkauksilla lapsilisiin ja työttömyysturvaan. olisivat voineet ottaa puoluetuista ja presidenttien palkkiot jaeläkkeet verolle 50%vero

        Niin Urpilainen lähtee Eu hommiin ja toivottavasti toimii siellä yhtälailla Eu:n etua ajaen kuin täälläkin. Toisaalta tuolla ammattitaidolla kaksikko Katainen ja Urpilainen voisi ajaa Eu:n yhtä alas kuin Suomen. Entisen Kemira pääjohtajan veikkaushan oli että Eu hajoaa vuoteen 2029 mennessä

      • ...
        jööran kirjoitti:

        Ministereiltä ja kansanedustajilta kulukorvaukset pois,omillaan tässä joutuu muutkin kohta töihin kulkemaan ja vielä huomattavasti pienemmillä tuloilla.Onko kukaan laskenut paljonko säästyisi jos kansanedustajilta lopetettaisiin edustajan eläke,ei muuallakaan maksella eläkkeitä jos terve ihminen saa kenkää huonosti hoidetun työn takia.Säästö olisi varmaan hyvinkin samaa luokkaa kuin ansiosidannaisten leikkauksella saatu.Ministereiltä pois ns.ministeriviinat,ellei pysty omillaan juomaan olkoon juomatta Tässä näitä olisi säästökohteita Kataiselle ja kumppaneille ja lisää löytyy kun laitetaan joku dosentti tutkimaan.

        Nyt on Soini tummanpunainen kateudesta.

      • Puolueuskollinen

        HIENOA VASEMMISTO! Nyt alkaa teidän aikakautenne! En koskaan enää äänestä muuta puoiuetta, koska vasemmisto on nyt todistanut oikeudenmukaisuutensa! Saatte varmasti kaikkien pienituloisten lapsiperheiden äänet !!!!

      • Ihmettelen. Miksi
        ... kirjoitti:

        Nyt on Soini tummanpunainen kateudesta.

        Miksi olisi?

      • velli pallo
        KALLE alkup KALLE kirjoitti:

        Älähän nyt viisastele siellä. Olen tätä tasavaltaa pönkittänyt jo niin kauan, ettet sinäkää ole ollut edes pilkkeenä isäsi silmäkulmassa. Olen pönkittänyt työnantajia luopumalla kesälomarahoista, palkankorotuksista, ja ollut lomautettuna.. Tosin tuon viimeksimainitun saalis oli se, että sain sitten tehdä triplasti enemmän töitä että pääsi ns ajantasalle. Töitä olen tehnyt niin kauan, että suurin osa teistä ei ollut edes syntyntkään vielä. Jo voisin jäädä töistä pois ja tekisin sen ilomielin, mutta kun se lottovoitto antaa odotuttaa itseään. Älä siis tule minulle viisastelemaan ja viinani, kaljani ja tupakkini haen vastedeskin tuolta lätäkön täkaa ja sen teen riemumielin

        Pönkittänyt sinä olet vain omaa persettäsi ja jo omienkin puheittesi perusteella sen pönkän täytyy olla vähän jumalattoman suuri saadaksesi itsesi pideltyä pystyssä.

      • Vasemmisto kuihtuu
        äöllnbvvcc kirjoitti:

        Erinomainen suoritus paljon kokoaan suuremmalta puolueelta. Taisteleva ja osaava puolue. Ei paeta vastuuta mutta ollaan myös äänestäjilleen kokoajan vastuussa.. Parasta mitä äänestämällä saa, vasemmisto!!!!!!!!!!

        Suoritus ei nyt erinomainen ollut, mutta puolueen kannalta ehkä parempi lähteä vuotta ennen vaaleja. Tähän mennessä erityisesti Arhinmäki on jo tyrinyt tarpeeksi.
        Vasemmistoliitto on ollut mukana monenlaisessa leikkauspäätksissä. Olihan se hyvä, että nyt kaksi ministeriä pystyi luopumaan palkoistaan ja muista ministerin eduista.

        Itse pienituloisten ja ennen kaikkea lasten oleminen Kreikan velkojen maksajana, on hallitukselta törkeä teko monien samanlaisten lisäksi.

      • Raha on vaan
        53ja kirjoitti:

        ei sen tartte sitä hyväksyäkkään joseduskunta niin päättää sillä on valta tehdä siitä laki ja se on sillä sipuli kyllä sinun mainitsemat punakaartilaiset ova tinkineet omasta palkastaan enemmän kuin ns valkokaartilaiset jotka ovat vieneet suomen työpaikat ulkomaille rahan kiilto silmissä , tämäkö isän maallista touhua

        vaihtoväline, ei sillä ole isänmaata. Työ tehdään siellä missä se on tuottavinta ja sen mukaan mennään. Ei se raha täältä karkaisi ja työpaikat siinä sivussa jos tuottavuutemme olisi parempi. Miksi se mainitsemanne ns valkokaartilainen veisi pääoman kiilto silmissä ulkomaille jos se täällä enemmän tuottaisi? Hieman kyseenalaista rahankiiltoa, eikö?

      • Se siitä tasavertais
        Katainen ja kumppani kirjoitti:

        Oikeistolaisten politiikkahan se Vasemmistoliiton pakotti lähtemään. Oikeistolaiset saisivat hävetä vastuutonta köyhiensortopolitiikkaansa!

        Ja ha. Aina kun kommunistit on ollut vallassa työläisillä on mennyt huonosti. Ainoastaan puolue- liittojen pampuilla on mennyt hyvin palkka on juossu jopa monesta virasta yhtä aikaa taitaa ennätys olla 3 paikkaa josta jokaisesta saa erikseen kuukausipalkan. Eikä yhdenkään paikan palkka ole edes sieltä pienimmästä päästä.

      • Tahdo en muslimiksi
        *********** kirjoitti:

        Vai että pitäis muuttaa kehäholmosen sisäpuolelle,sehän kohta mutiais'ten vallassa kokonaan.Ei tule kuuloonkaan.Haluan asua ja elää kaltaisteni (suomalaisten) lähellä.

        Tuo on aivan totta. Kohta ollaan muslimeja kaikki. Ainut ongelma on ketä tekee työt ja kerää verorahat

      • HymyHuulet tunnetaan
        KALLE KELLO kirjoitti:

        Minä en ole nähnyt yhtään hyvää tekemistä tämän paskahallitus kokoomus jha demarisontaläjien tekekevän. Nämä kaksi paskaläjäpuoluetta on pistänyt tämän maan niin hunningolle kun pistää voi. Kyllä nuo kaksi paskaläjää taas kilvan kehuuvat itteään iltauutisissa. Voi v***u, on mitta täynnä. Tarvii lähtee hakeen Tallinnasta viina, kaljaa ja tupakkaa vähän enemmän.. On noita häitä tulossa

        Osaavat kyllä käyttäytyä mikä hymy löytyykään ministeriltä kun on lahjoittanut meidän rahoja kreikkalaisille kolleikoillensa. Toimii se hyväveli järjestelmä maasta toiseenkin näemmä.

      • voivoi teitä
        Heehhe kirjoitti:

        Ei ollut vastuunkantajiksi Vasemmistosta ,häntä koipien välisssä luikitaan karkuun ,todellista vastuunpakoilua . Sitä mitä vasurit saivat aikaan se vesitettiin .

        Voikohan nyt puhua "vastuunkantajista" kun mennään lapsilisiin käsiksi. Vastuullista olisi ottaa näiltä,jotka tienaa miljoonia vuodessa ja suuri omaisuus.... Ai niin mutta nehän voisivat puolustautua, verotukseenkin heillä sunniteliat ettei tarvisi maksaa.
        Lapset ja työttömät uusi ryhmä riistää - heikompiosaisia muutenkin.
        Miksihän alkoholiveroa ei korotettu ? Joko tuontimäärät hirvittää päättäjiäkin

      • On tehty vain huonoj
        Puolueuskollinen kirjoitti:

        HIENOA VASEMMISTO! Nyt alkaa teidän aikakautenne! En koskaan enää äänestä muuta puoiuetta, koska vasemmisto on nyt todistanut oikeudenmukaisuutensa! Saatte varmasti kaikkien pienituloisten lapsiperheiden äänet !!!!

        Voi sinua poloista mitä ihmeen hyvää vasemmisto on oikein tehnyt. Mihin katosi työt ja hyvinvointi kansalta miksi tuloerot on kasvanut vaikka vasemmisto oli hallituksessa. Eivät he aiajttele kuin omaa napaansa ja sukulaistensa me muut olemme vain vähäpätöisiä pelinappuloita joilla ei ole mitään arvoa tässä yhteiskunnassa.

      • tepaq3
        53ja kirjoitti:

        joo urpilaisen lähtö sdp johdosta sinetöityi näillä leikkauksilla lapsilisiin ja työttömyysturvaan. olisivat voineet ottaa puoluetuista ja presidenttien palkkiot jaeläkkeet verolle 50%vero

        Jutta nyt lapsen tekoon sillä ei tienaa enää niin hyvin, äitiyspäivärahaa saa ministeri
        palkan verran mutta kun lapsilisä pieneni 7e voihan vitalis mitenhän selviät.

      • karhi
        äöllnbvvcc kirjoitti:

        Erinomainen suoritus paljon kokoaan suuremmalta puolueelta. Taisteleva ja osaava puolue. Ei paeta vastuuta mutta ollaan myös äänestäjilleen kokoajan vastuussa.. Parasta mitä äänestämällä saa, vasemmisto!!!!!!!!!!

        Taustalle lipeäminenkö on nyt sitä tatelua?

      • Yskös
        17+15=32 kirjoitti:

        Juuri näin , , oltiin " KÖYHIEN ASIALLA "

        Tupakkamiehet köhien asialla.

      • Vasuripaskat!
        eduskuntaryhmä++++ kirjoitti:

        Kiitos kuuluu vasemmistoliiton eduskuntaryhmälle. Yksinomaan. Lapintie paljastaa tahtomattaan että Arhinmäen puheenvuoro paljasti että pitäisi jatkaa hallituksessa.

        Paavo itki ja rukoili että jäätäis hallitukseen.. onhan Brasilian MM-kisat tulossa kesällä!
        Täyspaska koko jätkä!

      • Oleg
        Tuskankippura kirjoitti:

        Eipä taida SDP vaalien jälkeen kippurassa nauraa. Ennemmin ovat kippurassa tuskasta. Tekivät jälleen köyhille ja lapsiperheille karhunpalveluksen. Kokoomukselta sen kyllä ymmärtääkin mutta työläisten SDP!!!!

        Juudas Lipposen politiikkaa Sdp on toteuttanut, Juhana Vartiainenenkin on demari , Susanna Kosken kokkarenuoria lähempänä ovat aatemaailmaltaan.

      • Lahtinen
        *********** kirjoitti:

        Vai että pitäis muuttaa kehäholmosen sisäpuolelle,sehän kohta mutiais'ten vallassa kokonaan.Ei tule kuuloonkaan.Haluan asua ja elää kaltaisteni (suomalaisten) lähellä.

        Katainen halajaa demari Vartiaisen kanssa 1,8 miljoonaa mamua tulevaisuudessa kannattaa muistaa se vaaleissa.

      • Kaaleppi7
        ei-lintsari kirjoitti:

        >Tarvii lähtee hakeen Tallinnasta viina, kaljaa ja tupakkaa vähän enemmän.

        Ahaa, et siis halua osallistua tämän tasavallan rakentamiseen veroja maksaen

        Tuo roskajoukko joka eliitiksi itseään kutsuu näyttää esimerkkiä Casimir Ehnrooth, Wahlroos ,ja muut Loiset.

      • 16+3
        jööran kirjoitti:

        Ministereiltä ja kansanedustajilta kulukorvaukset pois,omillaan tässä joutuu muutkin kohta töihin kulkemaan ja vielä huomattavasti pienemmillä tuloilla.Onko kukaan laskenut paljonko säästyisi jos kansanedustajilta lopetettaisiin edustajan eläke,ei muuallakaan maksella eläkkeitä jos terve ihminen saa kenkää huonosti hoidetun työn takia.Säästö olisi varmaan hyvinkin samaa luokkaa kuin ansiosidannaisten leikkauksella saatu.Ministereiltä pois ns.ministeriviinat,ellei pysty omillaan juomaan olkoon juomatta Tässä näitä olisi säästökohteita Kataiselle ja kumppaneille ja lisää löytyy kun laitetaan joku dosentti tutkimaan.

        Kannatettavia ajatuksia. Ei muutakuin toimeen.
        Ja tietty Guggenheim rahoitus jos tulee valtiolta, se pois.
        Säästötalkoissa hierarkian yläpää näyttää esimerkkiä ja sitten vasta pienet perässä.

      • Äxteri
        Heehhe kirjoitti:

        Ei ollut vastuunkantajiksi Vasemmistosta ,häntä koipien välisssä luikitaan karkuun ,todellista vastuunpakoilua . Sitä mitä vasurit saivat aikaan se vesitettiin .

        Tämähän tulee maksamaan tämä Audin takapenkin kokeilu. Vaikken ole puolueen suosija, olen jotenkin kaivannut vastapainoa tälle hallitukselle. Demarit on täysin narussa talutettava, niin myös vasemmistoliitto. Taitaa vaan olla liian myöhäistä nyt hypätä Audin takapenkilää pois. Vanhoja hyviä aikoja kaipaan kuitenkin edelleen.

      • Entinen evakko
        Trolli2313 kirjoitti:

        Vasemmistolaiset eivät ole kommunisteja. Hyvä yritys kuitenkin.

        Niin on ne Vasemmistolaiset tosi isänmaallista porukkaa.
        Annika Lapintiekin ehdotti Eurooppatiedoitus-tilaisuudessa että Suomen
        armeijan voisi asteettain lakkauttaa koska sitä ei tarvita. Tämän rouva kajautti
        koko luentosalille Turussa syyskuussa 2012 ja Erkki Tuomioja vain myhäili vieressä.

      • Kallis Miska kissa
        Puolueuskollinen kirjoitti:

        HIENOA VASEMMISTO! Nyt alkaa teidän aikakautenne! En koskaan enää äänestä muuta puoiuetta, koska vasemmisto on nyt todistanut oikeudenmukaisuutensa! Saatte varmasti kaikkien pienituloisten lapsiperheiden äänet !!!!

        Juupa juu.. Vasemmistolle valta ja sen jälkeen oligargit saakin touhuta ja rakennella mökkikyliään vapaasti. Saadaan tännekin viimein ihana punaparatiisi.
        Rajat vaan auki niin Lapintien ja Halosenkin unelma maailman rauhasta ja solidaarisuudesta toteutuu. "Vain yhteistyömme sen vahvistaa voi".31

      • vasttuunkantajat
        Heehhe kirjoitti:

        Ei ollut vastuunkantajiksi Vasemmistosta ,häntä koipien välisssä luikitaan karkuun ,todellista vastuunpakoilua . Sitä mitä vasurit saivat aikaan se vesitettiin .

        Mitäs tämä Katainen sitten tekee samaa sakkia

      • Eläin 8

        Vallan kannaltako? Joo. Monet oikeiston hyötyeläimet jättivät uppoavan kipon joko samanaikaisesti tai vähän eri tahdissa. Niin, että?

    • vastuunkanto

      Mikä olisi sinun ratkaisusi Suomen velkaantumisongelmaan? Pää pensaaseen ja odottamaan Kreikan tyylistä äkkipysäystä?

      Vastuunkanto tarkoittaa myös ja eritoten kykyä tehdä ikäviä päätöksiä.

      • åpiiye

        Säästöjä on tehty miljardi tolkulla. Persujen kaltaiseen selkärangattomuuteen emme sortuneet. Monet asia saimme paremmiksi mutta ei periaatteistaan voi luopua.
        Paavon toiminta oli esimerkillistä ja vastuunkantoa suorastaan erinomaista.
        Siksi vasemmisto!!
        Kaikki kynnyskysymyksemme saimme läpi..

      • mar kk a

        No keskuspankille eli Suomen Pankille tulisi palauttaa oikeus rahan luontiin ja valtion alijäämien rahoittamiseen kuten vielä 1980- luvulla oli.

        Nyt valtio kuristaa kansaa ja joutuu silti lainaamaan yksityispankkien luomaa rahaa korkoa vastaan. Tulossa on suuri romahdus jos tähän ei puututa.

      • KALLE KELLO

        Kuule... Uutisissa kehuttiin kuinka menee hyvin, eikä hätää ole.. Kas kummaa, seuraavan illan uutisissa "menee huonosti, menee huonosti".. Ihmeellistä. Nämä kaksi paskaläjää ämmä ja äijä hassasivat maan rahat Kreikkaan ja taisi mennä vähän liilkaa, olihan tuota sadantonnin kirjaakin tuossa paistateltu.. Kokoomus ja demarit o n vihonviimesiä paskiaisia, sikoja rikkaiden etuuksien ajajia. Noita jäteläjiä ei kiinnosta pätkääkään kansalaiset paitsi ne rikkaat

      • vasuri lyö ja lujaa

        jos lopetettaisiin vaikka kreikan espanjan ja portugalin elättäminen ja yritettäisiin kohentaa oman maamme elinolosuhteita!

      • ole tarkka
        åpiiye kirjoitti:

        Säästöjä on tehty miljardi tolkulla. Persujen kaltaiseen selkärangattomuuteen emme sortuneet. Monet asia saimme paremmiksi mutta ei periaatteistaan voi luopua.
        Paavon toiminta oli esimerkillistä ja vastuunkantoa suorastaan erinomaista.
        Siksi vasemmisto!!
        Kaikki kynnyskysymyksemme saimme läpi..

        Lähes kahden miljardin edestä MYYDÄÄN VALTION OMAISUUTTA.

        Se ei ole säästöä, vaan lähinnä kataisen harjoittamaa ryöstöä, jolla paikataan epäasiallisia EU-menoja ja etelän pankkien pelastuksia.

      • NÄILTÄ

        rikkaimmilta ja korrkeista eläkkeistä, mamuista,manneista... riittäiskö?

      • Vesa Kaitera
        KALLE KELLO kirjoitti:

        Kuule... Uutisissa kehuttiin kuinka menee hyvin, eikä hätää ole.. Kas kummaa, seuraavan illan uutisissa "menee huonosti, menee huonosti".. Ihmeellistä. Nämä kaksi paskaläjää ämmä ja äijä hassasivat maan rahat Kreikkaan ja taisi mennä vähän liilkaa, olihan tuota sadantonnin kirjaakin tuossa paistateltu.. Kokoomus ja demarit o n vihonviimesiä paskiaisia, sikoja rikkaiden etuuksien ajajia. Noita jäteläjiä ei kiinnosta pätkääkään kansalaiset paitsi ne rikkaat

        KALLE KELLO kirjoitti: "Kokoomus ja demarit o n vihonviimesiä paskiaisia, sikoja rikkaiden etuuksien ajajia. Noita jäteläjiä ei kiinnosta pätkääkään kansalaiset paitsi ne rikkaat"

        Muistuttaisin vain, että hallituksen kehysriihessä sovittiin sekä pääomaveron että perintöveron korottamisista. Tämä ei oikein sovi yhteen sen kanssa mitä väität.

      • ratkaisuja

        Kehitysapu jäädytetään, kunnes suomalaisten asiat on korjattu, täysin turha ja valtavia summia nielevä kaksikielisyys poistetaan, mamutukseen syydetyt rahat suomalaisten hyväksi, kansanedustajien etuudet pois, ökypalkkiot ja -bonukset pois ja kattoraja jättieläkkeille ja palkoille. Rikkaat kiertävät veroja, stoppi sille, siellä ne isot rahat liikkuvat.

      • Vesa Kaitera
        vasuri lyö ja lujaa kirjoitti:

        jos lopetettaisiin vaikka kreikan espanjan ja portugalin elättäminen ja yritettäisiin kohentaa oman maamme elinolosuhteita!

        Vasuri lyö ja lujaa: "jos lopetettaisiin vaikka kreikan espanjan ja portugalin elättäminen ja yritettäisiin kohentaa oman maamme elinolosuhteita!"

        Huomauttaisin vain, että niin Irlannille, Espanjalle, Portugalille kuin Kyprosellekin Suomen tuki on ollut lähinnä lainojen myöntämistä ja muiden lainojen takaamista. On hyvin todennäköistä, että kaikille noille neljälle maalle lainaamamme rahat saamme aikoinaan korkoineen takaisin. Kreikka on ainoa varsinainen surunlapsi, ja sieltä voimme varautua jonkinsuuruisiin tappioihin. Ne pyörivät ilmeisesti muutaman sadan miljoonan euron hujakoilla.

        Jos euroalue ei olisi aikoinaan järjestänyt minkäänlaisia tukipaketteja kriisimaille, niin Keski-Euroopan koko pankkisektori olisi mennyt den vägen ja suomalaiset pankit sitten toisessa aallossa. Niillähän oli suuria sijoituksia tässä skenaariossa nurin menneisiin suurpankkeihin. Minun on hyvin vaikea nähdä, miten tuo täyden talouskaaoksen aiheuttaminen olisi mitenkään voinut palvella Suomen etuja.

      • KALLE KELLO
        Vesa Kaitera kirjoitti:

        KALLE KELLO kirjoitti: "Kokoomus ja demarit o n vihonviimesiä paskiaisia, sikoja rikkaiden etuuksien ajajia. Noita jäteläjiä ei kiinnosta pätkääkään kansalaiset paitsi ne rikkaat"

        Muistuttaisin vain, että hallituksen kehysriihessä sovittiin sekä pääomaveron että perintöveron korottamisista. Tämä ei oikein sovi yhteen sen kanssa mitä väität.

        Sinä se vielä uskot nuo valheet. Ei ne kuule mitään ota. Päinvastoin. Kunhan valöehtelevat kitapurjeet lepattaebn.. Kenenkän luulet maksavan niiden seuraavat vaalivalehtelut? Mutta ethän sinä toki omiasi hauku, saman laista mitäänsanomatonta paskanjauhantaa alkaa taas kuulumaan

        Paljonko paskakatainen ja sikaurpilainen maksaa sulle näistä kehukirjoitteluista?

      • Köyhille leipää!
        ratkaisuja kirjoitti:

        Kehitysapu jäädytetään, kunnes suomalaisten asiat on korjattu, täysin turha ja valtavia summia nielevä kaksikielisyys poistetaan, mamutukseen syydetyt rahat suomalaisten hyväksi, kansanedustajien etuudet pois, ökypalkkiot ja -bonukset pois ja kattoraja jättieläkkeille ja palkoille. Rikkaat kiertävät veroja, stoppi sille, siellä ne isot rahat liikkuvat.

        Maataloustukiin katto kans! Rikkaat ei tarvii mitään tukia.

      • Tyypillistä
        KALLE KELLO kirjoitti:

        Sinä se vielä uskot nuo valheet. Ei ne kuule mitään ota. Päinvastoin. Kunhan valöehtelevat kitapurjeet lepattaebn.. Kenenkän luulet maksavan niiden seuraavat vaalivalehtelut? Mutta ethän sinä toki omiasi hauku, saman laista mitäänsanomatonta paskanjauhantaa alkaa taas kuulumaan

        kommarijargonia. Suu käy mutta asioista et ymmärrä oikeasti mitään. Ainahan voit tietysti änkyröidä tuttuun tyyliisi.

      • ÄNKYRÄ
        KALLE KELLO kirjoitti:

        Paljonko paskakatainen ja sikaurpilainen maksaa sulle näistä kehukirjoitteluista?

        mikä änkyrä. Tosiasiat eivät ole sinulle tärkeitä. Juuri sinunlaistesi takia Suomi on menossa konkurssiin. Menisit sinäkin töihin ja tienaamaan.

      • Mie tehin jo.
        ÄNKYRÄ kirjoitti:

        mikä änkyrä. Tosiasiat eivät ole sinulle tärkeitä. Juuri sinunlaistesi takia Suomi on menossa konkurssiin. Menisit sinäkin töihin ja tienaamaan.

        Ja sinä myös.

      • maksaja
        Vesa Kaitera kirjoitti:

        Vasuri lyö ja lujaa: "jos lopetettaisiin vaikka kreikan espanjan ja portugalin elättäminen ja yritettäisiin kohentaa oman maamme elinolosuhteita!"

        Huomauttaisin vain, että niin Irlannille, Espanjalle, Portugalille kuin Kyprosellekin Suomen tuki on ollut lähinnä lainojen myöntämistä ja muiden lainojen takaamista. On hyvin todennäköistä, että kaikille noille neljälle maalle lainaamamme rahat saamme aikoinaan korkoineen takaisin. Kreikka on ainoa varsinainen surunlapsi, ja sieltä voimme varautua jonkinsuuruisiin tappioihin. Ne pyörivät ilmeisesti muutaman sadan miljoonan euron hujakoilla.

        Jos euroalue ei olisi aikoinaan järjestänyt minkäänlaisia tukipaketteja kriisimaille, niin Keski-Euroopan koko pankkisektori olisi mennyt den vägen ja suomalaiset pankit sitten toisessa aallossa. Niillähän oli suuria sijoituksia tässä skenaariossa nurin menneisiin suurpankkeihin. Minun on hyvin vaikea nähdä, miten tuo täyden talouskaaoksen aiheuttaminen olisi mitenkään voinut palvella Suomen etuja.

        Näinhän asia on,täytyy tarkastella noiden tukiasioiden todellista tilannetta.Talousasiat eivät ole suinkaan yksinkertaisia,on nikn helppoa huudella katsomosta ilman tietämystä.Kukahan muuten maksaa niidenkin kulut,ketkä eivät niin kovasti välitä aamuisin nousta töitä tekemään.

      • haistakaa

        vois olla hyvä jos joku ulkopuolinen taho selvittäisi sotkumme niin kuin kreikalle,cyprokselle,irlannille ja mitä muita näitä olikaan,tai jos tukipakettivarat mitkä ollaan käytetty olisi mielummin ohjattu suomalaisten nuorten työlistämiseen ja vaikkapa vanhustenhuoltoon

      • 1.Kirsikka
        Vesa Kaitera kirjoitti:

        KALLE KELLO kirjoitti: "Kokoomus ja demarit o n vihonviimesiä paskiaisia, sikoja rikkaiden etuuksien ajajia. Noita jäteläjiä ei kiinnosta pätkääkään kansalaiset paitsi ne rikkaat"

        Muistuttaisin vain, että hallituksen kehysriihessä sovittiin sekä pääomaveron että perintöveron korottamisista. Tämä ei oikein sovi yhteen sen kanssa mitä väität.

        Joilla ylimääräistä on, se otettakoon pois. (pääomat sekä ylimääräiset perinnöt).

      • Kreikan tielle!
        ole tarkka kirjoitti:

        Lähes kahden miljardin edestä MYYDÄÄN VALTION OMAISUUTTA.

        Se ei ole säästöä, vaan lähinnä kataisen harjoittamaa ryöstöä, jolla paikataan epäasiallisia EU-menoja ja etelän pankkien pelastuksia.

        Kumpikaan vastaajista ei esitä mitään ratkaisua velkaantumisongelmaan. Joten kannatatte vaihtoehtoa

        Pää pensaaseen ja odottamaan Kreikan tyylistä äkkipysäystä.

        Onnea valitsemallanne tiellä.

      • Isoja leikkauksia
        mar kk a kirjoitti:

        No keskuspankille eli Suomen Pankille tulisi palauttaa oikeus rahan luontiin ja valtion alijäämien rahoittamiseen kuten vielä 1980- luvulla oli.

        Nyt valtio kuristaa kansaa ja joutuu silti lainaamaan yksityispankkien luomaa rahaa korkoa vastaan. Tulossa on suuri romahdus jos tähän ei puututa.

        Valtion velka ei olisi markoissa vaan ulkomaiden valuutoissa. Joten eipä tuo auttaisi.

        Rahan luonti tarkoittaa sen arvon alentamista (devalvaatiota) eli käytännössä lapsilisien, sosiaalitukien, palkkojen, maataloustukien yms. rajuja leikkauksia.

        Joten vastustat pieniä leikkauksia ja haluat isoja leikkauksia.

      • Veroasiantuntija

        Mikä vastuunkanto?
        Tämä hallitus on toiminut osaamattomasti ja tyhmästi, muutamaa seläntakaa huutelijaa kunnnellen (ns. "asiantuntijoita").
        Kun ministereinä ovat tyhmä juoksupoika -Katainen, härski-Urpilainen ja dille-Haglund ei hallitukselta paljon käsityskykyä voi odottaakaan.

        Suomen velkaantumisongelman ratkaisu on valtion looginen toiminta yritystoiminnan mahdollisuuksien parantamiseksi. Tämä ei tarkoita sitä, että toisten töillä rikastuneita ongenonkijoita pidetään veroratkaisujen asiantuntijoina. Heidän asiantuntemus on omien verojen alentamista.
        Itse maksan sekä ansiotulo- että pääomatuloveroa mielelläni, yhteisön parhaaksi.

        Vanhuksista huolehtiminen on tärkeää. Kansakunnan kannalta vielä tärkeämpi on huolehtia lapsista, jotka elättävät meidät nykyisetkin veronmaksajat aikoinaan.

        Näpit irti lapsilisitä, paskiaiset!
        Näin sanon, vaikka itselläni ei ole yhtään lapsilisän saajaa.

      • velkakierre
        ole tarkka kirjoitti:

        Lähes kahden miljardin edestä MYYDÄÄN VALTION OMAISUUTTA.

        Se ei ole säästöä, vaan lähinnä kataisen harjoittamaa ryöstöä, jolla paikataan epäasiallisia EU-menoja ja etelän pankkien pelastuksia.

        LIsää velkaa vaan, kyllä ne joku joskus maksaa (ja kiroilee edellistä sukupolvea)

      • Totuus:
        Kreikan tielle! kirjoitti:

        Kumpikaan vastaajista ei esitä mitään ratkaisua velkaantumisongelmaan. Joten kannatatte vaihtoehtoa

        Pää pensaaseen ja odottamaan Kreikan tyylistä äkkipysäystä.

        Onnea valitsemallanne tiellä.

        Ainoa keino katkaista velkaantumiskierre ero rahaliitosta ja paluu omaan kansalliseen valuuttaan (kelluvaan sellaiseen) ja itsenäiseen rahapolitiikan harjoittamiseen.

        Tarkemmat perustelut löytyvät linkeistä:

        - http://tyhmyri.wordpress.com/2013/10/02/elinkeinoelaman-tekemien-virheiden-nopea-korjaaminen-on-mahdollista-vain-rahapolitiikan-avulla/?relatedposts_hit=1&relatedposts_origin=2020&relatedposts_position=0

        - http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/160552-eurokriisi-on-euron-vika

      • Markku V.
        Totuus: kirjoitti:

        Kiitos hyvistä linkeistä.

        Asia on juuri kuten sanot. Ainoa keino pelastaa Suomi ja myös muut Euroopan maat on täysin epäonnistuneeksi osoittautuneen yhteisvaluutta-kokeilun purkaminen ja paluu omiin valuuttoihin.

        Euron korkea kurssi on pitää huolta siitä Suomen vienti Euroopan ulkopuolelle ei vedä. EU:n ajama talouskuri ja palkkamaltti ovat tuhonneet sisämarkkinat, tuotteillemme ei löydy ostajia enää euroalueen sisältäkään..

        Kokoomuksen ajamilla leikkauksilla, eikä myöskään vasemmiston ehdottamilla veronkorotuksilla ei Suomen velkaantumiskierrettä pystytä katkaisemaan. Molemmat syövät kansalaisten ostovoimaa vain entisestään, josta syystä ahdinkomme jatkuu kunnes tipumme Kreikan tavoin velkakuiluun ja talouden mustaan aukkoon.

      • cashbah 1

        Vastuunkanto on ollut käytännössä sitä, että se lykätään ennestään persaukisille
        kansalaisille joiden tehtävä on köyhtyä edelleen.
        Vastuun jakajan tehtäväksi jää kuitata kunnon bonus kun on opettanut kansalaisia isänmaalliseen kunniatehtävään.

    • Visu-vesi

      Olisivat vaan lähteneet jo alkumetreillä, mitäänsanomattomia molemmat ministerit, varsinkin Arhinmäki. Porvari en ole, Arhinmäen kannattajaksi en ikinä ala. Hallitus kyllä vaan tehnyt hallaa jo 3v. puhuvat vastuunkannosta, poliittiseksi se vastuu jää eikä heidän etuuksiin koskaan kajota vaan heihin joilla ennestään tiukka.

    • Mökinukko

      Paavo Arhinmäki teki rehdin ja suoraselkäisen/ oikean päätöksen lähtiessään riistäjäkapitalistiorjuuttaja Kataisen hallituksesta!!! Tässä näemme, että vasemmistoliitto on myös köyhän ja työläisen asialla. Sosiaalidemokraatit ovat riistäjäkapitalisti ökyporvarien puolella!!! Alas rahavalta! Eläköön kauan ja vahvistukoot kaikki Suomen kommunistiset puolueet!

      • Niin tai näin, ,

        , , , sielläpä mökissäsi jatkat karvistelyäsi, sekä uhoamistasi!

      • kyllä!
        Niin tai näin, , kirjoitti:

        , , , sielläpä mökissäsi jatkat karvistelyäsi, sekä uhoamistasi!

        Ukolle hatunnosto, samoin vasemmistolle.

      • Juu, ja, ,
        kyllä! kirjoitti:

        Ukolle hatunnosto, samoin vasemmistolle.

        , , , hatun nostelullahan ne asiat vasta paraneekin!

      • Potku perseelle
        Juu, ja, , kirjoitti:

        , , , hatun nostelullahan ne asiat vasta paraneekin!

        Ihan yhtä paljon kuin tuolla massamiinusten jaolla ja tyhjällä pään aukomisella, jota sinä harrastat veliseni.

      • arhinmäen tappio

        Haloo!! Ettekö tajua, ettei Arhinmäki tehnyt muuta kuin myöntyi enemmistön päätökseen? Arhinmäki olis pysynyt hinnalla millä hyvänsä hallituksessa. Se on ilmiselvää ja sen viestin voi lukea tyhmempikin Lapintien lausunnoista. Arhinmäen oli pakko kuulla enemmistön ääntä mikä oli yksimielinen. Arhinmäen oli pakko myöntyä vaikka takuulla oli karvas pala. Kun se hallituspaikka ja ministeriys oli hänelle niin tärkeä ja rakas.

      • pettynyt mies
        arhinmäen tappio kirjoitti:

        Selvä pettymys paistaa habituksesta kun piti luopua ministerinsalkusta. Lyöty mies. Miten nyt seuraava ökykello ostettaisiin vai pitääkö pantata entinen..?
        Paavon oli myönnyttävä puolutovereiden tahtoon ja linjauksiin.

        http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014032618157945_uu.shtml

      • Mutta, , ,
        Potku perseelle kirjoitti:

        Ihan yhtä paljon kuin tuolla massamiinusten jaolla ja tyhjällä pään aukomisella, jota sinä harrastat veliseni.

        , , , enhän tässä nyt sinun päätäsi aukomaan alkanutkaan.

      • Stop velttoudelle

        Olisi pitänyt tehdä aikaisemmin niin olisi saatu ajoissa tilalle joku viksummano joka ei ole alkoholilla sumentanut ajatuksiansa. On pojalla ollut otsaa kuluttaa niinkin kauvan aikaa ministerinä eikä mitään hyvää saanut aikaiseksi. Mitä nyt joi muidenkin puolesta. Ja semmoinen juoppohan se oli.

    • IDIOOTIT

      HUOMIO.POLITIIKOLLA JA REHELLISYYDELLÄ EI MITÄÄN TEKEMISTÄ TOISTENSA KANSSA.OVAT YHTÄ LÄHELLÄ TOISIAAN KUIN ITÄ JA LÄNSI.

      • Kapinaan!

        Kokoomuslainen vinkuu vielä soppajonossa tätä menoa, että iho umpeen siinä. Hyvä Vasemmisto!

    • Oikeudenmukaisuus

      Erittäin törkeää hallitukselta iskeä suoraan heikompiosaisiin mm. lapsilisiä leikkaamalla ja työttömien elämää heikentämällä, ei niitä työpaikkoja sillä tavalla saada.

      Leikkaisi hallituksen ja muiden ökypolitiikkojen palkkoja ja etuisuuksia mutta kun ei sitä voi kun kaveripolitiikoille on kiva antaa paljon rahaa ja etuisuuksia. Kaikenlaisia turhia organisaatioita ja komiteoita joissa tällaiset politiikot/ex-politiikot istuskelevat, lopettaisi ne heti.

      • mummo 70

        eihän korppi kmummoorpin silmää noki

    • KALLE KELLO

      Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että vasemmistolla on munaa. Kataispaska kera Urpilaskusen kanssa hassas maan rahat Kreikkaan, ja nyt vievät kaikista huonoimmassa asemassa olevilta ja tavallisilta palkansaajilta pois lisää, Ei ymmärrä näiden kahden kusipään politiikkaa. Pitäisi nostaa ostovoimaa niin bnämä kaksi kusipäätä vie pois senkin vähän. Muistakaa seuraavissa vaaleissa, ÄLKÄÄ HYVÄT IHMISET ÄÄNESTÄKÖ NÄITÄ KAHTA PUOLUETTA!! Nyt kansan pitäisi nousta kapinaan. Nämä kaksi kusipääpuoluetta on pistänyt maan niin matalaksi ettei koskaan ole ollut. Parempi kun nuo kaksi kuvottavaa paskaläjää pysyy nyt poissa ihmisten silmistä..

      • Äitee valavoo

        Tulihan sieltä Kalleltakin taas asiaa. Olisit aina ihmistenkuvalla.

    • Pankkipeikko

      Juurihan se kantoi vastuuta keski euroopan suuntaan ?

    • vasuri lyö ja lujaa.

      Todellakin on valitettavaa todeta että rikkaiden sikapuolueet kuten kepu ja kokoomus on jälleen kerran säästäneet sellaisessa kohdassa mikä ei vaikuta rikkaiden tulotasoon pskan vertaa.luuleeko päättäjät tosiaan että lapsiperheiden asuin ja elinolosuhteissa duunaritasolla on niin paljon hurraamista että sieltä voitaisiin leikata tuloja??eikö olisi kohtuulolista että vaikka johtoportaan ja päättäjätason tulot leikattaisiimn sillätavalla että niillä ei saisi jäädä nettona yli 50000e vuositasolla käteen mukaanlukien kaikki palkkiot osakeannit jne.eikä rokotettaisi vähävaraisia eikä niitä jotka apua oikeasti tarvitsee!!

      • Jörkka

        Muistaakseni kepu ei oo edes hallituksessa! :D

      • 53ja
        Jörkka kirjoitti:

        Muistaakseni kepu ei oo edes hallituksessa! :D

        nämä ovat seurausta edellisen vanhasen kataisen ja kivimäen hallituksen holtittomasta menojen lisäyksestä ja lainanotosta vaikka oli noususuhdanne

      • --------------------
        53ja kirjoitti:

        nämä ovat seurausta edellisen vanhasen kataisen ja kivimäen hallituksen holtittomasta menojen lisäyksestä ja lainanotosta vaikka oli noususuhdanne

        53ja ?

        Kovin vetelet linjat suoriksi,tuo propakanta ei uppoa kun kaikkein tyhmimpiin suomalaisioin.

      • Niitä tyhmiähän
        -------------------- kirjoitti:

        53ja ?

        Kovin vetelet linjat suoriksi,tuo propakanta ei uppoa kun kaikkein tyhmimpiin suomalaisioin.

        vasemmistossa riittää. Äly ei aikoinaan riittänyt kunnolla kansakoulustakaan läpi, nuoremmilla peruskoulun läpi sen sijaan tuupittiin jotta saataisiin sysättyä lukemaan ja laskemaan oppimattomat kullannuput ammattikouluihin. Tulokset ovat näkyvissä selkeästi ammattikoulun arvostuksen romahtamisena.

    • hölmöilevä tyhmät

      Lapsiperheiden tuelle kävi kuin Hölmöläisten täkinjatkeessa.

      Opiskeluvelvollisuus nousi vuodella 17v. Opiskelija saa ilmaisen koulun kouluruuan, terveyden- ja hammashoidon, lisäksi suuntaansa yli 5km koulumatkat korvataan. Lisäksi palvelua alat ja yritykset antavat opiskelija alennuksia..
      Raha on todella huono kriteeri hankkia lapsia.
      Siihen kuitenkin kannustaa jo lapsilisä, joka nousee lapsiluvun mukaan. Ensimmäinen lapsi tulee kalleimmaksi, mutta saa vähiten lapsilisää

      http://www.kela.fi/lapsilisa_maara vuonna 2013
      1. lapsilisään oikeutetusta lapsesta 104,19
      2. lapsilisään oikeutetusta lapsesta 115,13
      3. lapsilisään oikeutetusta lapsesta 146,91
      4. lapsilisään oikeutetusta lapsesta 168,27
      Jokaisesta seuraavasta lapsilisään oikeutetusta lapsesta 189,63

      http://suomenkuvalehti.fi/jutut/talous/mita-vauva-maksaa-aiti-kirjasi-lapsensa-ensimmaisen-vuoden-kustannukset

      http://www.stm.fi/tiedotteet/kuntainfot/kuntainfo/-/view/1846511#fi
      Yleisten kustannusten määränä pidetään: 1.1.2013
      lapsen ollessa 0-6-vuotias 291 euroa kuukaudessa;
      lapsen ollessa 7-12-vuotias 338 euroa kuukaudessa;
      lapsen ollessa 13–17-vuotias 455 euroa kuukaudessa.

      Täysimääräisen elatustuen määrä on 1.1.2013 lukien 151,85 euroa kuukaudessa lasta kohden.

      ITSE olisi muutanut lapsilisät tasa-arvoisiksi jokaisesta lapsesta sama summa. [eim.100 €/kk] Suomalisessa perheessä on keskivertona 1,8 lasta, joten korotetut tueta valuvat Viroon ja mamuille.

      Lisäksi meillä on henkilöryhmä jolla on etuus omista lapsistaa, elatusvelvolliset, he saavat vähentää elatusavun veroistaan.

      Oman asunnon hankinta oilisi maksanut itsensä takaisin. Asumistukia ei saa omaan asuntoon, sen kustanukset jäävät alle asumistuki kriteereiden. Joten korkotuen poisto pisiin KELAn kintuille.

      • LISÄÄ LAPSIA

        "hölmöilevä tyhmät", kyllä, nimimerkissä oli toinen sana monikko ja toinen yksikkö...kertookohan se jo jotain ajattelustasi.

        Itse listaat lapsilisät per lapsi ja sitten kustannukset, joita lapsesta lasketaan johtuvan.
        Esimerrkki: kuukaudessa Kustannukset - lapsilisät = itse kustannettava osuus
        Jos sinulla on yksi lapsi 291,- 104,19 186,81
        2 lasta 582,- 219,32 362,68
        3 lasta 873,- 366,23 506,77
        4 lasta (yksi yli 6v) 1 211,- 534,50 676,50

        Näin laskien neljän lapsen perhe, jossa yksi on 7-12v ja loput 0-6 vuotta
        lapsien elantomenot ovat 676,50 euroa suuremmat kuin saadut lapsilisät. Lapsilisä pitäisi toisin sanoen paremminkin nostaa kuin laskea.

        On myös turha puhua, kuinka sisarusten vanhat vaatteet ja lelut, liikutavälineet käyvät myös seuraaville lapsille. Nykytuotannossa tuotteen kestävyydestä on tinkitty ja panostettu muotiin eli jatkuvasti uusiin malleihin. Ei useampilapsisen perheen lasten vika ole se, että hänellä on sisaruksia.
        Kuitenkin paine koulussa jne on valtava niitä lapsia kohtaan, joiden vanhemmat eivät taloudellisista syistä voi hankkia uutta. Tämä aiheuttaa myös koulukiusaamista, jonka seurauksista me jokainen olemme tietoisia.

        Lisään vielä, että ilman lapsia on typerää ajatella elämää. Nykyiset lapset elättävät meidät, kun työura loppuu. Ei meitä säästöt eikä eläkkeet ole suojaamassa. Eläkkeemme maksavat nykyiset lapset, meidän maksamamme eläkkeet eivät ole turvallisesti sijoitettuna, koska niitä ei ole kertynyt meitä varten juuri lainkaan.

        Muuten, olen sitä mieltä, että yhdenkään lapsiperheen eikä muunkaan ajattelevan ihmisen kannata äänestää nykyisiä hallituspuolueita. Olen ollut pitkään erään hallituspuoleen jäsen, mutta en ole enää tänäpäivänä.

    • Hyvähyvä!!!

      Ensimmäisen kerran pitkiin aikoihin voin sanoa arvostavani jotain suomalaisessa politiikassa. Aivan mahtava teko vasemmistolta. Toivottavasti saamme nauttia näin suoraselkäisestä toiminnastanne maamme hyväksi tulevaisuudessakin jollain tavalla. Kiitos Arhinmäki ja kumppanit, olette oikeita ihmisiä!

      • Nuo raukat

        Oikein hyvä ja nyt sitten loputkin ministerit eroamaan niin olisipa siinä suoraselkäisyyttä kerrassaan. Eikös se ole oikeasti tosi raukkamaisesti tehty kun ensin on sössitty suomi köyhäksi ja sitten livistetään

    • todellisia säästöjä

      Leikataan 1 % ostovoimaa, niin 4% yrityksiä kaatuu, tulee 4% työttömiä lisää ja valtion kassa köyhtyy nelinkertaisesti leikkauksiin nähden.
      Todelliset säästöt saataisiin aikaan nostamalla ostovoimaa, eli kohdistamalla leikkaukset sinne missä ei ehditä kuluttaa kaikkea mitä tienataan. Rikas ja köyhä syö saman verran, joten ostovoima ei kärsi jos leikataan sieltä joka ei ehdi kuluttaa kaikkea.

    • Kohdistetaan uudesta

      Hyvä että edes joku vastustaa tätä että kaikkein huono-osaisimmille, työttömille, lapsiperheille jne. laitetaan vain lisää murheita. Eiköhän olisi aika reilusti ottaa hyvätuloisilta tai paljon muutoin omistavilta pois verotuksellisesti, samoin voitaisiin johtajien miljoonaoptioita alkaa kääntää raskaasti verotettaviksi jolloin ainakin puolet putoaisi valtiolle suoraan, sinänsähän huono johtaminen Suomen yrityksissä on ollut yksi merkittävä tekijä alamäkeen myös. Lisäksi on pakko alkaa pistää rajoja kiinni pidetään huolta Suomalaisista, muualta maailmasta ei voida ottaa väkeä tänne kun jo Suomalaiset elävät ahdingossa.

    • aina köyhää rokoteta

      Kiitos Arhinmäki, jossain se raja on, kreikkakukkaroa olisi voinut vähän
      raottaa kun muka raha on kortilla. Sinne on piisannut.

    • En ole vasuri , en Jurpilaisen leiriläinenkään, myöskään en kuulu Jyrkin kannattajiin, mutta täytyy sanoa että oli hieno veto Paavolta. Nykyinen hallitus on tuhonnut kaiken mihin se on koskenut. Järkyttävää nähdä miten nykyhallitus suhtautuu lapsiperheisiin ja heikompiosaisiin sekä koulutukseen. Tässä näkyy ettei ole päätöksentekijöillä elämänkokemusta. Nykyinen jakkara jolla nyt istutaan on saatu pelkällä roskan puhumisella. En tajua myöskään miksi suurituloisten kukkarolla käyminen on tabu. Vastuun pakoilemisesta puhuminen on poliittinen pieru, jolla yritetään kaataa syyt eri mieltä olevien niskaan.

      Hallitus on ympärilleen pyllisteleviä kumartelijoita täynnä.

      Nykymeno dementianmäellä on täysi farssi. Kansa saa mitä tilaa. Toivottavasti seuraavissa vaaleissa äänestäjät on todellakin fiksumpia.

      Uusi puoluekin on näköjään syntynyt :
      Suomen sosiaalikokoomusdemokraattinen oikeistopuolue

      • sandbox26

        Näinpä juuri. Ei ole mitään maalaisjärkeä huono-osaisempia tai tärkeimpiä -kuten koululaiset ja työttömät tai vanhukset- kohtaan. Poistetaan ihmeessä kaikki tuki heikommilta, mutta ei missään nimessä kajota rikkaisiin ja korruptoituneisiin.

        Paitsi minä en saanut sitä mitä tilasin. En äänestänyt yhtäkään näistä Paskataisista tai urpeista hallintoon enkä käsitä miten niitä aivottomia ihmisiä sinne pääsi. Onko se vaan niin että ne jotka eivät oikeen ymmärräkään politiikasta äänestävät mitä sattuu tai äänestävät kavereitaan tai sitä mikä sattuu olemaan helpoin.

      • 1.Kirsikka
        sandbox26 kirjoitti:

        Ja mikäs pakko meidän on kustantaa Eu.n ulkopuolelta tulevien opiskelijoiden opiskelut täällä Suomessa. Sinne ne palaavat mistä lie ovatkin.

    • Karkuun vaan

      Eikös vastuunpakoilu ole munattomuutta.

      Suomi on lirissä ja poliitikot luikkivat karkuun taktikoidakseen lähestyvillä vaaleilla.
      Ihme, että Urpilainen SDP on alkanut oikeasti kantaa vastuuta eikä keskity pelkästään poliittiseen teatteriin kynnyskysymyksineen. Hyvä Jutta! Ihminen voi oikeasti kehittyä.

      • skitsoilua

        Mikä tuollainen puolue kuin vasemmistoliitto on?
        Vanhoja kommareita, jotka ovat aivan ymmällään kun Neuvostoliitto hajosi.
        Nyt sitten kannatetaan rosvokapitalisti-militaristi-Venäjää.

        Ei maanpettureita kaivata hallituksessa.

      • pppppppoooooo
        skitsoilua kirjoitti:

        Mikä tuollainen puolue kuin vasemmistoliitto on?
        Vanhoja kommareita, jotka ovat aivan ymmällään kun Neuvostoliitto hajosi.
        Nyt sitten kannatetaan rosvokapitalisti-militaristi-Venäjää.

        Ei maanpettureita kaivata hallituksessa.

        "skitsoilua"

        Kannatan lämpimästi ajatustasi.Juuri nuin on asia,

    • kurre1

      Aivan oikein teki kun lähti,lähtispä kaikki muutkin. Katainen saisi jäädä yksin Urpilaisensa kanssa leikkaamaan vaikka tykin putkia kynsi viilalla,näkis sitten paremmin mihin ne Suomea siat ovat viemässä!!!!

    • Takiaisia

      Ja vielä kun" vihiriät" saatais lähetemään, mutta nehän ei lähde, vaikka mitä ydinenergiaa / -voimaa lisättäisiin Suomeen...

      • Autetaan

        Ja jos ei älyä. Niin toivoisin että voisimme auttaa heitä lähdössä. Mikään ei olisi mieluisampaa. Voisin vaikka tulla talikolla heittämään heidät ulos

    • mummeli

      Mitäs lapsettomat naiset ymmärtää lapsiperheiden arjesta -1kun niitä näyttää löytyvän myös hallituksen riveistä sekä öky rikkaa eidät tiedä tavallisen kansalaisen ,elämästä paskan vertaa kiitos!

    • Tosi väärin

      säästää taas vääristä paikoista. Miten käy köyhien lapsiperheiden, joilla on jo muutenkin pienet tulot. Kokoomus ei ole valmis verottamaan enempää hyvätuloisilta, mutta jo ennestään köyhät saavat kärsiä nahoissaan.

      Hyvähän varakkaiden on jo nyt, kun voivat siirtää lapsilisät suoraan sivuun ja säästöön, mutta huonotuloisilla nekin menevät elämiseen. Eikä sekään ole hyvä juttu yrittää säästää terveydenhuoltomenoissa ja poistaa esim. hammashuollon kelakorvaus.

      • 1.Kirsikka

        Pitäähän näiden varakkaiden säästää jälkikasvuilleen "pientä ja vaatimatonta" pesämunaa.

    • Meriselvitys

      Pakkaset loppu,linnarauha saavutettu.Nootit asetettu.Murros kompensoitu.Maksuvaikeudet taitettu.Vakaus saavutettu ja paketti sidottu.-Hmm.-Tosin lapsien.Pienituloisten työläisten,-eläkeläisten ja keskituloisten suurella avustuksella.

    • Potut pottuina

      Taisi tehdä viisaimman ratkaisun. Miten voikaan olla päättämässä asioita päinvastoin kuin mitä haluaa itse ajaa.
      Hallituksessa istuu muitakin jotka tekisi viisaimman päätöksen jos he lähtisi. Katainen ja Urpilainen ei välitä kuin rikkaista. Omat edut jää, köyhät kyykkyyn. Siinä on Kokoomuksen ja Demareiden asenne. Rojautetaan seuraavissa vaaleissa kaikki alas!

    • rahaa köyhille

      Hattua nostan vasemmistolle ja Paavolle, ainoa järkevä teko noiden päätösten myötä.
      Kyyneleet nousee silmiin kun ajattelen niitä lapsiperheitä joilla ei tämän jälkeen riitä rahaa enää ruokaan, riittääkö ruoka enää kaikille edes ruokajonoissa!
      Hävetkää hyväosaiset ja rikkaat! Teidän ahneutenne takia ihmiset näkevät nälkää! Kehtaavatkin yrittäjä järjestöt, ekonomistit, veronmaksajat ym. valitella heihin kohdistuvista säästöistä ja veroista. Sillä jolla on ei tunnu missään jos ei lisää rikastu, mutta sillä jolla ei ole tulee nälkä ja jonain päivänä se nälkiintynyt tulee ja ottaa mitä tarvitsee niiltä joilla on, onhan tuota jo maailmalla nähty. Sitäkö nämä poliitikot tännekkin haluaa?
      Otetaan säästöt, puoluetuista, siellä on mitä ottaa. Yritystuista, sielläkin on rahaa. Maksuista EU:lle, sielllä on PALJON mistä ottaa. Poistetaan ahneille ja rikkaille takavuosina annetut veronalennukset ja maksakoot liiastaan veroja, raukat menkööt merten taa, ovat menneet jo muutenkin. Pääomissa on mitä ottaa, sitähän ne miljonäärit korkeintaan maksavat. Ei mitään tukia medialle. Ei oppivelvollisuuden nostoa.
      Eiköhän noista sen verran euroja irtoa, ettei ihmisiä tarvitse ajaa nälkäkuolemaan.

    • Pieniosainen

      En ole koskaan aikaisemmin vasemmistoliittoa äänestänyt vaan sdp:tä mutta viime kunnallisvaaleissa ja eduskuntavaaleissa persuja.kotipaikkakunnalleni saimme muutaman ensi kerran. Seuraavissa vaaleissa äänestän vasemmistoliittoa.Eläkeläisenä olen todennut että kaikki muut puolueet porvaripuolueita.

    • Sinne ne jäi...

      Kokkelit, demarit ja muut vaikeuttamaan köyhien asioita ja tekemään heidän elämästään vielä enemmän hel*ettiä kuin se jo nyt on, vasemmistoliitto ei halunnut olla tässä veneessä mukana, joten ihan oikea päätös! Toki nyt kokkelit jauhavat, että " eivät kantaneet vastuuta jne " Juu ei kantanut, nimittäin siitä, että köyhiä ja työttömiä kuritetaan, miksi olisi pitänyt kantaa, ei tuollaisessa hallituksessa voi istua sydämen omaava ihminen jolla vielä omatuntokin toimii. Paavolla se näkökään toimii, Juttaa ei voi kuin ihmetellä, kokkeleita en edes ihmettele, se on ihan selvä ettei heitä kiinnostaa pienenköyhän ihmisen asiat hevon vitt*akaan. Vasemmistoliitto on ainut puolue jota kiinnostaa, että sikäli kannattaa miettiä ketä äänestää jos on itse työtön, köyhä, sairas tai pienipalkkainen!

    • uri

      Politiikaasa pitää olla arvot kohdallaa ei hätiköidä päätöksissä vaan ollaa pitkäjänteisiä , jolla puolustetaan yhteiskunnan vähempiosasisten toimeentuloa, sitä linjaa kesti yli 3v hyvä. Tasasuuruiset korotukset kaikille kaikille ei ole oikea politiikkaa. Kyllä tässä maassa rikkaita ja hyvin toimeentulevia riittä joita voisi enempikin rokottaa.. oltais enempi Solidaarisempia.

    • HEI HALOOOO

      Eihän vasurien pitänyt mennä hallitukseen ollenkaan,mutta Arhinmäki käänsi takkinsa jo hallitusneuvotteluissa.Että se siitä vasemmiston hyvyydestä hah hah.Ainoa joka on pitänyt linjansa on tietysti persujen Soini.

      • natsiapinakriittinen

        Juu jos linja on päättymätön valehtelu. Siinä vaan ei ole mitään kunnioitettavaa.

    • Oikea päätös

      mutta liian myöhään tehty.

      Arhinmäki teki virheen jo siinä, että ylipäätään meni mukaan hallitukseen jonka toimintasuunnitelma piti sisällään pieniosaisten veronkiristykset ja sosiaalisektorin leikkaukset. Eikä virheistä vähäisin suinkaan ollut kreikalle LAHJOITETTAVIEN tuki-MILJARDIEN jees-jees-mieheksi lähteminen.

      Vasemmistoliitto Arhinmäen johdolla on pettänyt heitä äänestäneet kansalaiset, ja tehnyt heille haittaa huomattavasti suuremmissa asioissa kuin tämä viimeisin kehysriihi. Loppusuoralla pelleilty poliittinen teatteri ei sitä miksikään muuta.

    • olkaa tarkkoja...

      Uskallan väittää, että vasemmistoliiton takinkäännöksiä taas, ei muuta. Koska EU vaalien jälkeen tulee Kreikka lainojen leikkaukset joita Saksa on jo pitkään valmistellut. Kesällä nähdään sitten montakos miljardia on taas Suomen osuus? Vasemmistoliitto yrittää peittää jälkiään hallitusvastuussa antamien takuiden vuoksi. Älkää antako itseänne höynäyttää.................

      • 13+12

        Ei Saksa voi vaatia taas Suomea maksumieheksi. Siihen pitää jo sanoa painava sana. Jos Saksa osaa hoitaa oman taloutensa kuntoon, miksi sen konsultti apua ei käytetä Kreikan talouden tasapainottamiseen.

    • G. Osmankäämi

      Ihmettelinkin miten kauan tuo voi jatkua - kommunistit samassa hallituksessa usean demaripuolueen kanssa.

    • Hyvin voivatko

      - Eivät sitten omia työmatkakulujaan,hotelleita,ateria,rajanylitys,yötäolo-korvauksiaan väentäneet? Isoa Palkkaansa,pitkiä lomia,paisuvaa Byrokraattien joukkoa, josta suuri osa lenee suhteilla annettu(kuten atk.Ahteelle)? Kivireen veto on tuottavan työn tekijöille raskas.Työkyvyttömäksi joutuu aikaisin ja loiset elää sopeutumisrahoillaan abaut 30v. etelänmailla lomaillen? - Niillon tuettu työpaikka ruokakin ? Liekö ollut ennen sisällis sotaa kansalla viilikset samat? Mitäs Aadolf Äänruuth sanoikaan ?

    • Miettisivät vähän

      enemmän sitä, kun ottavat kokoajan lisää ulkomaalaisia suomeen kuluttamaan ja nostamaan sosiaalietuuksia ja lapsilisiä. Suomi halutaan käytännössä antaa ulkomaalaisille.

      Lisäksi syytetään kaikenlaista avustusrahaa ulkomaille ja oma kansa saa kärsiä, ja maksaa rahat jotenkin takaisin valtion kassaan. Onko se suomalaisten vika, jos muualla sössitään asiat.

      Tuohon Venäjän ja Ukrainan tilanteeseen suomalaisilla ei ole osaa eikä arpaa ja taas Suomi kärsii, jos tulee kauppavaikeuksia venäjän kanssa.

      • KALLE alkup KELLO

        Pakolaiseksi Venäjälle, kyllä Putin ottaa varmasti ilomielin vastaan ja siellähän alkaa olemaan paremmat olot kun täällä. Johan tämä Paskalandia on kun Neuvostoliitte ja siitä voidaan kiittää tätä paskahallitusta, mikä on pistänyt tämän maan työpaikat menemään ja kansalaiset kerjäläisiksi, mutta sehän lienee ollut tarkoituskin tehdä tästä Paskalandiasta EU;n slummi

      • 16+8

        >>Tuohon Venäjän ja Ukrainan tilanteeseen suomalaisilla ei ole osaa eikä arpaa ja taas Suomi kärsii, jos tulee kauppavaikeuksia venäjän kanssa>>

        Niin alkaahan se jo tuntua siltä, että siinä tarkoituksella halutaan tukkia kaikki ne hyvät taloudelliset mahdollisuudet, mitä Suomi voisi saada. Voikin miettiä, ketkä tahot siellä takana toimivat siis globaalisti.

      • 8+18
        KALLE alkup KELLO kirjoitti:

        Pakolaiseksi Venäjälle, kyllä Putin ottaa varmasti ilomielin vastaan ja siellähän alkaa olemaan paremmat olot kun täällä. Johan tämä Paskalandia on kun Neuvostoliitte ja siitä voidaan kiittää tätä paskahallitusta, mikä on pistänyt tämän maan työpaikat menemään ja kansalaiset kerjäläisiksi, mutta sehän lienee ollut tarkoituskin tehdä tästä Paskalandiasta EU;n slummi

        Kyllä siellä Siperiassa kansan rukoilevaisuus kasvaisi.
        Olen kyllä kyllästynyt näihin paskoitteluihin sun muihin törkyihin.

        Kristillisyys voi olla joillekin tahoille suuri uhka.
        Ja ehkä he haluavat tasoittaa kristityille tietä taivaaseen viemällä tämän maan omaisuuden omiin taskuihinsa. Lukekaa Isoa Kirjaa.

    • The Riddler

      Eikö EU-politiikka ole hyvää ja se mitä sen puoltavat joutuvat tekemään suomessa hyvinnoinnin pysymiseksi. Oliko sittenkään väärin, että Perussuomalaiset eivät lähteneet tähän kyseiseen hallituspolitiikkaan mukaan? Joko vihdoin alkaa silmät aukeutumaan kansalaisilta, mitä EU on ja mitä se saa aikaan?

      • 12+7

        Ainakaan Vasemmistoliitolle ei ole auennut. Puolueen eurovaaliohjelmassa lukee mm. tälläista scheissea:

        "Kohtalomme ovat kietoutuneet yhteen. Euroopan maat ovat poliittisesti ja taloudellisesti riippuvaisia toisistaan. Siksi tarvitaan myös rajat ylittävää päätöksentekoa ja hallintoa...
        Euroopan parlamentin valtaa on lisättävä antamalla sille lakialoiteoikeus."

        Eli Vasemmistoliitto liputtaa täysin avoimesti Euroopan liittovaltion puolesta.

      • KALLE alkup KELLO

        Olet oikeassa, ja aikanaan kansanäänestystä ei järjestetty, koska tulos olisi ollut selvä "EI EU". Olisi "maksanut liikaa" äänestyksen järjestys, mikä on niin saataanan suuri valhe kun olla voi. "Ei nouse hinnat", "ruoka ja tavarat halpenee". Siinä ne suurimmat valheet, mitä kansalle on syötetty EU-paskavalehtelijoilta. Jokainen näkee, mikä on tilanne nyt ja mikä on tulevaisuus.. Ai niin, saatinhan me 20 euron palkankorotus, joka menikin sopivasti takaisin verottajalle eli valtiolle. Näin kansaa kusetetaan ja kun vaalit tulee, TAAS kansalaiset äänestää näitä kusipäitä

      • 20+18

        EU kuuluu "laajenevaan heimoon",
        Kyllä Raamatun Sana siinäkin pitää paikkansa tänäkin päivänä.
        Jos sitä ei tehdä huotrin niin sitten pätäkän avuin.

      • esim erkki erkki
        KALLE alkup KELLO kirjoitti:

        Olet oikeassa, ja aikanaan kansanäänestystä ei järjestetty, koska tulos olisi ollut selvä "EI EU". Olisi "maksanut liikaa" äänestyksen järjestys, mikä on niin saataanan suuri valhe kun olla voi. "Ei nouse hinnat", "ruoka ja tavarat halpenee". Siinä ne suurimmat valheet, mitä kansalle on syötetty EU-paskavalehtelijoilta. Jokainen näkee, mikä on tilanne nyt ja mikä on tulevaisuus.. Ai niin, saatinhan me 20 euron palkankorotus, joka menikin sopivasti takaisin verottajalle eli valtiolle. Näin kansaa kusetetaan ja kun vaalit tulee, TAAS kansalaiset äänestää näitä kusipäitä

        Piäisi olla joitakin lahjomattomia ehdokkaita, jotka ajaisivat ainoastaan tämän maan ja sen kansalaisten etuja. Hyvä esimerkki Usan:n ensimmäiset presidentin vaalit. Kaikki lyöttäytyivät yhteen kannattamaan yhtä ehdokasta. Josta sitten tuli YV ensimmäinen värillinen presidentti.

        Suomessa voisi olla myös jotain vastaavaa. Mutta niin ettei äänet mene missään tapauksessa väärälle taholle, eikä nykyisille puolueille. Riittävä ja tehokas työ ennen vaaleja.

    • kiukkuinen

      Arhinmäki teki miehen työn!Eiköhän sielä muut ole vastuunpakoilijoita,kun Arhinmäki!Hyvä,että joku pitää köyhienkin puolta!Arhinmäki nosti silmissäni rajusti osakkeita,samoin Sipilä,ja Soini,jotka olivat lapsilisien pienentämistä vastaan!Urpilainen,ja katainen voivat tulla kokeileen mitä on elellä 1000-1500:n eläkkeillä,niin eiköhän kanta muutu!Tiedänpähän ketä en ainakaan äänestä seuraavissa vaaleissa!!!!!!!!!

      • seliseli

        Arhinmäen oli pakko kuunnella muiden tahtoa. Olisi istunut kuin liimattuna hallituksessa loppuun saakka, jos oma tahto olis toteutunut.

    • PaskaaVaan lisää

      Jep, ihan oikein, että lähti, en ole äänestänyt heitä, mutta nyt saavat multa isot pisteet! Tää maa senkun muuttuu epäoikeiudenmukaisemmaksi vuosi vuodelta!

    • sitaatti viisaus

      Anna Kontula.

      Vain suurten ikäluokkien eläköitymisen johdosta olemme välttäneet pahimma massatyöttömyyden.

      • aunepee

      • Ja sama puna-

        huuli huhuilee työvoimapulan perään.

    • PÖÖÖÖÖ

      On muuten kumma, että köyhien ja vähäosaisten asiaa ajaa Vasemmistoliitt, SDP ja vihreät ainakin, eikä niiden vähäosaisten asiat koskaan parane. Mutta eihän ne voikkaan parantua koska Vas.:n , SDP:n ja muiden kannatus lopahtais.

    • olen vasenkätinen ihminen ja paavo teki oikean ratkaisun:OIKEAKÄTISYYS ON PASKAA POISVAAN FASISTIEN HALLITUKSESTA!!!äänestän vasemmistoliittoa koska oli ensimmäinen joka lähti hallituksesta.

    • sama kaava

      samat kohde ryhmät joutuvat aina leikkaus listojen uhriksi mutta todelliset talouden mässaajat ovat aina ulkopuolella listojen.

    • Bravo, bravo, bravo!

      Arhinmäki nimenomaan kantaa vastuuta Suomen lapsista, lapsiperheistä ja äideistä.

      Tämä on sitä oikean tyyppistä, sankarillista ja urheata vastuunkantoa.

      • Kyllä tuon

        punakoneen sankarillisuuden suuruus piilee tasan sen oman tilipussinsa koossa.

        Puolueeseen ja henkilöön katsomatta politiikka on vain ja ainoastaan henkilökohtaisen hyvinvoinnin lähde.

    • OLEN HUOLISSANI!

      Kuka nyt maksaa Paavon mitalikännittelyt, kun valtion sponsorihanat hieman kiristyvät?

      • 1.Kirsikka

        Paavo poika on nyt monta muuta poikaa viisaampi. Oppirahat on maksettava, eikös juu... (Tuon kännittelyn suhteen). Ole vaan huolissasi omista juomingeistasi.

      • Sanoo toinen
        1.Kirsikka kirjoitti:

        Paavo poika on nyt monta muuta poikaa viisaampi. Oppirahat on maksettava, eikös juu... (Tuon kännittelyn suhteen). Ole vaan huolissasi omista juomingeistasi.

        punasieni?
        Pakko kenties myöntää, että alkolla on ongelma kanssani, koska en tarvitse sen tarjoamia päihteitä elooni enä sen koommin muidenkaan viritysaineita.
        Jos Paavon ikään ei ole oppinut alkon käyttöä niin montakohan kertaa tuo on luokalleen jäänyt?

    • Narri

      Arhinmäeltä vaaliteppu. Seuraaviin vaaleihin tähtää - tyhmät uskokaa. Muutoin olisi lähtenyt ajat sitten mutta tilipussi pidätteli - nyt oli hyvä "muka" näyttää voimansa- naurettava läpinäkyvä yritys Arhinmäeltä!

      • Mejän Puavo on

        oivaltanut mitä pöljän korvaan pitää puhua.
        Heittääntymällä marttyyriksi maailman markkinoiden jyrätessä Puavo takaa itselleen lisää liksaa ja joukoilleen pari ääntä seuraaviin vaaleihin.

    • takinmyyjä
    • JUURI OIKEA REAKTIO

      SEURAAVISSA VAALEISSA ÄÄNESTÄN VASEMMISTOLIITTOA!

    • mies57v03

      Hyvä et meni Arhinmäki ja muut tosi taistolaiset sinne vaan nyt venäjälle

      • eräs123

        Miksi venäjälle? Sehän on äärioikeistolainen kapitalistivaltio.

      • Just, ne juottaa
        eräs123 kirjoitti:

        Miksi venäjälle? Sehän on äärioikeistolainen kapitalistivaltio.

        siellä aateveljensäkin känniin, kaamee paikka!

    • fgh1

      Koko tämä nykyinen menojen kiristys ja velkaantuminen johtuu vasemmiston aikaisemmin vaatimasta yli varojen elämisestä. On kai se velkaantuminen joskus lopetettava.

      Arhinmäen olisi ollut syytä olla hallituksessa ja ajaa puoluetukien leikkausta. Ei oppositiosta mitään asioita ajeta.

      Vastuun pakoilua. Jos vasemmisto saa seuraavissa vaaleissa hallituspaikan niin velkaantuminen lisääntyy ja luottoluokitus alenee. Se tietää lainojen korkojen nousua. Sekö hyvä.

      Lapsilisien leikkaus oli tosi ala-arvoinen toimenpide.

      • Säästöpaikkoja on

        >Arhinmäen olisi ollut syytä olla hallituksessa ja ajaa puoluetukien leikkausta.

        Juuri näin!

      • Ei muuta tarvitakaan

        Tässä maassa asuu kyllä paljon niitäkin ihmisiä, joiden tuloista olisi varaa leikata.

    • IVB

      Siinäpä meillä osaava asioiden hoitaja, nimimerkki Keskari. Listaapa meille nyt viisi tärkeintä asiaa, miten sinä olisit ne hoitanut ja miten rahoitus olisi järjestetty.

      • 1.Kirsikka

        Ainakin ensimmäisenäpitäis tehdä kuntaliitoksen tapainen liitos eduskuntatalolla. YT neuvottelut sinne ja potkut persuuksille.

    • populismi puhetta

      Oppositosta on niin helppoa huudella.

      Ei tarvitse kantaa vastuuta, ei tarvitse tehdä päätöksiä.

      Ei tarvitse kertoa omille äänestäjille:

      miten ylisuureksi paisunutta kunnallista ja valtiollista sektoria pitää leikata, ei kertoa sitä, että lapsilisät tarkoitettiin kattamaan päivittäiset kustannukset, ei lihottamaan lasten säästötiliä.
      Ei ole omaa esitystä siitä, miten luodaan työpaikkoja, saadaan investointeja, ei miten siirretään pienyritys seuraavalle sukupolvelle ilman, että perintövero estää sen.

      Huomaa, että vaalit on tulossa.
      Mitä jos Arhinmäki luopuisi omista edustaan ja maksaisi ekana vaikka sen Sohellus-shotsin ryyppyreissunsa. Sillä rahalla olisi maksettu jo monen oikeasti köyhän kk ruoat!

      • 2.Kirsikka

        Ettei vaan siellä Shotsissa olis käyny niin, että lasiin olis tipahtanut jotain ylimääräistä, niin kuin joskus livenä tuppaa käymään.

    • Huomenna?

      Rotat jättää uppoavan laivan.

      Suomi-laiva uppoa kun ne jyrsijät ovat pohjaan on nakerrellu vuosikausia reikiä.

      Suomen kaikkien aikojen huonoin hallitus uppoaa omiin virheisiinsä.

    • kannatus nousuun?

      Populismia.

    • Työläinen 28

      Tämä ei tietenkään voi olla yksin Arhinmäen päätös vaan vasemmistliiton eduskunta ryhmän .Tämä pudjetti ei edistä työlliyyttä koska kaikkien ostovoima heikkenne kun Työttömyysturva a ja lapsilisiä leikataan asumiskustannukset nousee kun kiinteistöveroa nostetaan . Lääke ja sairauden hoito kustannukset kasvaa . työmatkakulut kasvavat . Eihän tämä ole vasemmistolaista politiikkaa ei SDP:n enssinkään olis pitäny tätä hyväksyä ,kun se pitää valtaa myös SAK:ssa . SaK ei voi mielestäni jäädä sivusta seuraajaksi kun sen jäsenistön edut heikkenee

      • ryhmän päätös

        Hyvänen aika. Ettekö ole vielä tajunneet, että päätös oli nimenomaan vasemmistoliiton eduskuntaryhmän päätös. Paavo ei olisi lähtenyt kun oli päässyt ökyelämän makuun.
        Lapintien sanoista paistaa läpi, että arhinmäki olisi tehnyt toisin jos olisi yksin päättänyt.

    • jurki boy

      Mikä on ettei sitä autojobbarin oloista Kataista saa kammettua pois Suomen johdosta.On jo vuosia nähty ,että on ihan kloppipoika ja elinkeino elämän juoksupoika.
      Porvari joka omistaa vain aatteen.

    • Hyvä Arhinmäki ! Kyllähän on hyvää tiedossa iso tuloisilta lapsilisät ja kaikki muut etuudet pois ! ketä nää leikkaukset kuin pienituloisia ! ja eduskunnasta 100 pois niin siinäkin on säästöö . eihän ne ees ole aina paikalla ! nimimerkillä . pien -eläkeläinen

    • selvät merkit

      En yhtään ihmettele vaikka sdp:n ja vasemmiston kannatusluvut vaihtavat paikkaa tämän loistavan teon jälkeen! SDP 8% ja vasemmistoliitto 15,5%

    • m 49

      Vasemmistoliitolta täyttä pelleilyä, päätökset menee suunnitellusti läpi ihan sama mitä tämä pieni porukka äänestää

      • Karhin mäki kaskeaa

        SKP-SKDL, joka edelsi Vasemmistoliittoa ja oli oppositiossa Sos,demeihin,
        oli sodan jälkeen maan suurin puolue.

    • fhvfjhgkhgj,

      Voisiko joku selittää minulle, miksi huonosta hallituksesta poistuu (vai poistetaan?) kansaa ajattelevat, ensin persut, sittgen vasemmistoliitto? Miksi ne eivät jääneet hallitukseen vaikuttamaan ja tekemään linjansa selväksi neuvotteluissa ja julkisuudessa? Lähtemällä he varmistivat, että äärioikeisto saa jyllätä entistä pahemmin. Onko Suomen hallituksessa nykyään PAKKO olla yhteisymmärrys kaikesta? Eikö eriäviä mielipiteitä suvaita? Demokratiahan oli ennen sitä, että enemmistön kanta voittaa, mutta toisinajattelijoitakin siis kuullaan. Mikä järki on äänestää edes näitä kahta köyhän kansan puolustajaa (?), jos heidän äänestämisensä lopulta tuo lisäpaikkoja äärioikeistolle?

      Missä muuten olivat yhteisistä varoista ojennettujen tukien poistot rikkailta? Entä toiminimellä toimimisen salliminen menettämättä oikeuttaan työttömyysturvaan? Yritystukien poisto? Virkamiesten ja poliitikkojen palkat keskipalkan tasolle ja eläkkeet samoin? Köyhien verottoman tulon kynnyksen nosto vaikkapa 10 000 euroon ja vastaavasti rikkaimpien verotuksen kiristäminen?

    • oikein

      Aivan oikein . Urpilainen maksaa Kataisen nuolemisen kalliisti. Tätä ja edeltävää Vanhasen/ Kataisen hallituksia ei olisi pitänyt koskaan tulla. Nyt maksettavaa riittää vielä lapsenlapsille. Nyt jo vanhuksia tapetaan sairaaloissa, yksi vrk. koneessa ja letkut pois - omaisilta ei enää kysellä mitään

    • 1.Kirsikka

      Yhdyn edelliseen ja lisään, että Urpilainen voisi siirtyä työväenpuolueesta keskioikealle, ovat arvomaailmat vuosien varrella muuttuneet.

    • reserv. alik.

      Hallituksesta löhyö on vasemmistoliiton vaalitemppu. Muutama päivä sitten Arhinmäki oli hyväksymässä lapsilisien verotuksen. Pari vuotta sitten Arhinmäki oli rahoittamassa kreikkaa. Joten on turhaa nyt jeesustella ja leikkiä hyvän tekijää ja ruveta marttyyriksi.

      • Kontulan Kyösti

        Eivät ne Kreikkalaiset niitä rahoja saaneet. Ne menivät Saksan ja Ranskan suurpankeille.

        Aika koomista, että muutaman miljoonan leikkaus lapsilisistä katkaisi vasemmistoliiton hallitustaipaleen, kun ensin ollaan itse oltu tuhoamassa Suomen kansantalous lahjoittamalla miljardeja EU:n Moolokin kitaan.

    • kunnon uudistuksia

      Kyllä lapsilisät pitäisi poistaa kokonaan ja samoin kaikki muut tuet kuten asumistukikin.Kaikki valtion rahat pitäisi jakaa Kataisen ja Walroosin kesken, niin olisi Suomessakin pari oikein öky rikasta. Sairaille eläkeläisille eutanasia, niin ei maksa sairaanhoitokaan valtiolle paljon mitään. Piikin hinta tietenkin peritään perinnöstä pois, jos sellaista jollain sattuu olemaan.

    • Pakkohan niiden oli lähteä. Vaalit edessä ja jostain niitä irtopisteitä pitää saada:)

    • Typerätpäättäjät

      Ei kyllä heru ymmärrystä näille päätöksille. Lapset ovat elämän rikkaus vai? Silti lapsilisiä leikataan ja mietitään päivähoitomaksujen korotusta. Vanhemmilla ei ole pian varaa laittaa lapsia hoitoon ja silti pitäs töitäkin tehdä... noh kannattaako? Autoilu maksaa niin maan perkuleesti ja pakotetaan silti tekemään tarvittaessa 80 km työmatka ja kaikki omasta pussista tietenkin! Veroja verojen perään! mutta on kyllä niiden isojen herrojen ja eukkojen helppo siellä pöydän takana myhäillä kampaviinereidensä parissa kun on varaa kaikkeen ja mitä parasta; hehän saavat kunnon palkankorotukset kaiken päälle. Arvaatkaa, ottaako pattiin? Terv. ihminen, joka ei ole koskaan äänestänyt kokoomusta eikä jatkossa tule äänestämäänkään!

      • 3.Kirsikka

        Ja tuohon lisäisin, että katsokaa minkälaiset ovat ministereiden ajopelit? Kun ihan tavallinen auto ei kelpaa. Vitsit, mulle myös. (ei vainiskaan, en viitsisi leveillä).

      • Köyhä akkka
        3.Kirsikka kirjoitti:

        Ja tuohon lisäisin, että katsokaa minkälaiset ovat ministereiden ajopelit? Kun ihan tavallinen auto ei kelpaa. Vitsit, mulle myös. (ei vainiskaan, en viitsisi leveillä).

        Mulle riittää kuudensadan kosla, mutta ois se kyllä kiva edes kerran vuodessa rakkaan miehen kanssa mennä syömään yhtä hyvin ravinteliin, kun nämä ministerit joka ilta mättävät meidän kustannuksella. Vaan eipä ole meillä varaa siihen.

    • kristilliset kuihtuu

      Vasemmistoliitto teki ehdottomasti oikein josta kunnia heille! Toisin kuin Räsäsen kristilliset jotka antoivat siunauksensa sille mikä periaatteessa sotii heidän omia periaatteita ja vakaumusta vastaan. Epäilen myös että kristilliset ampuivat itseään jalkaan ja pettivät äänestäjänsä!

      Kristillisten kannatus on vain 3,2% mitä se mahtaa olla ensi kuussa kun pettyneet lapsiperheet mahdollisesti eroavat kirkosta! Eikös raamatussa sanota että hyvä antaa vähästäkin mutta paha ei anna paljostakaan niin räsäne hyväksyi juuri sen minkä herra kieltää. Räsänen antoi hyväksyntänsä sille että rikkaat eivät menetä senttiäkään kun taas lapsiperheet kärsivät ja heiltä leikataan!

      Onko kristillisten arvomaailma se että lapsiltakin leikataan mutta rikkaisiin ei saa koskea OMG??????????? Kyllä veikkaan että eroa kirkosta buumi taas nousee kuin räsänen hölmöilee...

      • plussan annoin

        Tuo oli kyllä loistavasti sanottu!

    • Olisi tehnyt päätöksen aikasemmin hyväksyi sairaiden lääke omavastuu leikkaukaen 7% alenuksen sairaan kuljetuksen oma vastuun nosto 9,30e 14,50 korotus prosenti kova.Hyväksyi työn antajille mahdottomat tulon siirrot Vaaleissa nähdään tulokset.

    • Sekoomus logiikka:

      Mikäli vasemmistoliitto olisi jäänyt hallitukseen, huudeltaisiin että siinä se nähdään, olette köyhiä vastaan myös jne. Mutta nyt kun ne lähti hallituksesta niin huudellaan, että siinäs nähtiin taas juu, ette kanna vastuuta asioista! Logiikka on loputon toisinsanoen täyttä huuhaata koko sekoomuslaisuus. Ainoa puolue joka näyttää oikeasti olevan köyhän ja heikonihmisen puolella on juuri vasemmistoliitto, ihan vain faktat puhuvat taas puolestaan. Todellakin oli oikea/rohkea/kunnioitettava ratkaisu lähteä tuollaisesta pienen ihmisen sortaja hallituksesta jolle on vain tärkeintä, että rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy ja luullaan, että siten tästä tulee vielä hyvinvointivaltio, että haloo vain itsellenne sekoomukset!

      • papa0

        Ja persut ei alunalkaenkaan lähteneet tuohon jykäjutta kelkkaan kun tiesivät mitä tapahtuu. Ja noille marginaali puolueille sopii mikä vaan kunhan saa olla hallituksessa.Paavon porukalla meni kolme (3) vuotta ymmärtää sama minkä Timo tiesi alussa.Nyt molemmat köyhien asialla mutta onko tämä vain paavon vaaliliike. Ainakin äänestän persua jos muutosta tähän haluan. Kiitos

      • hkfcdffddf

        Vasemmistoliitto oli kolme vuotta Kokoomuksen kanssa lapioimassa suomalaisten veronmaksajien rahoja korruptoituneelle eu-eliitille, ja sen seurauksena Suomi-neito on kaulaansa myöten keltaisessa nesteessä.. Arhinmäen uskottavuus romahti ajat sitten, eikä sitä pelasta joku säälittävä itkupilliero Kataisen umpisurkeasta hallituksesta.

    • vero6

      Oikein hyvä ,kun teki ratkaisun.
      Huonopuoli on nyt ei ole ketään joka puolustais köyhiä.
      Demarit on Kokoomuksen perseennuolijoita onhan se nähty jo
      Urpilainen ei osaa mitään tehdä oikein ei myöskään Katainen menisivät molemmat suohon pystyyn.

    • Vaikea sanoa asiasta mitään tietämättömänä oliko tuo miten hyvä tai huono ratkaisu. Toiset ihastuivat - toiset pettyivät.

      Vasemmistoliitto teki kuitenkin oman ratkaisunsa - ja ei siinä sen ihmeellisempää.

    • Äänittäjä
      • Shut up

        Paska biisi.

    • PM = halpa huora

      Mitäs se jykä nyt tekee, kun puudeli tulikin järkiinsä ja hyppäsi sylistä pois?

    • arhimäki1

      kerranki arhinmäki teki oikean päätöksen ja erosi kataisen johtamasta fasisiti hallituksesta jota siinä sivussa piipiittelee jutta tytteli urpilainen:) on varmaa että tämä hallitus hajoaa hyvin pian.ja sehän on loistavaa! sdp kannatus on jo ollutkin laskussa ja samoin kokoomuksen loistavaa arhimäki

    • Kyllä hävettäis!!!

      Pelkkä vaali- ja silmänkääntötemppu. Huono yritys puhdistaa vasemmiston mainetta, kun Audin takapenkki ollaan kulutettu loppuun. Niinhän ne kiekkovieraatkin sanoit, että Arhinmäki olisi ollut ensimmäisten joukossa, kuka olisi kaljatölkistä päähänsä saanut.

    • Uskovaiset/Valta

      Kirkko uskonto ja Räsänen, heidän arvonsa perustuu valtaan joka pönkittää rikkaita

      • JSSPSJ

        Minusta tuo nyt on vain vähän liian helposti nielty läppä. Ei Räsänen, kirkko saati uskonto nyt ole joka asiaan syyllinen, vaikka se nyt tuntuukin olevan jonkin trendin mukaista. Kirkko tekee myös paljon hyvää ja tätä sanoakseen ei tarvitse edes itse kuulua kirkkoon tai uskoa mihinkään.

    • näin se vaan on

      VAS = Paperiliitto, SAK/SDP

      Vain Kepu ja Persut ovat työttömien puolella

    • SuomiTuhonPartaalla

      Markus Mustajärvi ja Jyrki Yrtti-Aho, tekivät jo hallitusneuvottelujenjälkeen johtopäätökset. Eivätkä lähteneet tukemaan oikeistolaista politiikkaa.. Heidät erotettiin Arhinmäentoimesta vas,liitosta rangaistuksena siitäsyystä..

      He perustiva oman.. Vasenryhmän.. Silloin Yrtti-Aho muistaakseni sanoi jotenkin tähäntapaan, palataan asiaan sitten kun tulee teidänvuoro erota hallituksesta..

      Näinhän siinä sitten kävikin..

      Vasemmistoliiton ei alkuunkaan olisi pitänyt lähteä pönkittämään Kataisen oikeistolaista politiikkaa jolla Suomi on ajettu tuhon partaalle..

    • eräs mummo

      Ei noussut pisteet kun ei osannut vastuuta kantaa,remusi vaan valtion varoilla kisoissa että pitää toisten kantaa ministeri sönkyyn.Tuomoset kaikki pois.Kyllä se Arhinmäki ehdotti että lapsilisät verolle vois laittaa eikä keskusta.Ja kukaan ei tee lapsia rahan takia .Minä olen tehnyt 2 ja rakkauksesta lapsiin ei tullut mieleen silloin että kolmen kuukauden välein sai 70-luvulla lapsesta 100markkaa jos se pitää riittää kolmeksi kuukaudeksi ruokiin ja muuhun niin on hyvä perhe nyt se olis 20€.Ei ne nytkään ole suuret mutta sitten täytyy asumistukeen myös kajota jos nyt lapsilisiin.Ja päivähoito maksuihin ei ne varmaan isot ole kun vanhemmat kotona ja lapsi hoidossa.En kyllä kehtais lämpimästä vuoteesta nousta pakkas päivänä ja lähteä lasta viemään hoitoon.Mutta näin tehdään yksinhuoltajat etu nenässä,ja valitetaan kun on kurjat olot voi kauheeta näitä nyky perheitä tai yksinhuoltajia

    • Itse pärjään hyvin

      Äänestäkää toki kokoomusta. Taas kurjistetaan lisää pienituloisten, yksinhuoltajien yms. elämää. Montako viisasta oli tekemässä tätäkin järjenköyhää päätöstä? Kansanedustajista voisi huoletta vähentää 50%. Jättipalkkoihin, palkkioihin, herrojen etuuksiin jne. tuntuvat vähennykset. Johtajistoa samaten voisi maastamme karsia vähintään 50 %. Valtion ja kaupunkien firmoissa pyörii näitä "kengänkuluttajia", johtajistoa , joka lähtöön. On apulaisjohtajia, vara-apulaisjohtajia, ylityönjohtajia, alityönjohtajia....

    • hersy

      No niin annetaampa äänet vasimmostoliitolle,seuraavissa vaaleissa,näin kaikkien vähämpiosaisten kuuluu tehdä,Soini on vaan oikeistopopulisti,toivottavasti vasemmisto liitto saa suuren kannatuksen seuraavissa vaaleissa,olisi heikompiosaisille edes vähän niitä jotka aidosti on huolissaan ,porvari on tiedetty jo aikoja sitten vain suurta rahaa kumartavan,mihin seebra raidoistaan pääsee ei mihinkään.

      • zzzzzzzzzzhhhhhhhhhh

        Vaikka vasemmistoliitto poistui nyt rikospaikalta, se ei poista puolueen syyllisyyttä.
        Miljardit, jotka voisivat olla nyt valtion kassassa, ovat menneet kankkulan kaivoon ja vasemmistoliitto on siihen aivan yhtä syyllinen kuin kokoomus, demut, rkp, kd ja vihreätkin.

    • En puhu paskaa Ry

      Katainen on hinttari.

      • S. Arkasmi

        Ylläpito hoi. Ylläolevassa viestissä verrataan sukupuolivähemmistöä erittäin huonoon pääministeriin. Tämä vahingoittaa em. vähemmistön mainetta.

        Pyytäisin ylläpitöa huomiomaan muihinkin viesteihin, jossa hyvää ja kelvollista lannoitetta (p---ka) verrataan sen mainetta vahingoittaen eräisiin hallituksen poliitikkoihin.

        Ja edelleen rottien mainetta on pyritty lokaamaan antamalla ymmärtää, että eräs ministeri/ministerit olisi kuin rotta.

        Myös typerysten mainetta on loattu vertaamalla päättäjien heiksi. Itsekin katson olleen olleen typerys kun erehdyin joskus äänestämään kuuden puolueen hallitusta. Vaikka olinkin silloin typerys katson, että mainettani loukataan vertaamaan minua taidoiltani ja tiedoiltani mm. Käteiseen tai Arhinpässinpäähän.

    • ede1

      Hallituksesta lähtee kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki ja liikenneministeri Merja Kyllönen. Hyvä kun lähtivät, luulevat saavansa vaaleissa ääniä. Minulta et Kyllönen saa yhtään ääntä, etkä myöskää Arimäki. Te olette olleet tuohamassa samalla tavalla Suomea. Ei kannata yrittää vaali kikkoja. Pidättekö te meitä Suomalaisia tyhmänä

    • hikiduunari

      Hyvä että lähti hallituksesta, kyllä tästä "vaikuttamisesta" ja "vastuunkannosta" saatiin tarpeeksi näyttöä: homoliputukset, känniörveltämiset yms. sikailu veronmaksajien kustannuksella!

    • VoisiUlkoistaa

      Räsäsestä ja Evlut-kirkosta..

      Siellä kirkossa se luokkayhteiskunta juurikin toteutuu.

      Seurakunnissakin on jouduttu säästölinjoille kun talos on monesti mennyt kuralle.
      Johtuen ihmisten järkiintymisestä eroamalla siitä "verenimijälaitoksesta"..

      Seurakunnat on joutunut säästösyihin vedoten ulkoistamaan palvelujaan, esimm haudankaivuun, siivous,keittiö, jne..henkilökuntaa..

      Mutta Piispat ja Papit elää porskutta entiseen malliin heihin ei säästöt koske. On hulppeita virka asuntoja, korkeat palkat jne.. ymm..edut..

      Kirkko toimii kuin pörssiyhtiö, matalapalkkainen suorittava työ joutuu kantamaan vastuun säästöistä, sensijaan ylimmät johtajat välttyy niiltä..

      Papit puhuu soopaa tyhjille kirkonseinille kerranviikossa, ei kovin tulosvastuullista..?? Eikö sitäkin voisi ulkoistaa.??

    • osinkkohyvä

      Pörssiosakkeet näyttävät olevan mukavassa nosteessa taas. suomalaiset rikastuvat silmissä!

    • ryhmälle kiitos!

      Kiitos kuuluu vasemmiston eduskuntaryhmälle. Se teki päätöksen lähtemisestä. Arhinmäki oli vain sanansaattaja.

    • johanna.kkkk.

      kyllä tekis mieli mennä töhrimään koko eduskuntatalo. Vasemmistoa olen aina äänestänyt mutta en paavoa!

    • vaalilupaukset

      Myydään tuuletin: Mallia Paavo Arhinmäen takki. Kääntyilee niin nopeasti että toimii hyvin tuulettimena. Ei kestä itse pystyssä, tarvitsee selkärangan.

      H.20€/tarjous

    • paljon töitä tehnyt

      Kyllöskä myös jo käväisi hakemassa pari paperiaan työhuoneestaan ja sanoi ettei hänellä niin kovin paljon töitä ollutkaan. Lurautti vielä runonkin siinä lähteissään. Semmoista se on näillä turhilla ministereillä.

    • VIHREÄT

      Hyvin kaikki puolueet ovat toimineet, puolue ohjelman mukaisesti.

      PAITSI; Vihreät ovat ainoa turha puolue suomessa, hajuton, mauton ja joka menevät omien aatteiden vastaisesti.... Jos joku puolue pitäisi lähtee se on VIHREÄT!

      • oikeassa olet

        Just niin! Puhut vähän mutta asiaa!
        Kuinka paljon vihertävät ovatkaan vaikuttaneet ( lue: vaikeuttaneet) meidän tilanteitamme. Todella paljon. Esim jo edellisen hallituksen Sinne-tänne-mäki toimillaan sai tuhansia työpaikkoja muille maille vierahille. Samoin silloin ja nyt vihreät ovat saaneet kotimme energialaskuihin ja työmatka-ajoihin melkoisen lisän!
        Entäs sitten ruåttalaiset? Istuvat joka hallituksessa riippumatta ohjelmista.
        Taisi tulla nyt sitten loppu vihreiden, ruotsalaisten ja kristillisten hallitusmahdollisuuksista.

    • AntinLoppusuora

      Tämä Vas-liiton eropäätös lisää myös paineita SDP,n Urpilaisen suhteen.

      SDP ja Urpilaisen hengailu Kokoomuksen kanssa, (Halailu ja taputtelu,,kuten tv.uutiskuvissa näkyi),, heidän yhdenmukaiset päätökset kurittaa alempituloista väestöö, (jota valtaosa Suomalaisista lopulta on) ja samalla päästää varakkaat kuin koira veräjästä, joilla olisi veronmaksukykyä huomattavasti enemmän.

      Tämä on röyhkeää oikeistolaista politiikka..

      Kyllä tämä avaa lopullisen tien Rinteelle demareiden puheenjohtaja kisaan.

    • PaavonSyytä€U

      Arhinmäki jäi ilmeisesti "oppositioon" omassa ryhmässään. Olisi todennäköisesti omantahtonsa mukaa vilä jatkanut hallituksessa..

      Saatta tulla myös Vas,liitossa puh,joht vaihto eteen, sen näkee sitten..

      Olisiko sittenkin Paavon syytä hakeutua euroedustajaksi,,.??

    • aa-puu-va!

      No, en tiedä! Vasemmistoliitto on hallituksessa kippuroinut kuin mato koukussa-tuskissaan.

      Mutta miettikääpä, millä tiellä Suomi löntystää? Leikataan heikompiosaisilta, työttömiltä, lapsiperheiltä, eläkeläisiltä, ja rikkaat pärjäävät. Samanlaisia toimenpiteitä on tehty Kreikassa jo pari- kolme vuotta. Samaa tietä kuljetaan. Heikolta näyttää. Ja Urpilainen ja Katainen sanelevat. Mutta pitäähän Jyrkin toimia, että saa palkintoviran EU:sta. Mitäs jää Jutalle-mustaPekka!

    • Tässä vaan.

      Kaiken kaikkiaan, minulla menee varsin hyvin joten, ei nyt valittamiseen ole aihetta

    • SDP-rikkaiden puolue

      Jos SDP olisi yhä todellinen työväenpuolue, niin Urpilainen olisi ajat sitten haistattanut pitkät Kataisen pähkähullulle menolle. Tai ehkä SDP voi vielä nousta, jos se perhanan Urpilaisen idiootti potkitaan pois

      • Demarit hoiti homman

        Tässäpä ne "teesit" joilla Demarit kantaa vastuuta:
        http://www.slideshare.net/demarit/kehyskalvot-2014?ref=http://www.sdp.fi/fi/

        600 miljoonaa euroa "kasvuun". Mm. 150 miljoonaa yliopistoille, 80 miljoonaa Olympiastadionin korjaukseen (virolaiset rakennusmiehet kiittää), 20 miljoonaa medialle "innovaatiotukea".

        Nuohan rahoitetaan esimerkiksi niistämällä lapsilisistä 110 miljoonaa. Lapsilisät voisi kyllä joiltakin poistaa kokonaan, mutta "juustohöylä" tuossa heilahtaa. Liikenteen väylärahoista pois 100 miljoonaa, tieverkko kohta kuin Venäjällä. Työmatkavähennyksen omavastuu kasvaa, käyppä siinä sitten töissä kovinkaan kaukana. Ansiotasoindeksin jäädyttäminen 155 miljoonaa.

        Näin toimien Demarit luulee parantavansa kaikkien suomalaisten oloja, sallikaa nauraa ja kunnolla!

      • Demarit sucks
        Demarit hoiti homman kirjoitti:

        Minkäs puolueen jäsen se valtionvarainministeri taas onkaan??

    • Katainen sucks

      Eikö lapsilisiin kajoaminen ole alhaista kun muistetaan kreikkan rahoitus? Mielestäni suurituloisilta (yli 100000€/v)voi lapsilisän ottaa kokonaan pois mutta ei niiltä joille lapsilisä on tärkeä tulon lähde. Kärsijöinä lapset!!!!

    • Rotta jätti laivan

      Käpälämäki otti heti hatkat kun tajusi että taikaseinästä on rahat loppu

    • Miksi Suomessa

      on vielä noita maanpetturikommareita? Mikseivät muuta Venäjälle?

      • Mitäs, , ,

        , , , , niin pahaa Venäjä on tehnyt, että nuo ansaitsisi?

    • kantakaa vastuuta!

      Arhilla ei ole munaa kantaa vastuuta.

      Punikkipuolueen osakkeet eivät voi ainakaan minun silmissäni nousta vaikka tekisivät mitä.On sen verran sontaa nähty tältäkin porukalta että sitä ei mikään voi nostaa.

      Vastuunpakoilu laskee entisestään alhaista arvoa.

      • Arvonalennus

        "Vastuunpakoilu laskee entisestään alhaista arvoa.", , , siis miten nollasta vielä alaspäin arvo voi ylipäätänsä laskea?

      • Uudenajan pyöveli

        Köyhät polvilleen, sekö on sinusta vastuunkantoa^?

        Mulla on sinulle pieni vinkki vastuusta. Kaivaudu niin syvälle ettei valo pääse sinne ikänä, äläkä tule sieltä pois. Niin olet osaltasi kantanut vastuuta ettei sinun kaltaiset oliot koskaan pääse sikiämään.

      • "köyhän asialla"
        Uudenajan pyöveli kirjoitti:

        Vasurien vastuunkanto on lainarahalla kaikille kaikkea, eikä mistään tarvitse leikata! Niin helppoa olla Arhinmäki.

      • Sinä, , ,
        Uudenajan pyöveli kirjoitti:

        Köyhät polvilleen, sekö on sinusta vastuunkantoa^?

        Mulla on sinulle pieni vinkki vastuusta. Kaivaudu niin syvälle ettei valo pääse sinne ikänä, äläkä tule sieltä pois. Niin olet osaltasi kantanut vastuuta ettei sinun kaltaiset oliot koskaan pääse sikiämään.

        , , , "Uudenajan pyöveli", olet ilmeisestikin siellä syvällä pimeydessä huutelemassa itsellesi kaveria?

    • EU-desantit

      Todelliset Maanpetturit EU-Desantit löytyy Kokoomuksesta ja Demareista.

      Suomessa toteutetaan oikeistalisinta politiikka mitä koskaan sodan -39-44, jälkeen.

      Ollaan myymässä Valtion omaisuutta Kruununjalokiviä, epäonnistuneen ja täysin umpikujaan ajautuvan politiikan pelastamiseksi.

      Katainen joukkoineen on epäisänmaallinen maanpetturijoukkio. Jotka hakeutuu EU virkoihin kuin käpykaartilaiset aikoinaan.. Kun Suomi ajautuu vararikkoon heidän politiikkansa seurauksesta..

    • ahne se on

      Arvatkaapa kenellä rikkaalla on TAG Heuer Carrera -rannekello, jonka suositushinta on 3530 eur? Kuka ajaa mustalla Audilla?

      • Rikas paskiainen

      • pyrkyrin tappio
        Rikas paskiainen kirjoitti:

        http://www.hs.fi/talous/a1383275497330

        Toiseksi eniten puoluejohtajista ansaitsi vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki. Hänen ansiotulonsa olivat 152 727 euroa.

        Arhinmäki ajaa vain omaa etuaan ja katsoo mikä itselleen parasta tulojen suhteen. Oli niin habituksesta luettavissa, että sapetti kun piti luopua ministerinsalkusta.
        Arhinmäki on nousukas ja pyrkyri ja se on näkynyt hänen käytöksestään jota ei voi sanoa sivistyneeksi. Ministerinä lausunut sammakoita monet kerrat vai tyhmyyttäänkö. Ikään kuin ei olisi tajunnut kulttuurin merkitystä ja olemusta lainkaan. Kulttuuri on erittäin laaja käsitteenä mutta Arhinmäki ei tajua. Hyvä että päästiin hänestä pois.

    • kuvottavaa

      Vittu nyt yritetään olla niin periaatteenmiestä kun on pari vuotta saanut leikkiä ministeriä... Mites ne vaalilupaukset, takki kääntyi heti vaalien jälkeen. Kuvottavaa!!

    • Vastuun pakoilua

      Jos tätä ennen oli lapioitu rahaa miljardikaupalla Euroopan pankeille niin miksi sitten 100 miljoonan leikkaus omilta köyhiltä vei rohkeuden. Itsehän vasurit ovat olleet ajamassa talouttamme tähän tilaan, Nyt kun pitäisi kantaa vustuuta omista virheistä, niin luikitaankin käpykaartiin

      • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,

        siksi koska vasemmistoliitto ajaa köyhien asemaa ja nyt leikkaukset ja kiristykset olivat nimenomaan suoraan leikattu köyhiltä! Tukipaketit eivät varsinaisesti olleet köyhiltä pois vaan siitä tuli vaan valtion velkaa. Vasemmistoliitto lähti koska opintotukea toimeentulotukea ja lapsilisiä leikataan ja nämä ovat monet vasemmiston kannattajia joista vasemmisto yrittää pitää huolen! Paavo ja vasemmisto teki ehdottoman oikein ja sen tajuaa jokainen jos on hiukankaan älliä päässä..............

      • Hhhhmmmmmmmm
        ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

        Jos sinulla itselläsi olisi hiukkaakaan sitä mainostamaasi älliä päässäsi niin ymmärtäisit että nyt ei tarvitsisi leikata yhtään mistään jos vasemmistoliitto muu hallitus eivät olisi velkaannuttaneet maatamme maksamalla Kreikan puolesta tämän miljardi-velkoja Saksan ja Ranskan pankeille.

        Jos vasemmistoliittoa oikeasti kiinnostaisi lasten, opiskelijoiden ym. hyvinvointi, niin miksi puolue antanut hyväksyntänsä lähes 1,5 miljardin euron leikkauksille koulutuksesta?

        " Hallitus on leikannut koulutuksesta eri asteilla lähes puolitoista miljardia euroa, laskee korkeasti koulutettujen Akava.

        Esi- ja perusopetuksesta on leikatattu 600 miljoonaa euroa. Toisen asteen eli ammattikoulujen ja lukioiden menoja on vähennetty 500 miljoonalla ja ammattikorkeakoulujen 350 miljoonalla." >>>

        http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/606965/Akava Hallitus leikannut koulutuksesta lahes 15 miljardia

        Todellinen syy siihen miksi Vasemmistoliitto lähti hallituksessa on vesemmisitoliiton historian alhaisin kannatuslukema viimeviikolla julkaistussa euvostovaaligallupissa. Tämä säikäitty puolueen johdon ja nyt sitä ollaan taas niin "köyhien ystävää"

    • onTOsi nii,i

      Ei tehnyt, takinkääntäjä koko mies.Liputtaja , torkkuministeri :( Niin ja vastuun pakoilijoita koko puolue!

    • Vihdoinkin eroon

      Tervemenoa,kukaan ei ikävöi noita luusereita jotka ei pysty kantaan vastuuta.
      Heilukoot nyt sateenkaarihuiviensa kanssa täyspäiväisesti...

    • fsafsa

      Nykyinen hallitus kyllä vie köyhien ja vähäosaisten asemaa koko ajan alaspäin. Mutta rikkaathan siellä vallassa on, totta kai ne haluaa itelleen lisää eikä lisää veroituksia yms.

      Arhinmäki teki oikein. Olisi tehnyt sen vain aiemmin eikä lähtenyt mihinkään tälläiseen tyhmyyteen mukaan. Kaikista näkyvin kannanotto on kuitenkin tuo lähtö.

    • jopas

      Kokoomus myös saisi tehdä miehen työn ja lähteä hallituksesta!!

    • Ei yllätä

      Voihan sitä politiikkaa noinkin tehdä. Mennään hallitukseen vaikka tiedetään että rankkoja päätöksiä tulee eteen. Ja sitten kun niiden päätösten aika (viimeinkin) tulee niin ei kun karkuun. Mutta tulipa kännäiltyä veronmaksajien rahoilla ja jaettua sitä kavereillekin.

    • hyvä.,.

      Paavo Teki oikeen kun lähti. Meno näyttää muuttuvan sangen jumalattomaksi.

    • paskatpäättäjät
      • irwin.oikeassa

      • gyfty56hj67ghty
        irwin.oikeassa kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=VD6zQqlrWEQ

        komppaan tällä

        http://www.youtube.com/watch?v=ZGTLu8q8ydg

        !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        !!!!

      • Saimme ansiomme muk
        irwin.oikeassa kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=VD6zQqlrWEQ

        komppaan tällä

        Sieluttomien sekä hegettömien valtaa Henkinen työsuojelu

        Organisattio väkivalta

        Ihmisen suojelu on Ihmisen varassa

        Pakko pelastautua , , , :)

        Saimme ansiomme mukaan , , ,

        Kuvitellisen päoman saldolla Jätti-Velka!

        Orportunisti Hyvät Naiset ja Herrat Minun sanaani voitte luottaa , , ,

        Olen opiskellut parhaassa Yliopistossa

        Ja tulen käytämään tietojani , , ,

        Politiikka oli vain vallan väline tila ontto Sekä Tyhjä !

        Vallituella M a k s e t u t , , , s a n a t , , ,

        "Olen opiskellut parhaassa Yliopistossa " Totuteen !

        Kaunista Hyvää hyvällä !

        Arvolla ylös Veroilla alas !

        -VAPAUTTAAKSENI - TEIDÄT - SORROSTA , , ,

        Jos ihminen jättää pois , , , eettisen tietoisuuden vääristämällä !

        Ja kieltämällä , , , sitä mikä on hyvää , , , ja oikeata .

        Hänen tietoisuudensa on epätäydellinen , , , ?

        Sillä äly ei yksin riitä , , , ylläpitämään Virka Terveyttä , , , Totuudessa !

        Omantunnon Palansissa !

        Näin on Orportunisti Ilmiö / Lupaa sekä Sortaa, , ,

        Ylpeys Kävi Lankeemuksen edelle :

        Koe Arvokaakaaksi Tuntemisen kokemus !

        Isä Äiti Perhe koti sekä lapset !

        Kotini on Turvani !

        Kakille on taattava Oikeita töitä sekä Toimeentulo !

        Vain Anteeksi antamus Itselle on onen maksimi !

        Tiedon sekä taidon portit ovat aina auki , , ,

        Uusi mahdollisuus :)

        Vain kärsineet ovat mailmaa rakentaneet "

        Ei suuret pelkurit ? (Muutoksen pelko , , , Kaunis ja hyvä , , , Parhaaksi )

        Heikko Itsetunto myy kaiken edukseen ( Hurmio -Diileissä )

        Itsekäästi itsekyydellä voidaan tuhota itsemme sekä koko , , , Y h t e i s ö !

        Mahdollisuudet valmiiksi : Orportunisti Ilmiö / Lupaa sekä Sortaa, , ,

        (Sieluttomat , , , laki - sielut Kontrollin alaiseksi )

        Sosio-ekonoominen valta sairaus , , ,

        " Inverssio Nurinpäin kääntynyt , , , t u n n e m a i l m a , , , :)

        Uudet valinnnat terveen palanssin Rakkaudelliset henkilöt virkoihin !

        Virkasuhde - muuta - V a s t u u l l i s e k si , , , T y ö s o p i m u s s u h t e e k s i !

        Vastuu sekä vastuunkanto Yksilö ! ( Yksilö-oikeus / Toimiva valvonta )

        Terveen - Rakenne muutoksen , , , aika !

        Nyt on palattava Kultuuri viisauteen

        Kansalla on äly ja viisaus kerä ne !

        Mahdollisuteen , , , y h d e s s ä , , ,

        Tekeminen ja paras on edessä , , ,

        Uusi kaunista hyvää hyvällä :)

        Avoin rakentava Keskustelu :

        Uusi, , , terve - asenne !

        Arvojen Edelläkävijyytteen , , , :)

        Irti menneisyyden vangeista (Sielun Betoneista )

        S i e u b e t o n i s o i t u n u t (Menetin -tunnon )

        1:si Lapsen aika Perustuslakiin Irti markinavoimain oravan pyörästä :)

        8-10tuntia koulu /Työrauha 14 Tuntia Kotirauha 24 Tuntia Perhe /Sukupolven rauha

        (Läheiset )

        2:si Uusi Verojärjestemä Sos lakkautus 5-39 % VeroKela /Verotoimisto !

        Toimeentulo / Verotus Veroilla säädetään toimentulo Yksi Kaavake Poistoineen !

        3.me Uusi palkitseva Eläke Järjestelmä Henkiset sekä fyyiset arvot huomiodaan

        17-48v 17-58v OTV Omantyön vaativuus luokitus 17-63v Normaali ansaittu

        Vero n 5-39 %

        ESITETÄÄN HALLINNOLLINEN SUURONNETTOMUUS KRIISIRYHMÄN

        PERUSTAMINEN

        VAHVISTETAAN KANSALAIS RYHMÄLLÄ (Tila -Akuutti )

        STEINER -RYHMÄ :Kansalla on äly ja viisaus kerää ne !

        Mahdollisuudet - valmiksi !

        Kansa joka tuntee , , , historiansa menestyy!

        Kansa joka rakastaa lapsia perheitä menestyy

        Katse peiliin :

        Terve Itsetunto on elämän mittainen kuppani huolla rakkuden energialla :)

        Varoitus rakkaudettoman keho on jäykkä :)

        Kitos juuri sinä olet arvokas ihminen , , ,

        Esteellinen tai jäävi hakeudu tehtävästä :)

        Havaittu Virka tai tehtävä virhe vaadi heti sovittelu , , ,

        Korvaukseen , , , myös menetetty aika :)

        Olemme vastuussa kaikesta Tekemästämme 100% :Sesti

        101 % kokemastamme !

        Tiedon sekä taidon portit ovat , , , aina , , , auki :)

        Sinusta luodaan , , , y h t e i s ö m e - kuva , , ,

        Tärkein - lenkki :)

        - A r v o s t u s :)

    • kalevi7

      Kertokaa minulle että mitä järkeä on lähteä hallituksesta jos ei jossain asiassa pääse itse vaikuttamaan? eikös se ole vain tyhmää lähteä sieltä kun sitten ei pääse tulevaisuuden muissa asioissakaan vaikuttamaan.... en ymmärrä tuota. missaanko jotain? kun nyt sitten katainen ja muut kumppanit pääsee vielä vapaammin toteuttamaan omaa politiikkaansa... Joten en tajua mitä järkeä on lähteä hallituksesta yhen asian takia, eikö voisi vain ilmoittaa kansalle että me ei sitten tuotte tätä kyseistä asiaa, mutta yritämme vaikuttaa tulevaisuuden asioihin. Tuohan on vain kataisen ja kumppaneiden kaksois voitto kun saam eka oman näkemyksen läpi ja sitten vielä kilpailija lähtee pois päättämästä asioista..En ymmärrä. hmmmm.....

    • Bravoh

      Käteinen ja jutta lainas miljardeja kreikalle, ja sit kotona ollaan ku-sessa.

    • lapselle isä myös..

      Mitä tulee näihin lapsilisiin. Kun itse olin lapsi ei saanut kuin muutama kymppi vuodessa eli markoissa. Kyllä lapsella pitää olla molemmat vanhemmat jotka vastaavat lapsen elatuksesta. Tämä suuntaus tuli v 1970-1980 luvulta, että yhteiskunnan pitää yhä suuremmassa määrin elättää perheitä.

      Tällainen yhteiskunnan varoilla loisivat jotka vuodesta toiseen Kelan ja sossun luukuilla notkuvat ovat tyypillisiä vasemmiston äänestäjiä eli nuoresta saakka työtävieroksuvia jopa useassa polvessa. Kuten joitakin vuosia sitten Kelan tutkimus oli, että n 40000 taloutta on jo kolmannessa polvessa tukiaisilla eläviä.

      Nyt vain alkaa olla tie kuljettu loppuun! Ihmisten pitää myös alkaa ottaa omaakin vastuuta asioistaan
      Nämä palvelut aioinaan tarkoitettiin tilapäisapuun ei ammattimaiseen elämiseen yhteiskunnan varoilla.
      En ole sitä koskaan hyväksynyt, että esim naiset tekevät lapsia yhden illan jutuissa. Kyllä lapsella pitää olla mies myös vastuuta kantamass.
      Nyt meillä on miehen aseman ottanut Kela ja sossu, joka on täysin väärin..

      • elämä on NYT

        ennen vanhaan...joopa joo -taas näitä. Eikö sitä syöty joskus pettuleipää, eikä katuja aurattu... kaikki vaan pois kun ennen vanhaan..

    • Anarkiaaaaa

      Soini todisti kommentillaan millä puolella seisoo. Sillä ei ole enään mitään periaatteita muuta kuin peräkorvessa asuvia vanhuksia kohtaan. Ja toki heidätkin, niin kuin kaikki heikompituloiset tulisi huomioida verotuksessa. Soini vaan ei osaa laventaa tukeaan, vaan myy kaikki periaatteensa eniten tarjoavalle.

      Suomi äänesti kokoomuksen valtaan -nyt kannetaan satoa siitä. Olkoon vaalikikka tai ei (liikenneministeristä en ainakaan tuota usko) niin ihan oikein vasurit tekivät. Nössöjen suomalaisten perusjunttien itseni mukaan lukien pitäisi myös osoittaa mieltään niin kuin vertaisemme Krimillä, Espanjassa, Kreikassa jne.

      • Hhhmmmmmmmm

        VAS väitti ennen viime eduskuntavaaleja vastustavansa Kreikan, Portugalin ja Irlannin EU-tukipaketteja ja niihin kuuluvia julkisten menojen leikkausohjelmia . Mutta hallitukseen menonsa jälkeen VAS on ollut mukana vaatimassa vaikeuksissa olevilta mailta entistä rajumpaa julkisten palvelujen, työpaikkojen ja sosiaaliturvan leikkaamista sekä yksityistämistoimia. Sijoittajavastuun sijasta on siirretty pankkien ja sijoittajien riskejä eurooppalaisten veronmaksajien kannettavaksi.

        Ja mikä vielä pahempaa VAS äänesti eduskunnassa EU:n talouskurisopimuksen puolesta ( Perussuomalaiset ja VASista pois potkitut Yrttiaho ja Mustajärvi vastustivat), jolla siirretiin iso osa meidän talouspoliittisesta ja budjettivallasta demokratian ulkopuolelle, EU-komissiolle ja Euroopan vakausmekanismin hallintoneuvostolle. Sopimuksen velvoitteet rajoittavat mahdollisuuksia suhdannepolitiikkaan ja luovat automaattisen menoleikkurin.

        Edellä mainitut asiat ovat kaikki sellaisia joita Euroopan vasemmisto ja ammatillinen yhteisjärjestö ovat vastustaneet henkeen ja vereen.

        Jos vasemmistoliittolaiset menisivät Ateenaan ja kertoisivat siellä Zyrizan kannattajille minkälaista politiikkaa ovat harjoittaneet, niin uskallan väittää, että he löytäisivät itsensä hyvin nopeasti roikkumasta lähimmästä lyhtypylväästä

    • 5 lapsen isä

      Ei kukaan inhimilliseen päätöksentekoon kykenevä IHMINEN pysty sulattamaan näitä vaatimuksia joita kokoomus ja Katainen esittää, ne ovat ihmisarvon vastaisia... hyökkäävät suoraan köyhimpiä kansalaisia vastaan, kuin puukkoa kääntäisivät heidän haavassaan...

      Miksi hallituksen politiikan pitää olla näin yksipuolista siellä eduskunnassa? Kaikkien hallituksessa olevien puolueiden pitäisi vain tanssia sen suurimman puolueen pillien mukaan, tai muuten saa lähteä...
      Helevetti kansa on äänestänyt Vasemmistoliiton hallitukseen, ja kansa odottaa että sen puoleen kanta otetaan huomioon kun päätöksiä tehdään!
      Mitä järkeä edes on hallituksella jos se ei edusta kansalaisten mielipidettä ja ajattelua?
      Sama kuin perustettaisiin koko hallitus ainoastaan kokoomuslaisista, jos siellä ei kerta kenenkään muun puolueen sanomisilla ole mitään merkitystä!
      Sehän se varmaan edustaisikin tosi hyvin kansalaisten mielipidettä ja ajattelua näistä asioista...
      Tämä tulee olemaan naula kokoomuksen arkkuun, kansalaiset eivät ikinä tule unohtamaan kuka ja mikä puolue teki nämä järjettömät iskut kaikkein köyhimpää kansanryhmää vastaan.

      • KALLE alkup KELLO

        "Kansalaiset EI tule ikinä unohtamaan". Voi voi, tätä olen jauhanut niin kauan kun muistan, että kansalla on LYHYT muisti -valitettavasti. Mutta alkakaan nyt hyvät kansalaiset/äänestäjät syömään vaikka jotain muistinparannuspillereitä, ettette taas seuraavien vaalien alla usko kaikkea sitä paskanjauhantaa mitä paskakokkarit ja paskademarit suu vahdossa valehtelee.

    • rahaa palaa...

      Meillä on miljardi kaupalla jo vuosikymmeniä lipattu rahaa kehitysapuun ym joiden todellinen teho on jäänyt olemattomaksi ja mennyt vääriin taskuihin. Suomi on pieni maa ja se ei voi halata koko maapallon ongelmia ja rahoittaa. Nyt sitten alkaa omat nurkat pettää. Tätä on vasemmisto, että vihreät etunenässä ajanut. Turha parkua kun rahat loppuu. Teollisuuden työpaikkoja häipinyt viimeisten 20 v aikanana jo satojatuhansia, eli verotuloja ei tule.. Olemme elänee vuosia päiväunissa !

    • lospertti
      • Hallitus vaihtoon.

        Kumma että miten sitä rahaa riittää jakaa ympäri maailmaa.

    • hersy

      Se on Paavo nyt täysin in,ei muuta kuin muistakaa vasemmistoliittoa äänestää ,Sdp on haalea väri joka porvarien persettä nuolee.Katainen on suuren rahan juoksupoika porvari ei muutu,rahaa vaan lisää joilla jo sitä on,oikeastaan vaan kaikki suomesta löytyvät rahat yhteen kasaan ja tasajako ja kaikki on onnellisia.

    • torakat pensaasta huutaa

      Ja päätyi pensaaseen huutelemaan pakeni vastuuta ihan torakan touhuamista

    • pappa666

      heh. eihän arhinmäki olisi mihkään lähtenyt mutta kun on semmonen elin kun puoluekokous joka päätti että erosta arhinmäki ei oikeen viellä tunnu tajuavan sen kun ajelee virka autolla ja silmät senkun seisoo ympyriäisinä on sen näkönen ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤&&&&&&&&&&&""""""""""""""""""".

    • yh.isä76

      Tämä hallitus on hallituksen irvikuva ja suurin floppi minkä muistan. Ei jessus sentään...

      Hyvä että vasemmistoliitto lähti ja teki siinä samalla selväksi muille hallituspuolueille että suunta on väärä mutta tämän lähdön olisi pitänyt tapahtua aikoja sitten jotta antaisin pisteitä vasemmistoliitolle. Tämä oli sellainen "jätetään laiva vielä kun ehtii ja silti pitää vähän vetää vettä keuhkoihin".

      Otetaan mallia ulkomailta ja pistetään sellainen mielenosoitus pystyyn että varmasti huomataan!

      http://naurunappula.com/1186466

    • äänestäjä1

      Suomessa on paljon muita leikkauskohteita kuin köyhien ruoka.

    • Markku Niemi Ilom...

      Arhinmäki lähti vastuuta kantamaan hallitukseen ja haukkui perussuomalaisia vastuutomiksi kun ei menneet hallitukseen, mikä sankari Arhinmäki nyt on? Tollasia suun pieksäjiä on suomi pullollaan ja dementtispoliittisia sankarin hyysääjiä vielä enemmän, josihmiset ei muista politiikkojen puheita ja tekoja yhtä vaalikautta ja toimikautta niin täytyy sanoa niillä/ meillä on edustajat jotka me ansaitsemme, jos kansa on yhtä tyhmiä tai tyhmempiä kuin edustajamme mitäpä tässä enempää ihmettelemään.

      • lappu luukulle......

        Yksinkertainen tosiasia on, että vasemmistoliiton aika alkaa olla armotta ohi. Puolueen kannatus ei tule enää koskaan olemaan sellainen, että hallitukseen pääseen. Pelkkiä hörhöjä ei mitään tekemistä palkansaajien kanssa. Vasemmiston loppu alkaa olla vain kylmä tosiasia..

      • porsut verolle
        lappu luukulle...... kirjoitti:

        Yksinkertainen tosiasia on, että vasemmistoliiton aika alkaa olla armotta ohi. Puolueen kannatus ei tule enää koskaan olemaan sellainen, että hallitukseen pääseen. Pelkkiä hörhöjä ei mitään tekemistä palkansaajien kanssa. Vasemmiston loppu alkaa olla vain kylmä tosiasia..

        Byhyy kun porvari taas itkee :) Vasemmiston aika alkaa vasta nyt.

    • haaparanta1

      Aluksi ei uutinen tuntunut kovin hyvältä, mutta kun tutustui hyvinvointihöyläyksiin, niin kyllä lähtö oli oikea. Onhan järjetöntä, että vain lapsiperheet ja tavalliset palkansaajat maksaa yksin konkurssipesän viulut. Tulevaisuudessa voisi ajatella vanhaa punamultaa jossa on keskusta ja vasemmisto yhdessä.

    • Hienoa Vasurit!

      Kaikki muut puolueet nuolevat kilpaa oikeiston pyllyä kääntäen takkinsa köyhille. Paitsi ei Vasemmistoliitto.

    • Saimme ansiomme muk

      SIELUTTOMA SEKÄ HENGETTÖMIEN , , , VALTAA :))

      HENKINEN TYÖSUOJELU :

      PAKKO LÄHTEÄ :TERVEYDELLE :)

      Ihmisen suojelu on Ihmisen varassa :)

      Saimme ansiomme mukaan , , ,

      Kuvitellisen päoman saldolla Jätti-Velka!

      Orportunisti Hyvät Naiset ja Herrat Minun sanaani voitte luottaa , , ,

      Olen opiskellut parhaassa Yliopistossa

      Ja tulen käytämään tietojani , , ,

      Politiikka oli vain vallan väline tila ontto Sekä Tyhjä !

      Vallituella M a k s e t u t , , , s a n a t , , ,

      "Olen opiskellut parhaassa Yliopistossa " Totuteen !

      Kaunista Hyvää hyvällä !

      Arvolla ylös Veroilla alas !

      -VAPAUTTAAKSENI - TEIDÄT - SORROSTA , , ,

      Jos ihminen jättää pois , , , eettisen tietoisuuden vääristämällä !

      Ja kieltämällä , , , sitä mikä on hyvää , , , ja oikeata .

      Hänen tietoisuudensa on epätäydellinen , , , ?

      Sillä äly ei yksin riitä , , , ylläpitämään Virka Terveyttä , , , Totuudessa !

      Omantunnon Palansissa !

      Näin on Orportunisti Ilmiö / Lupaa sekä Sortaa, , ,

      Ylpeys Kävi Lankeemuksen edelle :

      Koe Arvokaakaaksi Tuntemisen kokemus !

      Isä Äiti Perhe koti sekä lapset !

      Kotini on Turvani !

      Kakille on taattava Oikeita töitä sekä Toimeentulo !

      Vain Anteeksi antamus Itselle on onen maksimi !

      Tiedon sekä taidon portit ovat aina auki , , ,

      Uusi mahdollisuus :)

      Vain kärsineet ovat mailmaa rakentaneet "

      Ei suuret pelkurit ? (Muutoksen pelko , , , Kaunis ja hyvä , , , Parhaaksi )

      Heikko Itsetunto myy kaiken edukseen ( Hurmio -Diileissä )

      Itsekäästi itsekyydellä voidaan tuhota itsemme sekä koko , , , Y h t e i s ö !

      Mahdollisuudet valmiiksi : Orportunisti Ilmiö / Lupaa sekä Sortaa, , ,

      (Sieluttomat , , , laki - sielut Kontrollin alaiseksi )

      Sosio-ekonoominen valta sairaus , , ,

      " Inverssio Nurinpäin kääntynyt , , , t u n n e m a i l m a , , , :)

      Uudet valinnnat terveen palanssin Rakkaudelliset henkilöt virkoihin !

      Virkasuhde - muuta - V a s t u u l l i s e k si , , , T y ö s o p i m u s s u h t e e k s i !

      Vastuu sekä vastuunkanto Yksilö ! ( Yksilö-oikeus / Toimiva valvonta )

      Terveen - Rakenne muutoksen , , , aika !

      Nyt on palattava Kultuuri viisauteen

      Kansalla on äly ja viisaus kerä ne !

      Mahdollisuteen , , , y h d e s s ä , , ,

      Tekeminen ja paras on edessä , , ,

      Uusi kaunista hyvää hyvällä :)

      Avoin rakentava Keskustelu :

      Uusi, , , terve - asenne !

      Arvojen Edelläkävijyytteen , , , :)

      Irti menneisyyden vangeista (Sielun Betoneista )

      S i e u b e t o n i s o i t u n u t (Menetin -tunnon )

      1:si Lapsen aika Perustuslakiin Irti markinavoimain oravan pyörästä :)

      8-10tuntia koulu /Työrauha 14 Tuntia Kotirauha 24 Tuntia Perhe /Sukupolven rauha

      (Läheiset )

      2:si Uusi Verojärjestemä Sos lakkautus 5-39 % VeroKela /Verotoimisto !

      Toimeentulo / Verotus Veroilla säädetään toimentulo Yksi Kaavake Poistoineen !

      3.me Uusi palkitseva Eläke Järjestelmä Henkiset sekä fyyiset arvot huomiodaan

      17-48v 17-58v OTV Omantyön vaativuus luokitus 17-63v Normaali ansaittu

      Vero n 5-39 %

      ESITETÄÄN HALLINNOLLINEN SUURONNETTOMUUS KRIISIRYHMÄN

      PERUSTAMINEN

      VAHVISTETAAN KANSALAIS RYHMÄLLÄ (Tila -Akuutti )

      STEINER -RYHMÄ :Kansalla on äly ja viisaus kerää ne !

      Mahdollisuudet - valmiksi !

      Kansa joka tuntee , , , historiansa menestyy!

      Kansa joka rakastaa lapsia perheitä menestyy

      Katse peiliin :

      Terve Itsetunto on elämän mittainen kuppani huolla rakkuden energialla :)

      Varoitus rakkaudettoman keho on jäykkä :)

      Kitos juuri sinä olet arvokas ihminen , , ,

      Esteellinen tai jäävi hakeudu tehtävästä :)

      Havaittu Virka tai tehtävä virhe vaadi heti sovittelu , , ,

      Korvaukseen , , , myös menetetty aika :)

      Olemme vastuussa kaikesta Tekemästämme 100% :Sesti

      101 % kokemastamme !

      Tiedon sekä taidon portit ovat , , , aina , , , auki :)

      Sinusta luodaan , , , y h t e i s ö m e - kuva , , ,

      Tärkein - lenkki :)

      - A r v o s t u s :)

    • takinkääntäjä Arhis

      Arhinmäki - klassinen takinkääntäjä.
      Ensin syytti Soinia kun kun tämä ei lähtenyt hallitukseen ja hyväksynyt Kataisen ehtoja.
      Arhinmäki hallitukseen liittyessään on sitoutunut tiettyihin asioihin, mutta ei ollutkaan miestä kantamaan vastuuta.
      Eipä yllätä tämä liike näin kun vaalit ovat lähestymässä, mutta näkeehän tämän nyt tyhmempikin läpi mistä on kyse.

      Lapsilisät sossuun! Eikä jaeta kaille automaattisesti. Tämä tasoittaa tuloerojakin, mutta eihän tätäkään Arhinmäki ole tajunnut ehdottaa.
      Mitkä ovat ne Vasemmistoliiton lääkkeet säästämiseen?? Eipä ole ehdotuksia näkynyt, vaan pelkkää kitinää vaikka hallituksessa olivatkin päättämässä.

      • Kääntyy takki

        Arhinmäen aikaansaannokset:

        Sateenkaarilipun heilutus.
        Sammuminen kiekkojuhlissa ja 50km hiihdon katselu televisiosta darrassa kun ois pitänyt olla paikan päällä.
        Cheekin haukkuminen ja sitten rahan jakaminen vasemmistoräppi bändeille.

        Täysin turha äijä, suorastaan vastenmielinen kellomies joka esittää jotakin köyhää.

      • ääliöt vasukit
        Kääntyy takki kirjoitti:

        Arhinmäen aikaansaannokset:

        Sateenkaarilipun heilutus.
        Sammuminen kiekkojuhlissa ja 50km hiihdon katselu televisiosta darrassa kun ois pitänyt olla paikan päällä.
        Cheekin haukkuminen ja sitten rahan jakaminen vasemmistoräppi bändeille.

        Täysin turha äijä, suorastaan vastenmielinen kellomies joka esittää jotakin köyhää.

        On nää vaan sellasia älypäitä nämä vasemmiston äänestäjät....

        Kai ymmärrätte että rikkaatkin saavat lapslisää? Senhän saa kaikki jotka sikiävät.

      • Kaikki ääliöitä
        ääliöt vasukit kirjoitti:

        On nää vaan sellasia älypäitä nämä vasemmiston äänestäjät....

        Kai ymmärrätte että rikkaatkin saavat lapslisää? Senhän saa kaikki jotka sikiävät.

        Luuletko ihan oikeasti että TUON tajuamiseen tarttee olla muka vähemmän ääliö kokkari? Mitäs hyvää ne sitten on muka tehnyt, hä?

    • Populisti arhis

      Arhinmäki on pahempi populisti kun populistit.
      Takki saattaa kyllä kääntyä pois populismistakin koska vaan... pyörii pyörii ja pysähtyy varmaan siihen missä on itselle isoin tilipussi/hyöty.

    • vastikkeetta

      Tottakai lapsilisiä, työttömyysturvaa leikataan ynnä polttoaineveroa korotetaan. Pitäähän se MILJARDIN euron yhteisöveron leikkaus jotenkin maksaa.

    • vaalit tulossa

      vaalitaktiointia

    • ei mee läpi

      vasemmiston vaalitaktikointia

    • limanuljake vas

      Arhinmäki haukkui perussuomalaisia vaalivoiton jälkeen, etteivät nämä uskalla kantaa vastuuta, koska eivät menneet hallitukseen. Miten se nyt on vastuunkannon kanssa, Arhinmäki?

      • karunen

        Oli suoraselkäinen päätös lähteä tosta hallituksesta pois, koska päätökset oli älyttömiä. Miksi olisi pitänyt pysyä siellä jos ei voi hyväksyä päätöksiä? Mitä vastuunpakoa se muka on? Niitten olis pitäny lähteä jo aikaa sitten.

        Munatonta on roikkua tuossa hallituksessa, jonka ainoa kyky on näivettää kotimaamme talous. Ne on kun eivät ymmärrä että lopulta rahaa liikuttavat kuluttajat. Nyt kun ostovoimaa heikennetään edelleen, alkaa yrityksiä kaatumaan. Sitä kautta työttömyys kasvaa ja verotulot vähenee. Oravanpyörä on valmis, mutta toi saatanan tenavahallitus ei osaa muuta tehdä!! Hallitus on koko olemassaolonsa ajan toistanu samoja virheitä, nyt niitä on vaikea enää korjata...

        Katainen Siilinjärven ABC:lle tiskaamaan astioita, sieltä voi vähiten vahingoittaa tätä mitä jäljellä enää on!!

    • SIIHENLOPPUUVAPAUS

      EI KOSKAAN ENÄÄ VASLIITTOA HALLITUKSEEN

      1970 -luvulla suomalaisia nuoria miehiä vietiin pakkotöihin
      Kostamukseen

      ja siellä odotti vapaa-aikana halpa ryssänvodka ja huoralauma

      oppivat alkoholisteiksi ja heitä sitten paranneltiin täällä sosiaalihuollossa
      loppu elämän

      kukaan ei antanut sosiaalipalveluksia Kostamuksessa heille

      Pojat pantiin rakentamaan venäläisille asuntoja karjalaisten maalle,
      venäläismiehittäjille, jotka tulivat ties mistä Kostamukseen

      JA MITÄ TAPAHTUI kaikki ylistivät ryssäläistä pitkämielisyyttä
      kun se antaa töitä siirtotyömaan orjatyömaalla.

      JA VASEMMISTOLIITON ESIASTEINEN KOMMUNISTIKLIKKI LAULOI AGIT JA PROPPIA

      juna hiljaista miestä kuljettaa
      JA MÄÄRÄNPÄÄ ON SIIRTOTYÖMAA

      Kristiina Halkolan johdolla oltiin hiljaa kun suomalaispoikia vietiin siirtotöihin
      Venäjälle ja todella hiljaa

      Kekkonenkin oli mukana - hän oli kyllä patriootti mutta sokaistui tästä -
      ja ylisti Kostamusta kainuuprojektina
      MIKÄ IRVIKUVA

      muistuttaa itä-Saksaa, jossa venäläiset raiskasivat maan ja johto
      Ulbricht - Honecker ei puolustanut omaa kansaansa,

      vasemmistoliittolaista toimintaa

      KRISTIINA HALKOLA VAIKENEE KOSTAMUKSEN SIIRTOTYÖLÄISISTÄ
      http://www.youtube.com/watch?v=oUtnrALyoHE

    • yes!!!

      Kyllä vaan teki jätkällä on munaa näyttää mistä kana pissii

    • saimmetarpeeksi

      Liittykää Ryhmään Facebookissa Saimme tarpeeksi 26.03.14
      Ryhmän tarkoitusperät on antaa voimakasta krittiikkiä, hallituksen päätöksiä vastaan.

    • Keskari

      Tätä letkajenkkaa kun luki edes pintapuolisesti, ei voi välttyä ajatukselta että lähes kaikki ovat vain punaniska ääliöitä omine typerine kuvitelmineen. Eli, meillä on juuri sellaiset johtajat kuin kansan taso on.

      Arhinmäki perusteli hallituksesta poistumisen juuri niin kuin se pitikin, eli jos päätökset eivät omaan linjaan sovi, niin silloin lähdetään. Ei tässä ole kyse mistään vastuun pakoilusta. Päin vastoin, ne jotka nuo päätökset ovat oikeasti tehneet eivät kuitenkaan mihinkään vastuuseen oikeasti joudu. Korkeintaan syytellään joskus jälkikäteen jossain toisessa tiukassa tilanteessa. Esimerkiksi alv:n korotukset tulevat joskus olemaan tällainen aihe, enemmän kuin mikään muu.

      Ja onpa tosi hienoa nähdä että ainakin molempien päähallituspuolueiden linjaan sopii tällainen kansan ruoskiminen. Kokkarit ehdottelee kaikkenlaista hullua ja demarit myötäilee minkä kerkiää. Vain täysin saamaton ja hajanainen oppostio ei saa tuollaista hallitusta nurin. Siihen tilanteeseen vasurit eivät ikävä kyllä taida tuoda helpotusta, jollei ihme tapahdu.

    • monoa kenkää fudut

      Kyllä se oli niin, että Katainen antoi alkukimmokkeen potkuille hallituksesta:

      "Arhinmäen mukaan pääministeri Jyrki Katainen (kok) totesi, ettei vasemmistoliitto voi jatkaa hallituksessa, koska se ei hyväksy yhteistä kehysriihipäätöstä". IL.

      • Keskari

        No hohhoijaa. Sen takia sitä ei ole hyväksytty koska se ei ole puolueen linjan mukainen. Onko tämä asia noin ylivoimainen käsittää? No, mikäli on kokkari, niin silloin aivan varmasti on. Ns. fuduja ei siis tullut vaan tilanne jossa ei hallituksessa enää voi jatkaa. Tämä tilanne tuli Soinille ja persuille vastaan jo heti alkumetreillä vuonna 2011. Ja tuskin se vasureillakaan on kaukana silloin ollut.

      • Äänestäjä

        Kokoomuksella ei ollut kiinnostusta tulla vastaan Vasemmiston näkemyksiä ja muokata pakettiratkaisua. Mitä se sellainen yhteistyö on jossa vaihtoehdot ovat ota tai jätä?

    • jou2

      Mistä minä tiedän. Menkää muualle itkemään. !!!!!!!!!!

    • TYÖLÄINEN

      kyllä teki demaritkin heräsi sitten kun päätökset oli tehty

    • timo soini

      Vasasemmistoliitto on paikka kaikkakakille itsestään epävamormoille aaseille.

    • jamaal

      mme tarvitse lisä raha rasisti paska kokkomus

    • jamaali

      oisko jollain myydä mulle vähän käytettyä seepraaa, saa olla laittamista. hintahaarukka 2- 14 dollaria.

    • zzzxxx

      Se on aina hyvä asia että arhinmäki ja kyllönen häipyy näkyvistä

    • totta 1

      Vasemmistoliiton kannattaisi harkita puoluejohtajan vaihtoa jolla olisi enemmän viisautta. Koko kansan edestä pitäisi pystyä kantamaan vastuuta sillä pelaamalla aina häviää.

    • VL nousuun

      Kannatus nousee ja puolueväki tiivistyy. Parempaa tulevaisuutta kohden ja ilman porvaripuolueiden pazkajuhtaa. Yesh...

    • PM-kokoomuksesta

      Arhinmäki: tekikö oikein, kun väsähti. Niinhän A-mäkikin Sotsissa.

    • Psyko.

      Kyllä se oli oikea ratkaisu, syyttää hallitusta vääryydestä, jos suurituloiset eivät edes prosentuaalisesti(suhteessa) omia tulojaan ole valtionvelan takia edes yhtäpaljon vähentämässä kuin keski- ja pienitiloisilla.

      Ei helekutti tarvita koko samaa määrää isotuloisia ollenkaan Suomessa, jos pelkästä esim. byrokratiasta ja hallinnosta pitäisi maksaa isompaa palkkaa kuin tavallisesta työstä. Tietysti suurituloisuuden pitäisi aina tarkoittaa sitä, että sillä on kauhea määrä itteään rahallisesti köyhempiä kavereita tai lapsia paljon, eihän kukaan tarvitse ittelleen rahaa enemmän kuin ehtii elämänsä aikana käyttää. Mulla ainakaan ei jää kuussa koskaan enempää rahaa käteen mitä kulutan, koska psyykekuntoutille ei varsinaisesti makseta mitään palkaa, koska meidät on todettu "työkyvyttömiksi", vaikka en minä paljoa vähemmän esim. kirjoittele päivässä mediaan, kuin aamulehden toimittajat. Mikään työ tai ammatti teoriassa ole toistaan arvokkaampaa, vaan kaikkien työ on silti yhtä tärkeää. Jos työnä on laiskottelu, niin kyllä siinä yleensä helppo olo tulee silloin muillekin, ja se yleensä on psyykekuntoutujien työtä....

    • EUta muutettava nyt

      PERUSUOMALAISTEN TOHTORITROIKKA VANTAALLA sunnuntaina klo 14-15
      Seurakuntayhtymän auditorio
      Tikkurila, Unikkotie 5 C, 01300 Vantaa

      SUNNUNTAINA 13.4. KELLO 14 - 15
      http://jussiniinisto.fi/wp-content/uploads/2014/04/professorikiertue.jpg

      Avauspuhe dosentti Jussi Niinistö

      MILLAISTA OIKEUSTURVAA ON MEILLE TARJOLLA EU:N TOIMESTA?
      Prof. Erkki Havansi

      MITÄ EU MERKITSEE SUOMEN PERUSTERVEYDENHUOLLON JA SOSIAALITURVAN KANNALTA?
      Prof. Mauno Vanhala

      oo KATSO Erkki Havansin EUROVAALIVIDEO oo
      http://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/3eairn14
      oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

      oo KATSO Mauno Vanhalan EUROVAALIVIDEO oo
      http://dreambroker.com/channel/el3eifsg/iframe/bl9z8dla
      oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

      http://www.perussuomalaiset.fi/news/perussuomalaisten-eu-vaaliohjelma-julkaistu/

      Perussuomalaiset ovat julkaisseet EU-vaaliohjelmansa. Sampo Terho esitteli vaaliohjelman pääkohdat Finlandia-talon tilaisuudessa, jonne on kerääntynyt arviolta 500 perussuomalaista aktiivia ja kenttätyöntekijää.
      Eurovaaliohjelman esipuheessa perussuomalaiset ilmoittavat puolustavansa EU:ssa Suomen kansallista etua ja kansallista päätöksentekoa sekä itsemääräämisoikeutta.
      Ohjelman neljä pääperiaatetta ovat seuraavat:
      1. EU:n liittovaltiokehitys on torjuttava ja jäsenmaiden itsemääräämisoikeus taattava
      2. Tukipakettipolitiikka on lopetettava
      3. Talousyhteistyötä on kehitettävä edelleen
      4. EU:n demokraattisuutta on vahvistettava

      HTML -VERSIO
      http://www.perussuomalaiset.fi/eu-vaaliohjelma/
      PDF-VERSIO
      http://www.perussuomalaiset.fi/wp-content/uploads/2013/04/EUvaaliohjelmaNet.pdf

    • EUeinoudatalakejaan

      Liittovaltiokehitys pitää pysäyttää tähän päivään

      EU:HUN LÄHETELTYSTÄ EUROSTA SAADAAN KAIKKI HAUT HUOMIOONOTTAEN PUOLET TAKAISIN SUOMEEN, VAIKKA MITÄ
      TUKIA HAETTAISIIN. Suomi on selkeästi nettomaksaja EU:hun.

      Kun lähetämme satasen Brysseliin, kuusi euroa menee hallintoon, muutama kymppi menee muihin maihin, koska olemme nettomaksaja. Jäljelle jäävää rahaa voimme anoa takaisin kankeilla menetelmillä, jotka rajoittavat rahan käyttöä niin pahasti, että takaisin saadunkin euron arvo on jopa vain 50 senttiä euroa kohti.

      Liittovaltiokehitys eli poliittinen harmonisointi ei useinkaan vastaa Suomen etua, koska sääntely tehdään keskieurooppalaisesta näkökulmasta. Suomi on nettomaksaja ja eroaa olosuhteiltaan, mm. pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen vuoksi aika oleellisesti keskieurooppalaisesta toimintaympäristöstä.

      KATSO SAMPO TERHON JA JUSSI HALLA-AHON HAASTATTELU
      http://dreambroker.com/channel/dbiqeuet/iframe/khel3h7l

      Perussuomalaisten eurovaaliehdokkaiden kanta EU:hun on selkeä. Sampo Terho ja Jussi Halla-aho totesivat haastattelussa kuin yhdestä suusta, että poliittisen vallan siirtämiselle pois Suomesta on tultava loppu.
      EU:n kiihtyvä liittovaltioistuminen on kaikkea muuta kuin hyväksi Suomen taloudelle ja turvallisuudelle. Kehitys pitää pysäyttää tähän päivään, sanoo istuva europarlamentaarikko Sampo Terho.

      - Kun lähetämme satasen Brysseliin, kuusi euroa menee hallintoon, muutama kymppi menee muihin maihin, koska olemme nettomaksaja. Jäljelle jäävää rahaa voimme anoa takaisin kankeilla menetelmillä, jotka rajoittavat rahan käyttöä niin pahasti, että takaisin saadunkin euron arvo on jopa vain 50 senttiä euroa kohti, Terho tiiviistää.

      Halla-aho: Kauasko integraatio päästetään?
      Euroehdokas Jussi Halla-aho pitää kysymystä siitä, tuleeko EU:sta liittovaltio vai ei, jo vanhentuneena. EU:sta on hänen mukaansa jo tullut monella tavalla liittovaltio.
      - Oleellisempi kysymys on, kuinka pitkälle poliittisen keskittämisen ja vallan integraation annetaan mennä, hän katsoo.

      Liittovaltiokehitys eli poliittinen harmonisointi ei useinkaan vastaa Suomen etua, koska sääntely tehdään keskieurooppalaisesta näkökulmasta. Suomi on nettomaksaja ja eroaa olosuhteiltaan, mm. pitkien etäisyyksien ja harvan asutuksen vuoksi aika oleellisesti keskieurooppalaisesta toimintaympäristöstä.

      - Esimerkiksi elintarvikkeiden kuljetusten säätely voi olla järkevää Keski-Euroopassa, mutta tappaa pienyrittäjyyden Suomessa, Halla-aho mainitsee.

      EU:ssa on hyviä alakohtaisia työkaluja, jotka tuottavat lisäarvoa jäsenmaille, mutta yleinen poliittinen harmonisointi sopii Suomelle huonosti.

      Terho: Raja tähän päivään
      Terhon mukaan rajan voi vetää tähän hetkeen: joka haluaa liittovaltioistua ja edistää vahvempaa unionia vielä tästä enemmän, on käytännössä federalisti eli liittovaltion kannattaja.
      - Eteenpäin ei enää pääse ilman liittovaltion rakentamista, Terho näkee

    • vellihousu

      Mihinkäs se "vastuunkantaja" Katainen yhtäkkiä lähtee ????

    • Tollo 10

      Hyväpalkkainen virka lienee jo sovittu,mutta mihinkä lähtee tämä toinen vastuuta pakoon lähtenyt Paavo Arhinmäki ? haravoimaan puistoja jälleen . Tuskin tämäntapaiselle tollolle muuta työtä löytyy

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5700
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      212
      1765
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1722
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      93
      1188
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1145
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      876
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe