Kehu

Kaiken jodlauksen, herra-ahtauden ja muun p-puheen lisäksi, ja onneksi enimmäkseenkin, tällä palstalla on paljon asiaa, tai ainakin erilaisia mielipiteitä joiden perusteella muodostaa omansa tai hakea lisätietoa.

Rekisteröintipakon puute madaltaa kynnystä sekä kysyä että vastata, ja jos joskus ei kehtaa "omalla" nimimerkillään jotain mielipidettä esittää taikka kysyä, niin senkun käyttää jotain muuta, sillä kertaa.

Yleiseen Suomi24-tasoon verrattuna purjehduspalstan keskustelu on antoisaa ja korkeatasoista, joten ei yhtään hämmästytä jos tämä onkin Suomen johtavin purjehdusaiheinen keskustelupalsta.

Kiitokset siis bossulle, Joakim_ille, seppomartille, vanhamille, muille vakituisille ja puolivakituisille ja anonyymeillekin kirjoittajille. Tämä palsta on oikeasti aika hyvä!
21345
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Anonyymius ja pskan jauhaminen palvelee lukijan kritiikkiä. Se muistuttaa siitä, että vastaajilla ei ole mitään vastuuta kirjoituksistaan.

Aina silloin tällöin neuvojen kirjaimellinen noudattaminen johtaisi pienimuotoiseen katastrofiin etenkin korjausta ja materiaaleja koskevissä päästöissä.

Äänestä

Kyllä täältä yhtä hyviä neuvoja saa kuin laituriparlamenteista ylipäätä. Jos haluaa ammattimiehen neuvoja juuri omaan ongelmaansa, siitä joutuu yleensä maksamaan. Tai ainakin siitä, että se ammattimies myös ratkaisee ongelman.

Äänestä
  • Kyllä hyvin kestää matkapurjehtijankin pää, kunhan et ehdota kyseistä venetyyppiä perheveneeksi tai vaimon kanssa pallonkiertoon. Noihin tarpeisiin ei Bolt 37 ole parhaimmillaan.

    Äänestä

  • Matkamiäs kirjoitti:

    Kyllä hyvin kestää matkapurjehtijankin pää, kunhan et ehdota kyseistä venetyyppiä perheveneeksi tai vaimon kanssa pallonkiertoon. Noihin tarpeisiin ei Bolt 37 ole parhaimmillaan.

    "perheveneeksi tai vaimon kanssa pallonkiertoon. Noihin tarpeisiin ei Bolt 37 ole parhaimmillaan. "

    Ei voi tietää, jos ei ole koskaan moisilla purjehtinut. Siinä missä bavaria 37 cruiser on puolivälissä atlantia, bolt 37 on jo ameriikan mantereella ja mihistö rantaraflassa syömässä pihviä. Bavariassa tas heitetään laattaa ja mikään ruoka ei pysy sisällä samaan aikaan.

    Äänestä

  • 8+3 kirjoitti:

    Purjehduksessa kiva päättyy rannalle. Tarkoitus ei ole päästä mahdollisimman nopeasti päämäärään.

    Äänestä

  • Matkamiäs kirjoitti:

    Kyllä hyvin kestää matkapurjehtijankin pää, kunhan et ehdota kyseistä venetyyppiä perheveneeksi tai vaimon kanssa pallonkiertoon. Noihin tarpeisiin ei Bolt 37 ole parhaimmillaan.

    Lentokoneella pääsee noin 10h New Yorkiin, onko Bolt 37 sitäkin nopeampi?

    Äänestä

  • 8+3 kirjoitti:

    "perheveneeksi tai vaimon kanssa pallonkiertoon. Noihin tarpeisiin ei Bolt 37 ole parhaimmillaan. "

    Ei voi tietää, jos ei ole koskaan moisilla purjehtinut. Siinä missä bavaria 37 cruiser on puolivälissä atlantia, bolt 37 on jo ameriikan mantereella ja mihistö rantaraflassa syömässä pihviä. Bavariassa tas heitetään laattaa ja mikään ruoka ei pysy sisällä samaan aikaan.

    On hienoa, että olet kokenut valtamerien ylityksiä noilla molemmilla venetyypeillä! Hienoa lukea asiantuntevia kommenttejasi.

    Äänestä

  • Bolt37-atlantinylittäjällä kannattaa olla kuivapuku päällä koko ajan ja pari 16 millistä turvaköyttä, siksi turvalliselta vaikuttaa kansijärjestely.

    Äänestä

MIkäs tuossa boltissa...linkki aukesi sivulle jossa oli kuvia tuollaisesta hienoakin hienomasta purjeveneestä...satama-altaassa, purjeet alhaalla. Onkos noin komea vene parhaimmillaan satamassa, kun ihmiset näkevät? Taitaa keskivertopurjehtijalle olla tärkein ominaisuus? Ei sen puoleen, ottaisin itsekin.

Äänestä
  • Mielenkiintoisinta oli, että kun tuolta sivulta avautuvan Galleryn avaa, ei vastaan tule ensimmäistäkään sisäkuvaa. Ehkä venheessä ei sellaisia edes ole, ja jodlarin urhea perhe ylittää Atlanttinkin kannella nukkuen?

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    Mielenkiintoisinta oli, että kun tuolta sivulta avautuvan Galleryn avaa, ei vastaan tule ensimmäistäkään sisäkuvaa. Ehkä venheessä ei sellaisia edes ole, ja jodlarin urhea perhe ylittää Atlanttinkin kannella nukkuen?

    On sisäkuvia. Heh heh, tälläkö perheen kanssa Atlantin yli.
    Tässä salonki ja pentry
    https://www.flickr.com/photos/blursailing/10536440035/in/set-72157637047997936

    ja vielä keulakajuutta
    https://www.flickr.com/photos/blursailing/10536462256/in/set-72157637047997936/

    Se onkin veneen ainut kajuutta, sinne vaan nukkumaan. Ei se haittaa, kun kelissä pää välillä hakkaa kattoon.

    Äänestä

  • Perhe Atlantille kirjoitti:

    Ei ihan täyty kaikki ORCi-kisaveneen sisustusvaatimukset, mutta kyllä tuolla muuten hyvin Suursaaren ja Runtin heittäis. Miehistöhän nukkuu laidalla haikaten joka tapauksessa. Ja eväsleivät ei tartte edes noin täydellisesti varustettua pentriä. Niin sanotut avomerikisat on sitä paitsi melkein kokonaan ratapurjehdusta, eikä sisällä käydä kuin purjeita hakemassa. Mutta kuten sanottu, ei täytä säännön vaatimuksia, oikein kiva päiväpursi silti.

Pakko myöntää että kun kaikki perseripulijutut ohittaa, niin aika paljon tulee ihan asiallista asiaa, kiitos täältäkin. Tosiaan, muutama oikeasti venessä käynyt vaikuttaisi olevan joukossa ja eniten purjehtineet mm. juuri noiden nimimerkkien takana. Ja tosiaan lähdekritiikki pysyy korkealla muiden takia.

Äänestä
  • Septitankkijärjestelyihin liittyvät keskustelut ovat kuitenkin kaikista vilkkaimpia.

    Äänestä

Komppaan aloittajaa. Jotenkin tuntuu että viime aikoina (n. 1 v) asiapitoinen keskustelu on ollut pääosassa ja p-jauhanta jäänyt edes välillä taka-alalle.

Äänestä
  • Kyllä hupiakin pitää olla. Eihän me ihantosikkoja olla?

    Äänestä

  • Matkamiäs kirjoitti:

    Kyllä hupiakin pitää olla. Eihän me ihantosikkoja olla?

    Huumori on vain niin kovin vaikea laji. Se, mikä kirjoittajaa juuri sillä hetkellä naurattaa ja mitä mieleen putkahtaa, ei todennäköisesti naurata palstan lukijaa - vakiolukija palstalla kun on nähnyt saman "humoristisen" ajatuksenjuoksun jo ennenkin lukuisat kerrat aiemmissa ketjuissa.

    Keskusteluketjut jäävät ikuisesti elämään. Ketjuihin päätyy hakukoneilla vielä vuosienkin jälkeen. Jos vaikka aktiivisissa ketjuissa onkin hjuumoria, voisipa edes vanhoista ketjuista siivota pois pahimman Scheissen.

    Äänestä

Näkyypä nuo lämmittimetkin tunteita kohottelevan!

Äänestä

Tuo hajoaa varmaan ensimmäiseen myrskyyn!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Todellinen maakrapu kirjoitti:

Kaiken jodlauksen, herra-ahtauden ja muun p-puheen lisäksi, ja onneksi enimmäkseenkin, tällä palstalla on paljon asiaa, tai ainakin erilaisia mielipiteitä joiden perusteella muodostaa omansa tai hakea lisätietoa.

Rekisteröintipakon puute madaltaa kynnystä sekä kysyä että vastata, ja jos joskus ei kehtaa "omalla" nimimerkillään jotain mielipidettä esittää taikka kysyä, niin senkun käyttää jotain muuta, sillä kertaa.

Yleiseen Suomi24-tasoon verrattuna purjehduspalstan keskustelu on antoisaa ja korkeatasoista, joten ei yhtään hämmästytä jos tämä onkin Suomen johtavin purjehdusaiheinen keskustelupalsta.

Kiitokset siis bossulle, Joakim_ille, seppomartille, vanhamille, muille vakituisille ja puolivakituisille ja anonyymeillekin kirjoittajille. Tämä palsta on oikeasti aika hyvä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu