Lasteni valpas (joutilas) äiti osasi jo laskea paljonko leikkaus koskee lastemme kohdalla. Hänen mukaansa käräjätuomarin ynnäilemät elinkustannukset edellyttävät, että minä maksan lapsilisien leikkauksen korottamalla elatusmaksujani. Nauroin räkäsesti.
Mutta tilanne on tosiaan hieman outo; lasteni elinkustannuksiin on laskettu sisään lapsilisät. Tulee mieleen kaksi skenaariota:
1) Ex ja muut työttömät/ pienituloiset lähivanhemmat haastavat elatusvelvolliset oikeuteen, jos lastenvalvojan luona ei saada uutta sopimusta aikaan. Tai jos etä ei edes suostu lastenvalvojan luokse vanhat nöyryytykset mielessään.
Exälläni on ainakin aikaa käräjille ja vaikka tarvittaessa hoviin. Valtio maksaa hänen oikeudenkäyntikulunsa. Minä maksan luultavasti omat kuluni, vaikka voittaisin oikeudessa 10-0. Puhutaan tonneista.
2) Ensi vuoden elatusavun indeksikorotus on aivan jumalattoman suuri ja sillä sitten kompensoidaan lapsilisien leikkaus.
Lapsilisiä leikataan, mikä on vaikutus?
7
328
Vastaukset 7
- Kutonen mullakin
Lastenvalvojan luona elarit lasketaan aina yläkanttiin. Ja jos olet oikeutettu luonapitovähennykseen, niin saat itse selvittää asian. Lastenvalvoja ei sitä kerro sinulle. Tuomari määrää yleensä inhimillisemmät elarit ja voi jopa pitää puoliasi.
Tuossa on se hauska juttu, että pienituloinen lähi voi haastaa sinut vaikka joka toinen vuosi oikeuteen. Muutaman tonnin asianajajakulut on menoerä, joka on sinulle sellainen pelote, että kannattaa maksaa vähän ylimääräistä ja tyytyä lastenvalvojan laskelmiin. - Rulla76
2) eli indeksikorotus on ensi vuonna normaalia isompi, se on selvä.
- Runtosmäki
"Elatusapusopimuksen muuttaminen on perusteltua, jos laskelman lopputuloksena saatava elatusavun määrä poikkeaa aikaisemmin vahvistetusta elatusavun määrästä vähintään 15 %." Käytännössä tuo ehto ei täyty kellään, jos perusteena on tiedossa oleva lapsilisien leikkaus.
Exälläsi täytyy siis olla muitakin perusteita, jos alkaa vaatia muutosta elatusapuun. Kyllä hätä keinot keksii, mutta en ala jakamaan tällä foorumilla hyviä neuvoja exällesi tai muillekaan.- Isä.
Meinasin myös vastata, ettei muutaman euron muutokset tuloissa tai menoissa ole riittävä peruste maksujen tarkistamiselle.
- mek
Ex voi kompensoida sen lapsilisä vahennyksen sillä että menisi töihin ja tekisi itse rahaa niin pääsee paljon helpommalla ja tuoolaiset pienet vähennykset eivät tunnu missään kun on kunnolliset tulot töistä ja se siitä. Isänä lapsilisant loppunut jo parivuotta sitten enkä ole huomannut mitään muutosta kun en niitä ole koskaan tililleni saanut ja se siitä.
- ihan itte
jättäis ne kaljat,tupakat.leggingssit ja akkainlehdet ja seiskat sun muut ostamatta niin säästäis sen muutaman kympin...ihan itte
- tarveharkinta!
Miksi ihmeessä lapsilisäsäästöjä ei oteta niiltä rikkailta perheiltä, jotka aivan hyvin tulevat toimeen ilman lapsilisiä? Jos se raha menee säästöön tai tuhlataan ylellisyyksiin, sitä ei tarvita. Lapsilisät avuksi vain apua tarvitseville, niin tulee isot säästöt, eikä kukaan kärsi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1251218
- 731203
Carunan hinnat
Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun97957Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit
ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka48873- 78812
- 45781
Kunnan päätie ja sen lähialueet
Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la40768- 67653
- 113614
Mitä luulet
Mitä luulet kaivattusi ajattelevan sonusta? Onko jotain mitä haluaisit oikaista hänelle?39546