kohdellaan kuin ilmaa

Missä päin Suomea asut? Olen itse muuttanut Pohjois-Karjalaan ja täällä on vaikea sopeutua paikallisten joukkoon.. Satutko asumaan näillä seuduilla? Vähän samoja fiiliksia minullakin. Tuo on todella turhauttavaa. Ihan kuin olisi ilmaa. Ei siinä enää ole motivaatiota suutaan aukaista. Oletko läheisten seurassa puhelias ja onko juttelu heidän kanssa luontevaa?

Suomalaiset tuntuu olevan suurin osa tuollaisia, etteivät he osaa jutella tuntemattomille tai edes puolitutuille. Ala selittää omista asioista vaikka väkisin, jotta he tutustuisivat sinuun ja tajuaisivat, että kyllä sinäkin osaat puhua. Vaikeeta se kyllä on, tiedän.

Näin on! Itse olen kokenut lähes koko ikäni samanlaista kohtelua enkä mielestäni ole mitenkään poikkeava tyyppi jonka seurassa olisi syytä vaivaantua. Voimia sinne

Vaatii jonkin verran vaivaa todistaa että on mukava tyyppi, ettei syystä tai toisesta olekaan sellainen jota toisen ei tarvitse ujostella, pelätä, pitää erilaisena tms. Jos ei kuitenkaan ole samalla aaltopituudella, eli kiinnostunut samoista asioista niin silloin huomio keskittyy muihin.

Minulla on työkaveri joka ei ole kertaakaan tullut kahvipöytään juttelemaan tai kertomaan ja kyselemään asioita. Eikä yksittäinen kerta jutustelua riitä.

Tosikolta kysytään asioita, hänen kanssaan ei vitsailla.

Olen itse myös pohtinut samaa ilmiötä. Käsittääkseni sitä tapahtuu lähes kaikille jossain elämänvaiheessa. Se on jokinlainen kiusaamisen muoto. Jollain ihmisillä on omasta mielestään lähes "yliluonnollinenkyky" nähdä uudesta tuttavuudesta n. viiden sekuntin aikana, millainen ihminen on kyseessä. Tästä tulee sitten leima tämän ihmisen otsaan, josta tämä "analyysi" on tehty. Siinä leimassa voi lukea: kiva, tyhmä, nenäkäs, ruma, laiska, huolimaton, leuhka, ei tutustumisen arvoinen tai ihan mitä vain. Työyhteisössä sitten aletaan kohdella työntekijää tämän "analyysin" mukaan. Työyhteisön muut jäsenet sitten peesaavaat ja katsovat miten toiset työntekijät ryhmässä suhtautuvat ryhmän uuteen jäseneen. Ryhmässä on aina mielepidevaikuttajia, joita muut seuraavat ehkä tahtomattaankin. Se joka rikkoo näitä "sääntöjä", pelkää jäävänsä itse jotenkin ulkopuoliseksi. Ilmeisesti tapuksessasi on jokin taho "päättänyt", että sinun kanssasi ei jutella. Asia saattaa muuttua ajan kanssa, jos saat uuden pomon tai tuo mielipidevaikuttaja menee toisiin hommiin.

Olen nähnyt tämän jo niin monta kertaa kouluissa ja eri työpaikoilla. Entisessä työpaikassani tykkäsin käydä tietyn työporukan kanssa syömässä. Ihan
mukavia ja hyviä työntekijöitä, olimme tunteneet toisemme vuosia. En tiedä mitä uudella pomolla oli heitä vastaan, mutta hän otti minut puhutteluun ja sanoi täysin suoraaan, että jos haluan edetä urallani täytyy minun valita seurani paremmin. Jostain oli saanut päähänsä, että työkaveini joiden kanssa ruokailin omalla ajallani
ovat jotenkin alempiarvoisempia työntekijöitä, tai jotenkin pahoja? En tetenkään pomoa totellut, koska koko ajatus oli jo täysin sairas. Enpä sitten siinä firmassa
enää uusiin haasteisiin päässyt. Myös itseäni on yhdessä työpaikassa vältetty, kuin ruttoa. Jos on pitänyt yhdessä jonnekin mennä, niin työkaverit ovat tahallaan
jättäneet ulkopuolelle. Olimme koulutuksessa ja piti mennä ruokailemaan, näin oikein sivusilmällä, kun kolleegat kirjaimellisesti juoksivat karkuun. Tosi ala-arvoista käytöstä.
Itsensä siinä häpäisivät, eivät minua.

Olen ollut myös työyhteisöissä ja opikselupaikoissa jossa minua on kuunneltu ja minusta on pidetty, siis normaaleissa paikoissa, joissa ei "päätetä", että tuosta me ei tykätä.
Mielestäni ulkopuolelle jättäminen on kiusaamista. Ja tietysti sellaisessa tilanteessa ihminen jäykistyy ja oman asian esille tuominen hankaloituu. Joku voi vaikka pyöritellä silmiään palavereissa, kun "tyhmä" siellä kertoilee näkemyksiään.
Sitä voi miettiä, vaikka maailman tappiin saakka, mitä pahaa olen tehnyt? Ketä on loukannut? Vastausta ei vain löydy. Tällaisissa tapauksissa peiliin toki pitää katsoa, mutta liikaa itsestään vikojen etsiminen ei ole hyvästä, koska kiusaamisessa yleensä vika on itse kiusaajassa.

Tätä samaa ilmiötä on myös perheissä ja suvuissa, joka puolella missä on ryhmä ihmsiä.

En usko, että sinun pitää mitenkään muuttua tai olisit tehnyt jotain. Se, että jokin taho ei halua sinuun tutustua, tai ei kuuntele, ei ole mitenkään omaa vikaasi. Joku on vain päättänyt, että tuota ihmistä me ei kuunnella ja that´s it. Muut sitten kuin lehmälauma seuraa perässä.

Hei.
Minusta se on empatian ja sivistyksen puutetta työkavereiltasi jos he kohtelevat sinua noin.
Itse olen aina kokenut olevani jotenkin ulkopuolinen,myös työympäristössä.En hallitse small talkia tai "heitä läppää".
Olen hyväksynyt itseni tällaisena.Olen luultavammin introvertti.Helpottaa kun tietää kuuluvansa edes "siihen ryhmään".Tieto siitä että on muita samanlaisia auttaa jaksamaan eteenpäin.

Olen kokenut tuon itsekin, sitä kesti 28-vuotiaaksi saakka. Nyt olen 34v. Mutta saatuani psyykattua itseni pois siitä, huomasin, että se oli kaikki omien korvieni välissä. Ja se että korvieni välissä oli häpeä, ajatukset "ei ne musta kumminkaan tykkää", näkyi ulospäin ja lopputulema muiden ihmisten seurassa oli tuo kuvaamasi.

Aloin aktiivisesti pitää ITSE itsestäni ja viihtyä omassa seurassani, välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Kuin taikaiskusta, muutkin ihmiset alkoivat pitää minusta ja pystyin olemaan heidän seurassaan luontevasti.

Jos ääni on kovin monotoninen ja tasapaksu tai robottimainen ja ilme aivan neutraali, ei kellään ole mitään mihin tarttua ja monotonisuus tarttuu. Pitää jotenkin kuulua äänensävy, tunne tai jotakin tunneilmapiiriä. Meidän työpaikalla on yksi josta ei koskaan tiedä onko hyvä vai huono päivä, koska puhe ja käytös on hyvin tunteetonta monotonista, siihen ei oikein osata suhtautua.

Taidatkin olla kaksoisolentoni.
Mies, jonka vierestä tuolit viedään.