Pikkuveljeni on sairastanut syöpää 1½ vuotta kenenkään tietämättä! Lääkärit antoivat vääriä diagnooseja, ja väittivät patin olevan rustoa tai muuta vastaavaa. Vasta kun ylilääkäri katsoi veljeni korvaa hän tiesi että se voi olla syöpä. Patti leikattiin korvanlehdestä pois, ja myöhemmin todettiin että hänellä on rhabdomyosarkoma. Ainoastaan 3 henkilöä suomessa ovat sairastaneet tätä syöpää. En voinut uskoa asiaa todeksi, samalla kuin kyyneleet valuivat silmistäni. 2 ensimmäistä päivää olin surullinen, itkin ja kirosin miksi...miksi juuri minun veljelleni...hän on vasta 16v....myöhemmin suru hävisi syvälle kehooni ja esille astui viha. Halusin käsiini kärsimyksen aiheuttajan...tekisin mitä tahansa...kunhan veljeni saisi olla terve...Nyt myöhemmin tajuaan etten voi tehdä asialle mitään.. paitsi tukea perhettäni ja veljeäni..ja toivoa parasta....
Elämä tuntuu itsestäänselvyydeltä, ennenkuin jokin tulee ja vetää maton alta...ja tajuaat että jokainen hetki voi olla se viimeinen, joten rakasta lähimmäisiäsi kun he vielä ovat keskuudessamme.
Elämä tuntuu itsestäänselvyydeltä, ennenkuin jokin tulee ja vetää maton alta...ja tajuaat että jokainen hetki voi olla se viimeinen, joten rakasta lähimmäisiäsi kun he vielä ovat keskuudessamme.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Toivon sydämmestäni että pikkuveljesi paramee ja tulee taas terveeksi. Ottaisin hänen sairautensa uskon että hänellä on enemmän syytä elää kuin minulla, mutta se ei ole valitettavasti mahdollista. Viha ei auta mitään, se ehkä jopa pahemtaa tilannetta. Käytä voimasi veljesi auttamiseen äläkä vihaan. Ketä sinä siitä syyttäisit?? Lääkäreitä vai Jumalaako?? Eihän tuollainen ole kenenkään syy, toiset vaan sairastuvat. Rukoile veljesi puolesta, ehkä Jumala kuulee sinua ja veljesi parantuu tai ehkä nyt on vaan veljesi vuoro lähteä. Minä ainakin rukoilen veljesi puolesta ja toivon että se auttaa. Voimia ja jaksamista veljellesi kuten myös sinulle.
Enkeleitä teille!!
Hei,
kyyneleet vierivät poskilleni, kun luin suuresta huolestasi. Tunnen avuttomuutta, mutta voin silti rukoilla. Rukoilen Sinun ja veljesi puolesta. Voi, kumpa Luoja olisi teille armollinen. Ensi lauantaina tulee vuosi siitä, kun omalla isälläni todettiin keyhkosyöpä. Se oli shokki. Isäni sairasti vain runsaat kaksi kuukautta. Hän jätti meidät jouluna. Sairauden aikana kävin läpi kaikki suuret tunteet, joita ikinä voin kuvitella olevan: surun, pelon, avuttomuuden, rakkauden, kiintymyksen, säälin...En osannut kohdata menetystä, enkä ole osannut käsitellä surua. Vieläkään en varmasti tiedä, selviänkö. Toivon vain, että näkisin tähdet - ainakin on ollut riittävän pimeää!
Terveisin Paveliina