Olenko omituinen, kun tykkään siitä, että naapureilta kuuluu elämisen ääniä? Olen yksinasuja ja asun kerrostalossa. Jotenkin muiden ihmisten elämisen äänet rauhoittavat minua.
Jokunen aika sitten jouduin töiden vuoksi jäämään kaupunkiin juhannuksena ja silloin en kuullut mitään naapurista. Se teki oloni jotenkin pelottavaksi ja orvoksi. Viihdyn kyllä erinomaisesti yksin ja itsekseni, enkä tunne naapureita mitenkään läheisesti, ei se siitä kiinni ole. Onko kellekään tuttua tällainen?
Jokunen aika sitten jouduin töiden vuoksi jäämään kaupunkiin juhannuksena ja silloin en kuullut mitään naapurista. Se teki oloni jotenkin pelottavaksi ja orvoksi. Viihdyn kyllä erinomaisesti yksin ja itsekseni, enkä tunne naapureita mitenkään läheisesti, ei se siitä kiinni ole. Onko kellekään tuttua tällainen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Absoluuttinen hiljaisuus on epätodellinen tila ellei siinä ole asunut ikäänsä. Siinä menettää täysin "tilan" tajun. Jos ihminen joutuu kaiuttomaan huoneeseen niin ensin hän menetää tasapainon. Pidempi oleskelu johtaa jopa mielenterveysongelmiin.
Kerroit että olit juhannuksena kaupungissa? Olit totunut siellä kuuluviin ääniin? Nyt olikin hiljaista.
Olen joskus juhannuspäiväivän aamuna kävellyt ympäri stadia. Poliisiauto parkissa joku taksi. EI ketään muuta. Täysin hölmö olo ihan selvinpäin.
Kaupunki ihminen on tottunut taustameluun ja hahmottaa ympäristönsä sen mukaan. Jos äänet puuttuu niin onkin aika ihmeessä alkuunsa.
Sama ilmiö kun tulen mökille. Joku sanoo että on kivaa kun ei kuulu mitään. Parinpäivän päästä aletaankin kuuntelemaan kuuluisiko jostain jotain :) Jos kuuluu niin sitten perisuomalaiseen tyyliin aletaan valittamaan naapureista.
Et ole mitenkään omituinen.
Eihän se niin haittaa, että muualta kuuluu jotain, mutta kun omat äänet kuuluvat myös naapuriin. Heikommalla äänieristyksellä ei ole mitään yksityisyyttä; se ahdistaa. Siinä olen samaa mieltä, että naapurista toisinaan kuuluvat kevyet äänet voivat toisinaan toimia ihan rauhoittavanakin tekijänä.
minua ei kans haittaa napurin äänet, päinvastoi, pelottaa hiljaisuus...
Minä puolestani pidän siitä absoluuttisesta hiljaisuudesta. Lienee vaikea ymmärtää niiden, jotka eivät ole sellaiseen tottuneet.
Ymmärrän kyllä, että on toisenlaisiakin ihmisiä eli niitä, jotka pitävät normaaleista asumisen äänistä. Siis normaaleista, ei häiriöistä.
Toivoisin silti, että myös sellaista, joka pitää kaikista parhaana olotilana asunnon sisäpuolella täydellistä hiljaisuutta, ymmärrettäisiin.
En minäkään pidä siitä, että on monia pitkiä juhlapyhiä ja ulkona hiljenee täysin. Siis kaduilla ja muilla yleisillä paikoilla. ihmiset linnoittautuvat koteihinsa tai ovat poissa muuten vain ja normaalit katuäänet häipyvät.
Eli et ole koskaan ollut kaiuttomassa tilassa ?
Jos menet esim lapin tuntureille niin se ei ole absoluuttinen hiljaisuus. Luonnon taustamelu on jo hiljaa soittavan sinfoniaorkesterin luokkaa, yllättävää kyllä.
Häiritsevässä melussahan ei oikeastaan ole kyse pelkästään voimakkuudesta, vaan hetkellisestä äänestä.
Kun aamulla tulee lehti. Ääni ei juurikaan ole kova. Se vaan on yllättävä. Jos olet seurannut nukkuvaa koiraa. Hän nukkuu "koiran unta". Reagoi jopa isäntänsä/emäntänsä hengityksen muutoksiin. Emäntä kyllä tietty reagoi isännän kaljapäissään kuorsaamiseen mutta se onkin jo voimakkuudeltaan katuporan luokkaa.
Minä olen ollut kaiuttomasa tilassa. En tosin ole edellinen henkilö.
Kaiuttomasa tilassa on yhtä järkyttää olla kuin olisi täydessä pimeydessä, ikkunattomassa asunnossa, ilman valaistusta 24h vuorokaudessa.
Parissa vuorokaudessa tulisi hulluksi kiuttomassa tilassa.
En tiedä, millainen on kaiuton tila. Pitäisi kokeilla.
Sanomalehden tulo ei minua häiritse yhtään, olen yleensä jo sen tullessa hereilläkin, koska herään työhön varhain. Viikonloppuisin en lehden tuloon herää. Sanomalehden tulo on hyvä esimerkki tilapäisestä äänestä, jolla on jokin tarkoitus ja josta tietää, että se poistuu aikanaan. Nimenomaan tilapäinen melu ei ole häiritsevää.
Hiljaisuus, josta pidän, on sellainen, jossa ei ole tarpeettomia ihmisen tuottamia keinotekosia ääniä. Ei melua seinän takaa, ei televisiota, radiota, musiikkia, ei siis toistuvaa melua, jota ilmankin voi olla. Eikä tarpeetonta puheenpölinää sen tähden, että jotkut eivät kestä hiljaisuutta. Häiritsevä melu on sellaista, että se jatkuu ja jatkuu eikä tiedä, milloin se loppuu.
Itsekin pidän siitä kun kuulee joitain ääniä, mutta en siitä, että kokajan kuuluu älämölöä mikä ei ole normaalia
Yksinolo ja hiljaisuus ei pelota henkisesti tervettä ihmistä. Poikkeavaa on jos pelkää yksinoloa eikä pysty olemaan kuin hälinässä,jonka itse tai jotkut muut aiheuttaa. Jatkuva puhe ja musiikki ja levoton liikkuminen meteliä aiheuttaen kertoo ongelmista joita ei halua käsitellä.
Minulla oli ystävä, joka kotiin tullessaan laittoi välittömästi sekä tv:n että radion auki,vaikka varta vasten oli tullut hänelle kylään. Sanotattakin on selvää, että kyläily muodostui sekvaksi äänten melskaksi. Toisaalta myöhemmin ymmärsin, että hän oli hyvin stressaavassa elämäntilanteessa ja hänelle kai ratkaisu laittaa paljon ääntä taustalle, auttoi välttämään kipeiden asioiden käsittelyä sillä hetkellä. Eräänlaista lepoa elämästä sekin.
Joskus hiljaisuus on paikallaan, mutta harvoin. Kun on elänyt isossa perheessa, ei täydelliseen hiljaisuuteen ole tottunut. Jos on pköuehmpeplk:n mukaan ongelmia joita ei halua käsitellä niin on sitten, en kyllä tunnista, vaan olen ihan onnellinen ihminen.
Isä kuorsasi ja opin pitämään sitä turvallisena äänenä. Mieheni kuorsaa myös ja kestän sen hyvin. Ihan joskus kun jokin asia painaa ja yrittää unta niin se häiritsee.
´
Muuten naapureiden äänet, joita toki kuuluu harvoin, ovat täysin yhdentekeviä.