Elisama ei ole kuollut

Lähiomainen

Hän muutti kotimaahansa takaisin. suoritti ensin lääkärin pätevyyden ja meni sinne lääkäriksi. Hän oli kyllä oppiarvoltaan tohtori, mutta ei ollut lääkärinä vaan toisessa tehtävässä. Taisi kyllästyä siihen ja hankki lääkärin paperit. Meni kotimaahansa. Hän ei ollut etninen suomalainen. Se rattijuopon alle jäänyt oli hänen identtinen kaksois veljensä ja se järkytti Elisaman pahasti pitkäksi aikaa. Oli vuoden hermolomalla ennen kuin pystyi mihinkään sitten teki nämä uudet kuviot.

111

537

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elisama vaikutti sympaattisela ihmiseltä kirjoitustensa perusteella. Kaikkea hyvää hänelle ja menestystä mitä ikinä tekeekin.

    • LL.....

      No johan on puppua koko aloitus.

      Hankki lääkärin paperit? Ihan tuosta noin vain? Turhaan minä sitten opiskelin kuusi vuotta;))

      Ja muutoinkin aloitus on ihan silkkaa puppua.

      OT; se sana on kaksoisveli;))

      • Sinä et ole lääkäri

        Sinun juttusi on ollut puppua alusta lähtien. Peruskoulu on sitten 9 vuotta joten jäikö se sitten sinulta kesken sekin. Olet palstan pahin valehtelija ja krooninen narsisti.

      • Voi sua poloista

        Nyt LL..... todella paljastit ettet ole itse mikään lääkäri. Et tiedä näköjään lääketieteen koulutuksesta höykäsen pöläystä.
        Huomasitko muuten itse missä "töpeksit" oikein kunnossa. Et varmaan koska et ole minkään tieteen lisensiaatti, et ole edes kanditaatti, ehkä olet uimamaisteri.
        Olet todella naurettavan heikon egon omaava.

      • Kaipaan Elisamaa
        Voi sua poloista kirjoitti:

        Nyt LL..... todella paljastit ettet ole itse mikään lääkäri. Et tiedä näköjään lääketieteen koulutuksesta höykäsen pöläystä.
        Huomasitko muuten itse missä "töpeksit" oikein kunnossa. Et varmaan koska et ole minkään tieteen lisensiaatti, et ole edes kanditaatti, ehkä olet uimamaisteri.
        Olet todella naurettavan heikon egon omaava.

        Siksi kai se vainosi Elisamaa kun huomasi tämän tietävän. Itseltä vainolaiselta ei tullut koskaan mitään neuvoa tai ohjetta joka olisi osoittanut hänen olevan edes vähän asioista jyvällä. Turpaansa vain osasi pieksää ei muuta.
        Itse sain useita hyviä neuvoja Elisamalta.

      • hilu 5

        Eikö tuon ompas eipäs voi jättää

      • bvgghhhg
        Sinä et ole lääkäri kirjoitti:

        Sinun juttusi on ollut puppua alusta lähtien. Peruskoulu on sitten 9 vuotta joten jäikö se sitten sinulta kesken sekin. Olet palstan pahin valehtelija ja krooninen narsisti.

        Tämän rimpsun voisi poistaa kokonaan

    • hyvät uutiset :)

      Mukava kuula että on elossa ja voi hyvin!

      • 206

        Totta kiva kuula kivoja asioitakin!

    • -ra

      Eikö kuolleiden anneta olla rauhassa monta täältä on jo poistunut syöpään

    • En ole kuollut minä. Leikkaus oli 2.5. 2001 eli kohta 13 v . Halleluja !

    • yx entinen syöpäläin

      Mikä oli elisaman kotimaa , eikä se ollut suomi kun kerran täällä asui. Ei kai vaan venäläinen ja mitä tarkoittaa että hankki lääkärin paperit. Oli ilmeisesti koulutus,m utta miksi ei ollut papereita.

      • Annahan olla

        Mitä sitten vaikka olisi ollut venäläinen? Jos oli ulkomaalainen, joutunee ilmeisesti päivittämään koulutustaan suomen pätevyysvaatimuksia vastaavaksi.

        Toisaalta täällä ei kannata keneknään tietoja alkaa paljastamaan. Kaikki ihmiset kun täällä eivät ole hyväntahtoisia.

      • Lähiomainen
        Annahan olla kirjoitti:

        Ei ollut Venäjältä vaan aika etelästä etnisesti. Suomessa syntynyt. Oli koulutus, mutta ei hakenut lääkärin oikeuksia vaan oli tutkija ja kehittäjä. Niissä ratkaisee koulutus ja tieto. Lääkäriksi täytyy hakea erikseen.

      • Huuhaaa
        Lähiomainen kirjoitti:

        Minkä takia "lähiomainen" puhut menneessä muodossa, "elävästä"?

      • Tulinen temperamentt

        Varmaan arvostettu työssään oli.

      • Lähiomainen
        Huuhaaa kirjoitti:

        Minkä takia "lähiomainen" puhut menneessä muodossa, "elävästä"?

        Siksi koska ei asu enää Suomessa vaan siellä minne kuuluukin.

      • Lähiomainen
        Tulinen temperamentt kirjoitti:

        Varmaan arvostettu työssään oli.

        Hän oli tosiaan kiivas kaveri, kimpaantui nopeasti, mutta leppyi vielä nopeammin ja aina katui ja pyysi anteeksi.
        Työpaikalla erittäin pidetty koska otti aina toiset huomioon ja ammattitaito oli korkea. Kävi luennoimassa eri puolilla Suomea alan ihmisille.

      • Tulinen temperamentt
        Lähiomainen kirjoitti:

        Hän oli tosiaan kiivas kaveri, kimpaantui nopeasti, mutta leppyi vielä nopeammin ja aina katui ja pyysi anteeksi.
        Työpaikalla erittäin pidetty koska otti aina toiset huomioon ja ammattitaito oli korkea. Kävi luennoimassa eri puolilla Suomea alan ihmisille.

        Tekeekö tutkijan ja kehittäjän töitä siellä minne meni?

      • 1 lyhytsuolinen

        http://www.youtube.com/watch?v=FdG9P1MsU5A&NR=1

        Lähiomaiselta kysyisin
        onko tämä iso tumma turistina liikkuva mies Elisama,hän aikoinaan tuubitti tämän tänne ,olikohan vuosi 2008 tai seuraava.

      • Tulinen temperamentt
        1 lyhytsuolinen kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=FdG9P1MsU5A&NR=1

        Lähiomaiselta kysyisin
        onko tämä iso tumma turistina liikkuva mies Elisama,hän aikoinaan tuubitti tämän tänne ,olikohan vuosi 2008 tai seuraava.

        Juutalainen?

      • Lähiomainen
        Tulinen temperamentt kirjoitti:

        Tekeekö tutkijan ja kehittäjän töitä siellä minne meni?

        Juuri niitä töitä tekee nykyään. Yksityiselämässä on hyvin eristäytynyt. Oli syöpäpotilas ja tautuhka ei ole ilmeisesti poistunut.

      • Lähiomainen
        1 lyhytsuolinen kirjoitti:

        http://www.youtube.com/watch?v=FdG9P1MsU5A&NR=1

        Lähiomaiselta kysyisin
        onko tämä iso tumma turistina liikkuva mies Elisama,hän aikoinaan tuubitti tämän tänne ,olikohan vuosi 2008 tai seuraava.

        Ei ole Elisama. Kieltämättä hieman muistuttaa, mutta hänellä ei ollut partaa ja oli selvästi isompikokoinen.
        En tiedä miten liittyy tuohon lauluun, mutta jotain tekemistä on, ehkä tuo tekstitys sillä hän puhui hyvin myös venäjää.
        Kuunteli tuota lähes joka kerta kun kävin kylässä.

      • Lähiomainen
        Tulinen temperamentt kirjoitti:

        Juutalainen?

        Oli juutalainen niin isän kuin äidin puolelta.

      • Tulinen temperamentt
        Lähiomainen kirjoitti:

        Juuri niitä töitä tekee nykyään. Yksityiselämässä on hyvin eristäytynyt. Oli syöpäpotilas ja tautuhka ei ole ilmeisesti poistunut.

        Syövänuhka tai ainakin pelko on varmaan aina olemassa sen jälkeen kun on sen kerran saanut. Miksi "hyvin eristäytynyt"?Kuulostaa aika surulliselta.

      • Tulinen temperamentt
        Lähiomainen kirjoitti:

        Ei ole Elisama. Kieltämättä hieman muistuttaa, mutta hänellä ei ollut partaa ja oli selvästi isompikokoinen.
        En tiedä miten liittyy tuohon lauluun, mutta jotain tekemistä on, ehkä tuo tekstitys sillä hän puhui hyvin myös venäjää.
        Kuunteli tuota lähes joka kerta kun kävin kylässä.

        Anteeksi mutta nyt kyllä eittämättä tulee mieleen: jos hän on tarkka yksityisyydestään, miten voit kertoa hänestä täällä?

      • Lähiomainen
        Tulinen temperamentt kirjoitti:

        Anteeksi mutta nyt kyllä eittämättä tulee mieleen: jos hän on tarkka yksityisyydestään, miten voit kertoa hänestä täällä?

        Siihen on syynsä. Hän on hyvin eristäytynyt sanoin.

      • Jadilainen
        Lähiomainen kirjoitti:

        Siihen on syynsä. Hän on hyvin eristäytynyt sanoin.

        Olen menossa kesällä Israeliin. Missä päin maata hän asuu. Menen Jad Hashmonaan. Haluaisin tavata sillä sain häneltä hyvän neuvon jonka ansiosta syöpäni löytyi aikanaan.
        Kysyin joskus eräästä erikoisuudesta kehossani ja hän kehoitti heti menemään lääkäriin. sanoi olevan syövän mahdollisuuden ja se siinä olikin. Olen ikuisesti kiitollinen Elisamalle.

      • Tulinen temperamentt
        Lähiomainen kirjoitti:

        Siihen on syynsä. Hän on hyvin eristäytynyt sanoin.

        Juu mut hän itse jossain aiemmin kertoi olevansa tarkka sitä ettei anna mitään tietoja koska on niin monessa mukana eikä halua antaa mitään mahdollisuutta sille et hänen tietojaan käytettäisin vahingollisesti hyväksi.

      • Ikävä Elisamaa
        Lähiomainen kirjoitti:

        Siihen on syynsä. Hän on hyvin eristäytynyt sanoin.

        Kuules Lähiomainen. Onko sinulla lupa kertoa.
        Sanoit kertomiseesi olevan syynsä. Mitä ne voivat olla jos henkilö ei anna lupaa.
        Teet pahasti väärin Elisamaa kohtaan, ja älä paljasta enää yhtään mitään hänestä.

      • älä päivystä!
        Ikävä Elisamaa kirjoitti:

        Kuules Lähiomainen. Onko sinulla lupa kertoa.
        Sanoit kertomiseesi olevan syynsä. Mitä ne voivat olla jos henkilö ei anna lupaa.
        Teet pahasti väärin Elisamaa kohtaan, ja älä paljasta enää yhtään mitään hänestä.

        Lusiina se taas haasteloo ja päivystää :)

      • Luulotautiko sulla
        älä päivystä! kirjoitti:

        Lusiina se taas haasteloo ja päivystää :)

        Eipä ole tuo viesti Lusiinalta lällällää ;).

    • cvcvccvc

      Toivottavasti hän on hengissä

    • 66666666

      On vainajan rienaamista tälläiset ketjut. Menehtynythän kyseinen nimimerkki on. Piste.

    • Mansesta nääs

      Kyllä taas tarvittaisiin Elisaman tietämystä. Olin tänään syöpätarkastuksessa enkä oikein käsittänyt asioita.

      • LL.....

        mikä syöpä sinulla on, minä ole maailman viisainihminen ja voin kertoa

      • hyvää kesää

        Soita sinne jos sinulle jäi jostain asioista epäselvyyttä.

      • ....................
        LL..... kirjoitti:

        mikä syöpä sinulla on, minä ole maailman viisainihminen ja voin kertoa

        Jaa, pitäisi kaiketi rekkautua, joku yrittää matkia kirjoituksiani, tosin oikeinkirjoitus ei oikein suju, nimimerkin "varastaminen" sen sijaan tuntuu onnistuvan. Huvinsa kullakin...

      • Miksi et kysynyt

        Miksi et kysynyt asiantuntijalta, olithan kontrollissa. Itse mietin valmiiksi kysymykset ja teen toisinaan itselle muistilapun.

      • valehteluusi kylläst
        .................... kirjoitti:

        Jaa, pitäisi kaiketi rekkautua, joku yrittää matkia kirjoituksiani, tosin oikeinkirjoitus ei oikein suju, nimimerkin "varastaminen" sen sijaan tuntuu onnistuvan. Huvinsa kullakin...

        lopeta sinä se lääkärin leikkiminen, kaikesta näkee sinun olevan jotain muuta

      • Mansesta nääs
        Miksi et kysynyt kirjoitti:

        Miksi et kysynyt asiantuntijalta, olithan kontrollissa. Itse mietin valmiiksi kysymykset ja teen toisinaan itselle muistilapun.

        Ei siinä tullut mitään mieleen kun niin jännitti.

    • Elämänvelkaa Elisama

      Mistä päin Israelia hänet tavoittaa. Lähden Juhannuksen jälkeen Israeliin ja koetan etsiä hänet käsiini. Hän vaikutti elämääni paljon. Sain paljon rohkaisua ja vastauksia häneltä, tuntemattomalta.
      Lääketieteeliset asiat joita kohdallani usein kysyin, vahvistivat vastaanotolla onkologit oikeaksi joten hän todella tiesi.

      • Jätä rauhaan

        Onkos juolahtanut mieleesi että ehkä hän ei halua tulla "löydetyksi", siis haluaa pysyäkin tuntemattomana palstalaisille.

      • kaivetaan esiin mies
        Jätä rauhaan kirjoitti:

        Onkos juolahtanut mieleesi että ehkä hän ei halua tulla "löydetyksi", siis haluaa pysyäkin tuntemattomana palstalaisille.

        jo on kieromies jos ei halua tavata vanhoja palstalaisia. kyllä se on jokamiehen oikeus etsiä hänet. Israel on senverran pieni maa että löytyy jos vain on suhteita. kysele helsingin juutalaisesta seurakunnasta niin varmaan saat tietää nimen ja nykyosoitteen.

      • kaivetaan esiin mies kirjoitti:

        jo on kieromies jos ei halua tavata vanhoja palstalaisia. kyllä se on jokamiehen oikeus etsiä hänet. Israel on senverran pieni maa että löytyy jos vain on suhteita. kysele helsingin juutalaisesta seurakunnasta niin varmaan saat tietää nimen ja nykyosoitteen.

        No onhan todella kiero jos ei halua anonyymipalstalaisia tavata. Jos olisi halunnt, toki olisi täällä tietonsa julkisesti levittänyt. Toivottavasti et löydä. Mikä pakkomielle sinulla on?

      • Kaivetaan esiin mies
        ollakovaiei kirjoitti:

        No onhan todella kiero jos ei halua anonyymipalstalaisia tavata. Jos olisi halunnt, toki olisi täällä tietonsa julkisesti levittänyt. Toivottavasti et löydä. Mikä pakkomielle sinulla on?

        Kyllä ovat kieroja Helsingin synagogan väki. Asialliseen soittooni vastasivat vain etteivät he ala selvitellä ketään nimimerkkejä. Haistoin heidän vastauksestaan, että tiesivät. Sanoivat hyvin hitaasti ja oudolla äänensävylle " etsitte siis jotain "elisamaa".
        Häpeämättömästi vielä kysyivät pilailenko.
        Yhden vihjeen kuitenkin sain, kehoittivat lukemaan jotain tanahkia sanoivat sieltä löytyvän nimen. Kun kysyin mistä sen luettelon löytää niin sulkivat puhelimen. Kyllä on röyhkeää sakkia.

      • Kaivetaan esiin mies kirjoitti:

        Heh. Harvinaisen suoraselkäistä toimintaa Helsingin synagookasta.

      • Tanakhia lukenut
        Kaivetaan esiin mies kirjoitti:

        Kyllä ovat kieroja Helsingin synagogan väki. Asialliseen soittooni vastasivat vain etteivät he ala selvitellä ketään nimimerkkejä. Haistoin heidän vastauksestaan, että tiesivät. Sanoivat hyvin hitaasti ja oudolla äänensävylle " etsitte siis jotain "elisamaa".
        Häpeämättömästi vielä kysyivät pilailenko.
        Yhden vihjeen kuitenkin sain, kehoittivat lukemaan jotain tanahkia sanoivat sieltä löytyvän nimen. Kun kysyin mistä sen luettelon löytää niin sulkivat puhelimen. Kyllä on röyhkeää sakkia.

        Pesehän utelias Elisaman etsijä korvasi. Ei ole sanoneet tanahk vaan Tanakh. Se on hepreankielinen nimitys VT:lle. Sieltä kyllä tosiaan löytyy Elisama useammasta kohtaa.

      • en jymmärrä
        Tanakhia lukenut kirjoitti:

        Pesehän utelias Elisaman etsijä korvasi. Ei ole sanoneet tanahk vaan Tanakh. Se on hepreankielinen nimitys VT:lle. Sieltä kyllä tosiaan löytyy Elisama useammasta kohtaa.

        Mitä ihmeen luetteloa tarkoitat

      • Olen mukana
        en jymmärrä kirjoitti:

        Mitä ihmeen luetteloa tarkoitat

        Se on uusi henkilörekisterijärjestelmä jossa kaikki me olemme.

      • klajfiog
        Olen mukana kirjoitti:

        Se on uusi henkilörekisterijärjestelmä jossa kaikki me olemme.

        kuka sitä pitää viranomaiset vai joku muu

      • Olen mukana kirjoitti:

        Se on uusi henkilörekisterijärjestelmä jossa kaikki me olemme.

        Ai minä luulin jotta se on Vanha Testamentti. Wikipedian mukaan "Tanak on juutalaisuuden Raamatun kaanon eli ohjeellinen tekstikokoelma. Kristinuskon Raamatusta poiketen se ei sisällä Uutta testamenttia eikä Apokryfisiä kirjoja. "

      • en ole...
        Olen mukana kirjoitti:

        Se on uusi henkilörekisterijärjestelmä jossa kaikki me olemme.

        oletko vanhassa testamentissa jo mukana, vai mitä oikein tarkoitat?

      • oletko ra.
        en ole... kirjoitti:

        oletko vanhassa testamentissa jo mukana, vai mitä oikein tarkoitat?

        olipa ouson sekava kysymys, mitä tarkootat, kuka mukana

      • en ole...
        oletko ra. kirjoitti:

        olipa ouson sekava kysymys, mitä tarkootat, kuka mukana

        kysymys on tarkoitettu ylempänä kirjoittavalle "Olen mukana" -nimimerkille.
        Joko syttyi järjen valo ja ymmärsit?
        Ja nimimerkkini tarkoittaa, etten ole vanhassa testamentissa itse mukana!

      • yritä tosissasi

        tamofen on sekoittanut pääsi, pidä tauko niin osaat ajatella ja ilmaista itseäsi ymmärrettävästi

    • gfhffggfffhffhf

      Miksi arvuutella

    • Elvi Etsivä

      Lähden Israeliin käymään ja keneltä saa kertoa terveiset Elisamalle. Uskon löytäväni hänet olen taitava etsijä. Sain hieman apuja joiltain jotka ovat ilmeisesti hänen entisiä työtovereiltaan. eivät kuitenkaan olleet varmoja onko sama mies.

      • Jätä rauhaan

        "eivät kuitenkaan olleet varmoja onko sama mies. "

        Voi hyvänen aika sentäs. Keiltähän "työkavereilta kysyit :)))))"

      • Elvi Etsivä
        Jätä rauhaan kirjoitti:

        "eivät kuitenkaan olleet varmoja onko sama mies. "

        Voi hyvänen aika sentäs. Keiltähän "työkavereilta kysyit :)))))"

        Kun löydän miehen kai hän kertoo onko entinen Elisama. Kannanottojasi ei kaivata usko se.

      • Jätä rauhaan
        Elvi Etsivä kirjoitti:

        Kun löydän miehen kai hän kertoo onko entinen Elisama. Kannanottojasi ei kaivata usko se.

        No onnea matkaan vaan :))). Meinaatkos kaikilta kysellä siellä että oletkos suomi24:lla kirjoittanut Elisama. Vinkki vaan että voivat hieman katsoa kieron ;).

      • Elvi Etsivä
        Jätä rauhaan kirjoitti:

        No onnea matkaan vaan :))). Meinaatkos kaikilta kysellä siellä että oletkos suomi24:lla kirjoittanut Elisama. Vinkki vaan että voivat hieman katsoa kieron ;).

        Ariel Livson varmasti tuntee kaikki merkittävät suomalaiset siellä, varmaan Elisamankin.

      • Jätä rauhaan
        Elvi Etsivä kirjoitti:

        Ariel Livson varmasti tuntee kaikki merkittävät suomalaiset siellä, varmaan Elisamankin.

        Vaikka tuntisikin, toivottavasti on niin fiksu ettei ala sun hömpötyksiin mukaan ja ala paljastamaan jotain joka täällä anonyymipalstala on kirjoittanut.

      • Shalom Jerusalem
        Jätä rauhaan kirjoitti:

        Vaikka tuntisikin, toivottavasti on niin fiksu ettei ala sun hömpötyksiin mukaan ja ala paljastamaan jotain joka täällä anonyymipalstala on kirjoittanut.

        Tiedän Arielin ja hän ei varmasti paljasta ketään. Todennäköisesti tuntee, mutta tuskin osaa yhdistää. Ariel on aika kiukkuinen ja vaikea luonne oppaanakin joka hän on. Kysyjä taitaa saada suut ja silmät täyteen haukkumista, olen aika varma.

      • kiini jää varmasti
        Shalom Jerusalem kirjoitti:

        Tiedän Arielin ja hän ei varmasti paljasta ketään. Todennäköisesti tuntee, mutta tuskin osaa yhdistää. Ariel on aika kiukkuinen ja vaikea luonne oppaanakin joka hän on. Kysyjä taitaa saada suut ja silmät täyteen haukkumista, olen aika varma.

        Olen omallla tahollani selvitellyt sitä hampparia ja kohta on luotettavaa tietoa. . .. . minä luulen sen kirjoitelleen vankilasta tai mielisairaalasta siihen kaikki viittaa.............voi olla vaikka kuin moninkrtanen henkrikollinen

      • Jätä rauhaan
        kiini jää varmasti kirjoitti:

        Hhahahahhhhhahahhahhhaaaa..................................:)

      • Kapinakaartilainen
        kiini jää varmasti kirjoitti:

        Olen omallla tahollani selvitellyt sitä hampparia ja kohta on luotettavaa tietoa. . .. . minä luulen sen kirjoitelleen vankilasta tai mielisairaalasta siihen kaikki viittaa.............voi olla vaikka kuin moninkrtanen henkrikollinen

        On se hyvä, että sinula on luotettavaa tietoa. Minä voin hieman auttaa.
        Elisama on nykyään tuon Pohjois-Irakissa toimivan kapinaliikkeen päällikkö, joten ei kun Irakiin Mosuliin haastattelemaan Elisamaa.

      • keulari
        Kapinakaartilainen kirjoitti:

        On se hyvä, että sinula on luotettavaa tietoa. Minä voin hieman auttaa.
        Elisama on nykyään tuon Pohjois-Irakissa toimivan kapinaliikkeen päällikkö, joten ei kun Irakiin Mosuliin haastattelemaan Elisamaa.

        jotain tullasta minä epäilinki et se on joku terroristi eikä oikee ihminen.

      • Jätä rauhaan
        keulari kirjoitti:

        jotain tullasta minä epäilinki et se on joku terroristi eikä oikee ihminen.

        Aina vaan paranee, onhan se hyvä että olette "jäljillä", menkää vaan siihen suuntaan jooo :)))).

      • keulari
        Jätä rauhaan kirjoitti:

        Aina vaan paranee, onhan se hyvä että olette "jäljillä", menkää vaan siihen suuntaan jooo :)))).

        ku arki koittaa niin supon äijät saa kopiot tästä keskustelusta ja se terroristi saa peräänsä kansainvälisen etsintäkuulutuksen

      • Jätä rauhaan
        keulari kirjoitti:

        ku arki koittaa niin supon äijät saa kopiot tästä keskustelusta ja se terroristi saa peräänsä kansainvälisen etsintäkuulutuksen

        Joopa joo ja höpöhöpö.

    • fgfdfgdfggfdfg

      Anna olla

    • fdgffgfdgfgdg

      Anraa ihmisten olla rauhassa

      • 2424

        jepp -ra :)

    • Oliko yllätys

      Voin minä Elisaman nimenkin paljastaa.
      Ettekö huomanneet hänen huumoristaan mitään erikoista. Hän oli todellisuudessa Pirkka-Pekka Petelius joka testasi vitsejään täällä.
      Hänen vaimonsahan on jonkin alan erikoislääkäri joten sieltä tuli asiantuntemus sairauksiin.

      Tämä on FAKTAA.

      • Pötyä puhut

        Valitettavasti vaimon lääkärikoulutusta ei voi millään hiiren klikkauksella siirtää miehen aivoihin ;).

      • Oliko yllätys
        Pötyä puhut kirjoitti:

        Valitettavasti vaimon lääkärikoulutusta ei voi millään hiiren klikkauksella siirtää miehen aivoihin ;).

        Hän saneli asiat ja tarkasti lääketieteeliset tosiasiat. Näin se vain on. Peteliuksen vaimo on lääkäri. Joten palstalla siten mutkan kautta kirjoitti oikea lääkäri.

      • Pötyä puhut
        Oliko yllätys kirjoitti:

        Hän saneli asiat ja tarkasti lääketieteeliset tosiasiat. Näin se vain on. Peteliuksen vaimo on lääkäri. Joten palstalla siten mutkan kautta kirjoitti oikea lääkäri.

        Ja ketut kirjoitti....................................................

    • Perkka-Pikka

      Tuo oli tämän kesän paras vitsi tällä palstalla, todellinen kevennys Elisama = Pirkka-Pekka Petelius.

    • sari,

      voisiko joku ottaa selvää, tai tietääkö ennestään, kuka oli Pirkka-Pekka Peteliuksen vaimo niinä vuosina kun Elisama täällä palstoilla kirjoitteli?

      otetaas asioista selvää!

      • Tyhmää

        Minusta ei kannata täällä alkaa kovin julkisuuden henkilöiden yksityisasioita kaivella. Ei fiksua ei.

      • ent.potil.
        Tyhmää kirjoitti:

        Minusta ei kannata täällä alkaa kovin julkisuuden henkilöiden yksityisasioita kaivella. Ei fiksua ei.

        eri nimellä mutta sisätautilääkäri

    • Lähiomainen

      Koko tuo Petelius juttu on täyttä huuhaata. Elisamalla ei ollut mitään yhtymäkohtaa häneen, joten lopettakaa mielikuvituksellinen satuilu.

      • kuski kuin kuski

        Näin ajamassa ratikkaa :)

      • pikku omppu
        kuski kuin kuski kirjoitti:

        Näin ajamassa ratikkaa :)

        Ei ole ratikkakuski vaan toimii pikasuutarina Isossa Omenassa

      • pikku omppu kirjoitti:

        Ei ole ratikkakuski vaan toimii pikasuutarina Isossa Omenassa

        Minusta hän kertoi itse julkisessa esittelyssään ja profiilissaan mikä oli.

      • ent.syöppis
        ollakovaiei kirjoitti:

        Minusta hän kertoi itse julkisessa esittelyssään ja profiilissaan mikä oli.

        Mitä siellä sitten oli kun ei kukaan näytä muistavan. Olisitko ystävällinen ja laittaisit niin loppuisi tämä joutavanpäiväinen arvailu ja tuon erään etsintäyritykset.
        Olen kyllä sitä mieltä, että on siirtynyt tuon ilmasiin.

      • ent.syöppis kirjoitti:

        Mitä siellä sitten oli kun ei kukaan näytä muistavan. Olisitko ystävällinen ja laittaisit niin loppuisi tämä joutavanpäiväinen arvailu ja tuon erään etsintäyritykset.
        Olen kyllä sitä mieltä, että on siirtynyt tuon ilmasiin.

        No ei ole minun asiani sitä sisältöä tänne laittaa, joten ei, en laita.

      • et tiennyt mitään
        ollakovaiei kirjoitti:

        No ei ole minun asiani sitä sisältöä tänne laittaa, joten ei, en laita.

        sinä siis keksaisit koko jutun eiks juu ei ollut yllätys...............se on sitä tässä draamassa ollut koko ajan..........katsotaan kun se yksi tulee sieltä Israelista................sinä olit feikki

      • et tiennyt mitään kirjoitti:

        sinä siis keksaisit koko jutun eiks juu ei ollut yllätys...............se on sitä tässä draamassa ollut koko ajan..........katsotaan kun se yksi tulee sieltä Israelista................sinä olit feikki

        Miksi keksisin, mutta aivan kuten haluat .............................................

      • ush ush ush
        ollakovaiei kirjoitti:

        Miksi keksisin, mutta aivan kuten haluat .............................................

        keksit kaiken koska olet Korri ja päivystät :)

      • ush ush ush kirjoitti:

        keksit kaiken koska olet Korri ja päivystät :)

        No sovitaan näi :)

    • Unohdetaan Elisama

      Ihmettelen sitä mikä on tuo pakkomielle joillain, että Elisama on selvitettävä vaikka koko henkilöä ei enää ole. Onko tämä joku elämää suurempi asia. Oli hän kuka hyvänsä niin antaa menneitten olla eikä penkomaan ruveta.
      Myönnän sen, että hän oli melko kiinnostava ja huomiota herättävä persoona. En ole toista samanmoista täällä tavannut, mutta kunnioitan hänen muistoaan.
      Hänen kirjoituksistaan ja tietämyksestään kyllä pystyi päättelemään paljonkin, mutta pidän päätelmät omana tietonani.
      Siitä olen varma ettei Pirkka-Pekka Peteliukseen ole mitään kosketuspintaa eikä hänen vaimoonsa. Kyllä ne tiedot tuli heti ja aivan oikeina ja aitoina ja hän kirjoitti yleensä aamuyöstä kuten yöllä tuskissaan valvovilla on tapana, kuten usein minullakin, meillä joilla ei ole enää paljon aikaa jäljellä.

      • Kaikkien hylkäämä

        Minulle yksinäiselle ja kaikkien hylkämälle hän oli tuki ja turva netissä. En haluakkaan tietää kuka hän oli vaan haluan muistaa hänet sellaisen kuin täällä opin tuntemaan.

      • Rambolini

        Samaa mieltä, ihmettelen tuota pakkomiellettä. Juuri tuontyyppisten takia täällä ei itsestään mitään tunnistetietoja kannatakaan antaa. Tiedä kuka pakkomielteinen on kohta "selvittämässä".

      • En kyllä käsitä
        Rambolini kirjoitti:

        Samaa mieltä, ihmettelen tuota pakkomiellettä. Juuri tuontyyppisten takia täällä ei itsestään mitään tunnistetietoja kannatakaan antaa. Tiedä kuka pakkomielteinen on kohta "selvittämässä".

        Minäkin ihmettelen tuota pakkomiellettä, miksi juuri Elisama. Mikä hänessä oli sellaista joka aiheuttaa tuollaista. Onko jollain niin suuri viha vai mikä antipatia ja haluaa kostaa vielä. Olihan täällä monia jotka vainosi kuten leikkilääkäri LL...

      • Rambolini
        En kyllä käsitä kirjoitti:

        Minäkin ihmettelen tuota pakkomiellettä, miksi juuri Elisama. Mikä hänessä oli sellaista joka aiheuttaa tuollaista. Onko jollain niin suuri viha vai mikä antipatia ja haluaa kostaa vielä. Olihan täällä monia jotka vainosi kuten leikkilääkäri LL...

        Niin tai oli varmaan palstan naisten suosikki ja jäivät kaipaamaan. Mutta jos toinen poistuu tai halua poistua, se pitää antaa tapahtua eikä jäädä vainon puolelle.

    • kesäkukkanen

      Entä nimimerkki Karjalankägönen, jota jotkut luulivat Elisaman vaimoksikin?
      Onkohan hän vielä elossa?

      • Äksyli

        Miten niin luulivat, eikö hän sitten ollutkaan. Inhosin molempia sydämeni pohjasta tai en oikeastaa kägöstä yhtään vaan elisamaa jopa enemmän kuin itseäni.

      • kerro huolesi
        Äksyli kirjoitti:

        Miten niin luulivat, eikö hän sitten ollutkaan. Inhosin molempia sydämeni pohjasta tai en oikeastaa kägöstä yhtään vaan elisamaa jopa enemmän kuin itseäni.

        Oletko sinä katkera elämälle

    • taltintti

      Karjalan Kägönen on tämän palstan luotsi nykyään

      • a<saiojpa

        Vai on hän siinä virassa

    • fanittelija

      Elisama esiintyy tänä iltana televisiossa katsokaa ykköstä.

      • Utelias Uuno

        En huomannut silloin niin että missä ohjelmassa esiintyi jos vielä netistä löytyisi.

    • tuuristi tukiainen

      Juttutukio Elisaman kanssa Israelissa. Kerron myöhemmin lisää.

      • Selvitin asian.

        Kysyin oppaalta tunteeko Elisamaa. Katsoi minuun vähän oudosti. Tajusin heti että hän tuntee mutta siinä on jotain outoa. Kiristin häneltä tietoa lisää. Hän sanoi tuntevansa ainakin tusinan Elisamoja kun se ei kuulemma Israelissa ole harvinainen nimi. Kysyi kenet heistä halusin tavata. Sitten aloin hantä kiristää lisää, mutta mies oli ilmeisesti hermovikainen ja karjaisi TURPA KIINI. kaikenlasii sairaita niitä oppaaksi pääseekin. Jäi vähän niin kuin avoimeksi olisiko joku heistä ollut etsimäni tyyppi.

      • paljon matkaava
        Selvitin asian. kirjoitti:

        Jopas on ilkeitä ja röyhkeitä oppaita. Kerro kuka oli niin se asetetaan boikottiin

      • Selvitin asian.
        paljon matkaava kirjoitti:

        Jopas on ilkeitä ja röyhkeitä oppaita. Kerro kuka oli niin se asetetaan boikottiin

        Se oli joku aivan uusi ensikertalainen. soitin näes nyt matkanjohtajalle ja kysyinmikä sika se oli.

      • Ksyn vaan
        Selvitin asian. kirjoitti:

        Se oli joku aivan uusi ensikertalainen. soitin näes nyt matkanjohtajalle ja kysyinmikä sika se oli.

        Mikä pakkomielle teillä on Elisamasta???????????????????????????????

    • tyhgeasja

      Luulen sen lahopään Elisaman tulevan pian taas Suomeen kun Israeliin lentää ohjuksia kymmenittäin päivässä Hamasilta.

      • massihama

        Tuliko se lahopää takaisin hamassin ohjuksia karkuun, tiedätkö

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2047
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1698
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      243
      1379
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      233
      1321
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      342
      1185
    7. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      81
      1156
    8. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    9. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      348
      1097
    10. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      318
      1086
    Aihe