Lapsenomainen luottaminen ja näkeminen hyvää ihmisissä, jotain kaunista. Se musertaa silloin kun huomaat valheen, torjumisen ja itsekkyyden ihmisestä. Missä on se aito ihminen? Miten voi luontaisen hyvyyden näkemisen kytkeä pois päältä? Lopulta itsesuojeluvaisto menee äärimmäisyyksiin. Luottaminen ennen ansaitsemista on myrkkyä omalle sielulle. Lopulta romahdat pienestäkin ihmisyyden julmuudesta. Miten voisi oppia katsomaan, katsomaan ja katsomaan ennen kuin luottaa?
Onko aidompaa kuin lapsi
ajatus aamuun
2114
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Joo. Sellainen olisi hyvä olemassa. Ensin sitä ei ole ja sitten se kasvaa jostain ja luotat siihen kohtalaisin tuloksin ja se huolehtii sun turvallisen olosi, mut kun se alkaakin jumittaa päälle, eikä lähde pois?
Ihmisyyden julmuus romahduttaa . Kerran, ehkä kaksi. Alat nähdä toisin silmin.
Ikävä jää niitä silmiä, joilla katsoit ja näit aiemmin.
Täytyy seuraavalla kerralla olla hieman viisaampi.