Inhottava olo

tänään sen eilisillan jälkeen. Aika jännä, että ihan vain ajatuksen tasolla oleva asia voi saadakin näin suuret mittasuhteet. En tiedä, voihan hän olla sellainen dramaattinen persoona noin yleensäkin. Itse vain en enää draamoja pahemmin jaksa. Hän varmaan kuvittelee, että en välitä, jos en joka välissä jaksa suurieleisesti sitä ilmoittaa koko maailmalle. Toki antaisin olla hänen juuri sellainen kuin on, mutta niin... Ehkä aika näyttää, tuleeko seoksesta keramiikkaa vai pelkkä mutamöhkäle. Kuitenkin hioutuminen vaatii aikansa, ei toisen maailmaa noin vain voi täysin ymmärtää. En usko, että hän ymmärtää minua. Minulla on esim. aina ollut tasa-arvoisia miessuhteita eli sellaisiin asioihin minun ikäluokkani ei enää edes kiinnitä huomiota. Veikkaan, että suurin erottava tekijä on ikäero.
296
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ja paljonkos siät ikäreroa on?

Äänestä
  • Viis fyysisestä ikäerosta vaan kun se henkinen puoli on niin toista. Miksi vanhemmat ihmiset automaattisesti ajattelevat, että he ovat fyysisesti nuorempia ihmisiä viisaampia, henkisesti kehittyneempiä? En tahdo nostaa ketään tai mitään jalustalle tai tiputtaa sieltä pois, mutta yhteiseloon todellakin tarvitaan aito kiinnostus toisesta. Ei toisen ulkonäöstä, fyysisestä iästä, ammatista, varallisuudesta ym. Tiedän myös sen, että jos kaksi osapuolta on liian samanlaisia se lopulta erottaa, koska se on lakien vastaista. On huikeaa tuntea resonanssi toisen kanssa, mutta kokemuksesta tiedän, että se vie eroon. En muuta häneltä pyytäisi kuin että saisin myös olla juuri sellainen kuin olen ja että hän antaisi minun kehittyä niin pitkälle kuin on suunniteltu. Kiitos.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hanna........ kirjoitti:

tänään sen eilisillan jälkeen. Aika jännä, että ihan vain ajatuksen tasolla oleva asia voi saadakin näin suuret mittasuhteet. En tiedä, voihan hän olla sellainen dramaattinen persoona noin yleensäkin. Itse vain en enää draamoja pahemmin jaksa. Hän varmaan kuvittelee, että en välitä, jos en joka välissä jaksa suurieleisesti sitä ilmoittaa koko maailmalle. Toki antaisin olla hänen juuri sellainen kuin on, mutta niin... Ehkä aika näyttää, tuleeko seoksesta keramiikkaa vai pelkkä mutamöhkäle. Kuitenkin hioutuminen vaatii aikansa, ei toisen maailmaa noin vain voi täysin ymmärtää. En usko, että hän ymmärtää minua. Minulla on esim. aina ollut tasa-arvoisia miessuhteita eli sellaisiin asioihin minun ikäluokkani ei enää edes kiinnitä huomiota. Veikkaan, että suurin erottava tekijä on ikäero.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu