juuri äsken kun katsoin 28 kurjen auran lentävän kohti etelää. Ihminen tuntee pienuutensa ja tajuaa rajallisuutensa. Sitä haluaa tietysti toivottaa noille isoille muuttolinnuille hyvää ja turvallista matkaa, mutta samalla toivottaa ne taas tervetulleiksi takaisin ensi keväänä. Ehkä samalla kun katsoo noita syksyn merkejä tajuaa, että taas on kulunut yksi vuosi lisää, ja että aika ei ole rajallinen ihmiselle.
Havisten halki ilman lentäkäätte
tekoja luokaa maita valaiskaa
mut talven poistuneen kun täältä näette
mä rukoilen mä pyydän ....... palatkaa
Olli50
Havisten halki ilman lentäkäätte
tekoja luokaa maita valaiskaa
mut talven poistuneen kun täältä näette
mä rukoilen mä pyydän ....... palatkaa
Olli50
Vastaukset 39
Vanhimmat
et vois muuttolintusten lailla lentää pois tästä ahdistuneesta maailmasta,olla muualla ja palata katsomaan onko mikään muuttumut?Niin,aika on rajallinen ja yhtään elettyä minuuttia et saa takaisin,mitäpä teet sillä minuutilla mutta kuta vanhemmaks tulee-tajuaa kaiken paremmin ja toivoo et olis elänyt sellaisen elämän ettei tavitsisi paljoakaan katua,olis tehnyt jotain hyvää jollekin ettäjäisi kauniit muistot.
herkistää,miehenkin.
Pieneksi todella taas kerran tunsin minäkin itseni,kun katsoin ylitseni lentävää kurkiauraa.
Siellä ne hyvästejä ääntelivät,haikeus niilläkin äänessään.
Kuinka moni meistä näkee niiden paluun ja kuinka monta aurasta palaa.
Huomaamme luonnon valmistautuvan lepoon,mutta tarkkaan kun katsomme,näemme monessa uuden elon merkkejä,ja pieni hetki hiljaisuutta ja uusi herääminen.
Kurkiaurat ilmestyvät,kukat lumen alta kurkistavat ja taas ihminenkin virkistyy ja innolla alkaa tutkia kevään merkkejä.
Tätä se on tämä elämä,vuodet vierivät ,vuodenajat vaihtuvat,aina on uutta odotettavissa,tästä kaikesta kiitollisena,pioni*.
Ja sit vielä joku sanoo,ettei ole hyviä tarinoita
Lämpöä antamaan ja valaisemaan meidän rakkaamme takaisin. Eikö olekin ihanaa, että voimme ajatella, että taas ensi keväänä aura saapuu. Ehkä joku aurasta jää matkalle, mutta me emme sitä tiedä, toivotamme vain jokaisen palaavan tervetulleeksi aivan kuin nekin, jotka palaavat luoksemme tuhansista vaikeuksista huolimatta. Rakastavat meitä ehdoitta kuin kurjet synnyinmaataan.
Olen koko päivän itkeä tihuutellut. (Onkohan minulle tulossa angiina?) Elämä on liian hauras. Niin hauras, ettei sitä uskalla montaa hetkeä ajatella, kun on jo käännettävä ajatukset pois. Aloitusviestin Leino sitaattikaan ei onnistunut ärsyttämään pateettisuudellaan. Onneksi siitä mieleen kivunnut Vesa-Matti Loirin tulkinta sentään saa vielä sappeni kiehumaan...
Koska en ole erityinen runojen ystävä, jysähti mieleeni sellainenkin mahdollisuus, ettei sitaatti ollutkaan Leinoa. Se kuullosti Leinolta. Mikäli se ei sitä kuitenkaan ollut, pyydän jo etukäteen anteeksi kaikilta runoratsuilta.
Lapin Kesä, jonka Loiri tulkitsi siten, ettei se hevin häviä suomalaisten muistoista.
Niin pateettista tai ei mutta istui siihen hetkeen.
Hyvää syksyn jatkoa Angiina ja aurinkoa sinulle.
t. Olli50
Koska asun kaukana kotimaasta, näillä raukoilla rajoilla aurinko ei tänään paista. Mutta se on minulle oikein, koska olen pieni ja ilkeä. Onnen päivät eivät ole minua varten. Toisaalta, en ole koskaan varsinaisesti etsinytkään onnea. Ajattelen onnellisuuden olevan eräänlainen elämän sivutuote, ei päämäärä sinällään.
En siis voi suositella itseäni vakavalla naamalla kenellekään; en varsinkaan kalakaveriksi, koska en osaa olla edes hiljaa.
lykkäs. Kuulehan nyt Angiina en nyt oikein usko, että olet pieni ja ilkeä...... niin tai pieni saatat olla.....siis about 160 tai silleeen, mutta ilkeä.....hmmmm...... Et nyt ainakaan vaikuta ilkeeltä........ Saattaa olla jos asut jossakin "raukoilla rajoilla" että et tunne olevasi sinut paikan kanssa....... mutta voi olla toisinkin.
Kyllä onnenpäivät ovat jokaiselle tarkoitettu.......ne eivät ole sivutuotteita vaan meille kuuluvia jokapäiväisiä etuisuuksia ja niistä on pidettävä kiinni...ITSE. Ei niitä kukaan tule tyrkyttämään....... ne on OTETTAVA: Sinullekin Angiina, missä sitten asustatkin...Sinullekin.
Se on hyvä että et vakavalla naamalla suosittele mitään. Ei täällä liialla vakavuudella pärjääkään. Itsekin olen sellainen hölösuu, että joskus oikein hävettää...... vakavuutta on tarpeeksi...... ja viittaan tässä taas siihen Leinon tekstiin: Meil ukkoina jo syntyy sylilapset.........
Kun kalareissulle lähdetään, niin se kalastaminen ei ole se tärkein vaan yhdessä olo ja luonnon kauneus..........ja iloinen rupattelu. Ei saakeli vieköön mikään tuppisuu kohtaus.
Joten voit suositella itseäsi vaikka kelle.
Edelleen aurinkoa ja onnellisuutta toivoo Suomen Olli50 the finis ollififti.......hih
Parahin, Olli, nyt minun on tuotettava sinulle pettymys, sillä en ole ainoastaan pieni, vaan vieläkin pienempi. En yllä edes viiden sentin koroilla tuohon maagiseen 160cm, enkä painakaan kuin nippa nappa 45kg. Olen siis todellista taskukokoa. Olen asunut vuosia Aasiassa. Liekö seura tehnyt kaltaisekseen?
No, sait puhuttua ympäri, ilkeä en ole. Eikä se, että en tavoittele onnea suinkaan tarkoita, etten koskaan kokisi itseään onnelliseksi. Se tarkoittaa, että en etsi onnellisuutta, vaan ennemmin pyrin olemaan mahdollisimman tosi ja läsnä kaikkina elämäni päivinä. Onni tulee sitten hetkittäin ikään kuin kaupan päälle, jos on tullakseen. Ja aika harvoin tulee. Joskus kumminkin, että nyt juuri ja juuri tiedän, mistä tässä puhutaan.
50 on se paras ikä ihmisellä
Hyvää ja onnellista elämää, nauti kaikesta ja pidä huoli itsestä erittäin hyvin.
Onnellista syksyä
se on hyvät chatti-ystävät, aivan kuten kirjoititte. Ja todella, eihän se kevät olisi mikään kevät ilman tätä syksyä. Joten näinhän sen pitää olla.
Eletään ja koitetaan olla hyviä toisillemme niin jotenkin on mukavampi sitten kömpiä illalla nukkumaan........ vaikkakin yksin.... mutta silti.
Ja sitten toisaalta eihän tämä syksy mikään maailman loppu ole...... päin vastoin syksyn upeat värit, kuulaat aamut ja pimeät illat, jolloin voi sytytellä kynttilöitä ja sitä takkaakin.
Nautiskellaan....... eikö
Olli50 (ja vähän päälle...köhh...)
herkistä.
Kaunis villiviini naapurin talon seinässä ,ikkunaani vastapäätää,on kauniin punainen,eri väriset punat leikkivät ja loistavat auringon valossa.
Vaahtera vieressä odottaa keltaisna punan saapumista,pakkasen tullen sekin hehkuu punaa.
Kettainen koivu alakuloisena roikottaa oksiaan,kaikki nämä odottavat lehtien muuttumista ruskeaksi ja tippumista maahan,kuolemista.
Maa saa ravintonsa ,lehdet muuttuu mullaksi raviten taas kevään tullen uusia taimia alkuun.
Luonnon kiertokulku on ihmeellinen ja nyt eläessämme syksyä, voimme nauttia ,ehkä kauneinta väriloistoa koko vuodessa.
Nauttikaamme ja valmistutaan ottamaan vastaan myös kaunis talvi,huurteisine puineen , ja pakkasineentähtitaivaineen ja kuutamoineen.
Tästä kaikesta herkistynyt Skillan ,rekisterissä oleva nikkini ,pioni jää unholaan.
minäkin näin työhuoneeni ikkunasta ison, ison kurkiauran lentävän juuri metsän reunan yläpuolella vasta nousseen auringon valossa... upeaa!
kun eilen illalla katselin tähtitaivasta ja mietin, että kuinka monta vuotta, 10 vuotta, 1000 vuotta, miljoona vuotta vai enemmän, niitten valo lähti liikkeelle ja nyt saavutti maapallon.
Ihminen on pieni......... mutta silti .......
No tänään hieno aurinkoinen päivä.......Mieli korkealla ja ei suurenpia valituksen aiheita. Kädet ja jalat pelaa ja pääkoppa jotenkin vielä mukana. Ruokaa on ja katto pään pään päällä........ eli kaikki Ok. ollaan tytyväissi !!
Olli50
koska sydämessäni on alakuloinen syksyn kylmä. Sytytin kynttilän, monta kynttilää, ja nyt on jo lämpimämpi olo, koska tiedän, että suru muuttuu herkemmäksi !
tyttö hyvä heittäydy surun valtaan. Suremaan kun alkaa asioita, niin sitten sitä saa surra loppu-ikänsä, sille ei tule loppua. Suru ottaa sinut lopulta kokonaan. EI sanon minä ja sanot sinäkin. Ja Paskat........surulle. Eletään ainutkertaista elämää ja eletään niin hyvin kuin voidaan. Nautitaan ensin vaikka yhdestä pienestä asiasta ja sitten toisesta........ hetken päästä kolmannesta ja neljännestä, jne. Näin päästään surusta lopulta eroon kokonaan.
Jookosta Amiliina.
noin helppoa.
Silloin kun suru on syvä ja tuntuu että ei haluaisi elääkkään, se on totista totta.
Aika se on mikä surun karkottaa,,, ja kuuntelijat.
Surua on purettava,se ei saa jäädä sisään.
Surun sairauden kokenut ja toipumassa oleva Skillan.
kiitoksia, noin täytyy yrittää tehdä !:)
Muuttolinnut aina sävähdyttää. Käyn itse aina katselemassa joutsenia. Vaikka on kaunista katsella luontoa joka vuoden aikana, tulen aina surulliseksi kun näen joutsenet välietapissaan -se tietää väistämättä talven tuloa ja taas on yksi kesä eletty. Samanlaista kauneutta ja surullisuutta on auringonlaskussa. Se kertoo että taas on yksi päivä eletty ja huomisesta ei vielä tiedä mitään ja hyvä niin.
Minun on ihan pakko kysyä sinulta, vaikka tämä ei sen enempää kuulu sinulle, laulava sydän, kuin kelle muulle tahansa. Mitä silloin halutaan sanoa, kun puhutaan kauniista mielestä tai vaikkapa kauniista olosta? En ymmärrä.
...on kuolla kauniisti? Varsinkin urheena kaatuessaan?
Helppo kai sinun on tuollaisesta kuolettamisesta kysellä, kun sinulla on näemmä kokemusta. Vai, miten on ymmärrettävä "Rest In Peace", baby?
Olihan se toki jotenkin kaunista, miksei myös urheaa :) Turhaan kyselin.Honey.
Kaunis mieli omalla kohdallani tarkoittaa että vaikka sydän on syrjällään haluaa ajatella ja kuvitella muissa ihmisissä, ja ympärillämme vielä kauniita asioita jonka vuoksi joka päivä nousta ja yrittää luoda parempi elämä itselleen. Ts. olla filosofi joka näkee pilven molemmat puolet.
Miten voi keskustelu päätyä näin kun alunperin puhutaan muuttolinnuista ja joutsenista, sairasta.
niin sinähän taisit tarkoittaa ateenalaisten laulun sanoja.
"Kaunis on kuolla kun joukkosi eessä urhona kaadut, taistellen puolesta maas, puolesta heimosikin."
Uhrikuolema on siis kaunis?!
Onhan se. Sanan syvimmässä kristillisessä merkityksessä ainakin.
Kesän kuolemasta kertovat ne muuttolintusi ja hävinneet joutsenetkin. Sairasta itsekses vaan.
mutta ei niin surulliseksi välttämättä pidä tulla, kun tietää, että syksyn jälkeen tulee taas kevät......no talvi kanssa siinä ohessa.
Mutta syksyn jälkeen kuitenkin alkaa ajanjakso mikä vääjäämättä vie kohti uutta kevättä, elämää, heräämistä, eikö vain.
Sytytellään kynttilöitä, takkoja, ulkotulia mutta ei taloa ja ollaan odottavalla kannalla. Ja mikä parasta joulu (sehän se vasta raskas aika on)on jo ohi 3 kk:n päästä.
Etkö ihan totta pidä joulusta?
Minusta se on juhlista ihanin.
Se lämpö ja tunnelma!
Kaikki rauhoittuvat kiireidensä jälkeen viettämään mukavaa leppoisaa yhdessäolon aikaa.
Nyt täytyy kyllä huomioida kaikki "kystä kyllä" laittaneet väsyneet äidit.
Minulla ei ole sellaista touhotusta, vaikka saankin olla oallisena perhejuhlaan.
Autan kyllä aina tarjoilussa ja kustannuksissa.
Olen autokuskina haudoille mennessämme ja tälläistä.
Voihan uhrikuolema olla urhea, kunniallinen tai verinen. Mutta että kaunis?
Jotenkin ilman luodinreikää tai pistimenviiltoa, hymyssä suin, rakkaan valokuva kädessä? Käsi lippaan vedettynä, lippua kuolonkouristuksessa pidellen? Kaunista?
tavalla tietenkään.
Eihän siitä minun vastauksessani ollutkaan kysymys, vaan spekuloin mahdoitko ajatella ateenalaisten laulun sanoja, kun puhuit kauniista kuolemasta ja urhoollisuudesta.
Joo, kyllä se siitä laulusta mieleen tuli.
Mutta samanlailla outo on käsite kaunis kuolema kuin kaunis olo.
saat alkaa filosofoida näistä käsitteistä jonkun fiksumman kanssa.
Sen voin vain kertoa.....tämä on aika proosallista, mutta vähän kauneuttakin sivuavaa, että menen pesemään kauneusnaamion kasvoiltani ja sitten lähden yhden Eemelin kanssa treffeille.
Elämä koostuu onnenpisaroista :)
Ihan pakko heittää oheen seuraavaa: Liian monet ihmiset skippaavat syksyn ja talven odotellen ja haaveillen kaukana olevasta uudesta keväästä, jolloin voi menninkäisen kaavun vihdoin heittää pois. Hitto soikoon, marraskuun loskakelit ovat tosi haaste elävälle elämälle. On konsertteja, on aikaa ystäville. On aikaa vaikka mille. Olen jo siinä iässä, että en halua katsella kukkulan taakse uutta kevättä ja olla elämättä täysillä 12 kk vuodesta.
Ymmärrän, mitä tarkoitat, Eemeli. Tosin en ole erityinen nauttija, enkä elä edes joka toista tai kolmatta hetkeä. Ja vaikka sattuisin elämäänkin, niin en ainakaan täysillä. Mutta en ehdottomasti myöskään haikaile tulevaa. Maarraskuun ja sivurännän perään puolestaan haikailen, mutta meitsi onkin pahasti paikkakuntarajoitteinen. Joulusta en niin piittaa. Ehkä se johtuu taas siitä nautintakyvyn puutteesta...
Rakastan syksyä ja sen tuomaa väriloistoa. Rakastan syksyn pimeitä iltoja, niissä on jotain salaperäistä.Rakastan katsella sadepisaroita (niitähän on tänä vuonna riittänyt)
Parina vuonna olen jopa nauttinut enemmän kuin kesästä.En tahtoisi jättää hyvästejä kesälle ja syksylle.
Joulukin on ihan OK kunhan unohtaa kaikki hössötykset ja osaa ottaa sen oikealla tavalla minkä olen myös tehnyt viime vuosina.
Kevät on vielä niin kaukainen asia mutta siihen saakka voi haaveilla ja rakentaa pilvilinnoja joten joka vuoden ajassa löytyy jotain hyvää.
joten aattelin lisätä jotain samansorttista, mutta en nyt keksi mitään. Avuksi löytyi vain jonkun Anderbergin ajatus, että "kaivauduin epätoivoisena paperikoriin löytääkseni sieltä jotain fiksua, mutta eipä auttanut".