Aikakäsitys

Kärsin uupumuksesta, masennuksesta ja ahdistuneisuudesta. Yksi asia, mikä ihmetyttää, on aikakäsityksen täydellinen sekoittuminen. En tarkoita yksinomaan ajankulkua, vaan ajankohdan hahmottamista. Mistä ihmeestä se voi johtua? Se ilmenee kaikin mahdollisin tavoin.

Töissä minulla menee sekaisin päivän rakenne. Erikseen pitää hetki miettiä, onko seuraavaksi aamun kahvipaussi vai lounasaika. Välillä huomaan odottavani, että pääsisi lounaalle, kunnes katson kelloa ja tajuan, että lounas meni jo ja kohta pääsee kotiin. Tai päinvastoin, ajattelen että kohta on kotiinlähdön aika, kunnes tajuan, että lounaskin on vielä syömättä.

Vuodenaika on aina hakusessa. Menen hetkeksi ihan sekaisin, kun pitää miettiä, mitä vuodenaikaa eletään. Lumesta tiedän, että on talvi ja helteestä että on kesä, mutta muuten joudun aina erikseen pysähtymään miettimään, missä mennään. Toki asia hahmottuu onneksi nopeasti, mutta ensimmäinen ajatus on aina, että hetkinen, onko syksy vai kevät, alkutalvi vai lopputalvi vai mikä nyt on.

Ajanjaksot on myös ihan menettäneet merkityksensä. Jos lääkäri kysyy, milloin kontrollilabrat on viimeksi otettu, minulla ei ole mitään käsitystä. Vielä nolompaa on, kun hän toteaa, että suurinpiirtein, onko siitä kuukausi vai puoli vuotta ja joudun vikisemään, että ei mitään hajua.

Tällaisia oppii hyvin peittämään ja pelaamaan aikaa suurimmassa osassa tilanteita, mutta kun tämä koko ajan pahenee, niin onko edessä aika, jolloin alan jäädä useammin tästä kiinni? Välillä jo möläytän jotain todella noloa, mutta toistaiseksi olen saanut osakseni vain joitakin viipyileviä katseita. Kerran päiväystä täyttäessäni kävi niin, että minulla oli ollut alun perin aika eräälle vastaanotolle varattuna 22.1. Se siirtyikin päivälle 10.2. Kun sitten 10. helmikuuta ihan muussa yhteydessä tarvitsin päivämäärää, muistin vain että minulla on tuo käynti sinä kyseisenä päivänä ja totesin ääneen, että eikö nyt olekin 22.1. Hitto että hävetti.
467
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kansanomaisesti, voisi todeta vaivana olevan. että ns. iso hihnapyörä luistaa. Voi sinua poloista. Mene kunnon lekurille näyttämään vaivojasi.

Äänestä
  • Tosissasiko meinaat, etten ole käynyt lääkäreiden pakeilla noiden ensimmäisessä lausessa mainittujen ongelmieni kanssa? Ei ne ymmärrä mitään psyykkisistä ongelmista. Olen tällä palstalla kohdannut paljon enemmän viisautta ja oivaltavia näkemyksiä kuin lääkärikäynnillä koskaan.

    Äänestä

Minulla on taas se ongelma,että kun olen tarpeeksi stressaantunut niin alan muistamaan tulevia tapahtumia ennakkoon!Ole siinä sitten.

Äänestä

Masennus voi hämärtää ajantajua ja varsinkin muistoja. On vaikea muistaa mitä teki puoli vuotta sitten, jos on puoli vuotta sitten elänyt sumussa eikä kokenut mitään merkityksellistä vaikka sellaista olisikin tapahtunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sekaisin_ kirjoitti:

Kärsin uupumuksesta, masennuksesta ja ahdistuneisuudesta. Yksi asia, mikä ihmetyttää, on aikakäsityksen täydellinen sekoittuminen. En tarkoita yksinomaan ajankulkua, vaan ajankohdan hahmottamista. Mistä ihmeestä se voi johtua? Se ilmenee kaikin mahdollisin tavoin.

Töissä minulla menee sekaisin päivän rakenne. Erikseen pitää hetki miettiä, onko seuraavaksi aamun kahvipaussi vai lounasaika. Välillä huomaan odottavani, että pääsisi lounaalle, kunnes katson kelloa ja tajuan, että lounas meni jo ja kohta pääsee kotiin. Tai päinvastoin, ajattelen että kohta on kotiinlähdön aika, kunnes tajuan, että lounaskin on vielä syömättä.

Vuodenaika on aina hakusessa. Menen hetkeksi ihan sekaisin, kun pitää miettiä, mitä vuodenaikaa eletään. Lumesta tiedän, että on talvi ja helteestä että on kesä, mutta muuten joudun aina erikseen pysähtymään miettimään, missä mennään. Toki asia hahmottuu onneksi nopeasti, mutta ensimmäinen ajatus on aina, että hetkinen, onko syksy vai kevät, alkutalvi vai lopputalvi vai mikä nyt on.

Ajanjaksot on myös ihan menettäneet merkityksensä. Jos lääkäri kysyy, milloin kontrollilabrat on viimeksi otettu, minulla ei ole mitään käsitystä. Vielä nolompaa on, kun hän toteaa, että suurinpiirtein, onko siitä kuukausi vai puoli vuotta ja joudun vikisemään, että ei mitään hajua.

Tällaisia oppii hyvin peittämään ja pelaamaan aikaa suurimmassa osassa tilanteita, mutta kun tämä koko ajan pahenee, niin onko edessä aika, jolloin alan jäädä useammin tästä kiinni? Välillä jo möläytän jotain todella noloa, mutta toistaiseksi olen saanut osakseni vain joitakin viipyileviä katseita. Kerran päiväystä täyttäessäni kävi niin, että minulla oli ollut alun perin aika eräälle vastaanotolle varattuna 22.1. Se siirtyikin päivälle 10.2. Kun sitten 10. helmikuuta ihan muussa yhteydessä tarvitsin päivämäärää, muistin vain että minulla on tuo käynti sinä kyseisenä päivänä ja totesin ääneen, että eikö nyt olekin 22.1. Hitto että hävetti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu