Kulttuurin kehto ja sivistyksen soppakattila

hänelle se kertokaa

Mistä ne sitten löytyvät tavallisen suomalaismoukan ulottuville?
Ei ainakaan pääkaupunkiseudulta, sillä ymmärrys ja tietoisuus loppuu heti Kehä-kolmosen ulkopuolelle.

Löytyykö kaikki todistettavasti pimeästä korvesta, synkän suomalaismetsän keskeltä, missä kiljupönttö pöhisee tuvan nurkassa ja tomaatintaimet heijastavat syvää punahehkuaan tuijottajan ilmeettömiin silmiin?

20

111

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Löytyyhän toki Helsingistä kulttuuria. Vanhan kellari ja Kansallismuseo.

      Ensi syksynä tutustumme uusittuun Rijksmuseoon Amsterdamissa. New Yorkissa
      ehdottomasti Guggenheim -museo on listallamme kulttuurikokemuksia.

      Kajaanin museossa on juuri nyt kahvikulttuuristamme kertova näyttely sinne menemme viikonlopulla.

      • Kävin kesällä Amsterdamissa, siellä on paljon näkemistä. Oliko se rikosmuseo nimeltään missä käytiin, mieluummin olisi nimeksi sopinut kidutusmuseo, toinen toistaan kekseliäämpiä kidutusvälineitä, tuli paha olo, piti lähteä aika nopeasti pois.
        Oli siellä toki paljon muutakin nähtävää, lähden vielä uudelleen, kolmen päivän reisulla ei kovin paljon ehdi näkemään.


      • pertta-j kirjoitti:

        Kävin kesällä Amsterdamissa, siellä on paljon näkemistä. Oliko se rikosmuseo nimeltään missä käytiin, mieluummin olisi nimeksi sopinut kidutusmuseo, toinen toistaan kekseliäämpiä kidutusvälineitä, tuli paha olo, piti lähteä aika nopeasti pois.
        Oli siellä toki paljon muutakin nähtävää, lähden vielä uudelleen, kolmen päivän reisulla ei kovin paljon ehdi näkemään.

        Mihin aikaan olit Amsterdamissa? Hollannissahan on paljon nähtävää. Amsterdam sinänsä yksi parhaista, mutta sisämaa ja etenkin rannikko on minun mielipaikkoja. Pitkät hiekkarannat ja rantabulevardit vetävät minua puoleensa. Rannan tuntuman kylät ovat kuin postikorttikuvia siellä on kiva istahtaa terasille makustella jotain tai juoda lasi viiniä.

        ÄÄk haluu Hollantiin. No, ensi syksynä menen taas.


    • taipperi

      Kaikkihan on kulttuuria, ei kulttuuri ole vain Mona Lisa Louvressa.
      Miksi kulttuuri pitäisi keskittää joksikin eliitin pyhäpuvuksi?
      Hyvät makkarapotutkin ovat maistuvaa kulttuuria.

      Kyltyyri

      “Kyltyyri! Kyltyyri! Kyltyyri!”
      Tuo huuto on Suomessa syyri,
      Mut mikä se on se kyltyyri?
      Kas, siinäpä pulma on jyyri.

      Se on yhdelle ooppera-kyyri,
      taas toiselle Tukholma-tyyri,
      Duncan, Forssellin figyyri
      tai Parisin polityyri.

      Tuhatkarvainen on kyltyyri -
      se on Kiinassa Kiinaan myyri -
      mut Suomessa Suomen kyltyyri
      tuon kaiken on karrikatyyri.

      Eino Leino

    • 2-16

      Pitäisi kai käydä taide-museossa, ehkä väärä sana.

      Kyllä sivistys on kaukana Helsingistä.

      • 12 + 14

        Onneksi kulttuuri kukkii kukoistavammin muuallakin kuin museoissa.


    • Pikkasen tuntee ittensä huonommaksi kun puhutaan sivistyksestä ja erilaisten trendien perässä pysymisestä.
      Kaik uuret tuulet ja kotkotukset pitäis omaksua ja hyväksyä,mä en vaan haluu,kyl mä ne ymmärrän mut ei oo pakko hyväksyä.
      Lasketaanko museoissa käynnit ja näyttelyt sivistykseen jos ei osaa luetella taiteilijoita ja sijoittaa heitä oikeelle aikakauteen?
      Kattelen mielelläni tauluja nöyrän ihailun vallassa mut en tosiaan muista maalarin nimiä.
      Ooppera oli kärsimystä ja operetin sanoist en mitään ymmärtäny.
      Yks salainen pahe mul on ja se kasäteatterit ,niis mä viihryn mut se ei vissiin oo korkee kulttuuria.
      Jostain lukenu et se on mailman mittakaavaskin ainutlaatuinen ilmiö kun niit näyttelijöitä on niin paljon.
      Sitä vasten katottuna me mettäläiset tairetaan olla aika fiksuja.

      • Täähän on kuten huomasit kunnianosoitus Hetalle ; ))) j tai ei kun Hetan sivistyksen puutteelle.


      • korpikirjailija kirjoitti:

        Täähän on kuten huomasit kunnianosoitus Hetalle ; ))) j tai ei kun Hetan sivistyksen puutteelle.

        Heta oli aikansa lapsi,kova ja armoton ,syvästi loukattuna teki kovia päätöksiä.
        Pehmenikin lopulta kun tajusi mitä oli menettänyt.
        Sanoisin et ihminen joka yritti sopeutua niihin oloihin johon oli joutunut.


    • eppu2

      Kultturi on täällä meillä, Pohjois-Pirkanmaalla. Tulkaa tänne vaan.

      • .....

        Johan tuosta on tiedotettu iät ja ajat.


      • JOSUA
        ..... kirjoitti:

        Johan tuosta on tiedotettu iät ja ajat.

        En tiennyt, että tulevaisuutemme on kirjoitettu Koraaniin iät ja ajat sitten.


      • .....
        JOSUA kirjoitti:

        En tiennyt, että tulevaisuutemme on kirjoitettu Koraaniin iät ja ajat sitten.

        Sinäkö puhuit Koraanista?


      • JOSUA
        ..... kirjoitti:

        Sinäkö puhuit Koraanista?

        Kyseinen saarnaaja selitti haastattelussa homolausuntojaan siten, että homous on laissa kielletty ja hän siteerasi aikoinaan lakia. Muslimien laki on Koraani.


    • Missä oot nähnyt punasia tomaatintaimia?

      • Jaa tää pompsahti tänne!

        Aloittajalta kysäsin

        :D


      • minttupuu kirjoitti:

        Jaa tää pompsahti tänne!

        Aloittajalta kysäsin

        :D

        Katsoessaan aamulla peiliin ; )


      • Här i Närpes
        minttupuu kirjoitti:

        Jaa tää pompsahti tänne!

        Aloittajalta kysäsin

        :D

        Täältä löytyy, ja aika punaisia no munkin taimet on jo. ;)

        Toista sataa alkua olis, niin että ei kun myyntimiehiä enää ollaan vailla, noita tomaattejahan me voisimme myydä Etelä-Eurooppaan, mutta kun suomalainen ei osaa edes myydä mitään ?

        Kouluja on muka käyty, ja mitähän sielläkin on opittu oikeasti ? Ei mitään, sanon minä !


      • Här i Närpes kirjoitti:

        Täältä löytyy, ja aika punaisia no munkin taimet on jo. ;)

        Toista sataa alkua olis, niin että ei kun myyntimiehiä enää ollaan vailla, noita tomaattejahan me voisimme myydä Etelä-Eurooppaan, mutta kun suomalainen ei osaa edes myydä mitään ?

        Kouluja on muka käyty, ja mitähän sielläkin on opittu oikeasti ? Ei mitään, sanon minä !

        Du där i Närpes!

        Kun niitä tomaatteja tuppaa olemaan siellä Etelä-Euroopassa jo omasta takaa, ja paljon. Ei taida näiltä leveysasteilta löytyä niin hyvää myyntimiestä, joka saisi
        sinne tomaatteja myytyä.

        Syödään itse ihan kaikki, ja hyvällä ruokahalulla. Mites olisi purkittaminen, ettei tarvitsisi Mutti -tomaattimurskaa ostaa?


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kysymys muille miehille

      Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss
      Ikävä
      130
      7162
    2. Kaipaisin nyt kosketusta

      jota ei koskaan ole ollut. Saisinpa tuntea kätesi niskallani ja silittelemässä päätäni. Sulaisin varmasti siihen.
      Ikävä
      14
      2519
    3. Imaami kysyy, miksi pojat uivat ilman valvontaa

      Kalajoen särkät ovat usean kilometrin pituiset. Siellä on kylttejä, joissa varoitetaan rannan vaaroista. Siellä ei ole
      Maailman menoa
      263
      1204
    4. Sokea "ystävälle"

      Oletko oikeasti noin sokea?
      Ikävä
      100
      1009
    5. Mansikkatiloilla hyväksikäytetään ukrainalaisia

      Työolot ovat surkeita ja palkka kelvoton. https://yle.fi/a/74-20172942
      Maailman menoa
      161
      937
    6. En ymmärrä käytöstäsi

      Se on ollut eräänlaista hyväksikäyttöä. Että seura kyllä kelpaa palstan välityksellä silloin kun ei ole parempaakaan tek
      Ikävä
      137
      890
    7. Kerrostaloihin ilmalämpöpumput

      Ulkomailla näkee paljon ilmalämpöpumppuja kerrostalojen ulkoseinissä. Mikä estää taloyhtiötä hankkimasta niitä asuntoih
      Sinkut
      69
      879
    8. Kiitoksia kaikille epäasiallisesta sisällöstä liputtaneille

      Se ylimielisyys ja epäasiallisen julkaisun jakaminen ei sitten kantanut.
      Tuusniemi
      79
      764
    9. Kirkonkylän puliveivarit

      Hieman pistää silmään nuo puliukot ja akat kirkonkylän penkeillä ja S-marketin kulmilla. Tarttis varmaan tehdä asialle j
      Karstula
      13
      723
    10. Persaukinen puolankalainen kävi kerjäämässä paitaa

      Ja lippistä. Nauratti suuresti kun katsoin. Kukahan mahtanee olla? Voipi katsoa täältä jutun. https://www.youtube.com
      Puolanka
      18
      711
    Aihe