Lapsituki

Eikö nykyinen lapsilisä muutettaisi lapsitueksi. Tuki haettaisiin Kelalta kuten päivärahat tai asumistuet sun muutkin Kelan maksamat tuet.
Hakemukseen verotodistus ja siihen porrastus kuka saa minkin verran tukea.
Tuki olisi päinvastoin kuin lapsilisä, siis ensimmäiselle suurin ja lasten määrän mukaan pienenisi.
Ei ihmisiä tarvitse houkutella lisääntymään. Eihän ole synnytyssairaaloitakaan joka puolella suomea. On väärin tehdä lapsia, jos ei ole varaa hoitaa.
Lapsilisäthän keksittiin silloin kun sodassa oli kuollut paljon ihmisiä.
22556
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Jokainen elättäköön omat penskansa omillaan. Ei niitä kenenkään ole pakko hankkia.

Äänestä
  • Ja asuntolainojen verovähennykset myös! Minkä helvetin takia muitten pitää kustantaa toisten velaksi elämistä?

    Velaksi eläminen ei ole millään muotoa pakollista. Ja jos joku siitäkin huolimatta ihan väkisin haluaa velkavankeuteen hankkiutua, maksakoon sen velkansa sitten kokonaan omista rahoistaan.

    Äänestä

  • Velaton kirjoitti:

    Ja asuntolainojen verovähennykset myös! Minkä helvetin takia muitten pitää kustantaa toisten velaksi elämistä?

    Velaksi eläminen ei ole millään muotoa pakollista. Ja jos joku siitäkin huolimatta ihan väkisin haluaa velkavankeuteen hankkiutua, maksakoon sen velkansa sitten kokonaan omista rahoistaan.

    Asuntolainojen korkojen verovähennys poistuu pikkuhiljaa ja nytkään ei saa täysimääräisenä vähentää ja puolet enää parin-kolmen vuoden päästä.
    Sitä olen kyllä ihmetellyt vuosia,että isompi lapsiperhe saa korkovähennykset ja sen päälle vielä asumistukea korkojen maksuun. Itse noista etuuksista on monet kertoneet. Kun äiti on kotona ja käytännössä ei voi mennäkään työhön kun lapsia syntyy jopa joka ohrille, kuten ennen sanottiin. Isä työssä mutta palkka ei kaksinen. Sellanen perhe voi rakentaa talon hartiapankilla ja valtio maksaa ison osan talosta erilaiste tukien muodossa.

    Äänestä

Ovatko tämän alueen asukkaat kaikki monilapsisia perheitä, kun ei kunnon kannanottoja irtoa? Mielestäni, jos ihminen osaa muuta kuin lisääntyä, tulee hänen itse huolehtia tuotoksistaan.

Äänestä

ootko itse maho ennen sanottiin lehmästä joka ei vasikoinut

Äänestä

Elä veikkonen. Oon minä mualimaan pyöräättännä lapsukaisia. Niitä en lapslisillä elättännä, vuan omalla työllä.

Äänestä
  • Ite oot tilinumeros kuitennii ilimottanu, hyvin on kööhänlisä rikkaalle kelevanna... oisit pallaattanna, ei kait niitä väkisin kellekkää, jos ee taho? Ee ku vuan rasti ruutuun, elekkee elekkee, ee tarvihe!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Ite oot tilinumeros kuitennii ilimottanu, hyvin on kööhänlisä rikkaalle kelevanna... oisit pallaattanna, ei kait niitä väkisin kellekkää, jos ee taho? Ee ku vuan rasti ruutuun, elekkee elekkee, ee tarvihe!

    Kysyppä äetiltäs: Paljoko sai lapslissee 1970 luvulla. Niillä ee kerskuttu.

    Äänestä

Entä jos muutettaisiin se vain maahanmuuttajille tarkoitetuksi? Samalla se voitaisiin korottaa vaikka kolminkertaiseksi ja silti valtio säästäisi.

Äänestä

Tarvitaan uusia veronmaksajia.Kuka aloittajan eläkkeen ja terveys-vanhainkoti ym .kulut maksaa, ellei veronmaksajia ole kasvamassa eläkeläisten tilalle....?Entä kuka hoitaa aloittajaa vanhainkodissa tai sairaalassa, kuka valmistaa ruokasi, suorittaa hoitotoimenpiteet, siivoaa kuset ja paskat.....Nuoria tarvitaan joka alalle.

Lapsiperheitä pitää tukea, mutta tietenkin lapsilisät voisi varakkailta poistaa kokonaan, tai porrastaa tulojen mukaan, siten että pienituloiselle maksettaisiin enemmän.

Äänestä

kuka ostaa kaupasta tavaraa.lapsiperheet ja paljon.näin suomi pysyy pystyssä.nämä lapsettomat ja eläkeläis pierut eivät paljon kauppoja rikastuta.enemmänkin hedelmä pelejä.ja lapsettomat ulkomaille kantaa rahansa. lapsia pitää tehdä että suomeen saadaan suomalaisia veron maksajia.ei taida suomi pysyä kasassa mamujen ja eläkeläisten ostovoimalla ja työn teolla

Äänestä
  • Sinäpä sen sanoit:

    Eläkejärjestelmä on eräänlainen pyramidi-huijaus, jossa uudet "jäsenet" kustantavat ylempänä kaaviossa olevien eläkkeet. Mutta kannattaako oikeasti laskea kovinkaan paljon sen varaan, että tämä kyseinen hilavitkutin nimeltään eläkejärjestelmä on enää olemassakaan siinä vaiheessa kun oma eläkeikä koittaisi?

    Jokaisen kannattaisi myös itse varautua tulevaisuuteen aloittamalla pienimuotoinen sijoitusharrastus jo mahdollisimman nuorena. Pienilläkin summilla pääsee alkuun ja korkoa korolle -vaikutuksella on hämmästyttävän suuri vaikutus lopputuloksen kannalta, kun puhutaan useamman kymmenen vuoden aikajänteestä.

    Hallitus tosin näyttää tekevän parhaansa kansankapitalismin lopettamiseksi ja pörssin näivettämiseksi kiristämällä piensijoittajien verotusta entisestäänkin. Suursijoittajathan saavat osingotkin verovapaasti, ei kovin reilua.

    Äänestä

Eläke katto 3500 € ruotsissa se on ja samoin ruotsissa ei ole perintöveroa. Eläkelläiset alkaisi myymään omaisuuttaan ja näin pelastaa eläkeaikansa.

Äänestä
  • Höpöhöpö, se on Ruotsissa 4190,- euroa kuukaudessa

    Äänestä

Nimenomaan, jokainen vuorollaan tärväisi loppuaikana sen mitä elämänvarrella on saanut kasaan. Ei tarvitsisi maksaa perintöveroa kenenkään. Rikkaathan eivät maksa sitä muutenkaan. Junailevat omaisuutensa siihen malliin.
Minusta lapsituki olisi aivan oikein. Kyllä perheessä 2 tai 3 lasta riittää.

Äänestä
  • Ei suomalaisten tarvitse saada sen paremmin lapsia kuin mitään lapsi tukeakaan. Riittää kun suomalaisia verotetaan. Veron maksun on hyveemme ja tärkeintä on että maahan saapuvilla maahanmuuttajilla on hyvä olla ja että he voivat hankkia mahdollisimman monta lasta. Suomalaisten naisten kannattaa ehdottomasti myös tehdä lapsia ulkomaalaisille miehille. Myös tätä valtio voisi jotenkin tukea, vaikka puolella siitä mitä maahanmuuttajapariskuntia. Suomalaiset äijät voivat kasvattaa kakaransa omalla kustannuksellaan, jos välttämättä haluavat ja mieluummin jossakin Venäjällä, Thaimassa tai Filippiineillä.

    Äänestä

eläkeläiset maksamaan omalla omaisuudellaan hoidot ym.ei ole mitään järkeä pihtailla osakkeita metsäpalstoja ym säästellä ja itkeä jokapaikassa kalleutta.huonolla tuurilla omaisuus menee jollekkin lapsettomalle pariskunnalle.joka taas jatkaa pihtailua .on niillä eläkeläisillä varaa pelata hedelmäpeliä maksissa mutta jos jostain muusta joutuu maksamaan niin johan alko itku ja vaikerrus..lapsi perheet tämän maan pystyssä pitää ostamalla kulutus hyödykkeitä.

Äänestä

Meillä Suomessa kepulaiset saavat valtavia tukia.Muille tuet eivät kuulu.

Äänestä

Jos on vara siittää niin pitää myös olla varaa elättää,lapsilisät pois kokonaan

Äänestä

ei muuta kuin lisää rahaa kreikkaan ja mamuja lisää tännekin, niin ei tarvitse lapsilisiä maksella ainakaan suomalaisille. jos säädettäisiin sellainen laki seuraavaksi, ettäv ain ulkolaiset sais täällä kaikki tuet, niin ei tarvitseis syntyperäisten täällä taistella ja kadehtia toisiaan.

Äänestä

eläkkeitä pienemmäks eläkeläiset maksamaan omaisuudellaan hoitonsa.rasti ruutuun kelalla lapsilisää ei tarvitse nostaa väkisellä.loppuu kurina.tuhkamulkut tuplaverolle.ette voi siittää veronmaksajia.lapsi perheet pitää tämän maan pystyssä ei tuhkamulkut.mahot akat.eläkeläiset.ym

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äiti vaan ei isoäiti kirjoitti:

Eikö nykyinen lapsilisä muutettaisi lapsitueksi. Tuki haettaisiin Kelalta kuten päivärahat tai asumistuet sun muutkin Kelan maksamat tuet.
Hakemukseen verotodistus ja siihen porrastus kuka saa minkin verran tukea.
Tuki olisi päinvastoin kuin lapsilisä, siis ensimmäiselle suurin ja lasten määrän mukaan pienenisi.
Ei ihmisiä tarvitse houkutella lisääntymään. Eihän ole synnytyssairaaloitakaan joka puolella suomea. On väärin tehdä lapsia, jos ei ole varaa hoitaa.
Lapsilisäthän keksittiin silloin kun sodassa oli kuollut paljon ihmisiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu