Itse olin terve, kun valmistuin yliopistossa. Mutta heti koulupenkiltä jouduin kortistoon ja nyt jo neljättä vuotta istun kotona työttömänä. Työhakemuksia on lähetetty satoja, niin oman alan töitä haettu, kuin hanttihommia. Mutta tuloksetta, oman alan töitä en saa, koska ei ole työkokemusta ja hanttihommiin olen ylikoulutettu.
Kolmessa vuodessa sosiaaliset suhteet hävisit kokonaan, minulla ei ole enää yhtään ystävää, yhtään kaveria eikä edes yhtään tuttavaa. Lähin sukulainenkin asuu 600km päässä, joten ei ole varaa käydä kylässä hyvä jos kerran vuodessa.
Ennen oli paljon ystäviä, mutta kun kysyivät, että lähdenkö laskettelemaan/leffaan/risteilylle/ravintolaan, jne.. oli pakko vastata, etten voi, koska ei ole rahaa. Lopulta kukaan ei enää kysynyt mukaan eikä soittanut. Jäin yksin. Nyt ainoa sosiaalinen kontakti on kaupan kassaneidin moikkaamine kun käyn ostoksilla. Joskus en puhu kenenkään kanssa kuukausiin. Tuntuu etten enää edes osaa olla sosiaalinen ja jutella ihmisten kanssa. Säikähdän jopa puhelinta, enkä uskalla vastata, vaikka siellä olisi vain puhelinmyyjä.
Kunto romahti nopeasti ja paino nousi kahdessa vuodessa yli 20 kiloa, sillä ruokavalio on pelkästään makaronit, peruna, tonnikala tai jauheliha sekä euron pakastepitsat. Muuhun ei ole varaa.
Selkä on paskana, johtuu kai liikunnan puutteesta kai. Ennen harrastin laskettua ja uintia, mutta nyt ei ole varaa edes bussilippuun, joten harrastukset piti unohtaa. Ulkona käyminen suorastaan masentaa, kun näkee tavarat kauppojen hyllyllä, joihin ei ole varaa ja onnelliset, nauravat ihmiset, joilla on poika/tyttöystävät, lapset, autot, kamerat, kännykät, jne.. mitä minulla ei ole..
Sossu passitti lääkäriin, joka määräsi melkein 500€ edestä masennus ja verenpainelääkkeitä. Laskun lähetin sossuun ja lääkkeet vedin vessasta alas. Luulevat että elämänlaatuni paranee pillereitä syömällä. Mutta ei kiitos, en ala pilleririippuvaiseksi...
Kolmessa vuodessa sosiaaliset suhteet hävisit kokonaan, minulla ei ole enää yhtään ystävää, yhtään kaveria eikä edes yhtään tuttavaa. Lähin sukulainenkin asuu 600km päässä, joten ei ole varaa käydä kylässä hyvä jos kerran vuodessa.
Ennen oli paljon ystäviä, mutta kun kysyivät, että lähdenkö laskettelemaan/leffaan/risteilylle/ravintolaan, jne.. oli pakko vastata, etten voi, koska ei ole rahaa. Lopulta kukaan ei enää kysynyt mukaan eikä soittanut. Jäin yksin. Nyt ainoa sosiaalinen kontakti on kaupan kassaneidin moikkaamine kun käyn ostoksilla. Joskus en puhu kenenkään kanssa kuukausiin. Tuntuu etten enää edes osaa olla sosiaalinen ja jutella ihmisten kanssa. Säikähdän jopa puhelinta, enkä uskalla vastata, vaikka siellä olisi vain puhelinmyyjä.
Kunto romahti nopeasti ja paino nousi kahdessa vuodessa yli 20 kiloa, sillä ruokavalio on pelkästään makaronit, peruna, tonnikala tai jauheliha sekä euron pakastepitsat. Muuhun ei ole varaa.
Selkä on paskana, johtuu kai liikunnan puutteesta kai. Ennen harrastin laskettua ja uintia, mutta nyt ei ole varaa edes bussilippuun, joten harrastukset piti unohtaa. Ulkona käyminen suorastaan masentaa, kun näkee tavarat kauppojen hyllyllä, joihin ei ole varaa ja onnelliset, nauravat ihmiset, joilla on poika/tyttöystävät, lapset, autot, kamerat, kännykät, jne.. mitä minulla ei ole..
Sossu passitti lääkäriin, joka määräsi melkein 500€ edestä masennus ja verenpainelääkkeitä. Laskun lähetin sossuun ja lääkkeet vedin vessasta alas. Luulevat että elämänlaatuni paranee pillereitä syömällä. Mutta ei kiitos, en ala pilleririippuvaiseksi...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Harmi että työttömyys ja rahattomuus ovat sinulle noin paha paikka.
Itse myös olen työttömänä lähes koko aikuisikäni joutunut olemaan. Mutta onneksi olen nainen ja sain elämänsisältöä lapsistani. En olisi halunnut lapsia tehdä kuin vasta sitten kun kykenisin heistä taloudellisesti itse huolehtimaan. Tälläista tilannetta en kovasta yrittämisestä kyennyt saamaan aikaiseksi.
Olen luonteeltani hyvin ujo ja hiljainen. Vaikea sellaisen ihmisen on saada töitä. Kun vielä pari terveysongelmaa jotka rajoittavat niin eiköhän se ole siinä. En masentunut vaan etsin sisällön elämääni muuta kautta kuin työ ja raha. Ehdein olemaan lapsieni kanssa todella paljon ja teimme monia asioita yhdessä. Nyt olen jo mummokin. En ole koskaan tarvinnut paljoa elämältä, materiaalisesti, osaan olla iloinen siitä mitä minulla on.
Onko sulla mies joka on aina kustantanut elämisesi vai hankitko lapsesi elämäsi sisällöksi työttömänä yksinhuoltajana? Onko ollut hyvin elatusmaksuja maksavia miehiä vai miten olet lapsesi elättänyt?
Täysin olen yhteiskunnan tukien varassa heidät kasvattanut ja elättänyt. Miestä ei ole koskaan ollut. Elatusmaksuja en ole koskaan saanut.
Varmasti sinulla on kohtalotovereita, joten teidän olisi syytä löytää toisenne ja ystävästyä.
Etsi netin kautta.
Ei minulla ole tarvetta hakea kohtalotovereita ja ystävystyä. Minukka on jo ystäviä jotka riittävät minulle. Enkä ole hankkinut lapsia elämän sisällöksi vaan olen heistä saanut sisältöä elämääni.
@ älä masennu
Oliko mielestäsi oikein hankkia lapsia turvattomiin oloihin? Sen verran on näköjään ollut miestä että on alulle saatu lapset...
Erolle ei mahda mitään, mutta en itse olisi hankkinut tarkoituksella ainakaan useampaa lasta isättömään kotiin.
Yksi vahinko vielä menee joten kuten, mutta että useampia...
Muistan nuoruudessani erään naisen, jolla oli 6 lasta ja kaikilla eri isä.
Mahtoi lapsia hävettää kun kasvoivat isommaksi ja alkoivat tajuta asioita.:/
Mikä on mielestäsi turvaton olo? Minusta suomessa on aikas turvalliset oltavat. Juuri siihen alkuun sitä miestä on tarvittu, kyllä.
Ei se isän olo perheessä takaa mitään. Monissa perheissä lapsilla on juuri vaikeaa isän läsnäolon vuoksi.
Yksikään lapsistani ei ole vahinko vaan harkiten tehty. Ja tuntevat kyllä isänsä.