Syöpämäärät kasvavat. Tästä oli keskustelua jo sikarokotekampanjan aikana ja niinhän siinä on nyt käynyt.
Elohopealla ja sen sika myrkyllisellä muodolla, etyylielohopealla, on varmasti suuri osuus "kehityksessä.
Elohopealla ja sen sika myrkyllisellä muodolla, etyylielohopealla, on varmasti suuri osuus "kehityksessä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nykyään eletään pitempään ja kaikenlaisia sairauksia ehtii puhjeta ja tulee rekisteröidyiksi. Nykyään myös ne heikoimmatkin ihmistaimet selviävät elämään syntymän jälkeisten alkuvaikeuksien jälkeen.
Tehdessäni sukututkimusta, huomasin että monet aikuisiksi selvinneet kuolivat reilusti alle 50-vuotiaina 1800 - 1900-lukujen vaiheissa.
Silloin kuoltiin kun sairastuttiin ja sairauksia ei diagnosoitu. Jos tuli esim. mahasyöpä, niin puhuttiin, että menehtyi johonkin hivuttavaan mahatautiin ym.
Tuo on yksi perinteisemmistä väitteistä. Väitetään, että syöpä on tulossa joka tapauksessa ja se johtuu jotenkin vain iästä tai siitä että heikommat ihmiset eivät ole kuolleet jo syntymän jälkeen tai lapsena.
Samalla kuitenkin tiedetään tutkitusti, että esimerkiksi tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää. Savukkeet muuten sisältävät myös elohopeaa. Tupakoitsija ei voi enää nykyään väittää syöpään sairastuessaan, että olisi joka tapauksessa sairastunut syöpään, vaan joutuu myöntämään, että syöpä oli seurausta valinnoista. Tiedetään myös ettei esimerkiksi betakaroteeni ehkäissyt tupakoitsijoiden syöpää vaan jopa nopeutti syövän kehittymistä. Silti ihmisillä on käsitys että betakaroteeni ehkäisee syöpää niin kuin Puska ja kumppanit ensin luulivat.
Lisäksi voidaan kumota naurettava väite että syöpämääriin vaikuttaisi heikoimpien ihmistaimien selviytyminen aikuisuuteen. Syöpään sairastuu paljon kaikenikäisiä ja muuten terveitä ihmisiä eikä sillä ole yhteyttä ihmistaimen heikkouteen.
Iällä on merkitystä. Myös siinä mielessä, että pidemmällä iällä ehtii altistua erilaisille syöpää aiheuttaville tekijöille useammin tai kauemmin aikaa. Myös elimistön toipuminen erilaisista altistuksista on heikentynyttä. Siksi elohopeapitoisten rokotteiden antaminen vanhoille ihmisille pitäisi kieltää kokonaan, jos haluttaisiin ehkäistä syöpää. Nythän toimitaan juuri päinvastoin eli vanhoille suositellaan enemmän rokotteita.