Ongelmia kotona

Eli siis minä nykyisin lähes vihaan kotona olemista. Olen lähes jokaisen arki-illan ykšin kun vanhempani ovat töissä. Huolehdin siis lähes kaikista kotitöistä yksin(talon lämmitys, lemmikkien hoito, tiskaus, talon siistiminen, omat vaatteeni ja kaiken) tämä itsessään ei ole minulle ongelma, mutta joskus tunnen itseni kamalan yksinäiseksi. Olen kuopus ja vanhemmat sisarukseni ovat muuttaneet pois kotoa jo joitain vuosia sitten. Kodin huolehtimisen lisäksi hoidan myös omat kouluasiani. Minua inhottaa kun vanhempani lupasivat tukea minua kouluasioissa ja auttaa läksyissä jos jäisin vielä kotoakäsin käymään tuppukylämme lukiota. Mutta varmaan yllättäen tulee etten ole saanut koko vuonna yhtään apua kummaltakaan vanhemmaltani. Lisäksi isäni on minulle ja sisaruksilleni lähes kokoajan törkeä. Hän huutaa, resuaa ja haukkuu. Äiti on aika stressaantunut kun hänellä on tosi paljon töitä. Arki-iltana en välttämättä tunne yksinäisyyttä kun illat ovat sellaista minuutti peliä kun on niin paljon hommaa. Tunnen yksinäisyyden viikonloppuisin kun tajuan perjantai iltana, ettei minulla ole juuri lainkaan kavereita, sisarukset eivät ole tulleet viikonlopuksi kotiin ja istun yksin ja tuijotan ikkunasta ulos. Silloin olo on todella masentunut. Lisäksi koska asun tuppukylässä ei täälä ole juuri mitään tekemistä. Keskustaan on matkaa reilut 10km ja täällä ei kuje julkinen liikenne juuri lainkaan. Minulla ei ole koskaan rahaa joten mitäpä minä siellä "keskustassa" tekisin? Keskustassa on yksi kahvila, yksi vanha vaatekauppa sekä kaksi ruokakauppaa. Lisäksi isäni on minulle välillä tosi törkeä. Hän juo viikonloppuisin itsensä känniin ja sitten häntä saa milloin siirtää lattialta sohvalle nukkumaan ja milloin estää ryömimästä ulko-ovesta ulos. Sitten hän haukkuu minut säännöllisesti pystyyn "sinusta ei koskaan tule mitään" "siellä sinä sitten sossun leipäjonossa seisoskelet työttömänä ja kodittomana" "minun pitää itse tehdä kaikki kun sinä et osaa tehdä minkään kun olet niin helvetin laiska!" Ja yleensä tämä huuto tulee juuri kun olen siivonnut ja minulla on jokin pikkujuttu tekemättä. Isälleni ei saa sanoa vastaan kun siitä se suuttuu vielä enemmän. Minä tosin sanon ja se on laskenut "asemaani" kotona. Sitten seuraavana päivänä isäni mielistelee minua etten muistaisi. On niinkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunut. Ei voi pyytää koskaan mitään anteeksi. Tiivistettynä haluan pois kotoa, muttei minulla ole rahaa ja opintoni ovat täällä kesken joten joudun jäämään tänne vielä 2 vuodeksi. Vanhempani ovat joskus mukavia, mutta välillä saavat oloni tuntumaan pelkältä säälittävältä paskalta. Kuitenkin pidän vanhemmistani enkä halua heille pahaa koska tiedän että meillä on taloudellisesti vaikeaa juuri nyt. Onko kellään vastaavia kokemuksia?