Hei teille yksinäisille!

1. Ei pysty raidi illalla

2. Tuntuu et mitäs vadua nyt keksis, ku alkaa pelaaminen tympimään

3. Ei siinä paljoo vinkit auta kun elänyt niin pitkään saman kaavan mukaan, lueskelua erinaisita mielenkiinnon aiheista ja wowilla välistä aivot narikkaan, et joo koitappa täs ny innostua mistä ikinä ihmiset jauhaa. Vaikka tiedostaa että on itse tyhmä kun kivi sosiaalisesti mutta silti päivä päivältä kuva ihmisen tietämättömyydestä senkun kasvaa ja kasvaa.

Minulla on taustalla kiusaamista, ystävät ovatkin pettäneet luottamuksen ja muutenkin nuoruuden ihmissuhteet ovat olleet todella rikkonaisia. Olen ollut vain se varakaveri, joka on sitten parempaa seuraa löytäessä ollut helppo jättää. Ulkopuolisuuden tunne on ollut läsnä jo monta vuotta. Tuntuu, että muut ihmiset pitävät minua todella tylsänä ja sellaisena ihmisenä johon ei edes kannata tutustua. Itse olen toisaalta myös todella varovainen ja aika epävarma ihmisten suhteen. En halua enää huonoja kokemuksia ihmisistä.

Toisaalta kuitenkin haluan myös tutustua ihmisiin ja sitten, kun olen alkanut näistä "uusista" kavereista pitää, he ovatkin esim. muuttaneet kauas ja niin olen taas menettänyt sellaisen ihmisen johon olin ehtinyt jo kiintyä. Nyt ei voi enää sosiaalinen elämä alemmas vajota, mutta toisaalta harvoin näitä asioita mietin sillä itsekään en tiedä mikä tässä kaikessa on mennyt pieleen. Ehkä myös paikkakunta ja "vääränlaiset" ihmiset ovat yksi syy.


Tuosta päihteiden käytöstä. Itsellä on paremminkin tämä juomattomuuden ongelma. En voi ymmärtää miten joku voi pistää rahansa alkoholiin ja eivät ne baarit nyt ainoita vapaa-ajan vietto paikkoja ole. Sen lisäksi olen myös kasvissyöjä, en ole nyt lihaa syönyt neljään vuoteen. Eihän tämän pitäisi olla ongelma, mutta kyllä se näköjään onkin. Siihen, kun lisätään vielä kaikki muu eli erilaisuus ja erilaiset mielipiteet ja arvostuksen kohteet niin joku sanoisi, että tämä kaikki on ihan minun omaa syytä.

Ja miltä yksinäisyys tuntuu. No, mieluummin kestän yksinoloa kuin ihmisten arvostelua. Se on aivan kauheaa olla toisten jatkuvan arvostelun kohteena. Eli mieluummin yksin kuin sellaisessa seurassa, jossa et voi olla oma itsesi. Yksinäisyys on ikävää silloin, kun tahtoisit mennä elokuviin, ravintolaan, matkalle eli tehdä jotain missä yksinäisyys "pistää silmään". On eri asia mennä yksin lenkille kuin ravintolaan. Monet asiat jäävät tekemättä tämän seuran puutteen takia. No, myönnän ettei se mikään syy ole, mutta kyllä ainakin minulla monet asiat vaan jäävät tekemättä. Ei yksin tule oikein minnekään lähdettyä.

Tämäkin on tietysti henkilökohtaista eli kaikki kunnia vaan niille yksinäisille, jotka tekevät asioita ilman seuraakin. No, ehkä minäkin vielä matkustan. On pakko sisuuntua, koska haluan ulkomaille ja sitten jäävät reissut tekemättä, kun sitä seuraa ei välttämättä vielä vuosienkaan päästä ole. Haluan nähdä eri kulttuureita, maita, saada näkemystä eri asioihin ja "sisäistä kasvua".

Kesä, juhlapyhät ja illat ovat pahimpia. Välillä on pitkä hyvä jakso, mutta sitten on taas todella ahdistavaa ja tuntuu, että elämässä ei ole mitään sisältöä. Välillä tuntuu, että on arvoton ja häpeää yksinäisyyttään. Tunnen itseni usein vääränlaiseksi ja ihmettelen mikä minussa on vikana. Asioita ei helpota myöskään rahattomuus ja työttömyys. No, tarkoitus on jatkaa vielä opiskelua, mutta muuttaisin kyllä jo pois täältä paikkakunnalta jos vain olisi työtä ja rahaa. Odotan kovasti sitä, että pääsisin opiskelemaan haluamaani kouluun. Sitten olisi ainakin virallinen syy muutolle.

Moni vuosi sanoa, että olen kurjaa elämää, mutta toisaalta tähän on ehtinyt jo tottua. Toivon, että elämä muuttuu. Nuori olen vasta ja elämäkin tästä toivottavasti vaan parantuu, lupaan tehdä kaikkeni sen eteen. Olen todella kiltti ja herkkä ihminen, joten en halua enää kärsiä toisten takia. En saa enää olla niin riippuvainen toisten mielipiteistä, minun täytyy olla ylpeä itsestäni, enkä saa ajatella negatiivisesti.

Jos edes jotkut ajattelisivat yksinäistä hyvää, mutta yleensä meidät leimataan tylsiksi ja oudoiksi ihmisiksi, jotka eivät kelpaa seuraksi. Ajatellaan, että meissä on jotain vikaa eli parempi pysyä kaukana. Tai sitten jos joku haluaisikin tutustua niin ryhmänpaine estää sen. No, yleistys on yleistystä. Toisaalta yksinäisten suuri määrä myös kertoo monia asioita. Kyllä välinpitämättömyys on varmasti kasvussa ja sellaisia hyväntekijöitä on entistä vähemmän. Olisi vaan niin paljon helpompaa jos tapaisi edes muutamia "ihania" ihmisiä. Itselläkin on ollut niin paljon kamalia ihmisiä matkan varrella. Kiitos kuitenkin aloittajalla mukavasta suhtautumisesta yksinäisiin. Kyllä se on itse täältä pohjalta noustava, ei sitä kukaan pystyyn nosta, valitettavasti.

Romaani päättyy tähän.

Oma yksityisyyteni ja ulkopuolisúuden tunteeni on ollut läsnä niin pitkään kun muistan. Olen nuori mies ja olen käynyt läpi huumemaailmaa siihen asti että päädyin suljetulle osastolle lataamaan akkuja.

Sain kohtuu normaalin kasvatuksen, vaikka isä olikin kovin ankara ja äitini oli alkoholisti. Aloin jo nuoresta iästä pakenemaan riitoja videopeleihin ja pakenin pelottavaa isääni paljon kavereideni luo. Muuttelimme paljon nuoruudessani joten lapsuuden kaverini jäi taakse muuton yhteydessä.

Tällä hetkellä olen ollut vajaan vuoden raittiina ja lopettanut videopelit normaalin elämän toivossa. Minun on vaikea tehdä kavereita, koska elämäntapani pitää useat vanhat tuttuni minusta kaukana (en pysty viettää aikaa huumekavereideni kanssa, koska joudun pitämään nollatoleranssia ja kaman vetämisen vierestä seuraaminen on piinaavaa). Vaikka minulla on uusia ihmisiä ympärillä koen edelleen olevani jotenkin musta lammas. Toivon että alan kestämään paremmin yksinäisyyttä jos/kun saan masennukseeni lääkityksen.

Ihmisen psyyke on rakennettu niin tarpeissa on tapetilla tarpeiden tärkeysjärestys. Jos ei ole ruokaa, kattoa pään päällä niin tarve ja toiminta kohdistuu akuutisti näiden tarpeiden täyttämiseen: heniset ja psyykkiset puutteet saavat väistyä ja olla ö-mapissa. Niin varmaan sillä nälkäisellä afrikkalaisella ja pakolaisella. Sitten kun fyysiset elämän säilymiselle välttämättömimmät asiat ovat kunnossa, tulee tarve lisääntyä, hoivata ja kun perhe ja työjutut ovat kondiksessa alkaa kaipuu harrastuksiin, filosofointiin,henkisyyteen ym.
Oletteko tutustuneet Maslowin tarvehierarkiaan?

Liekö nykyään masennuksen osasyy se , että elämä on helppoa ja ei enää tarvitse ponnistella jokapäiväisen leipakannikan eteen. Nykyään ei tyydytä leipään vaan pitäis olla päälle vielä särvintäkin.