Junioreiden SM Ilmajoki

Katsomosta nähtynä

Tuomarilinja ei ollut selvä:
1. Mikä on oma yritys ja mikä on ns. silmänripsiliike?
2. Kumpi on aktiivisempi painija? Se jonka kannattajat huutavat äänekkäämmin?

Pikaisen tuomarikurssin paikka.

9

491

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • - pekka -

      Ilmajoella en ollut, mutta muutamissa muissa kisoissa on kyllä pistänyt silmään, että hyvilläkin tuomareilla on ollut ongelmia tuon oman yrityksen viheltämisen kanssa. Kun viimeiset 10 vuotta niitä ei ole ylös vihelletty, niin aikaa varmasti menee, ennen kuin homma kaikilla selkärangassa.
      Toisaalta myös painijoilla on ollut samanmoista ongelmaa. Kun heitto ei oikein lähdekään, niin ei osata heittäytyä vanhaan malliin mattoon. Yritetään ja yritetään, jolloin kaveri pääsee nappaamaan miehen ilmasta kiinni, eikä silloin kyseessä enää olekaan oma yritys.
      Toisaalta eikös silmäripsiliike ole nimenomaan oma yritys? Ei tietenkään varsinainen liikeyritys, vaan ajantappoon ja aktiivisen painin esittämiseen suunniteltu katala painijekku, jolla yritetään hämätä tuomaristoa. Se siis liittyy ehkä enempi tuohon kakkoskohtaan.
      Tuomarikoulutukselle on taatusti aihetta. Aina. Säännöistä riippumatta.

      • seurailija

        Ilmajoen tuomari parasta a luokkaa.


      • viheltäjä 7
        seurailija kirjoitti:

        Ilmajoen tuomari parasta a luokkaa.

        Ilmajoen tuomarointi oli kyllä ala-arvoista, oli kuitenkin SM kisat. Jopa valvoja oli serpian kroati ja ik.n oma poika ja tarkistukset meni sen mukaan. Pari tuntia katselin ja lähdin kotiin. Joku kotrolli pitää olla. Suomessa on hyviä painituomareita, mutta missä nyt oltiin.


    • katsomossa

      Taso ei ollut mielestäni kova kun 14 v pojat ottivat mitaleja.

      • taso ei

        ollut kova oikein missään sarjassa. lukuunottamatta ehkä 60 ja 66.


      • Taso on suomessa
        taso ei kirjoitti:

        ollut kova oikein missään sarjassa. lukuunottamatta ehkä 60 ja 66.

        Mikä on, johtuen juniori ja seniori painijoiden vähyydestä
        pikku silppua löytyy mutta jo kadetti iässä näkyy kato.

        Liian kova laji pullamössöille?

        Kourallinen junnuja ja sennuja painii ja sitäkin kovempia, ei ole urheilijoiden vika jos laji on kuoleva, pitäisi liiton isopäiden markkinoida lajia.


      • Enemmän heittoja
        taso ei kirjoitti:

        ollut kova oikein missään sarjassa. lukuunottamatta ehkä 60 ja 66.

        Paljon oli vielä nyhjäämistä ja heittoja suorastaan välteltiin. Sarjojen 60 ja 66 kiloa finaalitkin päättyivät 1-1. Rohkeutta ja luovuutta pitää saada paljo lisää, muuten tulee kovaa kyytiä tuolla kansainvälisillä matoilla. Työntäminen ja rulli ei siellä riitä mihinkään.


    • 8pasi

      Kaveri johti 6 - 0 ja tuomarit olivat tarjoamassa kolmatta varotusta. Aika kiintoisa tilanne

      • jos oli

        passiivinen 6 pisteen johtonsa turvin?

        uudet säännöt ottaa passailun pois, sitäkö mietit?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      102
      2605
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      98
      1632
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1505
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      14
      1226
    5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      20
      1012
    6. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      963
    7. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      44
      904
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      119
      886
    9. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      333
      809
    10. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      803
    Aihe