Jäsenkorjaus
TUTKITTUA TIETOA JÄSENKORJAUKSESTA
Pohjanmaa ja Kaustinen ovat kuuluisia paitsi pelimanneistaan, myös taitavista kansanparantajista. Erityisesti niksauttelulla, eli jäsenkorjauksella on seudulla pitkät ja vankat perinteet.
Jäsenkorjaajan pakeille hakeudutaan useimmiten selkä- ja niskakipujen, olkapää- ja polvinivelvaivojen sekä lihassärkyjen takia. Manuaalihoitoihin lukeutuva hoito on kärsivällistä ja hellävaraista neuvottelua nikamien kanssa. Yleensä yksi hoitokerta riittää ja vaiva hoituu kerralla kuntoon.
Kaustisen kuuluisaa näppitaitoa on nyt myös tieteellisesti tutkittu. Väitöstutkimuksessa vertailtiin jäsenkorjauksen, fysioterapian ja kevyen voimisteluohjelman vaikutusta pitkittyneen selkäkivun hoidossa. Tuloksena oli, että jäsenkorjaukseen osallistuneilla selän liikkuvuus parani ylivoimaisesti parhaiten. Myös kivut vähenivät seurannan aikana, kertoo väitöskirjan tehnyt lääkäri Heikki Hemmilä:
-Mielenkiintoista tutkimuksessa oli se, että selän parantuminen lisääntyi vuoden aikana. Parantuminen ei siis tapahtunut välittömästi hoidon jälkeen. Useinhan kuvitellaan virheellisesti, että potilas lähtee vastaanotolta hyppien pois, kun on ensin keppien kanssa ”klinkannut” sairaalaan.
Tutkimuksen mukaan jäsenkorjauksen vaikutus olisi siis todellista, eikä vain uskomuksiin tai miellyttämishaluun perustuvaa. Hemmilän mukaan tieteellinen näyttö tekee kansanparannukselle hyvää, sillä virallinen lääketiede suhtautuu alaan yhä varovaisen torjuvasti.
-Eräänä esimerkkinä voisin mainita nimityssemantiikan eli vaihtoehtohoitoja ja täydentäviä hoitoja pyritään nimeämään uskomushoidoiksi, joka on mielestäni loukkaavaa. Vaihtoehtohoitoja tekevät henkilöt ovat mukana täydestä sydämestä ja vakaumuksesta, muistuttaa Hemmilä.
Toimittaja: RIIKKA HEIKKILÄ
Lähde: http://yle.fi/akuutti/arkisto2002/291002_d.htm

Vastaukset 5
Vanhimmat
...
Tämä kaikki on todella tieteellisesti tutkittua tietoa.
--Tämä kaikki on todella tieteellisesti tutkittua tietoa. --
Niin ? eikai sitä ole kukaan kiistänytkään ?
No jos siitä jotain epätarkkuutta välttämättä haluaa hakea, niin semmoinen, että Hemmilän omassa seurannassa selvisi, että jäsenkorjautetuilla kokeilu tuli kalliiksi, koska niksautetut joutuivat ramppaamaan hoidon jälkeen tk:ssa ja olemaan saikulla selän takia.Muut paranivat paremmin.
Ja toimittajan osaamista kuvaa, ettei hän honannut ihmetellä, miksei mitään väitöskirjaa koskaan saatu aikaan.
Hyvä ja totuudenmukainen tutkimus.