Minullle tehttin ymp leikkaus, jossa tosiaan esinahka poistettiin kokonaa. Siis tiukkuuden vuoksi.
Nyt kuukuden verran on kulunut leikkauksesta ja tanko parantunut täydin. Mutta olen todella pettynyt. Runkkaus ei enää tunnu juuri miltään ja toinen ongelma on että joutuu käyttämään aina liukkarii tai rasvaa. Lisäksi tuntuu siltä, että kukaan suomalainen nainen ei osaa käsitellä leikattua munaa. Kuitenkin aika harvinainen olla ympärileikattu suomessa,
Miten te muut leikatut tai leikattujen naiset koette ympärileikatun munan? monenlaista juttuu oon kuullut ?
Nyt kuukuden verran on kulunut leikkauksesta ja tanko parantunut täydin. Mutta olen todella pettynyt. Runkkaus ei enää tunnu juuri miltään ja toinen ongelma on että joutuu käyttämään aina liukkarii tai rasvaa. Lisäksi tuntuu siltä, että kukaan suomalainen nainen ei osaa käsitellä leikattua munaa. Kuitenkin aika harvinainen olla ympärileikattu suomessa,
Miten te muut leikatut tai leikattujen naiset koette ympärileikatun munan? monenlaista juttuu oon kuullut ?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Minulla on ympärileikattu mies, omasta mielestäni ympärileikatun vehkeen plussia on parempi ulkonäkö, jonka vuoksi myös suuseksin antaminen on mukavampaa. Mieheni on sanonut ettei voi saada suuseksiä antaessa, ja onhan tuo hyvä puoli ettei tarvitse ainakaan varmasti niellä... :D
Mitään miinuksia en ympärileikkauksesta nää...
No olet sitten kuukaudessa ehtinyt kokeilla ksikki naiset lävitse? Miten nainen voi osata käsitellä sun outoa munaa, jos ei ole ikinä moista ihmettä nähnyt?
Mikähän voisi olla se syy, että luojan luomaa pitää parannella. Jos on kireyttä esinahassa, niin ei sitä kokonaan tarvitse poistaa. Tai jos täytyy, niin melko sinisenä on hepin pää ollut koko ajan.
On todettu että ympärileikkaus nostaa ärtymyksen ja agression tasoa. Ilmeisesti kun terskan pää hiertyy koko ajan niin se on mielessä alitajuntaisesti. Joka taas vaikuttaa mieltä ärsyttävästi. Yleisesti on tiedossa että keskiajalla melkein kaikki eurooppalaiset miehet olivat ympärileikattuja. Ja voi pojat, kyllä tapeltiin.
Jatkumo on nähtävissä tänäkin päivänä. Agressiot ympärileikattujen keskuudessa ovat huomattavasti yleisempiä kuin muilla väestöryhmillä.
Ööö... keskiajalla melkein kaikki miehet ympärileikattuja??! Silloinhan katolilainen kirkko kävi kodista toiseen vainoamassa juutalaisia, jotka suorittivat ympärileikkauksia. Ei taatusti ollut kaikki ympärileikattuja, vaan päinvastoin!
Ihmettelen kuka nainen haluaisi silvottua munaa?Ympärileikatussa peniksestä ei ole mitään hyötyä vaan itse asiassa todettu haittoja..
Tarjottiinko sitä vaihtoehtoa, että nahkaa poistetaan vain vähän? Useinhan se riittää tiukkuuden poistamiseksi. Minulle on tehty tuollainen esinahkaa säästävä leikkaus murrosiässä. Peniksen ulkonäkö ja tunto ovat sen jäljiltä normaalit.
Onpa parantunut nopeasti. Olen ymmärtänyt että 6 viikkoa pitäisi pidättäytyä seksistä ja senkin jälkeen kondomin kanssa muutama kuukausi. Ja että arpijälki pysyy näkyvänä pitemmänkin aikaa...
Olet ymmärtänyt väärin. Minut ympärileikattiin 21-vuotiaana, ja lääkäri sanoi että pari viikkoa. Käytännössä kyllä meni pari kuukautta ennenkuin oli ihan "normaalin" tuntuinen, Alussa tuntui pientä kirvelyä sieltä täältä, mutta parin kuukauden kuluttua oli poissa.
Itse olen ollut erittäin tyytyväinen: hygienia on hyvä, ei ole sitä hajua, kesto sängyssä on huippuluokkaa, ja naiseni saa joka kerta (no, 95-prosenttisesti ainakin).
Mieheni on ympärileikattu, ja pidän siitä todella paljon! Kestoa sängyssä ei ole lisännyt, mutta kuten joku jo sanoi, esim. suihinotto on miellyttävämpää ja nautin siitä todella nykyään. Jos nainen ei osaa käsitellä sinua oikein (oli itselläkin hieman opettelemista, esim. käsihommista mies ei juuri pidä) niin ainahan voit opastaa ja neuvoa. Älä synkisty, suomessa on taatusti paljon naisia jotka pitävät ympärileikattua hyvänä, itse nykyään parhaana vaihtoehtona. Ei sillä, ettäkö muissa olisi jotain vikaa, toiset tykkää yhdestä, toiset toisesta :) Antoisaa kevättä!
Noi käsihommat taitaa olla just se suurin ero leikatulla ja leikkaamattomalla. Yhdyntä ja suuseksi on melkein samanlaista. Mutta juuri kädellä masturboiminen on se suurin ero, kun ei siinä ympärileikatussa ole sitä liikkuva nahkaa niin paljon tai ei ollenkaan. Tarvitaan sit just liukkarii ym.
Mut ympärileikattuja on monenlaisia, toisiin on jätetty varteen liikkuvaa nahkaa, toislita leikattu kaikki liikkuva pois tai jopa liikaakin, Jokainnen kokee eri tavalla. ;)
Taidankin jatkaa harkintaa, vaikka kiristää. Jos kerran tarvii läträtä liukkarien yms. kanssa..
Jos seksi elämä perustuu vaan itsetyydytykseen, niin silloin kyllä kannataa jättää leikkaus väliin! Tai jos seksiä on tosi harvoin.
Jos on mielessä leikkaus tai siihen olisi aihetta kannattaa miettiä kyllä tarkkaan. Sitten kun se on leikattu niin sit sille ei enää voi tehdä mitään.
Kireätä esinahkaa voi toki yrittää venyttää. Olenpa netissä nähnyt jotain laitteitakin sitä varten.
Kyllä kantsii jättää se leikkaus väliin, jos niin pinnallinen nainen ettei muuten kelpaa sekin joutaa mennä.