Tarina

Kerronpa teille tarinan. Nuorimies meni opiskelemaan ja kuinka ollakkaan hänen luokalleen tuli aivan ihastuttava nuorinainen. Nuorimies kiinnostui tästä naisesta. He hymyilivät toisilleen ja ainakin tämän nuorenmiehen mielestä katseet heidän välillään kestivät aavistuksen liian kauan. Sitten tuli viikonloppu eikä mies ollut vielä kysynyt tätä naista lähtemään kansaan viettämään aikaa. Sen sijaan nuorimies lähti ulos kavereidensa kanssa ja niinhän siinä kävi että hän sattumalta näki kyseisen naisen baarissa. Mies päätti mennä jututtamaan naista. Harmikseen hän huomasi että tämä oli toisen nuorenmiehen kanssa. Nainen esitteli tämän toisen miehen kaverinaan. Samassa tarinamme päähenkilö huomasi olevansa liian humalassa mihinkään järkevään keskusteluun ja hänestä tuntui että tämä toinen mies oli muutakin kuin vain kaveri. Hämmentynyt, pettynyt ja tuskallisen tietoisena omasta humala tilastaan oleva nuorimies poistui paikalta vähin äänin. Seuraavalla viikolla päähenkilömme kysyi naista ulos kansaan. Nainen, hiukan epäröiden (näin ainakin päähenkilömme mielestä), kieltäytyi ja kertoi tavanneensa äskettäin kiinnostavan henkilön ja että haluaisi katsoa mitä siitä syntyy. Pettynyt päähenkilömme jatkoi elämäänsä entiseen malliin eikä jäänyt haikailemaan tämän kiinnostavan neitokaisen perään ja toden totta heidän välinsä tuntuivat viilentyneen. Kului jonkin aikaa ja arvon päähenkilömme rupesi taas huomaamaan nuoren naisen hymyn ja katseen kohdistuvan häneen yhä useammin ja useammin. Päähenkilömme kertoo pitäneensä lähinnä toverillisia välejä tähän nuoreen naiseen pettymyksensä jälkeen, eikä ole elätellyt pieniäkään toiveita jatkosta (itseasiassa hän on tavannut toisen kiinnostavan neitokaisen, joka on valitettavasti varattu). Tällä hetkellä päähenkilömme on epätietoinen vallitsevasta tilanteesta. Onko nuoren naisen orastava suhde mahdollisesti kariutunut heti alkuunsa vain uskaltaako hän olla jälleen ystävällinen kun on huomannut ettei päähenkilömme jäänyt roikkumaan? Oliko kyseisen miehen ja kyseisen naisen välillä alkujaankaan jännitettä vai menikö se mahdollisesti päähenkilömme käyttäytyessä moukkamaisesti sinä baari-iltana? Oliko tämä uusi tuttavuus jonka nainen kertoi mahdollisesti vain hätävalhe vai mahdollisesti se toinen nuorukainen mainittuna baari-iltana? Mikäli tarinani nuorinainen lukee viestin ja tunnistaa itsensä, kerrothan päähenkilölle miten on asian laita. Päähenkilömme lupaa suhtautua asiallisesti siihen mitä ikinä nuorinainen kertoo.
21075
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

siinä voi olla monta vaihtoehtoa:

1. nainen haluaa olla vain kaveri, ja uskaltaa nyt sitä olla kun huomaa ettet roiku,
2. hänellä ei toimi uusi suhde,
3. hän on huomannut sinut, et ootkin hyvä tyyppi ja kiinnostava,
4. hän pelkää halua sitoutua, mut pitää sua hyvänä tyyppinä ja varteenotettavana vaihtoehtona.

Omalla kohdalla pätee tuo 1 ja 4

Äänestä

Pistä muutama väli,niin jaksaa ehkä joku lukea!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hämmentynyt kirjoitti:

Kerronpa teille tarinan. Nuorimies meni opiskelemaan ja kuinka ollakkaan hänen luokalleen tuli aivan ihastuttava nuorinainen. Nuorimies kiinnostui tästä naisesta. He hymyilivät toisilleen ja ainakin tämän nuorenmiehen mielestä katseet heidän välillään kestivät aavistuksen liian kauan. Sitten tuli viikonloppu eikä mies ollut vielä kysynyt tätä naista lähtemään kansaan viettämään aikaa. Sen sijaan nuorimies lähti ulos kavereidensa kanssa ja niinhän siinä kävi että hän sattumalta näki kyseisen naisen baarissa. Mies päätti mennä jututtamaan naista. Harmikseen hän huomasi että tämä oli toisen nuorenmiehen kanssa. Nainen esitteli tämän toisen miehen kaverinaan. Samassa tarinamme päähenkilö huomasi olevansa liian humalassa mihinkään järkevään keskusteluun ja hänestä tuntui että tämä toinen mies oli muutakin kuin vain kaveri. Hämmentynyt, pettynyt ja tuskallisen tietoisena omasta humala tilastaan oleva nuorimies poistui paikalta vähin äänin. Seuraavalla viikolla päähenkilömme kysyi naista ulos kansaan. Nainen, hiukan epäröiden (näin ainakin päähenkilömme mielestä), kieltäytyi ja kertoi tavanneensa äskettäin kiinnostavan henkilön ja että haluaisi katsoa mitä siitä syntyy. Pettynyt päähenkilömme jatkoi elämäänsä entiseen malliin eikä jäänyt haikailemaan tämän kiinnostavan neitokaisen perään ja toden totta heidän välinsä tuntuivat viilentyneen. Kului jonkin aikaa ja arvon päähenkilömme rupesi taas huomaamaan nuoren naisen hymyn ja katseen kohdistuvan häneen yhä useammin ja useammin. Päähenkilömme kertoo pitäneensä lähinnä toverillisia välejä tähän nuoreen naiseen pettymyksensä jälkeen, eikä ole elätellyt pieniäkään toiveita jatkosta (itseasiassa hän on tavannut toisen kiinnostavan neitokaisen, joka on valitettavasti varattu). Tällä hetkellä päähenkilömme on epätietoinen vallitsevasta tilanteesta. Onko nuoren naisen orastava suhde mahdollisesti kariutunut heti alkuunsa vain uskaltaako hän olla jälleen ystävällinen kun on huomannut ettei päähenkilömme jäänyt roikkumaan? Oliko kyseisen miehen ja kyseisen naisen välillä alkujaankaan jännitettä vai menikö se mahdollisesti päähenkilömme käyttäytyessä moukkamaisesti sinä baari-iltana? Oliko tämä uusi tuttavuus jonka nainen kertoi mahdollisesti vain hätävalhe vai mahdollisesti se toinen nuorukainen mainittuna baari-iltana? Mikäli tarinani nuorinainen lukee viestin ja tunnistaa itsensä, kerrothan päähenkilölle miten on asian laita. Päähenkilömme lupaa suhtautua asiallisesti siihen mitä ikinä nuorinainen kertoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu