Kokeilkaa kurkumaa

ehkä auttaa

Minua vaivasi ripuli 1 1/2 vuotta, suolistoleikkauksesta lähtien. Suolen jälkitarkastähystyksessä ei havaittu mitään poikkeavaa, hieman punoitusta haava alueella muuten suoli siisti.

Jatkuva lähes päivittäinen ripuli kuitenkin vaivasi, joitain parin päivän normaalipäiviä silloin tällöin mutta pääsääntöisesti heti kohta jo aamiaisen jälkeen oli vessaistunto varpusparvineen ja pitkin päivää joskus useammin joskus kerta riitti. Arvelin vaivan syyksi ohut- ja paksusuolen välisen läpän poistamista leikkauksen yhteydessä, eli suolen toiminnan muuttuneen. Mitkään kokeilut ruokavalioissa eivät tepsineet. Vaiva jatkui ja tilanteeseen tottui ja oppi elämään sen kanssa vaikka kiusallinen olikin ja aika ajoin ärtyi pahemmaksi.

Nyt aivan toisesta syystä, televisiossa näkemäni ohjelman innoittamana päätin kokeilla kurkuman terveysvaikutuksta itseeni. Viikon päästä tajusin että suolentoimintani oli normalisoitunut täysin. En ole keksinyt muuta syytä kuin tuon kurkuman käytön aloittamisen. Olen ottanut teelusikallisen päivässä öljyyn sekoitettuna ja ripauksen mustapippuria sekaan, moninkertaistaa vaikutuksen, ei maistu kitkerälle. Ajattelin nyt pitää tauon ja katsoa jäikö vaiva pysyvästi pois vai palaileeko.

Kurkuman terveysvaikutuksista löytyy tietoa netistä paljonkin, auttaa kuulemma kipuunkin ja tulehdusta ehkäisevästi joka voisi olla syynä tuohon vatsan rauhoittumiseen eli jotain tulehdusta saattanut olla vaikkkei verikokeissakaan näkynyt.

Jos tuosta nyt tuli pysyvä apu niin ohhoh, ei voi muuta sanoa.

5

2116

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pitää kokeilla
      • valmisteen nimi?

        Maitohappobakteeritkin voivat tehdä saman vaikutuksen. Joskus vaikutus on pysyvä, joskus ohimenevä. Selkeästi voi johtua tuosta valmisteesta.

        Oliko kyse pelkästään mausteesta vai jostakin muusta? Mikä on valmisteen nimi?


    • pois saa

      "Kurkumaa pitää osata käyttää oikein. Kitkerä maku häviää, kun kurkumaa hauduttaa miedolla lämmöllä öljyssä tai voissa kymmenisen minuuttia. Sen jälkeen maku on pehmeä ja sopii moniin ruokiin tuomaan hieman itämaisia sävyjä ja värihehkua. "

      Kitkerän maun saa siis noin pois.

    • mrorops

      Kuulostaa hyvältä meinaan oon ollu tässä 4-5 päivää mahataudissa niin täytyypä kokeilla. Tarviiko sitä käsitellä mitenkään ennen käyttöä esim lantrata veteen tai keittää tai jotain.

    • selityksiä

      Kurkumassa on paljon hyviä aineita. Kurkumaa kannattaa ottaa mustapippurin kanssa, jolloin se imeytyy paremmin.
      Mutta, jos suolistossa on ollut ongelmia, niin luultavasti syyllisenä on erilaiset viljatuotteet. Toivottavasti ongelmat ovat poistuneet, jota en usko.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      193
      11626
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      58
      5499
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      46
      2797
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      40
      2415
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1881
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      44
      1865
    7. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      14
      1839
    8. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      29
      1764
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1516
    10. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      42
      1498
    Aihe