Saako raiskaajalle laittaa yhtään vastaan?

Pitääkö vaan avuliaasti avata haarat? Minun mielestäni naisilla on oikeus puolustautua vaikka potkaisemalla raiskaajaa haarojen väliin päästääkseen karkuun. Ihan omituinen kysymys jo että eiköhän ihmisellä ole oikeus päättää omasta seksuaalisuudestaan. Siinäpä sitä miettimistä.
15132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

En voi ymmärtää että siinä tilanteessa kun toinen väkivalloin haluaa seksiä ja uhri laittaa vastaan, että aletaan kyseenalaista mitä uhri saa tehdä, hoh hoh.Jos raiskaaja on lisäksi selvinpäin ja uhri humalassa niin voi kamala.

Äänestä
  • Vaikka koira puraisisi nilkkaan tässä kohtaa raiskaajaa, olisi hyvä juttu.

    Äänestä

Entä lääkityksesi? Harrastuksia?

Äänestä

Jos uhri tapettaisiin, niin olisko sitten hyvä juttu todeta patologin kanssa että kyllä voimme päätellä että uhri oli taistellut vastaan. Raiskaajan lääkitys on viagra. Sillä muna nousee pystyyn. Harrastukset on autolla ihmisten seurailu ja tupakointi ja saunottelu. Kesäisin maataan nudistirannalla.

Äänestä

Raiskaaja toimii usein niin että seuraa uhriaan ja tulee tämän kotiin. Saattavat olla jutelleet muutamia kertoja ja uhrin ollessa esim tullut lenkiltä väsyneenä kotiin, raiskaaja odottaa koti-oven edessä nojaillen. Tai tyyliin olet lähdössä johonkin, niin raiskaaja odottaa suoraan ulko-oven takana ja tunkeutuu sisälle asuntoon. Oliko muita kysymyksiä? Toki voit opiskella itsesi poliisiksi taikka juristiksi ja pohtia näitä oikein syvällisesti. Eiks juu.

Äänestä

Raiskaaja/väkisinmakaaja, en ole mies joten en voi koskaan sisäistää täysin tätä ajatusta mikä saa miehen toimimaan näin. Mutta anyway, viha joka kumpuaa miehestä sillä hetkellä kun hän käy naisen kimppuun ja haluaa alistaa tämän siitähän tässä on kyse, minä määrään tai sun käy huonosti. Niin miten voi miespoliisi olla vaikea tajuta asiaa. Ihmettelen suuresti esim. Turussa väkivaltayksikön eräitä työntekijöitä joille väkivalta on ihan sama. Ei kannata joutua uhriksi.

Äänestä
  • Olen kuullut samaa, että kun raiskattu on vahingoittunut fyysisesti raiskaustilanteessa, niin paikalle tulleet poliisit ovat kysyneet, että kannattiko laittaa vastaan. Käsittämätöntä ajattelua. Raiskaus pilaa enemmän tai vähemmän naisen koko loppuelämän, eiköhän siinä kannata laittaa kaikkensa likoon puolustautuessaan.

    Usein sitä paitsi uutisissa lukee, että päällekarkaaja säikähti naisen huutoa ja rimpuilua ja poistui paikalta. Eli jos se joskus on noinkin pienestä kiinni, niin maahanko sitä pitäisi mennä makaamaan ja odottamaan?

    Minulla kun ei ole lapsia, jotka jäisivät kaipaamaan, niin rehellisesti sanottuna menettäisin ennemmin henkeni tuollaisessa tilanteessa kuin jäisin elämään henkisesti vammautuneena ja luottamuksen ihmisiin menettäneenä.

    Äänestä

Omasta mielestäni on, mutta suomen lain mielestä ei. Jos sinut yritetään raiskata ja potkaiset toista vaikkapa munille, niin sinusta itsestäsi tulee silloin se joka teki väärin, ei raiskaaja. Tai ajatelkaa näin, olet ulkopuolinen, näet jossain puistonperukoilla kun joku yrittää raiskata siellä jotakuta. Ainut mitä voit tehdä on soittaa poliisit paikalle tai mennä suoraan pyytämään raiskaajaa lopettamaan. Jos vaikka tönäiset raiskaajan pois niin silloinhan sinusta tulee pahoinpitelijä. On se suomen laki hassu. Eikös se ollut jossain, että jos tapat jonkun, niin muista sen jälkeen raiskata vielä joku, saat pienemmän tuomion

Äänestä

Jos raiskaaja on maahanmuuttaja, niin vastaan pistäminen on rasismia.

Äänestä

Suomen lain mukaan raiskaajaa potkaiseva nainen saa syytteen pahoinpitelystä, ja joutuu hyvässä lykyssä vankilaan.

Äänestä
  • Paskapuhetta. Koskemattoman saa puolustaa Suomen lain mukaan.

    Äänestä

  • Oikea laki kirjoitti:

    Paskapuhetta. Koskemattoman saa puolustaa Suomen lain mukaan.

    Jos joku tulee yrittämään raiskausta ja menet potkaisemaan tätä, niin sata varmasti olet oikeudessa syytettynä pahoinpitelystä ja saat tuomion. Et voi todistaa että toinen yritti raiskausta, hän väittää että yritti vain ehdottaa seksiä ja toinen kävi heti kimppuun.

    Toisekseen jos hirveästi pistää vastaan raiskauksen aikana, niin se tekee raiskaamisesta epämielyttävää ja se lasketaan lieventäväksi asiaksi raiskaajan tuomiota määritellessä.

    Äänestä

Suomessa saa käyttää itsensä puolustamiseen enintään saman verran voimakeinoja kuin hyökkääjä.

Jos sinut raiskataan, niin sinäkin saat raiskata raiskaajan jne.

Pikkusen olisi Suomen pykälissä korjattavaa.

Äänestä

Vähemmän puhutaan suhteeseen painostamisesta, mitä menetelmiä tekijä käyttää, vetoaa hyviin tapoihin, pitää keskustella jne. Kerrasta poikki vaan kun tuntuu pahalta.

Äänestä

Helsingissä oli raiskattu 20 vuotias mies. Homot asialla. Normaali mies ei kehdannut nostaa syytettä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


fdxjhnbmk, kirjoitti:

Pitääkö vaan avuliaasti avata haarat? Minun mielestäni naisilla on oikeus puolustautua vaikka potkaisemalla raiskaajaa haarojen väliin päästääkseen karkuun. Ihan omituinen kysymys jo että eiköhän ihmisellä ole oikeus päättää omasta seksuaalisuudestaan. Siinäpä sitä miettimistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu