>Profeetta ja ylipappi Hesekiel näyttää aikanaan nähneen vuonna 613 eKr. Kabar-joen varrella avaruusaluksen: Hän kertoo nimittäin kuuluisassa ns. “Taivaan vaunujen kirjassaan” näystä, missä pohjoisesta tulevan myrskytuulen keskeltä näkyi taivaalliset vaunut ja taivaallinen hahmo.<
http://seppoheinola.net/?page_id=46
Ufoja ollut aina
13
172
Vastaukset
- fgjhjkösdztö
"näyttää aikanaan nähneen"
"Hän kertoo"
Saahan sitä kertoa mitä tahansa. - Ufot harhanäkyjä
AIvojen kemiallisia häiriöitä ja psykoosia on ollut niin kauan kuin on ihmisiäkin, joten kyllähän noita ufojen näkijöitä on aina ollut.
Harha-aistimukset kuuluvat psykoosisairauksien oireisiin. SIlloin joskus muinoin vaan ei ollut yhtä tehokkaita lääkkeitä kuin nykyään.
Kyllähän niitä äänien kuulujoitakin on ja, ylläri pylläri, äänet loppuvat kun aloitetaan psykoosilääkitys.- tosijuttuja
Olen minäkin ufoja nähnyt ja montakin ja ihan selvin päin. Ufo on tuntematon lentävä kohde, eikä sen kummempaa.
Saattoi olla kyllä naapurin pojan potkupallo, mutta ufoksi jäi. - Lentäjien havainnot
"AIvojen kemiallisia häiriöitä ja psykoosia on ollut niin kauan kuin on ihmisiäkin, joten kyllähän noita ufojen näkijöitä on aina ollut."
Eivät tainneet nämä kaverit olla psykoosissa:
http://yle.fi/uutiset/porin_ufohavainto_puhuttaa_yha/5971507
http://www.youtube.com/watch?v=kJdFWbOQPcc Lentäjien havainnot kirjoitti:
"AIvojen kemiallisia häiriöitä ja psykoosia on ollut niin kauan kuin on ihmisiäkin, joten kyllähän noita ufojen näkijöitä on aina ollut."
Eivät tainneet nämä kaverit olla psykoosissa:
http://yle.fi/uutiset/porin_ufohavainto_puhuttaa_yha/5971507
http://www.youtube.com/watch?v=kJdFWbOQPccMitä linkkiin http://yle.fi/uutiset/porin_ufohavainto_puhuttaa_yha/5971507, tulee:
Tieteelle tuntemattomat ilmakehän ilmiöt eivät välttämättä ole tutkimusmatkailijoita joltain toiselta planeetalta. On todennäköisempää, että maapallolla ja ilmakehässä esiintyy edelleen luonnollisia ilmiöitä, joita ei ole vielä selitetty kuin, että kaukaa avaruudesta tultiin Porin risteilylle ja poistuttiin saman tien muita nähtävyyksiä katsomaan jonnekin pohjoisen suuntaan.
Ajatella, jos Pori olisi ollut ainoa paikka minkä perusteella olisivat koko planeetasta mielipiteensä muodostaneet. Huhtikuun 12.1969 oli lauantai. Kenties katselivat joukkuepainia nakkikioskin edessä ja päättivät oitis vaihtaa aurinkokuntaa valonnopeudella.rytmimunat kirjoitti:
Mitä linkkiin http://yle.fi/uutiset/porin_ufohavainto_puhuttaa_yha/5971507, tulee:
Tieteelle tuntemattomat ilmakehän ilmiöt eivät välttämättä ole tutkimusmatkailijoita joltain toiselta planeetalta. On todennäköisempää, että maapallolla ja ilmakehässä esiintyy edelleen luonnollisia ilmiöitä, joita ei ole vielä selitetty kuin, että kaukaa avaruudesta tultiin Porin risteilylle ja poistuttiin saman tien muita nähtävyyksiä katsomaan jonnekin pohjoisen suuntaan.
Ajatella, jos Pori olisi ollut ainoa paikka minkä perusteella olisivat koko planeetasta mielipiteensä muodostaneet. Huhtikuun 12.1969 oli lauantai. Kenties katselivat joukkuepainia nakkikioskin edessä ja päättivät oitis vaihtaa aurinkokuntaa valonnopeudella." Kyllähän niitä äänien kuulujoitakin on ja, ylläri pylläri, äänet loppuvat kun aloitetaan psykoosilääkitys. "
Pitänee paikkansa, mutta miten liität tämän ufoihin, lähde?
Sen sijaan:
There is sufficient evidence to accept the hypothesis that
most UFO witnesses are normal in their psychological functioning
(e.g., Bloecher, Clamar, & Hopkins, 1985; Keul & Phillips, 1986;
Parnell, 1987; Schwarz, 1983; Sprinkle, 1976b, 1979a)
Carl Jung oli aikoinaan tätä mieltä:
Dr. Carl Jung, Swiss psychologist, says in a report released yesterday that unidentified flying objects are real, and show signs of intelligent guidance by quasi-human pilots. "I can only say for certain that these things are not a mere rumor. Something has been seen. A purely psychological explanation is ruled out".
NEW YORK HERALD- TRIBUNE July 30, 1958.psq kirjoitti:
" Kyllähän niitä äänien kuulujoitakin on ja, ylläri pylläri, äänet loppuvat kun aloitetaan psykoosilääkitys. "
Pitänee paikkansa, mutta miten liität tämän ufoihin, lähde?
Sen sijaan:
There is sufficient evidence to accept the hypothesis that
most UFO witnesses are normal in their psychological functioning
(e.g., Bloecher, Clamar, & Hopkins, 1985; Keul & Phillips, 1986;
Parnell, 1987; Schwarz, 1983; Sprinkle, 1976b, 1979a)
Carl Jung oli aikoinaan tätä mieltä:
Dr. Carl Jung, Swiss psychologist, says in a report released yesterday that unidentified flying objects are real, and show signs of intelligent guidance by quasi-human pilots. "I can only say for certain that these things are not a mere rumor. Something has been seen. A purely psychological explanation is ruled out".
NEW YORK HERALD- TRIBUNE July 30, 1958.En ole väittänyt, että havainnot loppuvat lääkitystä säätämällä. Se saattaa kuitenkin vaikuttaa niiden intensiivisyyteen.
En epäile, etteikö valoilmiöitä tai muita lentäviä kohteita nähdä. Mikään ei kuitenkaan sulje pois maapallosta itsestään johtuvia ilmiöitä, joita ei vielä tunneta.
Selittämätön lentävä valopallo taivaalla on minun, kaiken terveen järjen sekä todennäköisyyden mukaan jokin fysikaalinen maapallon ilmiö, jota ei vielä tunneta. On huomattavasti johdonmukaisempaa ajatella ilmiöiden johtuvan jostain kotoperäisten vielä tuntemattomien fysikaalisten tapahtumien ketjusta kuin, että kymmenien tai satojen valovuosien takaa tultiin vain vilkaisemaan meitä tavalla ja tekniikalla, jota emme tietenkään ymmärrä.
Ihmettelin joskus, että miksi kirjastossa ufosieppauksia käsittelevä kirja oli sijoitettu tähtitieteen hyllyosastoon? Kyseessä oli Helsingin pääkirjasto. En ole keksinyt selitystä vieläkään. Liekö harmaanahkaiset vierailijat asialla?
Hesekiel kirjoittaa nähneensä sen mitä näki "näyssä", eli ei siis väitä nähneensä mitään ihan oikeasti.
- näkyillään
Näky on näköhavainto eikä mikään kokemus. Sehän on kääntäjien tulkintavirhe jos sanassa lukee näky. Raamattu on monien kielien sekä eri kääntäjien tulos meidän kielellemme. Tuskimpa alkuperäisissä kirjoituksissa oli yhtä montaa sijamuoto vaihtoehtoa nähdylle näkymälle, kuin meidän kielessämme.
Kääntäjien olisi pitänyt kirjoittaa >Harhanäky - VT on Hebreaa
näkyillään kirjoitti:
Näky on näköhavainto eikä mikään kokemus. Sehän on kääntäjien tulkintavirhe jos sanassa lukee näky. Raamattu on monien kielien sekä eri kääntäjien tulos meidän kielellemme. Tuskimpa alkuperäisissä kirjoituksissa oli yhtä montaa sijamuoto vaihtoehtoa nähdylle näkymälle, kuin meidän kielessämme.
Kääntäjien olisi pitänyt kirjoittaa >Harhanäky" Raamattu on monien kielien ..."
Osaat varmaan sanoa, montako kieltä. näkyillään kirjoitti:
Näky on näköhavainto eikä mikään kokemus. Sehän on kääntäjien tulkintavirhe jos sanassa lukee näky. Raamattu on monien kielien sekä eri kääntäjien tulos meidän kielellemme. Tuskimpa alkuperäisissä kirjoituksissa oli yhtä montaa sijamuoto vaihtoehtoa nähdylle näkymälle, kuin meidän kielessämme.
Kääntäjien olisi pitänyt kirjoittaa >HarhanäkyIsoisäni näki näkyjä, mm. kerran näyssä jättiläisen. Usean paikalla olleen tavoin voin vahvistaa että kyseinen jättiläinen oli pihalla töröttävä lipputanko.
- äoiöiugböikgvbö
kekek-kekek kirjoitti:
Isoisäni näki näkyjä, mm. kerran näyssä jättiläisen. Usean paikalla olleen tavoin voin vahvistaa että kyseinen jättiläinen oli pihalla töröttävä lipputanko.
Olikohan edellistalvena, kun joukko helluntailaisnuoria näki nuortenillasta palatessaan useita metrejä korkeita loistavia enkeleitä. Monet muut olivat samalla paikkakunnalla nähneet katulamppujen jääkidepilveen heijastamia haloja.
äoiöiugböikgvbö kirjoitti:
Olikohan edellistalvena, kun joukko helluntailaisnuoria näki nuortenillasta palatessaan useita metrejä korkeita loistavia enkeleitä. Monet muut olivat samalla paikkakunnalla nähneet katulamppujen jääkidepilveen heijastamia haloja.
Mitenkähän etelän mailla nähdyt revontulet on tulkittu muinaisina aikoina?
Ainakin v. 1958 Meksikossa paikalliset luulivat avaruusolentojen hyökkäävän nähdessään revontulia.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/12155123
"Way back in 1958, an absolutely massive solar flare resulted in the Northern Lights being visible as far south as Mexico City. By all accounts, the emergency services were inundated with panicky calls from residents who thought the dancing lights in the sky heralded an extraterrestrial invasion!!"
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
57-vuotiads muka liian vanha töihin?
On tämä sairas maailma. Mihin yli 55-vuotiaat sitten muka enää kelpaavat? Hidasta itsemurhaa tekemään, kun eläkkeelle ei3834540Haluatteko miellyttää kumppaninne silmää?
Entä muita aisteja? Mitä olette valmiita tekemään sen eteen että kumppani näkisi teissä kunnioitettavan yksilön? Olette2842524By the way, olet
mielessäni. Olet minulle tärkeä, niin suunnattoman tärkeä. En kestäisi sitä jos sinulle tapahtuisi jotain. Surullani ei1441813Onko kaivattunne suosittu?
Onko teillä paljon kilpailijoita? Mies valitettavasti näyttää olevan paljonkin naisten suosiossa :(1031554J-miehelle toivon
Hyvää yötä. Voisiko nykyistä tilannetta uhmaten vielä pienintäkään toivetta olla, päästä kainaloosi joskus lepääämään.851463Täytyi haukkuu sut lyttyyn
En haluu tuntee rakkautta sua kohtaan enää ja haluun unohtaa sut mut sit tulee kuiteki paha olo kun haluis vaan oikeesti611307- 601305
Kylpyläsaaren Lomakylän kahvilaravintola
Kävimme syömässä Kylpyläsaaressa. "Naudanliha burgeri" maksoi 18,90 euroa ja lisäksi limsa 4,50 euroa. Annoksen hinnaks581226Onkohan sulla enää tunteita
kun nähdään seuraavan kerran? Niin hyvä fiilis on ollut viime aikoina, että se on nyt pahin pelkoni. Oletkohan unohtanut461214Rakkauden riemuvoitto
Valta voidaan voittaa tiedolla. Mutta tieto on huonompi kuin kauneus, hellyys ja rakkaus. Siksi kauneus on vallan ja tie3461063