Sitä se nyt sitten oli. Kuulemma siitä toipuu kuitenkin. Kun uskaltaa katsoa totuutta silmiin, vaikka se ei olisikaan miellyttävä. Huoh. Ymmärtää, ettei se toinen koskaan ollutkaan osa minua. Vaan erilainen ja hyvin erillinen ihminen. Peili johon rakastui ja johon vihastui. Kaikki vain oman itsen eri puolia. Näki mitä halusi nähdä itsessään. Kielsi, mitä ei halunnut nähdä.
Ikävöin itseäni. Sitä joka ei ole vielä täysin syntynyt, vahvistunut. Mutta elää ja hengittää pinnan alla.
Kun luulee toivon kadonneen tai ainakin piiloutuneen, se hiipii jostakin. Katsoo vaikka ystävää, joka pienen lentopelon jälkeen nousee siivilleen. Se jos mikä saa ajattelemaan, niin kauan kuin on toivoa, on elämää.
Ikävöin itseäni. Sitä joka ei ole vielä täysin syntynyt, vahvistunut. Mutta elää ja hengittää pinnan alla.
Kun luulee toivon kadonneen tai ainakin piiloutuneen, se hiipii jostakin. Katsoo vaikka ystävää, joka pienen lentopelon jälkeen nousee siivilleen. Se jos mikä saa ajattelemaan, niin kauan kuin on toivoa, on elämää.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Eikös rakkauteen ja rakastumiseen aina kuulu limerenssi myös osana...? Ei tietenkään pelkästään, mutta jonkinasteisena.
Tsemppiä, hyviä mietteitä sinulla :)
emmin kaksi vuotta kun en enää uskonut ihmisiin. Nyt hän on mennyt.
Luulin että olen hänen hyväksikäyttäjänsä. En yhtään uskonut edes itseeni.
Hän olisi ollut se puuttuva puolikas, ei erillinen eikä eriskummallinen vaan
sisimmässään hyvin herkkä ja rakastava.
Niinpaljon hänessä menetin, nyt ulvon yksin pimeässä kuin susi.
KOSSULIME THANKS!
Limerenssi eli tahdostariippumaton pakkonomainen rakkaus ilman vastakaikua laantuu keskimääri 18 kuukaudessa. Ajatusten purkaminen esim päiväkirjaan (kirjoitettuun tai videoituun) auttaa toipumisessa.
.edellinen kirjoittaja tässä vielä päivittelee, että tulipa näppäiltyä taas hätäisesti kosketusnäytöllä.....
Sitten tämä ei ole sitä. Vaan se on jotain parempaa. Ja tietysti muita mutkia matkassa.
vai laantuu, siis alkaakseen taas uudestaan.
Kuuleppas sinä a siantuntija tätä, nimittäin mulla on juuri tässä kuussa 36 kuukautta
hourailua jo täynnä sitä naista kohtaan eikä loppua näy.
Öisin pitää käyttää pakkopaitaa.
En ymmärrä Tennovin luomaa käsitettä limerenssistä. Käsite kuulostaa ärsyttävältä ja teennäiseltä. Miten tietyn tunteen voisi kahlita yhden käsitteen alle?
Kaipa en ole sitten kokenut sitä, vaikka moni asia hänen siteeraamiensa ihmisten kertomuksissa tutulta tuntuukin.
Ajattelen kokemaani tunnetta rakastumisena. Rakkaus on pakkomiellettä, sekaisin menemistä, ajatusten jatkuvaa virtaa tiettyä henkilö kohti jne., eli aivan samoja asioita, jotka Tennov kuvaa limerenssiksi. En rakastunut rakastumisen tunteeseen vaan ihan oikeaan ihmiseen. En kuvitellut häntä täydelliseksi enkä ylimaallisen ihanaksi. Välillä hän tuntui huonotapaiselta ja muutenkin rasittavalta, mutta koskaan en lakannut häntä ihailemasta, vaikka välillä rakkaus tuntui voimakkaammalta ja välillä ärtymys. Tiesin hänet kohdattuani, että hänessä on jotain erityistä, mitä ei kenessäkään muussa, ja että sillä erityisellä on merkitystä minulle. Ei minun tarvinnut pettyä, vaan hän oli juuri sellainen hyvässä kuin ajattelinkin ja paljon enemmänkin.
En vihannut jälkeenpäin itseäni enkä kokenut häpeää. Tunsin ylpeyttä, että uskalsin kertoa monta sellaista asiaa, jotka olisin jättänyt jonkun toisen kohdalla kertomatta. Opin monta uutta asiaa itsestäni ja ihmisistä. En vihaa enkä inhoa häntäkään. Tykkään tosi paljon edelleen.
Vaikka limerenssikokemuksia lukiessani tunnen tuttuutta, moni asia tuntuu siis myös vieraalta. En usko, että on olemassa limerenttejä ja ei-limerenttejä ihmisiä, vaan kohtaamisia ja kohtaamattomuuksia. Ja olen sitä mieltä, ettei ihmisten kokemuksia voi niputtaa saman käsitteen alle, vaikka niissä paljon yhteistä olisikin. Tunteet ovat liian epämääräisiä, jotta niitä voisi sanoilla ja käsitteillä täysin hallita.
Tiesinhän minä alusta alkaen, miten tässä tulee käymään. Sitä en olisi osannut ennustaa, että kaikki vie niin kauan aikaa ja menee niin syvälle. En uskonut, että tuntemisemme olisi mennyt siihen, mihin se lopulta meni. Myönnän senkin, etten uskoisi lopputuloksen olevan erilainen, vaikka estäviä tekijöitä ei olisi ollutkaan. Siinä tapauksessa persoonamme olisivat tulleet esteiksi sen sijaan, että nyt voimme osoittaa ulkopuolisia tekijöitä ja olosuhteita.
Sainhan minä häneltä paljon. En tiedä, olenko minä lopultakin se voittaja ja hän häviäjä. Saiko hän mitään siitä, mitä halusi? Ehkä ei, mutta toivon meidän molempien jossakin vaiheessa näkevän, että me kumpikin annoimme toisillemme melko paljon eikä kumpikaan hävinnyt mitään ja että tämä oli vain yksi kohtaaminen. Hän tulee kohtaamaan muitakin merkityksellisiä ihmisiä, totta kai, sellainen hän on.
Pidän kyllä Tennovin käsitettä kiinnostavana, ja siitä kirjoitettuja tarinoita. Näinä aikoina kun ihmisten käyttäytyminen saa yhtä omituisempia muotoja - vai oliko niin päin, että yhtä omituisemmat ihmisten käyttäytymisen muodot saavat yhä enemmän päivänvaloa.
Minusta sinun kohtaamisesi ei kuulosta noilta limerenssitarinoilta, vaikka siinä on elementtinä tuo voimakkaaseen ihastumiseen tai rakastumiseen niin usein liittyvä idealisointi ja hullaantuminen. Mutta niin paljon muutakin, ilmeisesti henkilön todellista kohtaamista, pettymyksiäkin ja realistista arviointia omasta näkökulmasta. Siispä, elämänmakuista.
Hyvä kysymys myös, saako joku enemmän irti kuin toinen, saako joskus se voimakkaammin rakastanut ja siten voimakkaammin pettynyt lopulta kuitenkin enemmän irti koko tarinasta kuin toinen.
Eikös rakastuminen aina ala limerenssillä? Tuollaistahan se ensin on.
kun toisella vasta alkoi -------> ei kohtaa.