Olen joutunut luopumaan rakkaasta karvakorvasta. Koen, että ennen aikojaan. Ystävä oli vasta kahdeksanvuotias. Kenties suurikokoinen koira ei kuitenkaan ole kahdeksanvuotiaana enää mikään nuorukainen. Ikävä ja tuska viiltävät sydäntä. Tuntuu, että tämä suru ei koskaan katoa. Miten te hyvät kanssa ihmiset olette selvinneet lemmikin menettämisestä? Mikä ajatus on saanut teidät paremmalle mielelle?
Tuntuu vaan niin kamalan pahalta. Vaikka onneksi tiedänkin, että haukulla on nyt kaikki hyvin ja se kirmaa kivuista vapaana haukkujen taivaassa.
Laitan tähän vielä Sateenkaarirunon, se on kaunis, vaikka samalla niin kovin lohduton.
Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani
niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä
sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä
sinä tulet surulliseksi - minä ymmärrän
älä anna surusi estää sinua
sillä tänä päivänä enemmän kuin koskaan ennen
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan
Meillä on ollut niin monta hyvää vuotta
tulevaa ei kannata surra
et haluaisi minun kärsivän
kun aika koittaa, anna minun mennä
Vie minut sinne missä he auttavat minua
mutta pysy luonani loppuun
pidä minua lujasti ja puhu minulle
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet
Tiedän että aikanaan sinäkin huomaat
sen olevan ystävyyttä jota minulle osoitat
vaikka häntäni on viimeisen kerraan heilahtanut
niin kivulta ja kärsimykseltä olen säästynyt
Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä
jonka täytyy tehdä päätös
olemme olleet niin läheisiä - me kaksi näinä vuosina
älä anna turhaan sydämesi itkeä
-Kirjoittaja on tuntematon-
Tuntuu vaan niin kamalan pahalta. Vaikka onneksi tiedänkin, että haukulla on nyt kaikki hyvin ja se kirmaa kivuista vapaana haukkujen taivaassa.
Laitan tähän vielä Sateenkaarirunon, se on kaunis, vaikka samalla niin kovin lohduton.
Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko
ja kivut häiritsevät untani
niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä
sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä
sinä tulet surulliseksi - minä ymmärrän
älä anna surusi estää sinua
sillä tänä päivänä enemmän kuin koskaan ennen
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan
Meillä on ollut niin monta hyvää vuotta
tulevaa ei kannata surra
et haluaisi minun kärsivän
kun aika koittaa, anna minun mennä
Vie minut sinne missä he auttavat minua
mutta pysy luonani loppuun
pidä minua lujasti ja puhu minulle
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet
Tiedän että aikanaan sinäkin huomaat
sen olevan ystävyyttä jota minulle osoitat
vaikka häntäni on viimeisen kerraan heilahtanut
niin kivulta ja kärsimykseltä olen säästynyt
Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä
jonka täytyy tehdä päätös
olemme olleet niin läheisiä - me kaksi näinä vuosina
älä anna turhaan sydämesi itkeä
-Kirjoittaja on tuntematon-
Vastaukset 9
Vanhimmat
kaunis!! Menetin rakkaista rakkaimman maaliskuun alussa ja yhä vain tuntuu kuin se olisi tapahtunut eilen. Tuon runon luettuna se tapahtuikin aivan äsken. Järki sanoo, että kaikki on sillä nyt hyvin, eikä ole tuskia enään, mutta järki ja sydän eivät aina todellakaan kulje rinnakkain.
"Setä", joka oli yksi sen monista lempinimistä, on uurnassa kirjahyllyllä palkintojensa ympäröimänä. Kun ikävä iskee, ei mitkään järkipuheet auta. Vain yksistään aika voi parantaa
ja lievittää ikävää ja suunnatonta tuskaa ja kaipuuta. Olisin antanut mitä vain, että olisin saanut ystäväni terveeksi jälleen, vaan kun toisin oli määrätty käymään. Vaikka on muita, niin yksi on poissa kuitenkin.
Voimia toivon sulle todella, tarvitset niitä!!!
Koirani kuoli "jo" kaksi vuotta sitten,mutta vielä rakas ystäväni on mielessäni jokainen päivä ja luulen,etten koskaan toivu siitä kokonaan,mutta aika surua pikkuhiljaa parantaa. Voimia sinulle!
Näin kävi minullekin alkuvuonna. Vanha pappa kuoli ilmeisesti syöpään mitä ei koskaan havaittu kun ei oireillut, rauhallisesti kotona nukkui pois täysin yllättäen. Uurna on kotona hyllyssä kuten tulee olemaan muutkin koirani jatkossa ja sitten kun itsestäni aika jättää sekä oma että koirieni tuhka sirotellaan mereen...
Mutta vielä samalla viikolla oli jo uusi tulokas talossa! Ei kai se koskaan unohdu mutta aika parantaa. Voimia viestin aloittajalle.
. . . näen nyt jo painajaisia siitä päivästä, vaikka se on vasta edessäpäin. . .
Kääpiösnautserini on jo 12,5 vuotias ja saimme kesällä taas muistutuksen yhteisen ajan vähenemisestä. Yhtäkkinen tajuttomuuskohtaus (aivoverenvuoto?) kesti 12 tuntia, mutta onneksi vielä selvittiin säikähdyksellä. Olen miettinyt, mitä sitten kun tosipaikka onkin edessä yhtenä päivänä, jo pelkkä ajatuskin saa kyyneleet silmiin. . . En usko että siitä selviää mitenkään.
Voimia!
Kiitos teille viesteistä. Tiedän, etten ole suruni kanssa yksin. Ei voi kuin luottaa ajan kultaavan muistot. Mukavaa syksyä kaikille.
myöskin sinulle, kaikesta huolimatta!!!
Istun tässä yksin yössä itkemässä, kello on 02.45. . . 1 tunti ja 15 minuuttia ja miljoona kyyneltä on siitä kun pieni urhea sydän lakkasi lyömästä. 12,5 vuotta yhteistä taivalta on takana. Pieni rakas ystäväni on ikuisesti poissa. Tuska on V A L T A V A ! ! ! Miten tästä voi selvitä?
Kritiina
Ompa kaunis runo. Minäkin jouduin luopumaan rakkaasta karvakuonosta kaksi viikkoa sitten, ja ikävä tulee olemaan, vaikka meille muuttikin viime viikolla uusi "vauhtinakki". Minäkin uskon että Kitellä on nyt hyvä olla eikä ole enää kipuja. Kitte olisi täyttänyt 11 vuotta 30.10. Uurnan laitan kirjahyllyyn kuvan viereen. Uusi kaveri helpottaa jonkun verran, kun tekemistä riittää...........
Minun koirani kuoli noin pari vuotta sitten...Se tuli täytenä yllätyksenä, kun isäni käytti sitä eläinlääkärillä ihan vain tarkastuksella ja siellä havaittiin että rakas 12-vuotias koirani oli lopetettava. Isäni tuli kotiin ja kertoi, että se on kuollut...Itkin sen jälkeen viikkoja ja yritin ajatella, että sillä on nyt parempi, niin kuin olikin.