Otsikko sen kertookin. Haluun siis tästä olosta pois. Mä käyn terapiassa ja tuntuu, että mistään ei oikeen oo järkee puhuu tai mitään elämässään miettii ja suunnitella eteenpäin, kun päällimäisenä tunteena on vaan, että haluun kuolla. Ns. suht. varma helppo tapa on mielessä, mut en lopultakaan oikeesti haluu kuolla, vaan päästä tästä olosta pois. Mut se tuntuu mahdottomalta ja en kestä ajatusta, et nuorena ihmisenä kaikki on vasta edessä elämässä ja tää olotilakin tulee jatkumaan pitkään, ellen jotenkin pääse tästä eroon. Nyt pyydänkin vinkkejä, miten terapiassa ois hyvä käsitellä näitä ns. "itsemurhajuttuja", et olo vois tulla paremmaks. En koe, että pelkkä omista ajatuksista kertominen auttais, alan vaan itkeä aina ja sekään ei helpota oloa.
Itsemurha-ajatuksista eroon
yay....
6153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Hei
Hienoa, että käyt terapiassa ja saat apua.
Ajattelen, että niin kauan on syytä itkeä kun itkettää, vaikka tuntuisi pahaltakin. Ajastaan itku loppuu. Oletko aivan varma, että ajatuksistasi kertominen ei auta?
Mikä ajatus tulevaisuudestasi ja elämästäsi on sellainen, joka sittenkin voisi herättää toivoa? Ajattelen, että kun näet tulevaisuudessa jotain valoa ja jotain mielenkiintoista, toivottomuuden tunne hellittää vähitellen ja katseesi kääntyy eteenpäin ja elämää kohti. Voisitko ihan tietoisesti kääntää ajatuksiasi jotain hyvää kohti?
Olen samaa mieltä siitä, että sinulla on elämä edessäsi, paljon hyvää ja mielenkiintoista. Älä luovuta, haluat parantua ja saat apua. Siunausta elämääsi!
Päivi-pappi Hämeestä
Loistava vastaus Päivi-papilta jälleen keran!
Valo on olemassa, vaikka sitä ei synkimmällä hetkellä näkisikään. Usko pois.
Kokemuksesta voin kertoa, että se sisu ja toivo löytyy, kun vain jaksaa lähteä vaikkapa lenkille luonnon helmaan.
Ensimmäiset kerrat eivät ole helppoja, mutta koeta sisusi avulla voimia.
Sinunkin elämälläsi on tarkoitus, luota siihen.
Kaikkea hyvää elämääsi ja lämmin voimahalaus.
Ja ei haittaa terapiassa, kun alkaa itkettää. Puhu reilusti noista kuoleman ajatuksista terapiassa. Koulutettu ammattilainen osaa availla ja johdatella keskustelua silloin niin, että siitä on sinulle hyötyä. Se tärekin ei jää pinnan alle.
Muistan sinua rukouksin, että elämääsi tulisi iloa ja toivoa ja synkkyys väistyisi.
Kiitos teille molemmille vastauksista. Jotenkin jännää, kun oon itekin uskossa ja sitten tulee tällasia kommentoijia myös tänne pelkästään. Ja noista teiän viesteistä, niin mä oon koittanu ummet lammet asioita pohtia ja kääntää ajatukseni johonkin positiiviseen, mutta eipä ole tuottanu tulosta. Se kaikki tuntuu vaan itsepetokselta ja sellaselta, et on mahdotonta koittaa asennoitua jotenki optimistisesti mihinkään. Terapiassa taasen hävettääkin se jatkuva itkeminen ja tuntuu, et nimenomaan näistä ns. oman elämän päättämiisen ajatuksista puhuminen ei tee oloa paremmaks.
Voin toki puhua muista aiheista ja olla väliaikasesta helpottunu niitten keskustelujen jälkeen, mut kaikkien ajatusten ja tunteitten taustalla häilyy tää tietty juttu, että miksen muka vaan tekis kaikesta loppuu itte. Ne ajatukset ns. taas nopeesti romuttaa kaiken pohjan siitä, että mikään tulis muuttumaan. Haluaisin vaan varmuuden, että tää paha olo päättyy, et on syytä oottaa jotain :(
Ja kaikessa mun spekulaatiossa vaikuttaa tää,. että koska kerran olen uskossa, niin on toki valtava synti tappaa ittensä. Mut mikäli olen Raamatun sanan oikein ymmärtäny, ei tollanenkaan synti oo anteeksantamaton. (Ja nyt en haluu tällä toteamuksella myötävaikuttaa siihen, et joku tappaa ittensä.) Mutta kun vaan tiiän, että kärsin tässä elämässä hirveesti, niin ois lohdullista päästä pois. Mulla on takanani päiväkodista koko peruskoulun läpi jatkunu paha kiusaaminen ja yleinen ihmisten halveksiva käytös mua kohtaan joka ikisessä asiassa, kun on piirteitä aspergerista, motoriikka huono yms. asioita, jotka tuppaa aina tulemaan vastaan jokapäiväses elämäs. Mul on muistoja, jotka aiheuttaa mulle ihan kamalia tunteita, joita en voi hallita, osa tärkeistä jutuista taas on ihan pyyhkiytyny pois. Mul on tunteita, että mun keho ei oo mun oma ja maailma ympärilläkin on vaan jotain huijausta, sormet menee läpi, ku koskettaa itteään ja joku toinen käyttää mun aivoja. Kausittain on ollu ääniä ja päivittäistä itsetuhoisuutta.
Jotenki tää paketti on sellanen, että on vaikee nähdä syitä elää tai mahdollisuuksia tulla kuntoon. Oon aina ollu yliherkkä tunteiltani ja tietyt poikkeamat mussa aina nostaa mun herkkyyden pintaan.
Tuo ulkopuolisuuden tunne, että ei ole itsessään on tyypillinen henkilöille, jotka ovat kokeneet lapsena paljon pahaa.
Hirveistäkin traumoista ja taustoista voi selvitä ja eheytyä, voi elää täysipainoista ja rikasta elämää. Juuri näistä selvinneistä tulee niitä ymmärtäviä lähimmäisiä ja monet kouluttautuvat terapeuteiksi.
Ei kannata heittää pyyhettä kehään. Kyllä noista trumosita voi selvitä. Ja Pyhä Henki voi eheyttää ja parantaa: antaa balsamia sielun haavoihin.
Kaikki mikä pinnan alla kytee ja ahdistaa, on tuotava päivänvaloon, katsottava, tunnustettava ja hajoitettava pieniin palasiin niin, että ne voivat nousta savuna ilmaan.
Voimahali sulle!