Tukossa ja pysyy

Moi. Tyrin kunnolla kun koetin puhdistaa korvia, onnistuin vain tunkemaan koko tukon pohjaan saakka, nyt viikon olen 24h/vrk liottanut korvaa removax öljyllä sekä vuoroin muilla apteekista saatavilla aineilla, lämmintä vettä on ruiskutettu myös paineella useasti sekä yritetty reunasta kaivaa sekä ruiskuttaa vettä ja jopa imeä imuriin tekemällä pillillä, eikä auta. Onko vielä muita konsteja vai joko lääkäriin?
2498
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Osta apteekista 3 %;n vetysuperoksidiliuosta. Ime sitä pipettiin. Tiputa siitä kyljellään maaten korvakäytävään niin monta tippaa kuin sopii. Pysy kyljelläsi ja anna vetysuperoksidin vaikuttaa. Alkaa kuulua porinaa korvassa. Liuos hajottaa vaikkua ja tunkeutuu lopuksi tärykalvoon asti. Ehkä parikymmentä minuuttia on sopiva aika. Huuhtele korva tämän jälkeen sillä remowaxin mukana tulleella huuhtelupumpulla.

Jos yksi kerta ei irrota kaikkea, on toimenpide uusittava.

Vetysuperoksidi ei tehoa välttämättä, jos liuos on laimeampaa kuin 3 %. Vahvempi liuos taas voi aiheuttaa ärsytystä.

Pipettinä voi käyttää myös samanlaista huuhtelupumppua kuin remowaxin mukana on tullut, kuitenkin eri pumppua huuhteluun ja vetysuperoksidiin.

Nämä ohjeet ovat 1960-luvun lopun lääkärikirjasta korvalääkärin tekstistä. Omat korvani menevät silloin tällöin tukkoon vaikusta. Remowaxit ja vastaavat ovat kalliita ja huonotehoisia. Terveyskeskuksen hoitajatkaan eivät tahdo saada korvaa auki. Huuhteli viimeksi neljällä eri kerralla korvaa ja käskivät näiden kertojen välillä käyttää remowaxia. Korva ei auennut. Pyysi vielä viidennelle kerralle! Itselleni riitti tuollainen osaaminen.

Äänestä
  • Kun korvan on saanut auki, voi sinne ja toiseenkin korvaan laittaa ennaltaehkäisyksi oliiviöljyä. Liuottaa jo kerääntyneet pienet vaikkumäärät pois. Varmaan muutaman viikon välein on sopivaa.

    Millään pumpulitikuilla ei saa yrittää puhdistaa korvaa. Vaikku työntyy vain syvemmälle tiukemmin ja on hankalampi liuottaa pois.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


karvakorvajorma kirjoitti:

Moi. Tyrin kunnolla kun koetin puhdistaa korvia, onnistuin vain tunkemaan koko tukon pohjaan saakka, nyt viikon olen 24h/vrk liottanut korvaa removax öljyllä sekä vuoroin muilla apteekista saatavilla aineilla, lämmintä vettä on ruiskutettu myös paineella useasti sekä yritetty reunasta kaivaa sekä ruiskuttaa vettä ja jopa imeä imuriin tekemällä pillillä, eikä auta. Onko vielä muita konsteja vai joko lääkäriin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu