Lada on huono auto.
Vastaukset 12
- Huhtikuun1
Ei onnistunut aprillipila.
- Seuraavaksi_Lada
Aprillipilahan tuo totta tosiaan oli. Mutta sitten asiaan. Tänään tyrkytimme taas romuttamolle parivuotista länsiräppänää. Eivät huolineet ja syyksi sanoivat että näitä on nyt täällä yksinkertaisesti aivan liikaa. Näin arvelimmekin mutta päätimme kuitenkin yrittää. Ei siis onnistunut. Mutta reissu ei ollut kuitenkaan aivan turha sillä saimme mielenkiintoisen ehdotuksen romuttamon johtajalta. Sanoivat että tuon ikäisiä ( 2-vuotiaita ) ei enää laiteta paaliin lainkaa, koska niitä ei haluta enää kierrättää vaan ne laitetaan betonivalujen yhteydessä rakennusten sellaisiin osiin, jotka eivät tarvitse kovin ihmeellistä lujuutta. Näin samalla varmistetaan ettei kierrättäminen ole edes teoriassa mahdollista, jolloin teillämme on turvallisempaa. Noh. Tästä viisastuneena lähdemme huomenna raksoja kiertelemään ja kyselemään tarkemmin, sillä tästä länsiromusta on nyt päästävä heti eroon kun takuukin meni umpeen eilen ja emme tästä ymmärettävästä syistä halua siten tätä kivirekeä enempää vetää.
- Ladafever
HUH !!! Tämäkö on länsitekele ihmisten arkipäivää ? Ei ihme että länsikotterokuskit notkuvat täällä päivittäin LADA laatuautoa ihmettelemässä. Ladan laatu on ottanut sellaisen etumatkan ettei sitä länsitekeleet koskaan saa sitä kiinni
- huono pila
Aika heikko aprillipila. Ei Lada laardipökälettä pidä autoksi nimitellä edes pilailumielellä.
- Kanto.
Älä lässytä mistä sitten johtuu että Ladalla ajetaan enemmäm kuin länsikulkimilla järestään.
- Runko.
Kanto. kirjoitti:
Älä lässytä mistä sitten johtuu että Ladalla ajetaan enemmäm kuin länsikulkimilla järestään.
Ladalla ajetaan keskimäärin 3 tkm vuodessa ja luku on jatkuvasti laskemassa, koska työikäisiä ei ole enää ladistien joukossa. Oikeilla autoilla ajetaan 17 tkm vuodessa.
- Raateri
Runko. kirjoitti:
Ladalla ajetaan keskimäärin 3 tkm vuodessa ja luku on jatkuvasti laskemassa, koska työikäisiä ei ole enää ladistien joukossa. Oikeilla autoilla ajetaan 17 tkm vuodessa.
Länsiräppänällä ajetaan keskimäärin 3 tkm vuodessa ja luku on jatkuvasti laskemassa, koska työikäisiä ei ole enää räppänistien joukossa. Ladalla ajetaan 170 tkm vuodessa.
- Rovasti
Raateri kirjoitti:
Länsiräppänällä ajetaan keskimäärin 3 tkm vuodessa ja luku on jatkuvasti laskemassa, koska työikäisiä ei ole enää räppänistien joukossa. Ladalla ajetaan 170 tkm vuodessa.
Ohan täälä Suomesa viisaitakin vielä jälelä, ei ne kaikki ole kuoleet.
- ladamiäs
Runko. kirjoitti:
Ladalla ajetaan keskimäärin 3 tkm vuodessa ja luku on jatkuvasti laskemassa, koska työikäisiä ei ole enää ladistien joukossa. Oikeilla autoilla ajetaan 17 tkm vuodessa.
En usko, että yhdelläkään Ladalla ajetaan enää 3 tkm vuodessa. Ladoja näkee liikenteessä muutaman kerran kuukaudessa. Yhtään ei ole enää aktiivikäytössä.
Ei kukaan niin huonolla autolla säännöllisesti ajaisi, eikä se jatkuvien vikojen takia ole mahdollistakaan. - lörssen
ladamiäs kirjoitti:
En usko, että yhdelläkään Ladalla ajetaan enää 3 tkm vuodessa. Ladoja näkee liikenteessä muutaman kerran kuukaudessa. Yhtään ei ole enää aktiivikäytössä.
Ei kukaan niin huonolla autolla säännöllisesti ajaisi, eikä se jatkuvien vikojen takia ole mahdollistakaan.Täysin ymmärettävää puhetta jos makaa sairaalan siteissä eikä pääse ulkoilemaan lainkaan.
- ladamiäs
lörssen kirjoitti:
Täysin ymmärettävää puhetta jos makaa sairaalan siteissä eikä pääse ulkoilemaan lainkaan.
Minun puhettani ymmärtävät myös muut kuin te sairaalan siteissä olevat. Sinun jutuistasi ei ota tolkkua kukaan.
- sörsselssön
lörssen kirjoitti:
Täysin ymmärettävää puhetta jos makaa sairaalan siteissä eikä pääse ulkoilemaan lainkaan.
Missä siteissä Lörsseniä pidetään? Onko pidätysvaikeuksia vai karkailetko ulos?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo2092229Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1621467Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset2271091- 71937
- 55930
- 58928
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus72841- 93797
Hyvinvointitalo, mitä sanoo Korkein hallinto-oikeus . Mikä on kansalaisten oikeusturva?!
Onpa mielenkiintoisessa vaiheessa Pyhäjärven hyvinvointitalon kohalo; Saako rakentaa, vai eikö? Kaupungin tekninen johta120731Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt200717