Kirjatentti

Kirjapentti

Olisi edessä ensimmäinen kirjatentti, johon kuuluu kolme kirjaa ja sivuja about 800.
Miten olette itse valmistautuneet näihin? Luetteko useaan kertaan? Millaisia muistiinpanoja, alleviivauksia ym. olette tehneet?
Paljonko aikaa pitäisi varata?

1

337

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • monenlaista

      Onko kyseessä 3, 4 vai 5 pisteen suoritus?

      Itse en missään tapauksessa lukisi tuota sivumäärää moneen kertaan. Ensin tutustut sisällysluetteloihin, niin selviää, mistä puhutaan. Sitten silmäillen koko teos, jolloin saat yleiskuvan aiheesta. Jos aikaa vielä on, luet tärkeimmät ja kiinnostavimmat kohdat huolellisesti. Minä en muistiinpanoja ole harrastanut, nehän vievät valtavasti kallista aikaa. Mitä niillä tekee?

      Riippuu sitten ihan kielestä ja tekstistä ja asiasta, kauanko 800 sivun lukemiseen tarvitaan. Voisiko ajatella, että lukee 50 sivua päivässä, tai peräti 100 sivua? Kaksi viikkoa voisi olla hyvä tai toisaalta yksi viikonloppu voi riittää, jos luet reippaat 300 sivua päivässä.

      Itselleni on käynyt useamman kerran niin, että ehdin lukea vain noin puolet vaaditusta sivumäärästä. Silti tentti voi mennä läpi ihan hyvin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      149
      6419
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      32
      2292
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      187
      2089
    4. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1313
    5. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      74
      1232
    6. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      1067
    7. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      1047
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      25
      987
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      44
      951
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      835
    Aihe