En tiedä miten tämä viesti pitäisi aloittaa ja tuntuu oudolta jakaa tälläinen asia täällä, mutta tarviin apua ja neuvoa, itse en tiedä enään mitä tehdä. Kysessä on 15 tytär joka on kärsinyt masennuksesta ja paniikkihäiriöistä nyt jo 5 vuotta. Kaikki alkoi ala-asteella kun hän aloitti uudessa koulussa ja joutui koulukiusatuksi. Kiusaaminen oli fyysista ja henkistä ja me tehtiin parhaamme, että se saatais loppumaan mutta mikään ei tehonnut. Ala koulun päätyttyä kun tyytö aloitti ylä-asteen asiat alko menemään jo taas vähän paremmin mutta ne vanhat arvet oli vielä tuoreita ja hankaloitti normaalissa ryhmässä olemisen. Nyt vajaan vuoden kaikki on mennyt todella tajusti alaspäin ja tyttö on henkisesti ihan loppu hän puhuu jatkuvasti itsensä tappamisesta ja kuinka ei jaksa enään edes yrittää. hän ei syö mikä ollaan huomattu, syö päivässä välillä vain yhden pienen palan leipää ja väittää ettei ole nälkäinen, ollaan saatu puheluita kouluterveyden hoitajalta painon nopeasta putoamisesta joka on enään vain 44kg ja pituus sen 166cm, myös tytön viiltely tuli selville terveydenhoitajan kautta, hän on myös ilmoittanut näkevänsä asioita joita ei enään myöhemmin siinä paikalla ole, ja monta kertaa oon häne yllättänyt puhumasta itselleen ihan niinkuin sielä olisi MYÖS JOKU MUU......ollaan parhaamme mukaan oltu tukena ja juteltu asioista ihan rauhallisesti ja kehotettu tulla juttelemaan jos tekee mieli viillellä tai on paha olla mutta hän pitää kaikki tunteet yleensä sisällään...Hän käy terapiassa kaksi kertaa viikossa ja käytössä on myös mieliala lääkkeet...Tästä sivusta seuratessa tulee sellainen olo, että olis maailman surkein vanhempi kun tuntuu ettei pysty auttamaan...Halutaan hänen paranevan, mutten usko, että se kotona voi enään onnistua?
Mitä tehdä?
Neuvoton äiti
21167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Joo, kiulukiusaamista ei ensinnäkään hoideta pillerein. Se on ensimmäinen asia mikä teidän tulee ymmärtää. Koulukiusauksesta saadut traumat ja psyykkinen muu pahoinvointi tulee hoitaa keskustelemalla esimerkiksi terapeutin tykö. Mielialalääkitys on täysin väärä lähestymistapa kaikkiin elämästä kumpuaviin mielenterveyden ongelmiin. Tietämättä mitä aineita tyttärellesi syötetään on vaikea arvioida ainekäytön kokonaisälyttömyyttä.
Kuulostaa kertomasi perusteella siltä, että lapsellasi on todella huono olla psyykkisesti. Hän lienee yksinäinen vailla kavereita ja ihmiskontakteja? Kuka tahansa ihminen, nuori vielä enemmän, järkkyy mielenterveydeltään, kun jätetään yksin eikä ole ketään joka välittää. Nuoren sosiaalitarpeita ei riitä varmstikaan juuri kenenkään kohdalla tyydyttämään pelkkä äitikontakti. Tuntematta tilannettanne on vaikea arvioida mitä itse lähtisin tekemään, mutta kyllähän huolenpitoa, läheisyyttä ja välittämistä pitää ihmiselle osoittaa. Se tuskin, kuten aiemmin sanoin, ei riitä nostamaan pysyvästi "pinnalle" vaan tarvitaan sosiaalikontakteja ja ystäviä, ikätovereita, joiden seurassa on mukava olla ja voi tuntea kuuluvansa porukkaan. Paniikkihäiriöt voivat tulla siihen kylkeen usein, jos henkinen vointi on todella huono ja oma tilanne aiheuttaa kovaa ahdistusta, kuten voisin kuvitella tyttärelläsi olevan.
Huomioithan, että en ole lääkäri, psykiatri enkä mielenterveystyöntekijä vaan ihan normaali kansalainen ja näkemykseni perustuvat kokemuksiini ja tietämykseeni alasta. Vaikka en pystykään sanomaan teitä tuntematta kuin suuntaa-antavasti mitä voisi tehdä, on selvää, että yksinäisyys ja toisten kiusaaminen vaikuttavat jokaiseen ihmiseen todella kovasti. Ei siis ihme, että henkilö voi huonosti, se on luonnollista tuollaisen kohtelun seurauksena. Ystäviä ja verkostoa on pystyttävä rakentamaan. Se ei ole viikossa tai kuukaudessa tehtävä homma vaan vaatii aikaa. Ystäviä tai ystäväpiiriä ei hommata kaupasta ostamalla vaan se pitää rakentaa. Tähän voi käyttää apuna esimerkiksi uusien harrastusten aloittamista, kerhoja tai vaikka ihan vertaistukiryhmiäkin. Luulenpa, että sieltä moni saa ensimmäisiä uusia myötätuntoisia ihmiskontakteja ja ystäviä. Erityisesti, jos vertaiset ovat itsekin koulukiusattuja tai ikvästi kohdeltuja.
Tässä oli omia ajatuksiani näin ensituimaan. Tsemppiä teille molemmille.
Harrastus joka olisi itsearvoa nostava. Ehkä vaikka Judo tai muu sellainen? Kavereiden kanssa jos niitä on?
Toki on paljon harrastuksia ja niitä kannattaa oikeasti katsella. Pahin asia on ihmisen jämähtäminen minusta. Kun on sekä fyysistä että hauskaa ( valta osa harrastuksista ovat hauskoja). Pingistä- miekkailua .. mitä vaan.
Itsepuolustus lajit nostattaisivat itsetuntoa ( = oppii pitämään puoliaan vaikka se usein on jo turhaakin tuossa iässä, sillä harvoin kai kiusataan enää).
On vanhemmissakin varmaan vikaa, että ei ole osannut antaa oikeita ohjeita, olla aktiivinen yms. Silti jokainen tekee kai parhaansa silloin kun asiat ovat edessä ja enempää ei ole. On tavallaan siis toiminut parhaalla mahdollisella tavalla. Näin itsensä syyttäminen ei ole aiheellista.
Nuo itsetuhoiset asiat kuten viiltely on muualta kuultua ja opittua. Joku sopivassa mielentilassa voi luulla siinä olevan jotakin saatavaa. Ei kuitenkaan ole ja asiaan ei ehkä tule kiinnittää paljoa huomiota, koska se taitaa olla huomiohakuisuutta lapsellisella tavalla. Reipastuminen tapahtuu jostain asiasta/ harrastuksesta tuossa iässä.
Itselleni isäni sanoi joskus, että " ihan sama mitä alat harrastaa, mutta jotain alat harrastaa" . Menin Judoon ja se oli jännää. Pelotti aluksi, mutta kun huomasin että muitakin pelottaa, niin pian me olimme ystäviä -harrastajia- urheilijoita ja opimme uutta.
Meiän tytöllä on kyllä kavereitä nykyisessä koulussa ja sanoo et on mukava luokka (pieni ryhmä, 10 oppilasta) ja on myös ystäviä, viettää aikaa yhdessä, käy paikoissa. Hän harrastaa uintia ja käy kuntosalilla ja lenkeillä mut ei se oo mitenkään estänyt sitä mitä on tapahtunut.
Itse me ajateltiin, että kaikki on hyvin kun miettii koulua ja harrastuksia mut kaikki menee silti todella lujaa vauhtia alaspäin.
Mielialalääkkeitä ei aloitettu noin vain, aluksi se oli pelkästään juttelua terapeutin kanssa ja sit oli istuntoja jossa oltiin myös me, mielialalääkkeet tuli kuvuioihin vasta myöhemmin.
Kuinka pitkään tuo mielialalääkitys on jatkunut ? Kyseessä lienee SSRI lääke. Sellaisen pitkäaikainen käyttö voi johtaa psykoosin kaltaiseen tilaan kuten mikä tahansa psykoaktiivinen aine. Tuo itsekseen puhuminen viittaa ongelman pahenemiseen, ja masennuslääke voi olla syy..
Harkitsisin masennuslääkityksen lopettamista asteittain ja valvotusti, ne vievät ojasta allikkoon. Käytä alaikäisen lapsen äidille kuuluvaa valvontaoikeutta suhteessa lääkäreihin. Valvo lapsesi ja omia oikeuksiasi. Tiedän miten haastavassa tilanteessa olet, mt-ongelmista kärsivän nuoren omaisena. Nuoresi on ainutlaatuinen ja haastava, ongelma ei välttämättä ole niin paha miltä se nyt näyttää. Sinun on kaivettava itsestäsi ne voimavarat joilla kuljetat nuortasi tuon myrskyisän vaiheen läpi. Luota itseesi, sinä tunnet nuoresi parhaiten ja sinulle tärkeintä on nuoren paras, säilytä hoitosuhteessa määräysvalta, älä luovuta sitä lääkäreille.
Tämän kaiken läpikäyneenä tiedän miten haastavassa ja yksinäisessä tilanteessa olet. Läheiseni eivät aidosti jaksa kiinnostua tai kuunnella minua tässä tilanteessa, ei edes nuoren isä. Tämä on usean vuoden maraton. Oma henkireikäni on harrastuksissani.
Lääkkeenä on Seronil ja se on ollut käytössä 4 vuotta.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10671372
Tähän mennessä julkisuuteen tullut koulusurmat (Kauhajoki ja Hyvinkää) aiheutuivat Seronilista, joten lopettakaa SSRI-valmisteet välittömästi. Lääkitys on aiheuttanut tämän ongelmatilanteenne.
Onko joku lääkäri todella syöttänyt yhtäjaksoisesti 4 vuotta SSRI-aineita alle 15 vuotiaalle? Vai onko vain jäänyt päälle, kun lääkärit eivät osaa lopettaa kerran aloitettua lääkitystä. Onko kyseisestä lääkkeestä ollut tyttärellesi apua ? Pelkään pahoin, että vastauksesi on ei ja lääkkeet ovat vain huonontaneet hänen oloaan.
Psyyke lääkkeiden syöttäminen alle 15 vuotiaalle on edesvastuutonta toimintaa lääkäreiltä. Tulen oikeasti vihaiseksi tällaisesta toiminnasta. Ikävää, että yhteiskunta ja ihmiset ovat laiskistuneet ja tyhmistyneet ja kuvittelevat, että kaikki asiat ratkaistaan pillerillä. Lääketehtaat markkinoivat pillereitä ratkaisuna kaikkeen ja tehtailevat uusia "sairauksia" ja se myyminen on median kultakaudella helppoa. Hyvän olon eteen täytyy joskus nähdä vaivaa ja olla kärsivällinen, pillerit eivät ratkaise mitään sen enempää kuin muutkaan huumeet.
Ymmärsinkö oikein, että tyttäresi on käyttänyt fluoksetiinia 11-vuotiaasta lähtien?! Tällainen toiminta lähentelee vastuussa olevan lääkärin puolelta rikollista toimintaa. Kauhistuttavaa, puistattaa lukea ja ajatella.
Olethan tietoinen, että fluoksetiini on SSRI-luokan aine, joka on kiistämättä erittäin haitallinen aivoille, aikuisten ja lasten. 11-vuotiaan kehittyvät aivot saavat tuosta kyllä todellisen kemikaali-iskun. SSRI-aineiden yleisimpiin haittavaikutuksiin kuuluvat mm. itsetuhoiset ajatukset ja itsetuhoisuus, ahdistus sekä masentuneisuus. Koska en tunne teitä tai lastasi tarkemmin enkä asioita mitä teille on perheenä ehtinyt elämässä tapahtua tai millä perustein ainetta on määrätty on vaikea arvioida millainen järki, hoitovirhe tai jopa rikos on kyseessä ja voisiko kyseisen psykiatrin saattaa mahdollisesti vastuuseen toiminnastaan.
Varoituksena lisäksi. Jos joskus päädytte lopettamaan aineen käytön on lopetus tehtävä erittäin hitaasti ja varoen! Psykiatreilla kuin myöskään usealla muulla lääkärillä ei ole tarvittavaa osaamista mielialalääkkeiden vieroituksesta tai kykyä tunnistaa syntyviä oireluja, fyysisiä tai psyykkisiä, vieroitukseksi, jolloin on merkittävä todennäköisyys ajautua harhaan koko hoitoprosessin kanssa. Valitettavasti siksi on ensiarvoisen tärkeää ja välttämätöntä tutusta aiheeseen omatoimisesti ennen vieroitusta ja vieroituksen aikana! Hyvää informaatiota on jaossa esimerkiksi osoitteessa cepuk.org, jossa alan ammattilaiset selittävät aiheesta tavalliselle ihmiselle helposti ymmärrettävässä muodossa. Lisäksi sivustolta löytyy hyvä valikoima linkkkejä eri tukisivustoihin, joissa on tarkempaa tietoa useammasta eri näkökulmasta psyykenlääkekäyttöön ja vieroitukseen liittyen.
Tsemppiä.
Koulukiusaamisessa ovat opettajat lyöneet laimin velvollisuutensa luoda lapselle turvallinen oppimisympäristö, se on heidän työhönsä kuuluva tehtävä.
Jo se, että lapsi joutuu tämän takia valtavaan pyöritykseen neuvotteluihin, selityksiin, syyllistetyksi, huomaa että omia vanhempiaankin syyllistetään, ei tee hyvää kiusaamisen uuvuttamalle lapselle.
Hänet olisi pitänyt jättää rauhaan ja työntekijöiden (kuraattorit, psykologit, psykiatrit) pitäisi mennä sinne kouluun selvittämään asiaa. Ongelma on syntynyt suljetussa kouluyhteisössä johon vanhemmat eivät voi vaikuttaa, koska he eivät voi olla päivisin siellä havainnoimassa tapahtumia
Säikähdin noita mielialalääkkeitä noin nuorelle. Ikävää, mutta tämä alkaa olla nykyaikaa. Valitettavasti koulukiusaamisessa terveydenhoito on ihan pihalla, koska he eivät puutu millään tavoin juuri sinne, missä ongelmat ovat syntyneet, kouluun.
Hädissään on helppo lyödä pilleripurkki käteen. Silloin ainakin tulee uusia sairauden piirteitä joita sitten voi hoitaa.
Sinä olet kuitenkin lapsesi huoltaja, ja sinulla on valta lääkäreiden yli. Lääkkeet eivät auta lastasi, pahimmassa tapauksessa ne koukuttavat lopun elämän pituiseen käyttöön tai murskaavat lapsen persoonallisuutta ja hermostoa. Kannattaa ehdottomasti lopetella niitä hitaasti.
Kannattaa lukea tarkoin lääkkeen mukana tullut pakkausseloste ja seurailla mahdollisia haittavaikutuksia ja kertoa niistä lääkärille, vaikkei hän sitä ymmärräkään. Siellä teroitetaan korostuneesti juuri tuota itsemurhavaaraa ja siitä puhumista. Älä suostu uskomaan että tyttäresi on oikeasti näin sairas, vaan lääkkeet tekevät tuon hänelle.
Lääkkeiden syyksi voi täysin lukea mm. ruokahalun katoaminen. Tästä on ollut keskustelua Suomi24 palstoilla aikaisemmin. Voinnin alaspäin menenminen kertoo myös lääkkeen haitoista.
!5 vuotias on jo irrottautumassa vanhemmistaan. Ei ole enää tarpeen kertoa kaikkea vanhemmille, ei kannata sitä vaatia. Tukea voi osoittaa muutenkin.
Terapeutti on hyvä kanava, mutta valitettavasti hekään eivät ymmärrä eivätkä pysty auttamaan ongelmissa joita lääkkeet synnyttävät, vaan luulevat, että ongelmat ovat oikeasti lapsessa olevia.
Voimia sinulle äiti, murkkumyrsky tulee ja menee aikanaan pois.
Erinomainen kirjoitus. Tähän on helppo yhtyä.
Neuvottomalle äidille:
Olen ollut vähän" samassa tilanteessa jo monta vuotta.
Minun "lapseni" kieltäytyi menemästä kouluun, kun alkoi yläluokille, koska pelot tulivat liian suuriksi. Parin vuoden sisällä tilanne menoi siihen että tehtiin diagnoosi, ja sai lääkityksen, mutta ei tukevaa hoitoa keskustelujen myötä. Ranteiden raapiminen rikki oli myös aika ajoin esillä.
En suostunut jättämään yhteiskunnan hoitoon, vaan olin itse lääkärin todistuksella sairaskirjoilla, ja otin vastuun niin hyvin kuin osasin. Laki edellyttää vanhempien tukea tälläisessä tilanteessa, ensikädessä, siksi sairaskirjoilla olo mahdollista.
Nyt monen vuoden jälkeen on tilanne ruhoittunut, "lapsi" on tullut aikuiseksi ja osaa jo suhtautua erilaisiin tilanteisiin aika rauhallisesti. Suree kuitenkin sitä usein että on tälläinen kohtalo. On hyvin yksinäinen, ja kaipaa sosiaalista yhdessäoloa toisten ihmisten kanssa, eikä "vain" minun" kanssa. Olen jo alkanut uudelleen töihin, ja osaksi olen myös vastuussa vielä "lapsestani"
Näin jälkeenpäin on tullut viimeisin diagnoosi ja sellainen seikka esiin, että, koska on syntymästään asti lievästi autistinen, ei osaa solmia normaaleja suhteita muihin, eikä ylläpitää ystävyyssuhteita normaalisti. Kaikki kuitenkin "hyvin lievinä" ilmentyminä. Ei siis koulussakaan ymmäörretty että "kiusaaminen" olikin vain sitä, että hän ei osannut "leikin sääntöjä" ja oli aina ulkopuolinen. Siis leikki toisten vieressä, eikä toisten kanssa. Tätä eivät opettajatkaan koulussa "nähneet"
Minä näin kyllä sen, mutta vaikka siitä huomautin, ei kukaan ottanut kuuleviin korviinsa. Tämä "häiriö" aiheutti sitten ahdistusta ja pakkotoimintoja. Jos olisi saanut apua ajoissa, ei olisi tarvinnut mennä niin pitkälle. Nyt selviäisi jo ilman lääkkeitä, mutta ei uskaöla luopua niistä, koska ei ole vieläkään tarvittavaa pitkäaikaista puheterapiaa. Vähän aikaa toimii joskus ja aina henkilöt vaihtuu. Se tekee, että terapiasta ei ole itään suurempaa hyötyä. Ei opi luoittamaan. Ei jaksa aloittaa kertomuksia alusta sataan kertaan...Joskus sattuu myös terapian antaja olemaan ymmärtämätön, juuri tämänlaiseen häiriöön ja taas saa aloittaa alusta!!! Pahanlaista väärää hoitoa siis!
Anteeksi kirjoitusvirheet! On ainainen stressi päällä, ymmärrettävistä syistä!
Jos lasta kiusataan koulussa, OTA LAPSI POIS KO. KOULUSTA. Hommaa vaikka kotiopetus. Mikään ei ole sairaampaa ja nöyryyttävämpää kuin lähettää lapsi kouluun uudelleen kiusattavaksi. Ei opet ja rehtori mitään tee nykyään. Kiusattu saa syyt niskoilleen ja pillereitä jotka vaurioittaa aivoja. Minäkin olisin halunnut käydä aikuislukion koska en viihtynyt ikäisteni kanssa... en ystävystynyt enää siinä iässä. En saanut koska olin alle 18v. Arvosanatkin meni sen tähden penkin alle. Jos minulla on ikinä lapsia, kuuntelen heitä ja huolehdin siitä, että on opiskelurauha ja mielenrauha!!!!!!
Mieliala lääkkeet on auttanut meidän tyttöä, ei sitä kevein perustein aloitettu. Lääkkeet tehosi niin, että hän ei enään ottanut asioita niin raskaasti ja teki myös asioita joita ei uskonut oivansa tehdä eli voitti omia pelkojaan ja oli jälkeenpäin todella iloinen ja ylpeä itsestään mikä vanhempana on meidätkin todella iloiseksi tehnyt. Eli lääkitys on kyllä auttanut.
Hän kuitenkin itse lopetti ne ja alkoi väittämään, että syö niitä edelleen vaikka paketti on täynnä eikä pitkään aikaan oo pilleriä ottanut, hän vaan jätti ne eikä syö enään.
Silti asiat ovat huonossa jamassa eikä loppua näy.
Koulu jossa hän nyt on on mukava,pieni luokka ja hän viihtyy sielä hyvin ja on saanut kavereita kuitenkaan sekään ei ole estänyt sitä mitä tapahtuu.
"Hän kuitenkin itse lopetti ne ja alkoi väittämään, että syö niitä edelleen vaikka paketti on täynnä eikä pitkään aikaan oo pilleriä ottanut, hän vaan jätti ne eikä syö enään.
Silti asiat ovat huonossa jamassa eikä loppua näy"
Ahaa. Kuinka kauan on aikaa siitä, kun hän lopetta aineiden ottamisen ja lopettiko niin sanotusti seinään vai vähensikö annostusta hitaasti? Mitä muita oireita on ilmennyt, fyysisiä tai mentaalisia. Kyseessähän voi olla vieroitusoireilu. Jään odottaa vastaustasi niin kommentoin sen jälkeen lisää, jos tarpeen.
Todella hankala sanoa täältä internetin toiselta laidalta kuin suuntaa-antavasti kuinka suuri merkitys itse SSRI:llä on täsäs sopassa. Vaikutus on niin yksilöllinen.
Nyt kysmykseni heräsi mitä kaikkia asioita tytär seronilin voimalla teki? Meidän vanhempien kannattaa hyväksyä myös se, että toiset meistä ovat luonteeltaan vetäytyvämpiä, eikä kaikkien tarvise olla suulaita ja esiintymishaluisia. Lapset eivät välttämättä halua harrastaa juuri niitä asioita, joita me toivomme heidän harrastavan.
En totisesti halua sinua äiti syyllistää, mutta toivon, että ymmärrät että masennuslääkkeen syöttämiselle 11-vuotiaalle ei oikein löydy mitään järkevää perustetta. Se ei ole sellainen elintärkeä lääke, joihin luen antibiootit ja syöpälääkkeet. Sitä vastoin, masennuslääke voi oikeasti tuhota nuoren aivokemian ja älyllisen kehityksen. Viimeisten tutkimusten mukaan SSRI-lääkkeet estävät ihmistä rakastumasta, koska ne latistavat tunteet. Hyvä, jos tytär on oikeasti ymmärtänyt lopettaa ko. myrkyn syömisen. Aivokemian tasapainon löytyminen voi viedä aikaa.
Hän päätti sen lopettaa ja alkoi pikkuhiljaa etäännyttämään itseään niistä lääkkeistä. Viimesen kerran lääkkeitä otti 4-5 kuukautta sitten
Todella vaikea sanoa mistä olisi varmuudella kysymys, mutta sanottakoon, että vieroitusoireilu voi kestää helposti vuodenkin tai enemmän riippuen yksilöstä. 4 vuoden käytöllä ja nopean lopetuksen jälkeen 4-5 kuuakutta ei monesti riitä siihen, että olo tasautuisi. Tilanne voi olla pelottava sellaisellekin henkilölle joka on tietonen vieroituksesta saatika sellaiselle joka ei tiedä, että oireet ja ajatusten juoksu voi olla sen seurausta. On minulle kuitenkin täysin mahdotonta sanoa täältä käsin missä määrin voi olla kyseessä vieroitusoireet. Kuitenkin mikäli oireilu on alkanut silloin nelisen kuuakutta sitten fluoksetiinin lopetuksen jälkeen, on hyvin todennäköistä, että vieroituksesta kyse.
Ehdottamasti suositan menemään osoitteeseen cepuk.org ja oppimaan lisää. Niillä tiedoilla voit saada käsitystä siitä missä määrin voi olla kyseessä lääkevaikutus.
Sinulla on viisas tyttö, kun ymmärtää että lääkitys ei juuri hänen tilanteeseen vaikuta hyvin. Se on merkki siitä, että hän huutaa oikeanlaista apua! Lääkkeet eivät koskaan ole yksistään oikea ratkaisu. Säästävä yhteiskunta kuitenkin näkee sen ainoana oikeana ratkaisuna.
Se on väärin heitä kohtaan, jotka tarvitsevat oikeanlaista tukea.
Lääkäritkin saavat kaikessa rauhassa määrätä lääkkeitä, kun kukaan ei reagoi siihen oikeanlaisen hoidon puutteeseen. Tarvittaisiin kansalaisaloite tukea tarvitsevien yksilöiden huomioonottamiseen ja heidän tuen tarpeen selvittämiseen, sekä sitten tuen toteuttamiseen. Tämä alue on retuperällä, ja säästäminen lyö kaikkein koviten juuri näihin huonostivoiviin.
Psyykkisen oireilun oikean selvittelyn ja asiallisen hoidon ja tuen saaminen on a ja o. Iihmiset eivät tarvitsisi kärsiä niin kovasti. Psyykkinen oireilu on vielä monen mielestä pelottava, ja kummallinen asia. Siinä ollaan vielä 1600-luvun puolella, ennakkoluulojen saadessa muhia. Kun huonovointisuutta ei oteta todesta, saa nämä ihmisten väärät ajattelut kasvaa ihan rauhassa. Tulkaa jo ihmiset pois sieltä koloistanne ja hyväksykää psyykkisesti huonovointisten ihmisten ihmisarvo, niin kaikki säästytään monelta vaikealta aisalta.
Yleensä selvittely hoitoon hakeutumisessa aloitetaan sillä että onko psyykkisesti oireileva henkiläö vaarallinen itselleen tai muille. Jos sitten käy ilmi että on yrittänyt tai että on itsemurha-ajatuksia, käydään voimakeinoin heti siihen kiinni, eikä oireiluun ja hoitoon. Pakkohoito pitäisi lopettaa (vöihin sitominen). Eletään vuotta 2014 eikä vuotta 1600. Kysymys on ihmisarvosta ja sen säilyttämisestä, huolimatta, miten vaikea tilanne on.
Ei muuta kuin lopetat lääkitykset heti ja annat tyttäresi koota itsensä rauhassa kemikaaleilta, ne eivät loppupeleissä saa aikaiseksi muuta kuin aivovaurioita.
Voit olla varma, että tytär kärsii pitkäaikaisen käytön vieroitusoireista, koska lopetukseta on noinkin vähän aikaa. Lopetus tuli vain hankalaan aikaan, pahimpaan murkkuikään.
Koulukiusaus vie itsetuntoa ja lääkkeet ovat saaneet aikaan kemiallista maniaa, jonka sitten on kokenut hyvänä ja itsetuntoa kohottavana. No, tälläkin tavalla voi mennä jonkin askeleen eteenpäin.
Kyllä tuo neljän vuoden aika on takuulla häirinnyt lapsen minän kehitystä ja nyt hänellä on rankka kiriminen turvallisille vesille. Koska hän kuitenkin pystyy käymään koulua ja on kavereita, liikunnallisia harrastuksia, en kiinnittäisi noihin psyykkisiiin myrskyihin kovin paljon huomiota, ellei mitään kuoleman vakavaa ala tapahtua.
Pääasia olisi nyt, että tytär ei enää koskaan sortuisi ssri lääkkeisiin, niitä tullaan tuputtamaan hänelle takuulla. Täytyy aina muistaa, että koukkuun jäätyään se on pahimmassa tapauksessa lopun ikäinen kierre.