Laitonta...

Eikös ne eilen tiistaina alueuutisissa sanonut, että Kärsämäen päätös irtautua Selänteestä on laiton!
Mutta haittaako se tässä kunnassa mitään...
45374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 45

Vanhimmat

punnitaan kun uutisissa oikein tuodaan julki miten kärsämäen johto syyllistyi lakien rikkomiseen. Siellä voi kvpj:n pokka pettää ja hyppää pian persujen taakse kun valtio jo osoittaa eri formaateissa syyttävällä sormella? Unettomia öitä hyväveljillä takana?

Äänestä
  • Ei ne usko virkamiehiä, vain poliitikot ovat oikeita päättäjiä

    Äänestä

  • omat lait kirjoitti:

    Ei ne usko virkamiehiä, vain poliitikot ovat oikeita päättäjiä

    Valtio on päättänyt antaa sanktioita koska se ei anna lupaa irtautua Selänteestä.
    Sanktio voi olla valtion avun pieneneminen huomattavasti tai jopa kokonaan pidättäminen terveyspalvelujen osalta mitenkä sitten Attendo pärjää.
    Saa sitä uhota luulen että vauriot ovat suuret ,sillä nyt jo Kärsämäkiset ovat joukoin siirtynyt naapurikuntien terveyspalvelujen käyttäjiksi se on hyvä ,ainakin siellä on kaikki tuttua.

    Äänestä

Kuntapäättäjät opettavat lapsiaan esimerkin voimalla.

Äänestä

eilenhänseoliaprillipäivä

Äänestä

Tarkastamani kunnanhallituksen pöytäkirja ei ollut kuitenkaan aprilliä, vaan korutonta kertomaa siitä,ettei Kärsämäen kunnan tarvitse noudattaa puitelakia, eikä myöskään perussopimusta, sillä rahalla maksetaan mitä polle aitaa kaataa.
Minä Raijan kanssaen en kyllä kuulu maksajiin.

Äänestä
  • Mikähän siinä on ettei yllättänyt? Kait Attendon kanssa on jo sopimus allekirjoitettu?

    Äänestä

  • herroja ja rouvia mikä perkele se estää potkimaan pihalle tuollaiset hullut hallituksesta ja valtuustosta jotka ei lakeja noudata? ttu mitä hommaa jos vierestä vain katsotaan kun kuntaa johtaa lakien rikkojat

    Äänestä

  • Kappas kummaa kirjoitti:

    Mikähän siinä on ettei yllättänyt? Kait Attendon kanssa on jo sopimus allekirjoitettu?

    kun kuuluu jaa niin lasku kouraan....

    Äänestä

  • Jos ei lait koske kirjoitti:

    herroja ja rouvia mikä perkele se estää potkimaan pihalle tuollaiset hullut hallituksesta ja valtuustosta jotka ei lakeja noudata? ttu mitä hommaa jos vierestä vain katsotaan kun kuntaa johtaa lakien rikkojat

    Voi olla vaikeuksia saada nimi ehdoksaslistaan kun tilillä on aikaisemmista luottamustehtävistä hallinto-oikeuden päätös lakien rikkomisesta?

    Äänestä

  • maksaa ne. kirjoitti:

    Voi olla vaikeuksia saada nimi ehdoksaslistaan kun tilillä on aikaisemmista luottamustehtävistä hallinto-oikeuden päätös lakien rikkomisesta?

    Ei ole vaikeuksia saada omaa nimeä listaan. Samat kerää nimiä listaan jotka lakeja nyt rikkoo.

    Äänestä

  • Vinkkaa Aimo viranomaisille että laittavat kielteisen päätöksen heti voimaan eikä vasta lainvoimaisena koska muuten kärsäkeput antaa tk:n avaimet Attendolle ja sitten käräjöidään vuosi pari ennenkuin päästään Attendosta eroon.

    Muutenkin pitäisi kunnan valtuutettuja ja hallituksessa istujia kunnanjohtajan lisäksi lait koskea. Minun mielestä jos lakeja rikotaan luottamustehtävissä kaikki ne pitäisi potkia epäluottamuksesta pihalle..

    Äänestä

  • Puolangalla on jo havahduttu, kun Attendo laskuttaa kaikesta mitä sopimuksessa ei lue, satoja tuhansia euroja. Kainuussa muut kunnat ovat saaneet kuntayhtymältä palautuksena rahaa, mutta Attendo ottaa rahat vaikka kustannuksia ei olisikaan - että sellaista säästöä, mutta Kärsämäellä halutaan sopimus 7 vuodeksi, Puolanka selviää "kokeilustaan" 3-4 vuodella ja ei ehkä optio jatkukaan

    Äänestä

maksajiin ei kuulu myös Sepän Marjatta.toiset saa maksaa ja korkojen kanssa.

Äänestä

Luottamushenkilöiden erottaminen kesken toimikauden

Valtuusto voi erottaa kunnan, kuntayhtymän tai kuntien yhteiseen toimielimeen valitsemansa luottamushenkilöt kesken toimikauden, jos he tai jotkut heistä eivät nauti valtuuston luottamusta. Erottamispäätös koskee kaikkia toimielimeen valittuja luottamushenkilöitä.

Asia tulee vireille kunnanhallituksen esityksestä tai jos vähintään neljäsosa valtuutetuista on tehnyt sitä koskevan aloitteen. (1.2.2002/81)

Äänestä

Mahdollistahan se olisi. Esitystä ei kuitenkaan ole tehty, koska persujen sukset tökkii.

Äänestä
  • riittäisi persuilla on 3s osa valtuusopaikoista. Riittäisi hallituksen kaatamiseen?

    Äänestä

  • 4s osa kirjoitti:

    riittäisi persuilla on 3s osa valtuusopaikoista. Riittäisi hallituksen kaatamiseen?

    4s osa rittää vain erityisvaliokunnan perustamiseen 11 riittä hallituksen erottamiseen ja 14 kunnanjohtajan erottamiseen,
    Koetetaan nyt kuitenkin pysyä tosiasioissa, eli kaikki valta on kepuilla lopullisissa päätöksissä !

    Äänestä

  • Enemmistö kirjoitti:

    4s osa rittää vain erityisvaliokunnan perustamiseen 11 riittä hallituksen erottamiseen ja 14 kunnanjohtajan erottamiseen,
    Koetetaan nyt kuitenkin pysyä tosiasioissa, eli kaikki valta on kepuilla lopullisissa päätöksissä !

    laittanut kepujen päätöksen erota täytäntöönpanokieltoon. Kaipaamasi tosiasia. Tulee saamaan vielä hallinto-oikeuden ja korkeimman hallinto-oikeuden leiman jos kunnalla on niin paljon ylimääräistä että pitää kunnavaroja laittaa käräjöintiin joka on hävitty jo ennen niiden alkamista.

    ps. Olit oikeassa. Valta on kepuilla. Kepujen puitelaki esti kärsäkepujen eron.

    Äänestä

  • Enemmistö kirjoitti:

    4s osa rittää vain erityisvaliokunnan perustamiseen 11 riittä hallituksen erottamiseen ja 14 kunnanjohtajan erottamiseen,
    Koetetaan nyt kuitenkin pysyä tosiasioissa, eli kaikki valta on kepuilla lopullisissa päätöksissä !

    Miinustajat eivät halua kuulla totuutta, 6 valtuutettua saa erityisvaliokunnan, mutta ei enempää, loppu on joko 11 tai 14 valtuutetun hallussa olipa puoluetunnus mikä tahansa.

    Äänestä

Ei mitään maksuja- pelottelua.

Äänestä

vittu ettekötäkö tajua että attetoo tullee ja sillä siisti. jessss.
Liput salkoon.

Äänestä
  • Johan tuo on tullu,ei löydy tk:sta suomalaista lääkäriä

    Äänestä

5 kuukautta sitten tietty. Onhan tämä käsittämätöntä. Soppari varmaan jo Attendon kanssa tehty vaikka kilpailutuksen jälkeen valitusaika. Rikotaan vielä lisää lakeja. Kärsämäellä voi jatkossa vedota aina perustuslakiin ja jättää muut lait noudattamatta.

Äänestä
  • Ollut tiedossa jo kauan ettei peruta vaan mennään käräjille. Vastuitta on helppo rikkoa lakeja ja käräjöidä kunnan piikkiin. Tuomio on tullut jo miten käräjillä käy mutta ei haittaa. Ennen korkeimman oikeuden päätöstä maksamalla attendolle joka tekee likaisen työn heidän puolestaan kepuvalta voi ehkä säilyä. Hoitajia pihalle jne. ja ehkä vältetään kriisikuntaluokitus ja kepuvalta säilyy. Oikeudessa tulee häviö mutta mitä haittaa kun kunta maksaa..

    Tulee maksamaan nämä reilu kymmenen kepua kunnalle ja p a l j o n. Kuntaliitosselvityksissä käy samalla tavalla. Ei koske kärsäkepuja lait jne.

    Äänestä

Selänteeen ei tulisi myödä mitään palveluita Kärsämäelle. Kumma että ensin valehdellaan, syyllistetään, ollaan ylimielisiä, naureskellaan ja seuraavaksi ollaan naama virneessä haluamassa yhteistyötä.

Äänestä

Kuka kärsämäen persuvaltuutetuista ei ole koskaan rikkonut lakia? Käsi ylös! Ja sitten ilmoitus tälle palstalle.

Äänestä
  • Oli varmaan kirkossa kun vieraileva lestapäällikkö piti saarnaa. Sama joka "luopuu" tehtävistään koska suojeli omiaan jotka syyllistyi siihen mitä sinä ajat takaa.

    Keksi kepuparka jokin parempi tekosyy jolla pyrit perustelemaan kuntajohdon lakien rikkomiset.
    Varsinkin kun kuntajohto syyllistyy jo rikoksen uusimiseen koska täytäntöönpano on jo annettu jota vastaan rikkovat seuraavaksi.

    Äänestä

  • Ethän sinäkään ole enään rikkonut, kun eläimiin sekaantumisen kriminalisointi poistettiin, joten voit vapaasti jatkaa harrastustasi.

    Äänestä

  • Lehmänmies kirjoitti:

    Ethän sinäkään ole enään rikkonut, kun eläimiin sekaantumisen kriminalisointi poistettiin, joten voit vapaasti jatkaa harrastustasi.

    keskustapuolueen kannattaminen ei ole koskaan ollut kriminaalia.

    Äänestä

  • älä höpsi kirjoitti:

    keskustapuolueen kannattaminen ei ole koskaan ollut kriminaalia.

    nimissä vasta lakeja aletaan rikkomaan. Katsokaa vaikka maanantaina missä uskovaisiakaan luottamushenkilöitä ei lait koske.

    Aikuisten oikeasti itse laitan KAIKKI kvpj:n varaan ettei lähde laittomuuksiin ensi maanantain kokouksessa ja ottaa mukaansa eksyneet lampaansa.

    Äänestä

  • Ei, sen kirjoitti:

    nimissä vasta lakeja aletaan rikkomaan. Katsokaa vaikka maanantaina missä uskovaisiakaan luottamushenkilöitä ei lait koske.

    Aikuisten oikeasti itse laitan KAIKKI kvpj:n varaan ettei lähde laittomuuksiin ensi maanantain kokouksessa ja ottaa mukaansa eksyneet lampaansa.

    Mitäpä ne enää kokoustaa maanantaina kun valtiovarainministeriölle on jo valmis vastine päiväyksellä 7.4.2014, kolmen sivun verranasiaa. Täältä se linkki löytyy yhdestä viesti ketjusta.

    Äänestä

  • Taas ollaan ajoissa kirjoitti:

    Mitäpä ne enää kokoustaa maanantaina kun valtiovarainministeriölle on jo valmis vastine päiväyksellä 7.4.2014, kolmen sivun verranasiaa. Täältä se linkki löytyy yhdestä viesti ketjusta.

    Tiedättekö te, jotka olette väsyneet tähän, se sopii erinomaisesti kuvioon? Sillä VÄSYTETÄÄN kyllästyneet, jotka eivät enää jaksa ( koska luulevat ettei kuitenkaan auta). JÄLKIKÄTEEN miettivät, että "OIS PITÄNY". Miettikääpä etukäteen, kannattaisko maanantaina olla kuulolla?? Ei haittaa vaikka lehdistökin ois kuulolla, HALOO, kova juttu tiedossa.

    Äänestä

  • Se on väsytystaktiikkaa kirjoitti:

    Tiedättekö te, jotka olette väsyneet tähän, se sopii erinomaisesti kuvioon? Sillä VÄSYTETÄÄN kyllästyneet, jotka eivät enää jaksa ( koska luulevat ettei kuitenkaan auta). JÄLKIKÄTEEN miettivät, että "OIS PITÄNY". Miettikääpä etukäteen, kannattaisko maanantaina olla kuulolla?? Ei haittaa vaikka lehdistökin ois kuulolla, HALOO, kova juttu tiedossa.

    Kun meidän valtuutetut osaa sanoa vain "paikalla ja jaa" niin mitä niistä on hyötyä. Pitäisikö meidän kuntalaisten ottaa osaa kokoukseen ja vaatia lain mukaiset päätökset?

    Äänestä

  • Ei ainakaan tällaisella joukolla ja samassa asiassa kuten kepuvaltuutetut nyt tietoisesti rikkovat!

    Äänestä

  • älä höpsi kirjoitti:

    keskustapuolueen kannattaminen ei ole koskaan ollut kriminaalia.

    Eläimiin sekaantuminenko on verrattavissa kepun kannattamiseen, olet todellakin oikeassa.

    Äänestä

Olen huomioinut vielä kolmannenkin sanan, lestavaltuutettu sanoo "OLEN" . Ne valtuutetut, jotka ovat alueellisissa tai maakunnallisissa luottamustehtävissä tämän ja voivat näin havaita, kuinka lestat ovat saliin sijoittuneet.
Tämä ilmeni kuntalaisinfossa täälläkin tammikuussa. Saari oikealla - Kyllönen vasemmalla - Manninen H takana jne ja saivat puheevuoroja, eräitä puheenvuoro tilauksia ei esko huomannut, nehän oli tosin syntisiä kuntalaisia.

Äänestä
  • Ja kaiken lisäksi hoitohenkilökuntaan kuuluvia. Autokuskit, kaivurimiehet jne nehän ne on Eskon mielestä päteviä puhumaan sote asioista.

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Ja kaiken lisäksi hoitohenkilökuntaan kuuluvia. Autokuskit, kaivurimiehet jne nehän ne on Eskon mielestä päteviä puhumaan sote asioista.

    Esko sanoi luottavansa asiantuntijoihin mutta ne asiantuntijat eivät olleet Raija A, Raija K, Anu, Tarja eikä kukaan meistä hoitajista VAAN VIRPI ATTENDOSTA!!!

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Ja kaiken lisäksi hoitohenkilökuntaan kuuluvia. Autokuskit, kaivurimiehet jne nehän ne on Eskon mielestä päteviä puhumaan sote asioista.

    Ensi lauantaina varmaankin kuulemme Villen ylistyssanoja valtuutetuille yritystoiminnan ja kunnan soteasioiden hyvästä hoitamisesta laajalle kuulijajoukolle.

    Äänestä

onneksi kyseessä ei ole kuin kunnan suurimmasta menoerästä ja ihmisten terveydestä kyse.

Äänestä
  • Taitaa tällaiset summat mennä Eskon ymmärryksen yläpuolelle, varmaan kuvittelee etteivät nollat summissa merkitse mitään.
    Olen kyllä jo sitä mieltä, että hänen ymmärrystasonsa on maallisissa asioissa täysi nolla. Näin se lestalaisuus syö ajatusmaailman.

    Äänestä

Maanantaina nähdään koskeeko jumalanvalittuja maalliset lait vai nostaako itsensä aateveljien mukana lakien yläpuolelle?

Äänestä
  • sellaiset päättää asioista jotka ei ees älyä mitä tarkoitaa potilastietojärjestelmä?sama kai se nyt on millä sitä aloittaa,ruutupaperilleko ne lääkärit lähetteen tekeen niin nauraa koko s.hoitopiiri

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lukekaa lakia kirjoitti:

Eikös ne eilen tiistaina alueuutisissa sanonut, että Kärsämäen päätös irtautua Selänteestä on laiton!
Mutta haittaako se tässä kunnassa mitään...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu