Halujen katoaminen

ahdistunut20

Hei olen 20-vuotias mies ja erittäin huolissani tämänhetkisestä tilanteestani. Tyttöystäväni lähti vaihtoon kolmeksi kuukaudeksi 2 viikkoa sitten ja meidän olisi tarkoitus tavata viikon päästä. Olemme seurustelleet vuoden. Elämäni on pyörinyt naiseni ympärillä hyvin voimakkaasti, asuimme yhdessä, olimme onnellisia ja olimme suunnitelleet tulevaisuutta yhdessä. Seksiä harrastimme vähintään 5 kertaa viikossa, toisaalta itse olisin pystynyt useamminkin.

Ongelmani on, että siitä asti kun tyttöystäväni lähti, haluni ovat olleet täysin jäissä. Tyttöystävä soittelee jatkuvasti ja kertoo miten on kiimainen ja harrastimme jopa puhelinseksiä, jossa näyttelin että olisin saanut, vaikka todellisuudessa minulla ei edes seissyt.

Stressasin tyttöystävän lähtöä jo kuukausia ennen, mutta sillon ei ollut vielä mitään oireita. Minua stressaa tyttöystävän jatkuva yhteydenpito, tuntuu että on pakko vastata ja olla mahdollisimman viehättävä, ettei hän vain löydä uudesta paikasta jotain toista. Jotenkin en ajattele hänestä samalla tavalla kuin ennen. Ikävä on valtava ja rakastan häntä ja haluan viettää loppuelämäni hänen kanssaan.

Tilanteeni on sietämätön. Opiskelu tuntuu erittäin vastenmieliseltä, mikään ei kiinnosta, edes bileet. Ruokahalu kadonnut (olen laihtunut 6kg). Treenaaminen ei kiinnosta. Lisäksi saan ahdistuskohtauksia, joissa saatan purskahtaa itkuun. Kaikki alkoi tyttöystävän lähdöstä.

Olen nyt siis menossa viikon kuluttua tapaamaan tyttöystävääni ja hän odottaa tietysti villiä seksiä, jota olemme tähän asti harrastaneet aina minun aloitteestani. En ole kuitenkaan kyennyt onanoimaan kahteen viikkoon, koska en ole saanut seisokkia. Mitään seksuaalisia halujakaan ei ole. Olen yrittänyt katsoa pornoa laidasta laitaan yms. Mikään ei vain kiihota!

Normaalisti olen ollut kuin pahainen elukka, joka on jatkuvasti kiimainen, tarttunut vain naisestani kiinni ja pannut kuin huoraa. Tämä yllättävä muutos on saanut minut täysin sekaisin ja pelkään ties mitä...

1

292

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      166
      1815
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      154
      1330
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      221
      975
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      887
    5. 55
      806
    6. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      757
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      755
    8. 89
      721
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      667
    10. Martinan alamäki jatkuu

      Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”
      Kotimaiset julkkisjuorut
      149
      623
    Aihe