KUINKA MEIDÄN maailma on muuttunut.

Varastavat mitä irti saavat,, jopa synnytyssairaalasta, Myös monet pien yrittäjät, joilla ei ole varaa vessapaperi telineitä laittaa sellaisia ,joista ei rullia saa. Vrastavat rullat mikä on saatavilla.

Köyhyyttä vai ahneutta----samoin lentokoeissa -olemmeko ihmiset ymmärtäjiä-
EI Alkakaa ajatella asiaa omalta kannalta,kohta paperin saatte kassalta
käteen palan
21151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Minun maailmani ei ole miksikään muuttunut.
En ole varastanut, enkä aio alkaa.

Äänestä
  • Ei nämä entisajan tavoin kasvatetut pysty nukkumaan, jos ottaa luvatta jotai itselle jotain kuulumatonta. Hyvälle ja pahalle laitettiin selvät rajat.

    Kaikille tuttu runon pätkä.

    Kun elää tunnolla puhtahalla
    on hyvä nukkua nurmen alla

    Äänestä

Ei usein köyhyyttä, ahneutta ja luonnevika enemmänkin. Edesmennyt, edesmenneiden Presidentti Kennedyn j a myöhemmin laivanvarustaja Onassiksen leski Jaqueline Näki vaivaa irroittaessaan farkkujensa napin ravintolassa juomarahaksi. Sen hän laittoi kuppiin, joka oli vessan oven ulkopuolella, johon voi siivoojalle laittaa lantin, tai kuka minkin verran. Paikka oli elitistinen, tottakai, asiakkaat sen mukaisia, mutta "moni kakku päältä kaunis".

Äänestä

Vuoden ehti olla kotitilani asumattomana, kun oli lukot revitty ja ovi hajoitettu.
Yhtä ja toista oli varkaitten mukaan tarttunut. Vaatteet heitelty pitkin lattiaa.
Kun sen hävityksen näki, pahanolon tunne oli sanoinkuvaamaton ja pitkäaikainen.

Äänestä

Minunkin asumattomana olleeseen syntymäkotiini murtauduttiin talvella. Varas oli vienyt talon kolassa vetämällä autolleen.
Hiljaisessa syrjäkylässä rosvon oli rauhallista yöllä toimia. Kävi aina vaan rohkeammaksi, kunnes viimein narahti.
Nuorimies oli eri kylistä haalinut kotiinsa suuren määrän tavaraa, osan oli jo ehtinyt myydä. Vakuutus korvasi näitä hiukan.

Äänestä

Ei kukaan vielä Kekkosen eläessä uskonut, että tietokoneet olisivat näin yleisiä, kuin ne nyt ovat.
Että laskut maksetaan verkkopakissa. Tai että matkapuhelimet löytyvät joka lähes taloudesta.
Että tuolla kaduilla, raiteilla höpisemme luuriin omiin nimiin eikä kukaan pidä sitä omituisena.

Äänestä
  • Ennen sanottiin, että suomalainen vaikenee kahdella kielellä.
    Nyt ei vaikene, mutta puhuu kännyynsä, ei kanssakulkijoilleen.
    Ja viestittää kaiken aikaa.

    On meistä tullut sosiaalisia!

    Äänestä

Keneltä opit ova saaneet, vai likö verissä tuo varastaminen.

Äänestä

Rikollisuus on kuulemma vähentynyt vuosi vuodelta. Onko sekään varastelu lisääntynyt? Ulkomailta tulleet ammattilaiset varkaat jäivät kiinni Vaalimaan tullissa.
Huijauksia voi omalta kohdaltaan estää kun ei lähde lunastamaan sitä huijarien asettamaa syöttiä: voimme lähettää voittosi vasta kun saamme rahaa sen lähettämistä varten.

Onhan maailma muuttunut myös EU:n liittymisen myötä. Ulkomaille matkustajien ei tarvitse sählätä valuutanvaihdon kanssa.
Lainanottajille korot ovat nyt halvemmat mm. opiskelijoille. Silti elämme velaksi. Se on paha ongelma tuleviakin vuosina.

Äänestä
  • jOENSUUN hallin päädyssä maksullinen VC luukulta 2 paperipalaa saa..

    Kaikki joutuu näiden hölmöjen takia kärsii...

    Äänestä

En minä valita, mutta kyllä Joensuun korkeudella ja taajuudella vois käyttää omaloitteisuuttakin enemmän.
Sanomalehtee liivin povariin että pyyhkiminen käy. Kuitenkin. Kävyllähän se ammattiväki pyrstön alusensa pyyhkii.
Sitä varten on tieten vaivauduttava hiukan metsän reunaan. Siellä se elämys on tarpensa tehä eikä betonibunkkerissa.

Äänestä
  • MAKSAAPA SISÄÄN PÄÄSYKIN, JOS kadulle et lirise.

    Äänestä

  • nulikka kirjoitti:

    MAKSAAPA SISÄÄN PÄÄSYKIN, JOS kadulle et lirise.

    Monipuolinen mielikuvitus, kiipeile puuhun luulevat linnun sinun päällesi kakkovan. Minulle kävi kerran Venetsiaassa, kun siellä on paljon lokkeja ,pesulle kiireesti,.-

    Äänestä

  • kiertävä lumme kirjoitti:

    Monipuolinen mielikuvitus, kiipeile puuhun luulevat linnun sinun päällesi kakkovan. Minulle kävi kerran Venetsiaassa, kun siellä on paljon lokkeja ,pesulle kiireesti,.-

    Pyhän Markuksen torillaVenetsiassa saa varoa pulunpaskaa.

    Äänestä

  • nulikka kirjoitti:

    MAKSAAPA SISÄÄN PÄÄSYKIN, JOS kadulle et lirise.

    Kumman tiukkoja nuo poliisit on näkyvällä paikalla löröttelemisestä. Toisilla pisuhätä voi tulla helpommin. Eikö sitä voisi katsoa sormien läpi, poliisienkin.

    Äänestä

Lokitkin käyneet röyhkemmiksi. Ne tarkkailevat keneltä saisi napattua makupalan käsistä. Eivät katso ikää, ei sukupuolta, lapsilta helpoimmin.

Äänestä

Mentiin viime kesänä veneellä lokkien pesimäsaaren läheltä.
Nousi hirveä meteli. Alkoivat hyökkäillä kohti, piti ihan airolla huitoa, etteivät tulleet päälle.

Äänestä
  • Aloittaja

    Olimme käymässä Venetsiassa,opas kertoi, kun ihmettelimme miksi
    eivät vähennä lokkia? Heillä on sellainen usko taottu päähän, että talot vajoaa Lokkeja, jos tapetaan...

    Kai se on jotain taikauskoa...

    Äänestä

  • old_profile_83802 kirjoitti:

    Olimme käymässä Venetsiassa,opas kertoi, kun ihmettelimme miksi
    eivät vähennä lokkia? Heillä on sellainen usko taottu päähän, että talot vajoaa Lokkeja, jos tapetaan...

    Kai se on jotain taikauskoa...

    On niitä monenmoisia uskomuksia ympäri maailmaa. Tälläistä en ole koskaan kuullut.

    Äänestä

  • old_profile_83802 kirjoitti:

    Olimme käymässä Venetsiassa,opas kertoi, kun ihmettelimme miksi
    eivät vähennä lokkia? Heillä on sellainen usko taottu päähän, että talot vajoaa Lokkeja, jos tapetaan...

    Kai se on jotain taikauskoa...

    Eikös ne puluja siellä Venetsiassa eikä lokkeja ??

    Äänestä

Tämä on kuiten tiedetty aina; jos pyrstötähtiä huitelle taivaalla, niin sotia ja luonnon onnettomuuksia, suuria katastrofeja riittää lähiaikoina.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


old_profile_83802 kirjoitti:

Varastavat mitä irti saavat,, jopa synnytyssairaalasta, Myös monet pien yrittäjät, joilla ei ole varaa vessapaperi telineitä laittaa sellaisia ,joista ei rullia saa. Vrastavat rullat mikä on saatavilla.

Köyhyyttä vai ahneutta----samoin lentokoeissa -olemmeko ihmiset ymmärtäjiä-
EI Alkakaa ajatella asiaa omalta kannalta,kohta paperin saatte kassalta
käteen palan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu