Mitä teen. Miesystävä dokannut lauantaista lähtien, jolloin olimme yhdessä ystävien luona kyläilemässä. Katosi kesken kaiken, soitti häpeillen sunnuntaina ettei muista mitä on tehnyt . Meni sunnuntai, tuli maanantai, kävin töiden jälkeen katsomassa asunnollaan mikä on vointi. Lupasi katkasta, kämppä kun sikolätti ! Eilen yritti tulla kylään mutta kertoi juoneensa, sanoin siis ei kiitos. Tänään ei vastaa viesteihin ja ruokkiksella ollessani näin kun meni taksilla lähikauppaan ostamaan kaljaa. Rahaa hällä ei edes pitäis olla.
Fiksu ja pidetty täällä mutta nyt ei tosiaan ole hoitanut edes töitään.
Me emme ole olleet kauaa yhdessä, tämä oli aikamoinen yllätys.
Koitanko saada putken poikki (miten?) vai annanko olla ?
En ole nalkuttanut , kehottanut kyllä rajottamaan ja syömään välillä.
Fiksu ja pidetty täällä mutta nyt ei tosiaan ole hoitanut edes töitään.
Me emme ole olleet kauaa yhdessä, tämä oli aikamoinen yllätys.
Koitanko saada putken poikki (miten?) vai annanko olla ?
En ole nalkuttanut , kehottanut kyllä rajottamaan ja syömään välillä.
Vastaukset 47
Vanhimmat
Ikävä kyllä, et voi hänen putkeaan katkaista. Hän tekee sen itse kun on valmis. Anna olla ja odota että hän ottaa yhteyttä kun lopettanut. Mä itse raitistunut alkoholisti ja mun mielestä itsesi kannalta on järkevintä perääntyä. Tilanne ei varmasti ole hänellekään helppoa mutta sulla oma elämä eli ole itsekäs nyt. Miettisitkö millaisiksi tunteesi tulisivat muuttumaan ajan kanssa kun tutustuisit häneen enemmän ja kiintyisit? Tilanne olisi vieläkin tuskaisempi..Paljon voimia!
Sinun ei kannata yrittää putkea katkaista. Voit vain kertoa hänelle millaisia tunteita tämä hänen käytös sinussa herättää. Ja muista kertoa juuri nämä sinun säännöt eli mitä kestät ja mitä et. Jos hän haluaa touhuaan jatkaa, et voi siihen vaikuttaa. Minun mieheni ei katkaissut ryyppyputkeaan vaikka jouduin sairaalaan. Ei tullut katsomaan. Minä olen hyväksynyt sen, että jos minä sekä pullo viinaa oltaisiin samaan aikaan putoamassa jyrkänteeltä, mies pelastaisi sen pullon.
Unohdin mainita, että puhuminen hoidetaan silloin kun hän on selvinpäin :)
Kiitos neuvoistanne, tuossa mieteinkin että edellytys puhumiselle on selvänä oleminen.. tietäs vaan yhtään milloin se tapahtuu. Rahat loppu ja työpaikka katkolla , sekö vasta saa menemään korkin kiinni.. Joo mutta syö naista tämä. Itse käyn töissä ja näitä duuneja ei täällä ihan puissa kasva, hänellä tuntuu vara olla vaan tekemättä muuta kun vetää kaljaa tms kaksin käsin.
Kun kävin siellä asunnolla oli järkytys aikamoinen..tyhjää tölkkiä, pulloa, natsaa, ruoan tähteitä, vaatteita ja kaikki tämä parissa päivässä. Oisin tuonut itse ostamani ruokaviinit sieltä pois mutta hyvin oli kelvannut nekin. Oi voi. Ei kai sitten auta muu kun oottaa. Mitä minä ees osaan sanoa kun soittaa.
Alkoholismi on diagnosoitu sairaus. Veemäinen takiainen perkele! Eipä mies nyt järjellä mieti vaan juoma vie.. Persoonallisuus muuttuu useinkin päälaelleen. Monet menettää aivan kaiken ja monet kerrat mutta siltikin jatkavat. Edes hengenlähtö ei ole juomisen esteenä. Sulla nyt se ikävä osa tässä hommassa että saatat itse sairastua koska hän on sairas ja hoitamaton.
Ehkä sinun ei pidä soittaa hänelle. Odotat, että putki katkeaa omasta toimesta ja hän soittaa sinulle. Sitten voit kertoa tunteistasi ja ehkä kysyä onko miettinyt joskus avun hankkimista juomiseen. Jos tyrmää heti idean, älä lähde tuputtamaan. Saattaa näet suostua "pakotettuna" ja sitten se ei todellakaan toimi. Jos lopettaa juomisen sinun takiasi niin varmasti taas ratkeaa uudelleen. Koska sinä ja muut jotka häntä yrittävät raitistaa, eivät ymmärrä häntä ja hänen syytään juomiseen.
Muista aina sääntö numero 1. Älä tee hänen ongelmastaan sinun ongelmaasi
Elä omaa elämääsi ja tee sellaisia asioita joista sinä nautit. Älä jää odottamaan alkoholistin raitistumista. Voit olla hänen kanssaan parisuhteessa jos haluat, mutta vedä raja hänen ja itsesi välille (etenkin silloin kun hän juo).
Niin ! Tuo vaatii uudelleenasettautumista , justiin kun olikin tottunut olemaan yhdessä.. ou nou. Mutta päivä kerrallaan kait tästä mennää. En aio soittaa, jos tulee humalainen ruinaus-ikävä soitto koitan pysyttäytyä tyynenä. Luulen että jos alan äksyämään tai ehdotan katkolle menoa tai laitan välit jäähylle se vaan jatkaa ja jatkaaa putkea.
Kaikkeen sitä ihminen joutuukin.
Kiitos taas kun neuvoitte, oon aika hukassa tämän asian kanssa, suoraan sanottuna.
Mulla ei ole tosiaan vara menettää töitäni ja hän ei ymmärtänyt sitä miksi en lähde työpäiväni jälkeen "parille". (maanantaina !) Ei edes huvita katsoa alennustilaa saatikka ajautua siihen itse. HUI !!!!
Mitenkähän kauan tämmöset putket yleensä kestää ? Viikkoja ? kuukausia ?
-niin siis en ole raivoraitis, mutta viikolla aika nollatoleranssi ja väliin viikonloppuinakin riippuen töistä. Ilmeisesti hän kuvitteli että kun teen osin hoitoalan töitä niin ymmärtäisin myös alkoholismia
Jos soittaa humalassa, niin kannattaa nopeasti katkaista. Kyllä juovalla puhetta riittää ja kuulijalla nousee vaan verenpaine :) Sanot jotakin ystävälliseen mutta selkeään tyyliin: "Kiva, että soitit mutta soita uudelleen kun olet selvinpäin. Moikka"
Putki voi loppua huomenna tai jatkua ensi kuuhun. Se on niin yksilöllistä ja se stoppi tulee viimeistään, kun juovalla alkaa olla fyysisesti liian sairas olo juomiseen. Sen näkee sitten vasta valitettavasti.
Toivottavasti hän alkaa ilman sinun seuraasi miettiä asioita, jotka johtaisivat lopettamiseen. Mutta yhtähyvin hän voi joutua alkoholistille tyypilliseen itsesäälikierteeseen: kukaan ei halua olla mun kanssa, joten juodaanpa vähän lisää. Sinä et voi vaikuttaa siihen kumman tien hän valitsee.
Jospa voisit kysyä mitä samanlaisessa tilanteessa ollet naisetovat tehneet. Heitä voit tavata Al-Anonin tilaisuuksissa.
Onko läheiselläsi alkoholiongelma? - Al-Anon - Vertaistukea ...
www.al-anon.fi/
Alkoholistien perheille ja ystäville tarkoitettu toipumisohjelma.
Ryhmät
Al-Anon-ryhmään on helppo mennä. Sinun ei tarvitse ...
Ihan vakavasti kannattaa nyt miettiä tätä elämää. Tätä se tulee olemaan, tulevaisuus.
Lupauksia katumuksessa ja selvinpäin, ei koskaan enää, ei ikinä
Ja vaikka rahaa ei pitäisi olla sitä sitten löytyy, viinaan aina löytyy.
Älä senttiäkään anna. Älä siivoa ja ota luokse, kun lentää ulkomajoitukseen.
Jätä koko äijä. Ei sitä pysäytä työpaikan meneminen, rahojen loppuminen eikä edes kämpän meneminen. Ei vaimon lähtö eikä lasten itku.
Ei kuvitellut. Se vaan on niin, että kun alkkis juo- millään muulla, oli se miten tärkeää, hyvää, kaunista... elämässä, ei ole väliä.
Olen oppinut tuollaisen asian- aikaa siihen meni. Takana 2, ja kolmas juopporatti jo liki kolmen vuoden tuntemisen jälkeen menossa "kierrätykkseen"- siis tää viimesin liki kolme v. Työ on, asun itsekseni- "siippa" juo kunnes? En tiedä- kotinsakin mahdollisesti alta.
Tee itellesi yksi asia selväksi: Että et tee alkoholistin mielen mukaan asioita, omiasikaan. Ja että vain yksi voi hakea kullallesi apua- hän ITSE.
Liian kiltit on tietysti dokujen tarvitsemia ihmisiä... Mutta ihan ensin, ja sitten, ja seuraavaksi- on se pullo! Et ehkä lopulta huomaa, jos meet kuvion mukana- että siksi on muuten hyvä kun kysyt täältä.
Ei- en tosiaan ole kuin pahoillani, kun luen aloitustasi. Moni ihmissuhde paljastaa ensin sinisilmäiselle niittä todellisia puolia. Sekin on holistin bluffia, että saa koukkuun ensin jonkun. Ennenkuin touhun laajuus "ilmennetään".
Pysy lujana. Se antaa sinulle vähintään elämän jossa säilytät elämäsi hyvät asiat. Työn, luonteesi, ehkä vielä sen perheen jota sinulla ei8ehkä) vielä ole ollut- tai sitten jonkin muunlaisen elämisen muodon.
Viisaita ohjeita. Olen todennut että miehelleni ei kannata puhua ylipäätänsä kun hän juo, keksii vain riidanaiheita.
Tunteisiin vetoaminen on psykologista ja tehoaa. Eli kerro koko ajan miltä sinusta tuntuu. Käskyt eivät mene perille.
Et jaksa, vaikka ette ole edes olleet kauaa yhdessä? Vaikka et kertomasi mukaan olekaan nalkuttanut, niin kyyläämisestäsi päätellen olisit siinäkin luonnonlahjakkuus.
Anna mä arvaan. Sä oot alkkis jolle muija nalkuttaa ja jos se vaan lopettais sen saatanan nalkutuksen niin kaikki olisi hyvin :D
Täällä sama tilanne,tosin mun ukko alotti perjantai-iltana,ja kotiutui eilen huonossa kunnossa.Vannoi taas kerran ettei ota ENÄÄ IKINÄ,mutta 14 v.tätä katsoneena tiedän että korkeintaan 3 viikkoa menee,ja lupaukset unohtuu sitten.Alkoholisti on aina alkoholisti.Mutt sen oon tehny selväksi etten kotona kattele kännikalaa,kun ei osaa kerta ottaa sievästi,vaan juo aina sammuksiin ittensä,niin parempi että juo muualla.
Voimia sinulle ! En varmaankaan itse pystyisi noinkaan kauan katsomaan. Ja minulla ihan sama periaate: en halua katsoa kännistä kotonani. Saatikka että sitä jatkuisi vuodesta toiseen.
Kyylääminen ? (nimimerkki huono kunto ? ) .. niin no kai sitä alkaa miettiä minne toinen katoaa ja missä se päivänsä viettää, oli muita suunnitelmia kun tämä känni-ränni. Esim tänään piti juhlia pienesti syntymäpäiviäni, hän aiemmin ilmoitti tuovansa jotain kun pääsen töistä. Ajattelin sillon vielä että kukkia, elokuvaliput tms. Eipä ole näkynyt... arvata saattaa että minne ne rahat meni ...
Vaikea homma tämä. Onneksi tulevalle viikonlopulle tuli töitä. Hyvä syy keskittyä vallan muuhun kun miettimiseen että lähteekö muutama saunaolut viemään taas miestä. Sitten kun se selvyys joskus koittaa niin asiaa on puitava aika perinpohjin että kannattaako tässä vielä jatkella, kun suhteessa on näemmä tämä kolmaskin osapuoli.. ikävä kyllä
Mitä ovat juopon lupaukset? Kuin narsistin maalaamia unelmakuvia- mutta totuus on toinen. Ja syy? Kun, juoppo oikeasti ei välitä kuin pullon sisällöstä. Milloin sinä sen opit?
Juopon lupaus siis on niinkuin tomupilvi tuulessa-
Suorittajaluonteinen läheisriippuvainen toinen osapuoli... Juu, ja näkee saman juopon vielä viikon, vuoden kuluttua.
Jämerästi pois vaan koko kuviosta! Juoppo ei odota sinua. anna sitä mitä odottaa: juomarauha, kunnes itse kokee sen tylsäksi/tajuaa tilanteensa ja lähtee hoitamaan itseään.
Vasta kuukausien kuluttua siitä alkupisteeksi rinnastettavasta, voisit odottaa normaalia suhtautumistapaa... Jos rakastat, sinulla on antaa hänelle aikaa siihen. Kun "olet huolissasi", pahennat tilannetta- luulee että joku hyysä on ja ittesi hukkaat...
Tuohon, se kolmas osapuoli suhteessa olet nyt sinä. Miksi tämä on vaikea? siksi kun rakkaus on laittanut tosi ruusunpunaiset suotimet silmillesi. Jos mies muistaisi esim. synttärisi/muun juhlapäiväsi- niin ainakin onnittelisi. Ne reteet kahdenkeskenmenemiset, elokuvat sun muut on sitten kunkin miehen tyyliin joko mettään nuoskalle, kalannarruuseen, leffaan tai autotalliin rassaamaan jotain... tms. jos mitään, miehet ei kaikkki nyt tajua, että mikä on naisista kivaa.
Myönnä vaan, että et mahda alkoholistin juomiselle mitään. Pelasta itsesi.
Näin on tehtävä. Olinkin illasta pianokonsertissa ihan muussa (nais)seurassa. Ainoa elonmerkki miehestä on se että kun päviällä vaihdoin työpaikalta toiselle, ajeli vastaan tuttavan kyydissä.
Ei siis töissä vieläkään eikä ajokunnossa.
Eikä kanttia ottaa yhteyttä, tiistaina lähettämäni face viestin kuitenkin lukenut, jossa kyselin onko miten huono olo. Ei vastausta.
Alkaa jo säälittämään, ja mietin siellä konsertissa että enpä vaihtais osia hänen enkä kenenkään muun kanssa joka vaan miettii mistä seuraavat viinat.
Onneksi ihanat ystävät nyt tietää tän tilanteen eivätkä jätä yksin kotiin murehtimaan, kiitos siitä
Ei siis kannata jäädä tuleen makaamaan, kenenkään !
vaikka sinä tekisit mitä. niin miehesi riippuvuus tuskin alkoholiin katoaa. joten älä pilaa omaa elämääsi. tämä on totuus
Niin ei ainakaan ellei sitä itse halua.
Tänään mulle tuli taas uusi "asiakas" ja häntä odotellessa näin että paikallinen AA onkin viereisessä ovessa... niin että hänelle joka neuvoi menemään sinne hakemaan vertaistukea tässä.. en varmaan pysty menemään sinne niin huomaamatta että tämä asiakas ei näkisi. Enkä oikein voi selittää tilannettä hällekkään. jotenka tääkin vielä !
No mutta- tänään oli tarkoitus mennä yöleffaan miehen kanssa.
Arvatkaa vaan onko näkynyt / kuulunut.
Parisuhdestatusta näkyy pitävän silti ennallaan.
Pitäköön, minä lähden huomenna duuniin ja sieltä zumban alkeisiin , johonkin järkevään tätä ärsytystä purkaakseen.
Voimia ja viisautta teille jotka painitte saman asian kanssa !
AA on alkoholisteille tarkoitettu systeemi, sinähän et sitä ole?
Onko kaikki AA:laiset alkoholisteja? Tuskinpa vaan.
Katkeria neuvonantajia kyllä riittää...jokainen tekee silti omat päätöksensä!
Suljetut kokoukset ovat niitä naisia ja miehiä varten, jotka katsovat että heillä on alkoholiongelma. Avoimiin kokouksiin ovat kaikki AA:sta kiinnostuneet tervetulleita. Meidän vierainamme käy mm. omaisia, työkavereita, esimiehiä, lääkäreitä, terveydenhoitajia, sosiaalityön-tekijöitä.
Totta on että juova harvoin kykenee järjellä toimimaan saati miettimään kännissä.Silti,miksi sulla ei olisi lupaa sanoa hänelle just mille susta tuntuu?Ehkä zumbaan meno ja muut touhut auttavat mutta kuinkas ne pjaskat fiilikset oikeasti lähtee?Juomari juo olet sä miten päin vain eli muista kohtuus tunteiden pidättelyssä,jookos?Mä muistan hyvin kuinka itse olen saanut suoraa palautetta ja ihan oikein oli mulle silloin.Mä näen tän miehesi ongelman oman ongelmani läpikäyneenä ja tämä vain mun näkemys.Hän lopettaa jos hän haluaa.Tämä totuus.Sinuna väistyisin sivuun vaikka kuinka sattuu.Alkoholismi on vakava sairaus.
Oikeessa olet- ei sitä ketutusta voi iänkaiken pantata, siitäkään huolimatta että edistää juomista edelleen. Kait se joskus vaan pitää nostaa tämä kissa pöydälle. Sinne AA avoimeen oisin mennyt siksi että sais taustatietoa tästä sairaudesta.
Mutta- tänään funtsin että saattaa olla liian iso sarka kynnettäväksi jos tätä alkasi "parantaa". Ootan vielä (ihmettä ) muutaman päivän, sitten menköön menojaan.
Vihoissa ei ole pakko erota tästä huolimatta, ja tietty mielellään ennen kun se menee siksi.
Mutta olipa kivaa zumbata ja töissä nähdä tavallisia terveitä (tai mistäs minä senkään tiiän) ihmisiä, vieläpä liikunnan merkeissä. Vertailupohjaa sille että jossakin joku ei saanut tätäkään päivää aloitettua ilman viinaa...
Voi tätä elämää.
Niin ja sanomattakin selvää että mitään ei vieläkään ole kuulunut vaikka oli puhe saunoa mun pitkän työpäivän / viikon päälle.
Epäilen että häpeää jo ihan liikaa, vaan minkäs voi asialle, yhtään en aio antaa köyttä esim mun pitämiselle tekosyynä juomiseen.
Samaan kaivoon en aio hypätä. Enkä suosittele kellekkään muullekkaan...hälläkin vielä on lapsi, joten VOI VOI !
Lähde rohkeasti tuosta suhteesta, vaikka pahalta tuntuu. Olette vielä niin alussa. Minulla 25 vuoden suhde päättymässä miehen alkoholisoitumisen takia. Ongelma on kehittynyt kolmen vuoden aikana. Niin kauan olen yrittänyt auttaa, koska rakastan häntä! Onneksi lapset on jo aikuisia. Tuntuu aivan järkyttävältä, että tähänkö yhteinen onnellinen elämä päättyy... Pelottaa. Päihdekuntoutuksen käyminen helmikuussa, vaikka itse sinne halusi, ei saanut häntä ymmärtämään tilanteensa vakavuutta. Olen niin väsynyt asiaan ja surullinen. Nyt vasta tajuan voimattomuuteni, sillä rakkaus on saanut minut aina uudestaan uskomaan ja toivomaan. Pakko luovuttaa. Pelkkä ajatus irtipäästämisestä helpottaa eli se on oikea ratkaisu. Rakkautesi ei auta miestä tuollaisessa tilanteessa, vaikka kuinka niin uskot. Alkoholistin rakas on alkoholi.
Miten sinä Surusydän olet jaksanut ? Varmasti on raastava tilanne.. kovin paljon voimia sulle sinne jonnekkin. Ystävät kannattaa pitää lähellä tuossa tilanteessa ja ottaa vastaan kaikki saatavilla oleva apu, ja sitä on kun vaan osaa katsoa.
Teen sh-työtä erityisryhmien kanssa, olen ollut myös päihdekuntoutuspuolella vähäsen. Ne jotka on muuten sairaita niin ottaa avun mielellään vastaan mutta jotenkin päihdepuolelta jäi semmonen maku suuhun että kaikki ei halua oikeasti parantua. Ja tosiaan... se tärkein rakas on viina. Surullista.
No mutta, eilisestä voimaantuneena otin yhteyden s-postilla mieheen että vieläkö putki jatkuu. Vastasi että tänään koittaa lopettaa.
Koittaa ?
Eli siis ei aio.
No- töiden jälkeen aion mennä suht varottamatta hakemaan pari tärkeää tavaraani sieltä pois, muut pitäköön.
Samalla näen omin silmin joko on oikeesti sairaanhoidon tarpeessa, on nimittäin muutama perus sairaus jotka on tod näk jääneet hoitamatta. Kuten diabetes.
Mitä eroa on koiralla ja vaimolla ? Koiraa ei voi kusettaa puhelimessa.
Mutta voimia kaikille tähän sunnuntaihin, jaksellaan !!!
On kovin tuttua.Minä katselin aikani.Ei kannata.Aina kun luulee että kaikki hyvin,seuraavana hetkenä jo täyttä helvettiä.
Et pysty vaikuttamaan.Paras neuvo minkä sain oli;elä ja anna elää.
Keskity omaan elämääsi,älä soita,älä vastaa.
Et takuulla voi parantaa ketään alkoholistia.
Itsesi voit pelastaa, mene Al-anonin kokoukseen tai ota ero.
Minun mieheni alkoholismi on kestänyt jo vuosia, tosin 3 viime vuotta ovat olleet pahimmat, ja pahemmaksi näkyy menevän. Viimeisin putki alkoi joulusta, ja on yhä meneillään. Juoppo porukoissa on kaltaistensa seurassa, ja kotiin tulee huilaamaan hetkeksi, kun kunto on jo todella huono (mm.laskenut alleen yhtä ja toista) muutaman tunnin levon jälkeen alkaa hermostuneisuus, ärtyneisyys, ja niin armoton viinan tuska, että lähtee taas juoppo perukoihin. Piilotettuja pulloja löytyy mitä kummallisimmista paikoista, ja kaiken huipennus oli limukka pullo, jonka pohjalla oli hiivaa...Tämäkin kaikki on vain pinta raapaisua, niin paljon näihin vuosiin on mahtunut, mutta nyt olen päätökseni tehnyt, ja hakenut avioeroa. Meillä on pienet iltatähdet, jotka työllä ja tuskalla olemme saaneet, niin katson todellakin että minä ja lapset ansaitsemme ihmisarvoisen elämän, vaikka mieheni sukulaiset ja ystävät tulevatkin syyttävin sormin osoittamaan minua, kun jätän hänet. Toivon sinullekin voimia jaksaa eteenpäin, ja voimia olla lankeamatta alkoholistin valheisiin ja katteettomiin lupauksiin.
Tota- kannattaa tosisankin miettiä että sekö on elämä jota haluat. Minä voin sanoa päässeni "helpolla" koska ei meidän suhde ehtinyt kestää kauan. Miehen juominen varmaan on, tämä vaihe vaan tuli nyt pintaan.
Siltikkään en enää tunne kun surua ja sääliä.
Mieshän joutui lopulta sairaalhoitoon.
Luulen että lapsensa lähettänyt, itse hän vaan "loivensi" tai "yritti lopettaa".
Varmaan rankkaa elimistölle kun ei selvää päivää näe.
Oli vielä joutunut jonottamaan kauan, tottakai .
Oikein mukavaa ja vaikka vähäpäihteistä pääsiäistä , niin hyvää kun mahdollista.
Minä vietän pitkälti töiden merkeissä ja hyvä niin :o)
Sympatiani sinulle, Minä vaan. Itselläni on tosi rankkaa nyt ja voin vain ihmetellä, kuinka sinä olet jaksanut... Voisin kuvitella, että pienempien lasten kanssa "pelastautuisin" tuossa tilanteessa, kuten olet päättänytkin. Minulla nuorin lapsista, viimeinen kotona asuva, kohta lähtee armeijaan. Mies käy töissä ja arkipäivät on nyt ollut juomatta, mutta viikonloppuna... Tänään on lähtenyt, ennen kuin tulin töistä. Ei ole kuulunut mitään, enkä ole soitellut perään, enkä aiokaan, sen olen päättänyt satavarmasti. Ja tällaista ei ole ennen 25 vuoden aikana tapahtunut. Tuntuu, että mieheni on muutunut eri ihmiseksi. Voin kuvitella, kuinka hän mielessään "kostaa", koska en ole ollut juttutuulella, enkä ymmärrä hänen "vaikeaa elämää, kun niin masentaa". No, maalaisjärkikin sanoo, että liika alkoholinkäyttö aiheuttaa masennusta... no se on keskusteltu niin monet kerrat..kotona, A-klinikalla ja vaikka missä. Onko se juopon keino ylläpitää kulisseja, että muka haluaa apua ja hoitoa, en ole vielä varma. Tuntuu kumman helpottavalta, kun olen päättänyt luovuttaa taistelussa alkoholia vastaan, sillä sehän on ollut mieheni rakkain viimeiset kolme vuotta. Ja en aio ruveta hyysäämään alkoholistia enempää. Ne, jotka tästä meidän suhteen päättymisestä tulevat kärsimään eniten ja loppuelämänsä (niin näen asian) ovat lapsemme, jotka jo nyt kokevat menettäneensä isän ja anoppi, 85v, rakas hyvä ihminen. Voi Luoja... pitääkö minun odottaa, että hän lähtee, ennen kuin minä lähden tästä avioliitosta...
Otan osaa, vaikeaa. Ei varmaan helppo lähteä koska rakastat kuitenkin miestäsi ja teillä on ne pienet.
Jätä hänet.
Minun vaimollani ongelmia miele kanssa, jona konkretisoituu juomisena. Olen ymmärtänyt, että en voi häntä parantaa. Ongelmat ovat pahentuneet vähitellen. Yritän jaksaa itse. Hän on jättänyt ystävänsä, oikeastaan äitiään ja siskon tyttöjä lukuunottamatta. Työtä ei ole, eikä tule. Ajokortti paloi. Meillä on pieni poika. Minä maksan kaikkk yhteiset menot, äitinsä hänen visa laskut. Sairastuin itsekin ja sain sydänkohtauksen. Paranemista ei näkyvillä. Minua ei hävetä muita kyllä.
Jaksamista!
Tilanne on nyt se, että eilen korkkasin itsekkin, eli toista päivää vedän viinaa ja paljon. Töihin soitin, että ole sairaana. Miesystäväni tulee tänään kylään, ryyppäämme sitten yhdessä ja puhumme samalla asiat halki.
Katohhan vaan, niinkö te teitte.
Minulla sen sijaan menee oikein hyvin, töitä on riittänyt kiitettävästi, välillä liikaakin mutta mukavaa puuhaa kun voi olla myös ulkona näin kesäaikaan.
Niin se mies josta kerroin- ja jonka jätin sitten. Kiitos neuvojen muuten tässä tilanteessa , oikeita olivat.
Tapasin kaupungilla sen verran että sain ne omat rahalliset velkani häneltä takaisin, katselin jo kauempaa että onpa vaatteet väljentyneet päällä, hartiat lysyssä ja pipo silmillä. Voi voi.
Puhe takkusi , jännitti (?), kädet vapisi.
Pari päivää myöhemmin laittoi viestin-ei varmaan selvinpäin vieläkään- love you forever. Juupati juu.. vastasin etten "ansaitse" noita tunnustuksia ja elämä jatkuu.
Se oli kuitenkin positiivista että yllättäen törmäsin hänen lapseensa toisella paikkakunnalla ja siellä näytti kaikki olevan hyvin.
Sullekkin nimimerkkiäni käyttävä - toivottelen parempaa jatkoa, tai katkoa, tai jotain jolla pääset pois negaatioista, elämää ON, usko pois.
Muille hyvää , lämmintä kevättä / kesää, eletään parhaiten katsomammallamme tavalla täällä. VOIMIA !
Hei säännöt rakkaudelle, oikea.
Feikki-viesti huomioitu jo eilen 20.5.2014 20:24 mutta odotin että vahvistat oikea 'säännöt rakkaudelle'.
Mukava että menee paremmin ja lämmintä kevättä, kesää myös sinulle.
Terveisin,
ML
Oikein teit. Näette ongelmanne eri näkökulmasta ja olette samalla aaltopituudella, joten neuvottelunne päättyy todennäköisesti menestyksekkäästi.
Nyt ahdistaa niin, että avasin viinipönikän, mies tulee ehkä tänään käymään, juodaan vinkkua ja puhutaan asioista. Kyllä tämä tästä.
Moi, kuten huomasit niin nimimerkkini kaappaminen on huomattu. Jos sinä nyt saat siitä kiksit niin anna palaa vaan. Kait kuitenkin tajuat muiden tietävän että noi sun jutut on arvottomia provoja. Ja näitä häiriköitähän on joka palstalla.. säälittävää.
makelampp, kiitti kun huomioit edellisen ja jatka hyvää työtä, pidetään palsta asiallisena :o)
kesäilemisiin !
Lamppu ei voi poistaa noita sun feikkejä kun vastaat niihin tai sun viesti katoaa myös.
Älä käytä vastaa nappia vaan ketjun perään kirjoitat.
Okei , hyvä huomio Eli Näin-nimimerkki.
Taitaa feikillä olla tosiaan putki päällä, no - se on sitten voi voi hänen kannalta.
Eikö ihminen saa muuten huomiota kun häirikkökäyttäytymisellä ?
Suosittelen vaikka menemään ulos lenkille- jospa se pää siitä vähän selvenisi.
Tänään onkin kiva päivä luvassa, pitkästä aikaa töiden päälle keilaamaan :o)
Jakselkaa tällä palstalla, moido !