Levottomuuden tunteessa ei ole mitään väärää. Me emme pysty hallitsemaan aikaa, mutta on inhimillistä toivoa, että saisi mahdollisimman pian sen mitä odottaa. Tai että voisi häätää äkkiä pois sen mikä pelottaa.
Niin me olemme toivoneet lapsesta saakka aina siihen hetkeen, jolloin alamme suhtautua välinpitämättömästi elämään. Silloin kun olemme lujasti kiinni nykyhetkessä, odotamme kiihkeästi jotakuta tai jotakin.
Levottomuus syntyy ihmisen mukana, ja koska me emme pysty milloinkaan hallitsemaan sitä, meidän on opittava elämään sen kanssa, niin kuin ihminen on oppinut suhtautumaan tyynesti myrskyihin.
Kaikki eivät kuitenkaan opi sellaista kanssakäymistä, niinpä heidän elämästään tulee yhtä painajaista. Se mistä tulisi kiittää - päivän jokainen hetki - muuttuu kiroukseksi. He haluavat ajan kuluvan nopeammin tajuamatta, että samalla se vie heitä nopeammin kasvotusten kuoleman kanssa. Ja mikä pahinta, yrittäessään päästä eroon levottomuudestaan he etsivät asioita jotka tekevät heidät entistä levottomammiksi. He lakkaavat elämästä omaa elämäänsä ja alkavat vain odottaa pahinta, kuunnella huhupuheita ja valittaa, että päivä ei lopu koskaan. He ryhtyvät purkamaan kiukkuaan ystäviinsä, perheeseensä, työtovereihinsa. He syövät huonosti, joko liikaa tai pystymättä nielemään palastakaan. Ja iltaisin he painavat päänsä tyynyyn mutteivät saa unta.
Silloin levottomuus kutoo harson, jota ei voi nähdä ihmisen vaan ainoastaan sielun silmin. Ja sielun silmät ovat sumeat, koska ne eivät pidä lepohetkeä.
Silloin ihmisen mieleen hiipii yksi hänen pahimmista vihollisistaan: pakkomielle.
Se tulee ja sanoo: ”Tästä lähtien minä määrään sinun kohtalostasi. Pakotan sinut tavoittelemaan sellaista mitä ei ole olemassakaan. Minä hallitsen myös sinun elämäniloasi. Sielusi ei saa enää rauhaa, koska minä ajan innokkuuden tiehensä ja valtaan sen paikan. Annan pelon levitä maailmaan, ja sinä olet jatkuvasti kauhuissasi tietämättä syytä. Ei sinun tarvitsekaan tietää – sinun on vain oltava peloissasi ja ruokittava siten kerta kerralta enemmän pelkoa. Minä hoen sinun sydämessäsi, että sinun työsi kuuluu nyt minulle, ja sen tarkoituksena on ajaa sinut loitolle kaikesta ja kaikista, ystävistäsi, perheestäsi, itsestäsi.”
Levottomuus kuuluu siis elämään, mutta älkää antako sen hallita tekemisiänne. Se ei häviä koskaan kokonaan, mutta elämässä on tärkeää oppia ymmärtämään, että voimme hallita asioita jotka ovat yrittäneet orjuuttaa meitä.
Niin me olemme toivoneet lapsesta saakka aina siihen hetkeen, jolloin alamme suhtautua välinpitämättömästi elämään. Silloin kun olemme lujasti kiinni nykyhetkessä, odotamme kiihkeästi jotakuta tai jotakin.
Levottomuus syntyy ihmisen mukana, ja koska me emme pysty milloinkaan hallitsemaan sitä, meidän on opittava elämään sen kanssa, niin kuin ihminen on oppinut suhtautumaan tyynesti myrskyihin.
Kaikki eivät kuitenkaan opi sellaista kanssakäymistä, niinpä heidän elämästään tulee yhtä painajaista. Se mistä tulisi kiittää - päivän jokainen hetki - muuttuu kiroukseksi. He haluavat ajan kuluvan nopeammin tajuamatta, että samalla se vie heitä nopeammin kasvotusten kuoleman kanssa. Ja mikä pahinta, yrittäessään päästä eroon levottomuudestaan he etsivät asioita jotka tekevät heidät entistä levottomammiksi. He lakkaavat elämästä omaa elämäänsä ja alkavat vain odottaa pahinta, kuunnella huhupuheita ja valittaa, että päivä ei lopu koskaan. He ryhtyvät purkamaan kiukkuaan ystäviinsä, perheeseensä, työtovereihinsa. He syövät huonosti, joko liikaa tai pystymättä nielemään palastakaan. Ja iltaisin he painavat päänsä tyynyyn mutteivät saa unta.
Silloin levottomuus kutoo harson, jota ei voi nähdä ihmisen vaan ainoastaan sielun silmin. Ja sielun silmät ovat sumeat, koska ne eivät pidä lepohetkeä.
Silloin ihmisen mieleen hiipii yksi hänen pahimmista vihollisistaan: pakkomielle.
Se tulee ja sanoo: ”Tästä lähtien minä määrään sinun kohtalostasi. Pakotan sinut tavoittelemaan sellaista mitä ei ole olemassakaan. Minä hallitsen myös sinun elämäniloasi. Sielusi ei saa enää rauhaa, koska minä ajan innokkuuden tiehensä ja valtaan sen paikan. Annan pelon levitä maailmaan, ja sinä olet jatkuvasti kauhuissasi tietämättä syytä. Ei sinun tarvitsekaan tietää – sinun on vain oltava peloissasi ja ruokittava siten kerta kerralta enemmän pelkoa. Minä hoen sinun sydämessäsi, että sinun työsi kuuluu nyt minulle, ja sen tarkoituksena on ajaa sinut loitolle kaikesta ja kaikista, ystävistäsi, perheestäsi, itsestäsi.”
Levottomuus kuuluu siis elämään, mutta älkää antako sen hallita tekemisiänne. Se ei häviä koskaan kokonaan, mutta elämässä on tärkeää oppia ymmärtämään, että voimme hallita asioita jotka ovat yrittäneet orjuuttaa meitä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.