Saako asianajaja kävellä yhtiöjärjestyksen yli?

Rehellinen vastaus

Viime syksynä pidettiin eräässä pikkukunnassa Pohjois-Suomessa rt-yhtiön ylimääräinen yhtiökokous hallituksen voimassa olevaa yhtiöjärjestystä vastaan
perustamien "villien parkkipaikkojen" vuoksi.. Hallituksen puheenjohtaja oli kutsunut kokoukseen myös asianajajan lainopilliseksi neuvonantajaksi. Mutta asianajaja
ei välittänyt mitään yhtiöjärjetyksestä, jossa sanotaan, että kyseisen kahdeksan asunnon rivitalon välittömään hallintaan jää kahdeksan (8) parkkipaikkaa lämpöpistokerasioineen. Päinvastoin lakimies "siunasi" yhtiöjärjestyksen vastaisen käytännön, ja nyt yhteensä 5-6 autoa rehottaa seinivierustoilla ja pihojen edessä. Mitä sanoo laki kyseisen tuomarin toimista, tai myös isännöitsijän ja hallituksen puheenjohtajan toimista, jotka näyttävät kävelleen yhtiöjärjestyksen yli. Mikä on toimenpiteeseen liittyvä mahdollinen sanktio?

15

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 6+8

      Jos olet osakkeen omistaja ja pahoitit mielesi, niin voit moittia yhtiökokouksen päätöstä moitekanteella käräjäoikeuteen, aikaa siihen olisi ollut kolme kuukautta.
      Ellei kannetta nosteta määräajassa päätös on pätevä, joten juna meni jo.
      Sen sijaan, jos on halua kokonaan mitätöidä yhtiökokouksen päätöksen, niin osakkeenomistaja voi aina nostaa kanteen taloyhtiötä vastaan käräjäoikeudessa.

    • Juuperi33

      Eihän se lakimies siellä yhtiökokouksessa mitään päättänyt vaan te osakkaat. Olisitte vain äänestäneet ne parkkipaikat pois.
      Voittehan te vieläkin vaihtaa hallituksen ja hoitaa ne paikat sieltä pois, mikään muu ei ole esteenä kuin että saatte enemmistön osakkaiden äänistä taaksenne.

      • Rehellinen vastaus

        Mutta eihän yhtiökokous voi tehdä päätöstä, joka sotii yhdenverataisuusperiaatepykäliä vastaan. Kysymys oli vähemmistöosakkaan
        syrjimisestä ja myös suoraan hänen kuistinsa editse kulkevan kävelytien
        käyttämistä jatkuvana autotienä. Lakimiehen kädet olivat siinäkin suhteessa
        sidotut, jos hän kerran tuli antamaan neuvoja. Eiks vaan?


      • noniin5
        Rehellinen vastaus kirjoitti:

        Mutta eihän yhtiökokous voi tehdä päätöstä, joka sotii yhdenverataisuusperiaatepykäliä vastaan. Kysymys oli vähemmistöosakkaan
        syrjimisestä ja myös suoraan hänen kuistinsa editse kulkevan kävelytien
        käyttämistä jatkuvana autotienä. Lakimiehen kädet olivat siinäkin suhteessa
        sidotut, jos hän kerran tuli antamaan neuvoja. Eiks vaan?

        AsOy:n yhtiökokous voi käytännössä päättää ihan mitä ja mistä vaan. Jos osakas pitää päätöstä lain tai yhtiöjärjestyksen vastaisena, hänen on nostettava kanne käräjäoikeudessa, jotta saisi päätöksen kumottua. Ei siinä muu auta eikä ole muutakaan "sanktiota".


    • 1600+1200

      Lakimies ei tee päätöksiä yhtiökokouksessa, vaan osakkeen omistajat. Yhtiöjärjestystä voidaan muuttaa, jos yhtiökokouksessa vähintään kaksi kolmasosaa äänestää uuden yhtiöjärjestyksen puolesta. Kuulostaa siltä, että määräenemmistö (2/3 tai enemmän) äänistä kannatti uutta yhtiöjärjestystä ja olet jäänyt äänestyksessä selvään vähemmistöön. Näinkö asiassa kävi?

      • Rehellinen vastaus

        Ei ole ollut kyse ollenkaan yhtiöjärjestyksen muuttamisesta. Se alkuperäinekin yhtiöjärjestys, joka oli olemassa, piti kaivaa naftaliinista ja siinä oli kauppareksiterin sinettikin varmemman vakuudeksi. Mitään esitystä, saati päätöstä yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi ei ole tehty. Yhtiöjärjestys, jonka yli lakimies, isännöitsijä ja hallituksen pj. näyttävät kävelleen, on edelleenkin se voimassa oleva naftaliinipainos. Enkä edes usko, että uskaltavat touda sitä yhtiökkouksessa muutettavaksi, koska se sotisi rankasti yhdenvertaisuusperiaatetta vastaan.
        AOYL:ssä on peräti neljä eri kohtaa, joka kieltää toimimasta yhdenvertaisuusperiaatetta vastaan. Asia lienee aika vakava siltä kannalta?


      • 1700++1900
        Rehellinen vastaus kirjoitti:

        Ei ole ollut kyse ollenkaan yhtiöjärjestyksen muuttamisesta. Se alkuperäinekin yhtiöjärjestys, joka oli olemassa, piti kaivaa naftaliinista ja siinä oli kauppareksiterin sinettikin varmemman vakuudeksi. Mitään esitystä, saati päätöstä yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi ei ole tehty. Yhtiöjärjestys, jonka yli lakimies, isännöitsijä ja hallituksen pj. näyttävät kävelleen, on edelleenkin se voimassa oleva naftaliinipainos. Enkä edes usko, että uskaltavat touda sitä yhtiökkouksessa muutettavaksi, koska se sotisi rankasti yhdenvertaisuusperiaatetta vastaan.
        AOYL:ssä on peräti neljä eri kohtaa, joka kieltää toimimasta yhdenvertaisuusperiaatetta vastaan. Asia lienee aika vakava siltä kannalta?

        No, ei muuta sitten, kuin siviilikanne käräjäoikeuteen ja aikanaan selviää, miten käy.


    • Näin on laki

      Parkkipaikat määrätään yleensä kunnan asemakaavassa. Ei siinä millään yhtiöjärjestyksellä ole mitään merktiystä.

      Jos taloyhtiön pihalla on asemakaavan vastaisia parkkipaikkoja, pitää ottaa yhteyttä kunnalliseen rakennusvalvontaan.

      • 14+1

        Onkohan noin, että asemakaavassa määrätään ihan parkkipaikkojen lukumääräkin ?


      • Rehellinen vastaus

        Juuri tästä oli kysymys. Hankimme kunnasta rivitaloyhtiön asemapiirustuksen,
        johon oli merkitty yhtiöjärjestyksen mainitsemat parkkipaikat. Ne täsmäsivät täydellisesti toistensa kanssa. Mitään lupahakemuksia luvanvaraisesta rakentamisoikeudesta, johon luettanee myös uudet parkkipaikat, ei myöskään kunnalle ole tullut. Myös kunnan rakennustarkastaja kehotti vakavasti ennen kokousta hallitusta siirtämään parkkipaikat asemapiirustuksen mukaisille paikoille. Kiitos hyvästä vastauksesta!


    • 1600+1200

      Tuossa aiemmin kysyin, että muuttiko yhtiökokous yhtiöjärjestystä. Vastasit, että ei ollut asialistalla edes. Mikäli tilanne on se, että yhtiökokouksen päätös on selvästi yhtiöjärjestyksen vastainen, tee siitä valitus eteenpäin. Itse ottaisin ensin yhteyttä hallituksen puheenjohtajaan ja jos se ei vie asiaa eteenpäin niin sitten käräjäoikeuteen. Yhtiökokous EI VOI tehdä päätöstä yhtiöjärjestyksen vastaisesti ilman 100% osakkeen omistajien kannatusta. Vaaditaan siis yksimielinen päätös.

    • Rehellinen vastaus

      Vielä palaan aloittamaani keskustelupalstaan ja haluaisin ehdottomasti tietää, mikä on pätevän lakimiehen kanta seuraavaan kysymykseen. Puheena olleen
      ylim. yhtiökokouksen kokouskutsussa oli mainittuna vain kaksi asiaa, parkkipaikat ja yhdenvertaisuusperiaate päätöksenteossa ja nekin ranskalaisin viivoin merkittyinä. Siis sanallakaan ei ollut esillä yhtiöjärjestyksen muuttaminen. Sitä ei esitetty muutettavaksi kokouskutsussa eikä myöskään kokouksen kuluessa, mutta silti asianajaja mielestäni "runnoi" kokouksen päätökseksi isännöitsijäosakkaan ja hallituksen pj. osakkaan yhtiöjärjestyksen vastaisesti itselleen ottamat parkkipaikat. Eli ei kai lakimies olisi saanut johtaa sillä tavoin kokousta harhaan, että hän oli ajamassa yhtiöjärjestyksen vastaista päätöstä samalla kun kokous ei edes tehnyt esitystä yj:n muuttamiseksi. Vai tuliko yhtiöjärjestys muka muutetuksi tuolla lakimiehen läpiajamalla tavalla? Eli mielestäni meillä edelleen on voimassa alkuperäinen yhtiöjärjestys ja lakimies todennäköisesti antoi luvan voimassa olleen yhtiöjärjestyksen vastaiselle päätökselle? Ei millään mene kaaliin, että tämä olisi oikein.

      • 1+6

        En tiedä miksi haet päteviä lakimiehiä joltain suoli24 palstalta. Mutta asia on varsin yksinkertainen; yhtiöjärjestystä ei saa muuttaa, ellei a) se ole asialistalla esitettynä ja b) määräenemmistö (2/3) kannata sitä. Yhtiöjärjestyksen vastainen päätös vaatii 100% osakkaiden kannatuksen. Menikö perille ja katso yhtiölaki


      • Rehellinen vastaus
        1+6 kirjoitti:

        En tiedä miksi haet päteviä lakimiehiä joltain suoli24 palstalta. Mutta asia on varsin yksinkertainen; yhtiöjärjestystä ei saa muuttaa, ellei a) se ole asialistalla esitettynä ja b) määräenemmistö (2/3) kannata sitä. Yhtiöjärjestyksen vastainen päätös vaatii 100% osakkaiden kannatuksen. Menikö perille ja katso yhtiölaki

        Kiitos, asia on varsin selkeä nyt minun kannaltani. Olen perehtynyt mielestäni
        erittäin hyvin kaikkiin ko. lainkohtiin, mutta taloyhtiöni "vallanpitäjät" vetoavat siihen, että heille on joskus ne villisti perustetut parkkipaikat "luvattu". Pyytäessäni heiltä väitettä koskevaa kirjallista dokumenttia heillä ei kuitenkaan ole ollut mitään mitä sen puolesta esittää. Yritäpä siinä sitten rakentaa edes asiallista keskutelua.
        Sen takia olen ollut kyselevä, kun lakimiehiinkään ei näköjään ole sitten aina
        syytä luottaa.


    • defensor veritatis

      Se on kyllä totta, että akateemisesti tarkasteltuna monet asianajajat ovat hölmöilijöitä. Kokemusta on. Se millä perusteilla he harjoittavat ammattiaan ei
      kyllä monesti sovi kriittisen tieteen tarkasteluun. He väittävät mustan valkeaksi ja valkean mustaksi, olipa sulla mitä asiakirjoja tahansa heille esitettävänä. Harmi, että olet joutunut tällaisen juristin kynsiin. Vaikuttaa tyhmältä ja vähän tuonne rajan taakse viittaavalta toimminalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ikävä sinua

      Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k
      Ikävä
      27
      3543
    2. Oletko sä oikeesti varattu?

      Että sen takii ei voida olla tekemisissä?
      Ikävä
      41
      2379
    3. Otavassa tapahtuu!

      Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut
      Mikkeli
      35
      2208
    4. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      7
      1967
    5. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      43
      1542
    6. Rakas, kerro mulle

      Miltä se tuntuu?
      Ikävä
      38
      1399
    7. Oletko ollut vihainen, suuttunut tai pettynyt

      johonkin kaivattusi toimintaan?
      Ikävä
      127
      1272
    8. Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan

      Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.
      Maailman menoa
      259
      1220
    9. Kesäseuraa

      Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t
      Ikävä
      45
      1185
    10. Horoskooppikysely

      Oma ja ikävän kohteen horoskooppi? Sopivatko yhteen?
      Ikävä
      13
      1179
    Aihe