Mitä helvettiä tämä on?! Onko tämä kateutta, itsekeskeisyyttö. En tiedä, joten vähä avaudun...
Eli synnyin vuonna -98 Savonlinnan sairaalassa. Minulla oli maailman mahtavin isä ja meitä oli yhteensä viisi, äiti, isä, minä ja kaksi isosiskoani ja asuimme Rantasalmen pikku kylässä.. Elämä loisti
Mutta sitten vuonna -00 se ei enään loistanut. Menetin isäni syövälle... Sain tuntea hänet vain pari vuotta, en vain muista mitään siitä...
Äitini ei tiennyt mitä tehdä. Minulla ei ollut mitään käsitystä mistään. Olinhan vain kaksivuotias nassikka.
Mutta samana vuonna äitini tapasi toisen miehen, joka vaikutti aluksi mukavalta. Hän leikki meidän kanssamme ja teki kaikkea kivaa. Äitini näki hänessä hyvän miehen. Sitä..hän ei ollut
Tuosta miehestä tuli vähän myöhemmin isäpuoleni. Ja hänet muistan koko loppuelämäni, näinhän häntä seuraavat 9-10 vuotta.
Sitten vuonna -03 syntyi ensimmäinen pikkusisko (samana vuonna muutimme Vantaalle ja vuonna -05 Espoon Soukkaan), vuonna -06 ensimmäinen pikkuveli ja vuonna -09 toinen pikkuveli. Äitini on siis synnyttänyt elämänsä aikana kuusi kertaa.
Mutta vuonna -09 äitini erosi isäpuolesta ja äiti jäi kuuden lapsen yksinhuoltajaksi. Mikä neuvoksi... Juuri edellisenä vuonna äitini menetti hänen äitinsä sepelvaltimotaudille. Äitini rakasti häntä yli kaiken! Hän tekisi mitä vain saadakseen äitinsä ja isäni takaisin...
Vuonna -09 muutimme tänne Nöykkiöön, paritaloon. Uusi koulu edessä, mutta kavereita ja "kavereita" tuli. Ja seuraavat 4-5 vuotta olivat parasta aikaa ennen ikävuotta 15.
Ja nyt 15-vuotiaana kaikki tuntuu...köyhälle. Kuuden lapsen yksinhuoltajana EI OLE helppoa saada lapsilleen mitä haluaa.
Pari kuukautta sitten tapasin elämäni rakkaduen. Hänen elämäänsä kuuluu tappeluita, viiltelyä, nuorisokotia ja nälkää (pyörtymistä kaupassa). Eli voisi sanoa että itsellä on asiat kunnossa. Ja minä rakastan häntä... Teemme molempien puolestamme MITÄ VAIN
Mutta kuitenkin, hänellä on kaikki iPhone 5S:t, iPad 2:t, poreammeet, omakotitalon, 5 chihuahuaa, OMAN HUONEEN (asun isosiskoni kanssa samassa huoneessa, ei ole ollut omaa huonetta viimeiseen 15 vuoteen) ja sukulaisen, jolla on Ferrari. Mutta kuitenkin hän sanoo ettei ole rikas, että on velkoja paljon, ettei rahaa ole. Mutta nii...
Ja siis onhan se kiva kuulla koulussa ett joku ei ole "säästellyt "rippirahojen suhteen tietokoneen ostossa, kun itse sai taas kolme korua. Ja muutenkin, KAIKKI MUUT tuntuvat olevan niin pirun rikkaita.
EN JAKSA TÄTÄ!! Joka päivä saan tapella tyttöystäväni kanssa tästä. Hän lupailee ostaa minulle iPhonen (JOS saa rippirahaa) ja kaikkea muuta. Mutta kun en halua. En halua lupauksia, joista ei voi pitää kiinni! Ja en myöskään halua että hän tuhlaa kamalan määrän rahaa MINUUN...
Tiedän myös sen, että tässä julmassa maailmassa on MONIA ihmisiä, joilla on VIELÄ PAHEMPI tilanne. Joten mikä minä olen valittaa... Mutta silti...
Eli ongelmani on tämä tilanteeni, ei ole omaa huonetta, ei ole konetta, ei ole iPhonea, ei ole varaa mihinkään. Osaako joku auttaa...?
Nonih, sainpas vähä kerrottuu :)
Eli synnyin vuonna -98 Savonlinnan sairaalassa. Minulla oli maailman mahtavin isä ja meitä oli yhteensä viisi, äiti, isä, minä ja kaksi isosiskoani ja asuimme Rantasalmen pikku kylässä.. Elämä loisti
Mutta sitten vuonna -00 se ei enään loistanut. Menetin isäni syövälle... Sain tuntea hänet vain pari vuotta, en vain muista mitään siitä...
Äitini ei tiennyt mitä tehdä. Minulla ei ollut mitään käsitystä mistään. Olinhan vain kaksivuotias nassikka.
Mutta samana vuonna äitini tapasi toisen miehen, joka vaikutti aluksi mukavalta. Hän leikki meidän kanssamme ja teki kaikkea kivaa. Äitini näki hänessä hyvän miehen. Sitä..hän ei ollut
Tuosta miehestä tuli vähän myöhemmin isäpuoleni. Ja hänet muistan koko loppuelämäni, näinhän häntä seuraavat 9-10 vuotta.
Sitten vuonna -03 syntyi ensimmäinen pikkusisko (samana vuonna muutimme Vantaalle ja vuonna -05 Espoon Soukkaan), vuonna -06 ensimmäinen pikkuveli ja vuonna -09 toinen pikkuveli. Äitini on siis synnyttänyt elämänsä aikana kuusi kertaa.
Mutta vuonna -09 äitini erosi isäpuolesta ja äiti jäi kuuden lapsen yksinhuoltajaksi. Mikä neuvoksi... Juuri edellisenä vuonna äitini menetti hänen äitinsä sepelvaltimotaudille. Äitini rakasti häntä yli kaiken! Hän tekisi mitä vain saadakseen äitinsä ja isäni takaisin...
Vuonna -09 muutimme tänne Nöykkiöön, paritaloon. Uusi koulu edessä, mutta kavereita ja "kavereita" tuli. Ja seuraavat 4-5 vuotta olivat parasta aikaa ennen ikävuotta 15.
Ja nyt 15-vuotiaana kaikki tuntuu...köyhälle. Kuuden lapsen yksinhuoltajana EI OLE helppoa saada lapsilleen mitä haluaa.
Pari kuukautta sitten tapasin elämäni rakkaduen. Hänen elämäänsä kuuluu tappeluita, viiltelyä, nuorisokotia ja nälkää (pyörtymistä kaupassa). Eli voisi sanoa että itsellä on asiat kunnossa. Ja minä rakastan häntä... Teemme molempien puolestamme MITÄ VAIN
Mutta kuitenkin, hänellä on kaikki iPhone 5S:t, iPad 2:t, poreammeet, omakotitalon, 5 chihuahuaa, OMAN HUONEEN (asun isosiskoni kanssa samassa huoneessa, ei ole ollut omaa huonetta viimeiseen 15 vuoteen) ja sukulaisen, jolla on Ferrari. Mutta kuitenkin hän sanoo ettei ole rikas, että on velkoja paljon, ettei rahaa ole. Mutta nii...
Ja siis onhan se kiva kuulla koulussa ett joku ei ole "säästellyt "rippirahojen suhteen tietokoneen ostossa, kun itse sai taas kolme korua. Ja muutenkin, KAIKKI MUUT tuntuvat olevan niin pirun rikkaita.
EN JAKSA TÄTÄ!! Joka päivä saan tapella tyttöystäväni kanssa tästä. Hän lupailee ostaa minulle iPhonen (JOS saa rippirahaa) ja kaikkea muuta. Mutta kun en halua. En halua lupauksia, joista ei voi pitää kiinni! Ja en myöskään halua että hän tuhlaa kamalan määrän rahaa MINUUN...
Tiedän myös sen, että tässä julmassa maailmassa on MONIA ihmisiä, joilla on VIELÄ PAHEMPI tilanne. Joten mikä minä olen valittaa... Mutta silti...
Eli ongelmani on tämä tilanteeni, ei ole omaa huonetta, ei ole konetta, ei ole iPhonea, ei ole varaa mihinkään. Osaako joku auttaa...?
Nonih, sainpas vähä kerrottuu :)
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olet nähnyt monenlaista elämää ja sitähän tähän maailmaan mahtuu. Olet kokenut paljon lyhyen elämäsi aikana. Toivottavasti saat asiallisia kommentteja ja kun pohdit ja mietit niin itsekkin ponjaat elämää. Jokaisella on se oma ainutlaatuinen stoorinsa.
Kiitos! :) On se ihanaa kun on ihmisiä, jotka ymmärtää. Jotka osaa auttaa.
Ei ole mullakaan iphonee, omaa konetta ja ei ole varaa hankkia ajokorttia. Elämä on vaan helvetin epäreiluu ja siihen köyhyyteen täytyy vaan sopeutuu. Suomessa nyt köyhyys ei ole kuitenkaa vielä mitää verratun mitä se tulee tulevaisuudes olemaa.
I hear ya... I hear ya