Suojatien kunnioitus hukassa - video Oulun liikenteestä näyttää rikkeet
Poliisi valvoo kuluvalla viikolla tehostetusti suojateitä. Erityishuomiota poliisi kertoo kiinnittävänsä ajoneuvon kuljettajiin, jotka ohittavat suojatien eteen pysähtyneen ajoneuvon tai raitiovaunun pysähtymättä.
Kaleva ja Klaffi Tuotannot Oy julkaisevat yhteistyössä videon, jossa koehenkilö pyrkii ylittämään suojatien Oulun keskusta-alueella.
Kuvausten aikana valtaosa autoista ei antunut esteetöntä kulkua jalankulkijalle, joka pyrki suojatien yli.
Kun koeryhmä ajoi ajoneuvolla suojatietä kohti ja pysähtyi sen eteen, kuusi viereisellä kaistalla ajanutta autoa 23:sta jätti pysähtymättä. Poliisi kertoo, että tällaisesta rikkeestä voidaan sakkojen lisäksi määrätä väliaikaiseen ajokieltoon.
Poliisi näki videolla selviä lainvastaisuuksia
Kaleva kävi jokaisen videolla näkyvän tapauksen poliisin kanssa läpi. Oulun poliisin liikennesektorin johtaja, ylikomisario Marko Törmänen näki videolla selviä lainvastaisuuksia.
Videon ensimmäisessä tapauksessa koehenkilö on Lävistäjällä suojatien lähettyvillä.
Törmäsen mukaan tässä tapauksessa henkilö ei vielä pyri kovinkaan aktiivisesti tien yli. Näin ollen ajoneuvojen ei tarvitse välttämättä pysähtyä. Lain mukaan pysähtymisvelvoite tulee siitä, että jalankulkija on suojatiellä tai astumassa sille.
Uusikadun suojatiellä tilanne on jo toinen. Videolla näkyvässä tapauksessa koehenkilön lisäksi useat muut ihmiset ovat selvästi pyrkimässä tien yli.
Törmäsen mukaan harkittavaksi tulisi noin kymmenen päiväsakon suuruinen rangaistus. Sakkosumma riippuisi henkilön tuloista.
Jopa kortti pois
Näiden tapausten jälkeen videolla näkyy kolme eri tilannetta, joissa suojatien eteen pysähtyy auto, mutta ohittava auto ei pysähdy.
Kahden ensimmäisen tapauksen kohdalla Törmänen arvioi sakon määräksi noin 15 päiväsakkoa.
Viimeisessä tapauksessa rike on jo niin vakava, että puhutaan todennäköisesti vakavasta piittaamattomuudesta. Tällöin henkilöltä otetaan väliaikaisesti kortti pois ja sakko voi olla jopa 20 päiväsakkoa. Esimerkiksi 2000 euron nettotuloilla tämä tarkoittaisi 580 euroa.
Ylikomisario Törmänen korostaa, että videon perusteella tilanteita ei voi täydellisellä tarkkuudella arvioida. Lisäksi poliisi ottaa tilanteissa huomioon esimerkiksi olosuhteet ja liikennetilanteen.
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/suojatien-kunnioitus-hukassa-video-oulun-liikenteesta-nayttaa-rikkeet/660853/
Kortit välittömästi poies näiltä kaahareilta!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuo on ihan normaalia arkipäivää Oulussa. Oulun autoilukulttuuriin ei kuulu suojatiellä kulkijoiden väistäminen, tämä on tullut harvinaisen selväksi täällä asutun 8kk:n aikana. Oulun autoilukulttuuriin ei kuulu myöskään punaisiin valoihin pysähtyminen, eikä risteyksessä omalle kaistalle kääntyminen. Alkaa olla kiintiö jo sen verran täynnä, että taidan alkaa potkaisemaan jokaista suojatien väistämissääntöä rikkovaa peltilehmää ja seuraavaa punaisia päin ajavaa EN väistä, maksakoon s**tana viulut mikäli rysähtää! Oulun liikenne on kyllä huomiotaherättävän itsekästä ja autokeskeistä, jalankulkija tai pyöräilijä on täysin toissijainen häiriötekijä, kun "porhot kaasuttaa egonjatkeillaan". Monessa muussa Suomen kaupungissa tilanne on jotain ihan muuta, onko siis kyse oululaisten autokoulujen asenneopetuksen puutteesta, vai mistä?
Itsekin sain 85€ sakot Kaukovainiolla, kun ajoin suoralla tieosuudella 48km/h nopeudella korottamattoman suojatien yli. Tiellä ei ollut muita kulkijoita ja hyvä näkyvyys. Olin aina mieltänyt sen taajama-alueeksi, mutta aluerajoitus onkin näköjään 40km/h.
Kalevan jutun kommentoinnit kertoo kyllä omaa karua kieltään oululaisten asenteista: "SYYLLISIÄ" etsitään kaikesta muusta, kuin siitä ratin ja penkin välistä. Millon koehenkilö katselee väärään suuntaan, millon koehenkilö arkailee, millon kadut on rakennettu väärin, millon sitä ja tätä ja tuota. Oikeesti, eikö ajokortin suorittaneella autokuskilla ole tuon vertaa käsitystä auton kuljettajaa velvoittavasta tieliikennelaista ja eikö saakeli soikoon se olematon ego kestä oman ajokäytöksen tutkiskelua? Lässytetään vaan ties mitä p*skaa siitä, kuinka täällä on valtava liikenne ja kaikki jumittuu, jos jokainen jalankulkija päästetään suojatien yli........... uskooko tuota p*skaa edes niiden laukojat itse?