Näin tappelun

Tänään noin 14.30 kuljin Anttilan ohi Humalistokadulle päin. Olin aika väsynyt pitkästä kävelymatkasta. halusin mennä hetkeksi lepäämään. Mutta.
Penkeillä istui juoppoja, jotka huusivat kovaan ääneen. Sitten yksi löi toista rintaan, niin että mies kiemurteli maassa. Nousi kuitenkin ylös ja jatkoi rintaansa pidellen kovaa meuhkaamistaan.
Mutta miten väsyneen kulkijan voisi kuvitella menevän tuollaiseen paikkaan jalkojaan lepuuttamaan? Eikö ne penkit ole kuitenkin tarkoitettu normaali kansalaisille?
Miten tällaiseen asiaan tulisi suhtautua.
Harmittaa.
Juteltiin siinä yhden naisen kanssa, joka myös olisi ollut halukas istumaan siihen välikköön. Mahdotonta sellaiseen on mennä.

Tulisiko poliisi paikalle, jos soittaisi?
10263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

kaduillamme on persuongelma...

Äänestä

Kivat sulle.
Mä näin eilen Varissuolla tappelun,piti mennä kotiin lepuuttamaan jalkoja.

Äänestä

Tosi on, että noille kadunmiehille ja naisille pitää alkaa tehdä jotain. Jonkinlaiset "kodinturvajoukot" olisi ehkä hyvä keksintö. Poliisit kun eivät hoida tehtäväänsä.
Se juoppo nainen raakkuu ohikulkijoille siinä kävelykadun penkillä lähes joka päivä.

Vähätorin laidoillekin ovat alkaneet kokoontua.

Turku siistiksi! Mutta miten? Kertokaa?

Äänestä
  • et kansa oppis äänestää järkevii päättäjiks,et tuo huonovointisuus poistuis nythä se on lisääntyny vuodest toisee!

    Äänestä

  • Auttaisko? kirjoitti:

    et kansa oppis äänestää järkevii päättäjiks,et tuo huonovointisuus poistuis nythä se on lisääntyny vuodest toisee!

    Ei se päättäjistä riipu millään tasolla. Mikään muu taho ei aiheuta tätä pahoinvointia yhteiskunnassamme kuin juurikin tuollaiset öykkäröivät ja väkivalta-/omaisuus-/seksuaali- tai vastaavia rikoksia tehtailevat ihmisarvottomat elukat.

    Ongelmaihmiset kuuluisi jakaa niihin ihmisiin, joilla oikeasti on ongelmia, ja niihin "ihmisiin" jotka aiheuttavat enemmän ongelmia kuin mitä heillä itsellään on.

    Äänestä

  • Älä poliiseja syytä! Soita Räsäselle ja kysy mikä sitä vaivaa kun vähentää poliiseja!

    Äänestä

Suomalaista "kulttuuria"..

Äänestä

Kertokaa, miten tuo ongelma saadaan hoidettua? Ei tämä ole pieni asia.

Äänestä

Kirjaston edessä Vähätorilla niitä öykkäreitä oli tänään päivällä. Kamalaa katseltavaa.

Äänestä

No voi jeesus armahda aloittajaa. Se nainen olis kuulunut pyytää lepuuttamaan jalkojaan aloittajan himaan. Älä hei vaan sano, että tyydyit vaan voivottelemaan juoppoja. Pliis sano että tajusit tehdä jotain muutakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Harmittaa paljon. kirjoitti:

Tänään noin 14.30 kuljin Anttilan ohi Humalistokadulle päin. Olin aika väsynyt pitkästä kävelymatkasta. halusin mennä hetkeksi lepäämään. Mutta.
Penkeillä istui juoppoja, jotka huusivat kovaan ääneen. Sitten yksi löi toista rintaan, niin että mies kiemurteli maassa. Nousi kuitenkin ylös ja jatkoi rintaansa pidellen kovaa meuhkaamistaan.
Mutta miten väsyneen kulkijan voisi kuvitella menevän tuollaiseen paikkaan jalkojaan lepuuttamaan? Eikö ne penkit ole kuitenkin tarkoitettu normaali kansalaisille?
Miten tällaiseen asiaan tulisi suhtautua.
Harmittaa.
Juteltiin siinä yhden naisen kanssa, joka myös olisi ollut halukas istumaan siihen välikköön. Mahdotonta sellaiseen on mennä.

Tulisiko poliisi paikalle, jos soittaisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu