VL:t luottamustehtävissä

VL:a on maassa n. 100.000 ja heistä äänioikeutettuja ehkä 50.000 eli vajaa 2% kaikista äänistä.
Mihin perustuu heidän suhteellisen hyvä edustuksensa kunnallisissa johtotehtävissä?
Minusta tuosta on turha urputtaa. Nimittäin taitaa muut olla tyhmiä ja kateellisia ruikuttajia, kun eivät osaa omalla 98%:llaan ottaa omaa osuuttaan vallasta.
6151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Oot oikiassa. Heillä on vaikutus valtaa, mutta ite ansaittua. Eihän heitillä muuton olis ulkopuolisia ääniä valtaan asti.
Mä en keksi muuta ku et ne puskee tarmolla hommia yhteiskunnan eteen siinä, ku uusavuttomat kisaa maristen toistesa kans.
Minä ainaski kunnioitan niitten asennetta työntekoon.

Äänestä

Hyvin verkostoituneita taktikkoja, yleensä vähään kouluttautuneita mutta omansa tarkkaan tunnistavia peluria ne on, ei muuta erinomaista.

Äänestä
  • "Hyvin verkostoituneita taktikkoja, yleensä vähään kouluttautuneita mutta omansa tarkkaan tunnistavia peluria ne on, ei muuta erinomaista."

    Samaa mieltä. Ajavat vain yhteisön ja uskonveljien etua ensisijaisesti. Liike-elämässä samat kuviot. Kaikki muut kuin vl:t ovat maailmallisia epäuskoisia pötköjä, heitä voi petkuttaa ja heille voi valehdella ilman omantunnontuskia. Uskonyhteisö ja uskonveljet on kaikki kaikessa.

    Äänestä

  • 1+2 kirjoitti:

    "Hyvin verkostoituneita taktikkoja, yleensä vähään kouluttautuneita mutta omansa tarkkaan tunnistavia peluria ne on, ei muuta erinomaista."

    Samaa mieltä. Ajavat vain yhteisön ja uskonveljien etua ensisijaisesti. Liike-elämässä samat kuviot. Kaikki muut kuin vl:t ovat maailmallisia epäuskoisia pötköjä, heitä voi petkuttaa ja heille voi valehdella ilman omantunnontuskia. Uskonyhteisö ja uskonveljet on kaikki kaikessa.

    Saattavat ollakin, mutta miksei muut toimi samoin? Siitä vaan ahkeruutta peliin.
    Kouluttautumisen puute ei pidä paikkaansa. Se heillä on vähintään keskiarvoa ja hyvillä arvosanoilla. Tiedän, kun olen heitä työhönottohaastatellut. Hyviä ja luotettavia työmyyriä.

    Äänestä

Vaikuttavat politiikassa määrättyjenpuolueidenkautta, nyt on maassa asiat huonosti kun lapsenteostakin leikataan.

Äänestä

"Mihin perustuu heidän suhteellisen hyvä edustuksensa kunnallisissa johtotehtävissä?"

Ns. vl-alueilla vl:t yleensä saavat vl-äänet lähes sataprosenttisesti. Vl-piireissä äänestämistä pidetään eräänlaisena kansalaisvelvollisuutena ja vl:ten äänestysprosentti onkin siksimelko lähellä sataa.

Toisaalta tiedän vl:ia kunnallisissa johtotehtävissä myös vl-alueiden ulkopuolelta. He ovat usein luottamusta herättäviä, nöyriä ja työteliään oloisia, siksi he keräävät myös ei-vl:ten ääniä.

Vl-miehet (joskus vl-naisetkin, jos ovat lapsettomia tai lapsia ei ole tullut paljon) tekevät usein suhteellisen menestyksekästä työuraa työteliäisyytensä ansiosta. Opetus on, että työtä tehdään ensisijaisesti Jumalalle. Niin ikään opetetaan, että esivalta on Jumalalta ja että tulee toimia "sen kaupungin parhaaksi, johon minä [Jumala] olen teidät siirtänyt" (Jer. 29:7).

Vl:ten suhteellista painoaan suurempi edustus perustuu siis toisaalta vl-ääniin ja toisaalta ei-vl-ääniin ja toisaalta luottamustehtäviä saavien vl:ten henkilökohtaisiin ominaisuuksiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pöliitikkö kirjoitti:

VL:a on maassa n. 100.000 ja heistä äänioikeutettuja ehkä 50.000 eli vajaa 2% kaikista äänistä.
Mihin perustuu heidän suhteellisen hyvä edustuksensa kunnallisissa johtotehtävissä?
Minusta tuosta on turha urputtaa. Nimittäin taitaa muut olla tyhmiä ja kateellisia ruikuttajia, kun eivät osaa omalla 98%:llaan ottaa omaa osuuttaan vallasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu