Onko kysymyksessä ns."kulttuuriero"kun verrataan Karjalasta tulleita evakkoja -40 luvulla ja nykyisiä"sotapakolaisia".Karjalasta tuli naisia,lapsia ja vanhuksia.Taistelukuntoiset miehet oli puolustamassa perheitään ja maataan viholliselta.Ei ainakaan katukuvassa näy että Lieksaan olisi tullut nyt vanhuksia tai keskiiän ylittäneitä naisia!Mikä on heidän kohtalonsa kotimaassaan kun ne nuoret miehet jotka voisi heitä puolustaa viholliselta notkuvat pitkin Pielisentietä?Toivoisin asiallista keskustelua asiasta.
Kummastuttaa
evakon lapsi
10120
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ovat ystävällisesti lähettäneet Suomen työvoimapulaa pelastamaan kansan parhaat ja työkykyisimmät yksilöt.
Sinä et ole mikään evakon lapsi.
Kantaväestö kohteli evakoita, siis näitä naisia, vanhuksia ja lapsia välillä todella rumasti. Ei tuntunut siltä, että oli lupa tulla. Olisi ollut parempi kun olisitte jääneet sinne.
Silloin räkytykseen osallistui merkittävä osa väestä. Nykyisin maahanmuuttajien parjaajia on vain pieni prosentti, johon sinäkin kuulut.
Tuolloin ainakin ortodoksi oli ryssänuskoinen ja siis toisenluokan ihminen - ryssä.
Eikä se kohtelu rajoittunut yksin ortodokseihin. Samaa paskaa syydettiin lähes poikkeuksetta kaikkiin evakoihin.
Kyllä kantaväestön joukossa oli tosin paljon ihan fiksujakin ihmisiä joille evakko oli ihan tavallinen ihminen siinä missä muutkin.
Kyselehän asioista vanhemmilta siirtolaisilta jos heitä on enää tuttavapiirissäsi elossa.
Omalla kohdallani selkeä esimerkki oli anoppini joka vielä 80- luvun lopulla muisti morkata evakoita aina kun aiheesta tuli puhetta. Eukko ei aina muistanut, että minä olen evakon pentu.
Sodat eivät aina ole samanlaisia. Sisällissota on ihan oma juttunsa, Mutta sitähän sinä ja kaltaisesi eivät kykene ymmärtämään. Kuten ette paljon mitään muutakaan.
kyllä ryssittelyä olen saanut kuulla minäkin,vanhemmat sisareni vielä enemmän.Koulussa sai myös kuulla parjausta ordotoksiuskosta.
nämä tämmöset kaverit on täysiä paskahousuja. Muistan kun koulutiellä
" ryssänpentu" uitettiin lumihankeen, no onneksi vanhemmat ihmiset esti. Tuota kesti
eka luokasta aina viidenteen ja sitten se tapahtu. Siihen kylään jossa koulua kävin tuli opettajaksi isokokoinen mies jolla oli nyrkkeilijä tausta ja oikeuden mukainen luonne ja se pisti " ryssänpentujen" kiusaajat ojennukseen. Noita poikia oli muutama ja heidät on helppo muistaa. Neljä on juonut itsensä hengiltä ja yks ampu itsensä.
En olisi koskaan toivonut heille käyvän niin. Yhden kanssa meistä tuli hyviä kavereita, myöhemmällä iällä, mutta jotain tapahtui hänenkin elämässä, en tiedä mitä.
Ei nämä kaverit tiedä kun suutasa soittavat, että suomessakin muutama kymmen vuotta sitten oli toisenlainen tilanne.
Kävihän Suomikin sisällissodan.
Somalien sota on rauhoittunut, niin paljon kuin se tuolla kansanluonteella ja heimokulttuurilla yleensä voi. Maassa on hallitus ja suurlähetystöt on avattu Mogadishussa. Muut maat palauttaa somaleja takaisin. Milloin Suomi?
Kukkahatuistako on tullut evakoita ja niiden jälkeläisiä.. Uskokoon ken haluaa.
Meillä on evakoita aina kohdeltu hyvin. Koulussakaan ei millään tavalla eroteltu evakkojen jälkeläisiä, kaikki oli samanarvoisia. Muuten muistan yhden evakkotaustaisen olleen kova kiusaamaan toisia koulussa.
Ruotsinsuomalaiset oli silloin rasisteja, eivät halunneet evakoita lähelleen.
Karjalasta tulleet evakot olivat ahkeria omillaan tulevia ihmisiä, siis he maksoivat olemassaolemisensa työllä, Suomi saa olla kiitollinen näille sen ajan evakoille! Karjalan evakot ovat tänä päivänä Suomalaisia, kuten minäkin kantalaisena olen, yksi ero on kuitenkin havaittavissa kanta suomalaisiin verrattuna ja se on heidän keskimääräinen, tai keskimääräisesti patempi elintaso, mitattuna varallisuus ja muukin sosiaalinen elämän laatu. Syy tähän kaikkeen lienee heidän perinteinen ahkeruus ja eteenpäin menevä mieli.
Miten edes voi verrata evakoita ja turvapaikkashoppaajia? Silloin piti ruveta tekemään jotain elantonsa eteen kun ei ollut soppalaa mistä vaan hakea rahaa. Toisaalta taas nykypäivää ei voi verrata siihen kun nykyään ei ole työtä ns. "työmiehelle" esim. kesäisin milloin työttömyysprosentti oli nolla kun kaikki oli metsätöissä täällä itäsuomessa.
... ajankohtaisesta aiheesta.
http://www.karjalainen.fi/uutiset/uutis-alueet/kotimaa/item/46862-soini-sivaltaa-puoluetoveriaan-ilman-minua-lykkisit-rautavaaralla-potkukelkkaa