Heippa. Haluisin kertoa hieman tarinaani. Olen alle kolmekymppinen nainen. Elämäni on ollut yhtä hullunmyllyä, lapsuudessa tapahtunut paljon traumaattisia asioita. Lapsuuteni on ollut turvatonta,siihen on kuulunut väkivaltaa (henkistä ja fyysistä) alkoholismia ja mielenterveysongelmia. Itselläni oli teininä itsetuhoista käytäytymistä mm.alkoholinjuomista ja raivokohtauksia enkä muutenkaan tainnut ihan täysillä käydä. Aikuisiällä on taas ollut huonoja ihmissuhteita mm.alkoholistimiehien kanssa ja kerran olen oikeudessa ollut todistamassa henkirikosta. Olen jollakin tavalla jättänyt nämä asiat täysin käsittelemättä ja puskenut vaan eteenpäin, kunnes rakastuin todenteolla ja kaikki asiat oli hyvin. Oma mieli rupesi yllättäen tekemään tepposia, juurikin silloin kun olin onnelinen, rupesin kärsimään pakkoajatuksista miltei jatkuvasti,syyllisyyden tunteet omista teini-iän humalassa töppäilystä saivat yliotteen minusta. Se alkoi vaikuttamaan käytökseeni, musta tuli hajamielinen ja hieman kiukkuileva, pelkäsin poikaystäväni menetystä joka ikinen päivä,aattelin että jos hän kuulee menneisyydestäni (omista teoistani) niin jättää minut. Näinhän siinä sitten kävi että jätti mut pikkuriidan jälkeen,joka ei liittynyt mun henk.koht asioihin millään lailla. Eron jälkeen päähäni on tullut kaikki ikävät asiat menneisyydestäni mieleen,niitä vaan rupesi tulemaan päivittäin. Varasin ajan terveyskeskukseen ja pääsin depressiohoitajalle. Ensimmäisellä kerralla masennustestin tulokseksi tuli kohtalainen masennus ja lisäksi ahdistuneisuus. Toisen käynnin jälkeen työntekijä sanoi että elämässäni on niin paljon käsittelemättömiä, vaikeita asioita että hän ei ole mielestään se ihminen joka minua osaa auttaa,vaan tarvitsen ihmisen jolla on terapiakoulutus. Nyt odotan aikaa uudelle työntekijälle ja toivon että tästä olotilasta pääsisin pois. Kaikki ihmissuhteeni kärsii siitä että olen omassa menneisyydessä jatkuvasti ja kannan raskasta taakkaa mukanani,voin pahoin. En edes tiedä miksi tänne kirjoitin,ajatus harhailee pahasti ja teksti varmasti sen mukaista. Haluaisin ehkä kuulla miten muilla masentuneilla keskustelut ammattiauttajan kanssa ovat auttaneet? Itse koin parin käynnin jälkeen hetkellisesti helpotusta mutta taas tuntuu että käyntien jälkeen olen vielä enemmän herkillä mitä aikaisemmin. Voimahalit ihan jokaiselle jolla masennusta ja siihen liittyvää oireilua!
selviääkö tästä koskaan?
pahoinvoiva
1131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En ikävä kyllä osaa sanoa mitään kauhean viisasta, mutta minulla on elämä mennyt vähän samaa rataa. Olen jälkeen päin tajunnut, että mikään raskaampi asia elämässäni ei ole tuntunut miltään. Minulle ei ole noin rankkoja asioita tapahtunut kuin sinulle, mutta vanhempien alkoholismia kylläkin.
Muistan esimerkiksi, miten muutto lapsena pois parhaiden ystävien luota ei tuntunut minusta miltään. Olin ihan tasaisen postiviinen koko ajan. Kun olin teini-ikäinen, veljeni sairastui psykoosiin ja edelleen otin kaiken kuin se olisi ollut normaalia arkea. En mitenkään tietoisesti blokannut mitään kielteisiä tunteita, oli vain niin kuin niitä ei olisi ollutkaan.
Turvaton lapsuus ei ehkä anna tilaa kielteisille tunteille. Niitä ei voi päästää ulos, koska kukaan ei auta lasta käsittelemään niitä. Niinpä niiden kokeminen jää jotenkin vaillinaiseksi. Lisäksi lapsi saattaa suojella henkisesti tasapainottomia vanhempiaan olemalla mahdollisimman helppo ja vaivaton.
Aikuisena sairastuin masennukseen, myöhemmin uupumukseen ja ahdistukseen. Tai tuo ahdistus on varmaankin kulkenut tukahdutettuna taustalla mukana koko ajan ja pitkän suhteen päättyminen toi sen pintaan. Kaikki tunteet ovat nykyään koko ajan pinnassa, kiukuttaa, itkettää, ahdistaa. Tuntuu kuin kaikki ne tukahdutetut tunteet ryöpsähtäisivät hallitsemattomasti pintaan.
Jos pystyt luottamaan terapeuttiisi, käytä ihmeessä hyödyksesi tilaisuus keskustella asioista.