Missä rahat?

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/04/03/poliisi-otti-tyovoiton-wincapitasta

Viranomaiset ovat siirtäneet Wincapitan jäsenten petoksesta saamaa nettohyötyä turvaan yhteensä reilun 70 miljoonan euron edestä. Rikoshyötyjä peritään yhä sadoilta voittoja kotiuttaneilta jäseniltä ympäri maata.
11221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"""Viranomaiset ovat siirtäneet Wincapitan jäsenten petoksesta saamaa nettohyötyä turvaan yhteensä reilun 70 miljoonan euron edestä. Rikoshyötyjä peritään yhä sadoilta voittoja kotiuttaneilta jäseniltä ympäri maata."""

Toihan alkaa näyttämään jo hyvältä. Vielä tollanen 60 miljoonaa, niin ollaan oikeissa lukemissa.

Tavallaan tuo summa herättää myös kysymyksiä. Se on paljon yli sen minkä "petetyksi itsensä tuntevat jäsenet" ovat vaatimuksissaan poliisille esittäneet. Aika kivoja nuo jäsenet, kun antavat valtiolle vapaaehtoisesti rahaa.

Ja mitaan ette voi...

Äänestä

"Poliisin selvitysten mukaan Pohjois-Suomessa niin sanottua rikoshyötyä on sijoittajjille kertynyt kaikkiaan 9,6 miljoonan euron edestä. Koko Suomessa luku on 69,5 miljoonaa euroa."

http://yle.fi/uutiset/wincapitan_rikoshyotyja_karhutaan_tulevan_talven_ajan/6907082

Koko Suomessa on rikoshyötyä kertynyt sijoittajile 69,5 miljoonaa (tieto loppuvuodesta 2013). Nyt viranomaiset ovatkin jo saaneet kerättyä talteen yli koko kertyneen rikosvahingon. Uskoo, joka tahtoo. Juurihan pari kuukautta sitten medialta tuli tieto, että varoja ei missään tapauksessa saada kerättyä talteen täysmääräisesti.

Äänestä
  • > Nyt viranomaiset ovatkin jo saaneet kerättyä talteen yli koko kertyneen rikosvahingon. Uskoo, joka tahtoo.

    Kaleva tänään: "Rikoshyödyt ovat WinCapita-voittoja, joita on määrätty maksettavaksi ja tultaneen määräämään maksettavaksi eri puolilla maata niin Kailajärveltä kuin monelta muultakin wincapitalaiselta. Häviäjien korvauksia maksetaan aikanaan tästä yhteispotista summien suuruuden riippuessa siitä, minkä verran voittoja lopulta saadaan perittyä valtiolle. Kaikki eivät tule saamaan menettämiään rahoja kokonaisuudessaan takaisin."

    http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/wincapita-haviajien-oikeudenkaynti-paattyi/661209/

    Uskoo siis ken tahtoo.

    Äänestä

  • M... kirjoitti:

    > Nyt viranomaiset ovatkin jo saaneet kerättyä talteen yli koko kertyneen rikosvahingon. Uskoo, joka tahtoo.

    Kaleva tänään: "Rikoshyödyt ovat WinCapita-voittoja, joita on määrätty maksettavaksi ja tultaneen määräämään maksettavaksi eri puolilla maata niin Kailajärveltä kuin monelta muultakin wincapitalaiselta. Häviäjien korvauksia maksetaan aikanaan tästä yhteispotista summien suuruuden riippuessa siitä, minkä verran voittoja lopulta saadaan perittyä valtiolle. Kaikki eivät tule saamaan menettämiään rahoja kokonaisuudessaan takaisin."

    http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/wincapita-haviajien-oikeudenkaynti-paattyi/661209/

    Uskoo siis ken tahtoo.

    MOT munaa itsensä pahemman kerran.

    "Faktat" peräisin Appelsinilta ja toimittajan mielikuvituksesta.

    Äänestä

”…poliisin kustannukset ovat seitsemän miljoonaa euroa,…”
Näin justiinsa, ja tähän vielä oikeuslaitoksen kulut useita miljoonia.

Näiden kaiken puolin kunnollisten ja tolkullisten kansalaisten – kuten Trölli minua opetti – toikkarointi tulee armottoman kalliiksi minulle ja muille veronmaksajille. Jos nyt oletamme vaikka 15 miljoonaa laskun loppusummaksi, kukin klubin jäsen aiheutti yhteiskunnalle 1500 euron vahingon ja omat kulut siihen vielä päälle.

Jos nyt mitenkään päin kohtuullisia oltaisiin, valtiolle olisi suotava tuo 15 miljoonan euron etuotto-oikeus siihen kolhoosiämpäriin, muut sitten aakkosjärjestyksessä saaville, kunnes kilinä loppuun.

Tarkemmin muistellessa meidän Tröllykkä tosin puhuikin sitä, että rahankeräysrikosrahat pannaan erilleen ja valtion taskuun. Vain petosrahat menisivät yleiseen jakoon. Varatuomarihan julisti tätä uskoa ihan alusta alkaen ja mikä minä olen kiistelemään varatuomarin kanssa.

En nyt kuitenkaan viitsi muistella vanhoja, olkoon. ;)))

Äänestä

Hehhehhee.....

Näillä lumilla-satukirja on saanut näköjään jatko-osan.

Puoli vuotta sitten krp ja syyttäjät itkivät, etteivät takavarikot riitä kattamaan edes korvausvaateita.
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/takavarikot-eivat-peita-vahinkoja/1669230

Ja nyt ollaan jo siirretty "turvaan" enemmän kuin edes todennettua rikoshyötyä.

Suuria kotiuttajia kulkee edelleen vailla huolen häivää: http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/04/03/poliisi-otti-tyovoiton-wincapitasta: "Esitutkinnassa kuultiin vajaata neljää tuhatta henkilöä."

Noista kuulluista suurin osa (n. 2700 kpl) oli ns. tunkkeja l. maksumiehiä ja loput n. 1000 kpl niitä voitolle päässeitä.
Voitollisia tilejä oli yli 2000 kpl, joten n. tuhatta voitollista jäsentä ei ole edes kuultu.

Hehheehhheeeeh...

Äänestä

Kopioidaan tähänkin säikeeseen.

Toimittaja Niemi on vääntänyt alkuperäisen tekstinsä:

"Viranomaiset ovat siirtäneet Wincapitan jäsenten petoksesta saamaa nettohyötyä turvaan yhteensä reilun 70 miljoonan euron edestä. Rikoshyötyjä peritään yhä sadoilta voittoja kotiuttaneilta jäseniltä ympäri maata"

nyt muotoon;

"Viranomaiset ovat käyneet läpi rahavirtoja noin 70 miljoonan euron edestä ja niiden tuloksena jäädyttäneet 19 miljoonaa euroa varoja. Rikoshyötyjä peritään yhä sadoilta voittoja kotiuttaneilta jäseniltä ympäri maata."

Eli se siitä.

Äänestä
  • Mitä hittua, ettekö osaa lukea painettua textiä? Siinä sanottiin, että varikossa on 19 milliä.

    Äänestä

  • Tunkuttaja kirjoitti:

    Mitä hittua, ettekö osaa lukea painettua textiä? Siinä sanottiin, että varikossa on 19 milliä.

    Riihikuivaa on siis tuo19miljE. Takavarikossa muuten on siis asuntoja ja käsiinruostuvia mersunrämiä, se on aivan eri asia kuin riihikuiva käteinen, mikä suurelta osin on piilotettu, vrt sponzorin kärkevä vastaus syyttäjän kysymykseen, missä on 300000E. Vastauksen aoli "Sano sinä se".

    Äänestä

  • H, M & P kirjoitti:

    > se on aivan eri asia kuin riihikuiva käteinen

    Jaa.

    Niemi sanoo nyt: "Viranomaiset ovat käyneet läpi rahavirtoja noin 70 miljoonan euron edestä ja niiden tuloksena jäädyttäneet 19 miljoonaa euroa varoja."

    Niemi sanoi aluksi: "Viranomaiset ovat siirtäneet Wincapitan jäsenten petoksesta saamaa nettohyötyä turvaan yhteensä reilun 70 miljoonan euron edestä. Rikoshyötyjä peritään yhä sadoilta voittoja kotiuttaneilta jäseniltä ympäri maata"

    Koska tunnut olevan piilottelun osalta perillä asiasta, missä ovat 70 - 19 = 51 miljoonaa, jotka viranomainen on käynyt jo läpi?

    Äänestä

  • M H & P kirjoitti:

    Tavaras kiinni niinku entinenkin huora sanoi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Voitto Työ kirjoitti:

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/04/03/poliisi-otti-tyovoiton-wincapitasta

Viranomaiset ovat siirtäneet Wincapitan jäsenten petoksesta saamaa nettohyötyä turvaan yhteensä reilun 70 miljoonan euron edestä. Rikoshyötyjä peritään yhä sadoilta voittoja kotiuttaneilta jäseniltä ympäri maata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu