Meinasin aloittaa osakekaupan mutta pankki perii 8 euroa joka kaupasta. Sen olisin vielä ollut valmis maksamaankin mutta osakekauppa olisi pitänyt tehdä 15 viiveellä, samoin kuin kauppalehden osakepörssikin toimii.
Päiväkauppaa ei kannata tehdä 15 minuutin viiveellä kun käytännössä on silloin pudonnut kuin "eno veneestä". Katsoin siis parhaimmaksi jättää koko pörssiin sijoittamisen toistaiseksi kunnes voi kohtuullisin kustannuksin tahdä reaaliaikaista kauppaa.
Sijoitusroboteille ei pärjää edes reaaliajalla mutta 15 minuutin viive antaa roboteille jo valtavan edun.
Pankeille ei raha kelpaa
4
192
Vastaukset
- Malttia vaurastua
On kyseenalaista, kannattaako päiväkauppaa tehdä edes ajantasaisilla kursseilla. Minun kohdallani se ei ole tuottanut tarpeeksi vaivaan ja ajankäyttöön nähden. Aloittelijalle se tuskin tuottaa yhtään mitään.
Sen sijaan eräät 4 - 5 vuotta sitten ostetut ja siitä alkaen pidetyt osakkeet ovat nyt varsin miellyttävissä lukemissa. Niiden ostopalkkioita en tosin enää muista, mutta kurssin moninkertaistumisen jälkeen ei ole paljon väliäkään. - Giga Coiner
Päiväkauppaa tai ainakin lyhytaikaista sijoitustoimintaa kannattaa harkita ns. kryptovaluutoilla.
Tutustumisen ja kokeilut aloittaa hankkimalla pienen erän kryptovaluuttaa, Bitcoineja ilmaiseksi esim. FreeBitcoin palvelusta http://bit.ly/1gPuE5w .
Niin, ja sitten kun olet saanut kerättyä hieman varallisuutta kannattaa sitä pyöräyttää Giga Coiner palvelussa http://bit.ly/1nSNwrC ja saada näin kuussa 120-210% tuoton sijoituksellesi. Tämä toimii juurikin bitcoineilla. Meikäläisen pörssiin listattujen yhtiöitten osakkeitten ostaminen ja omistus on pitkän aikajänteen toimintaa. Oikeastaan toimintakin on ilmauksena liiaksi "aktiivinen" merkitykseltään. Aktiivinen olen siinä vaiheessa, kun teen jonkin osakkeen ostoksen. Sen jälkeen en pidä kiirettä, vaan lähinnä seuraan pitkät ajat kyseisen yhtiön toimintaa ja osakkeen kurssin vaihtelua. Tavoitteenani on toisaalta pyrkiä saamaan vuosittain osinkotuottoja ja toisaalta mahdollisen myymisen ajoitan semmoiseen aikasaumaan, jolloin saan roiman voiton. Kun katson kokonaisuutena niitä yhtiöitä, joitten osakkeita minulla on, niin ne yhtiöt toimivat eri sektoreilla enkä ole mitenkään selkeästi painottanut yhtään yhtä ainoata tiettyä yhtiötä. Toistaiseksi olen pitäytynyt kotimaisissa firmoissa. Niittenkin kautta tuntumaa on myös globaalisti, koska mukana on muutamia suuryrityksiä, joitten toiminta on varsin kansainvälistä.
- fglhlkghl
Itse olen tehnyt päiväkauppaa, pankista saa ostettua palvelun jossa näkee reaaliaikaiset kaupan 10 euroa/kuussa. Jos oikeasti haluaa tehdä kauppaa, kannattaa tuo 10 euroa kuussa maksaa.
Siinä olet oikeassa, että sijoitusrobteille ei pärjää. Nykyään en enää harrasta päivittäiskauppaa, koin sen liian stressaavaksi, ei sopinut minulle. Voitotkin sekä myös tappiot olivat pieniä, mutta aika -0 mentiin. Ei maksa vaivaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?863619- 252056
- 1951971
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell871444PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w3431414Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale891147Varoitus kyläläisille Suomussalmella
Paikkakunnalla on ilmennyt huolestuttavaa toimintaa jossa kaksi aikuista miestä ( Dimitri ja Teemu ) on syyllistynyt nuo131034- 841001
Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.29935Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha69867