Pankeille ei raha kelpaa

unohdetaan pörssi

Meinasin aloittaa osakekaupan mutta pankki perii 8 euroa joka kaupasta. Sen olisin vielä ollut valmis maksamaankin mutta osakekauppa olisi pitänyt tehdä 15 viiveellä, samoin kuin kauppalehden osakepörssikin toimii.

Päiväkauppaa ei kannata tehdä 15 minuutin viiveellä kun käytännössä on silloin pudonnut kuin "eno veneestä". Katsoin siis parhaimmaksi jättää koko pörssiin sijoittamisen toistaiseksi kunnes voi kohtuullisin kustannuksin tahdä reaaliaikaista kauppaa.

Sijoitusroboteille ei pärjää edes reaaliajalla mutta 15 minuutin viive antaa roboteille jo valtavan edun.

4

258

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Malttia vaurastua

      On kyseenalaista, kannattaako päiväkauppaa tehdä edes ajantasaisilla kursseilla. Minun kohdallani se ei ole tuottanut tarpeeksi vaivaan ja ajankäyttöön nähden. Aloittelijalle se tuskin tuottaa yhtään mitään.

      Sen sijaan eräät 4 - 5 vuotta sitten ostetut ja siitä alkaen pidetyt osakkeet ovat nyt varsin miellyttävissä lukemissa. Niiden ostopalkkioita en tosin enää muista, mutta kurssin moninkertaistumisen jälkeen ei ole paljon väliäkään.

    • Giga Coiner

      Päiväkauppaa tai ainakin lyhytaikaista sijoitustoimintaa kannattaa harkita ns. kryptovaluutoilla.

      Tutustumisen ja kokeilut aloittaa hankkimalla pienen erän kryptovaluuttaa, Bitcoineja ilmaiseksi esim. FreeBitcoin palvelusta http://bit.ly/1gPuE5w .

      Niin, ja sitten kun olet saanut kerättyä hieman varallisuutta kannattaa sitä pyöräyttää Giga Coiner palvelussa http://bit.ly/1nSNwrC ja saada näin kuussa 120-210% tuoton sijoituksellesi. Tämä toimii juurikin bitcoineilla.

    • Meikäläisen pörssiin listattujen yhtiöitten osakkeitten ostaminen ja omistus on pitkän aikajänteen toimintaa. Oikeastaan toimintakin on ilmauksena liiaksi "aktiivinen" merkitykseltään. Aktiivinen olen siinä vaiheessa, kun teen jonkin osakkeen ostoksen. Sen jälkeen en pidä kiirettä, vaan lähinnä seuraan pitkät ajat kyseisen yhtiön toimintaa ja osakkeen kurssin vaihtelua. Tavoitteenani on toisaalta pyrkiä saamaan vuosittain osinkotuottoja ja toisaalta mahdollisen myymisen ajoitan semmoiseen aikasaumaan, jolloin saan roiman voiton. Kun katson kokonaisuutena niitä yhtiöitä, joitten osakkeita minulla on, niin ne yhtiöt toimivat eri sektoreilla enkä ole mitenkään selkeästi painottanut yhtään yhtä ainoata tiettyä yhtiötä. Toistaiseksi olen pitäytynyt kotimaisissa firmoissa. Niittenkin kautta tuntumaa on myös globaalisti, koska mukana on muutamia suuryrityksiä, joitten toiminta on varsin kansainvälistä.

    • fglhlkghl

      Itse olen tehnyt päiväkauppaa, pankista saa ostettua palvelun jossa näkee reaaliaikaiset kaupan 10 euroa/kuussa. Jos oikeasti haluaa tehdä kauppaa, kannattaa tuo 10 euroa kuussa maksaa.
      Siinä olet oikeassa, että sijoitusrobteille ei pärjää. Nykyään en enää harrasta päivittäiskauppaa, koin sen liian stressaavaksi, ei sopinut minulle. Voitotkin sekä myös tappiot olivat pieniä, mutta aika -0 mentiin. Ei maksa vaivaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      171
      1437
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      41
      1029
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      725
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      650
    5. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      640
    6. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      637
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      632
    8. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      607
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      577
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      573
    Aihe