Äkkilähtökokemus: Santa Maria, Sal, Kap Verde 3/2014

strela

Netistä löytyi kovin vähän tuoreita matkakokemuksia Kap Verden äkkilähdöistä, niin kirjoitanpa tänne nyt omani.

Varasin ystäväni kanssa 7pvän määrittelemättömän hotellin äkkilähdön Finnmatkoilta maaliskuun alussa 2014, pari viikkoa ennen matkapäivää.

Ensin hiukan matkajärjestelyistä. Lennolle kannattaa ostaa ateriat, sillä lennolla ei myydä erikseen mitään kunnon ruokaa, makeisia ja sipsejä lukuun ottamatta (ei esim. mitään täytettyjä leipiä tms.). Aterian menopaluuhinta oli 19€, mikä oli minusta hyvinkin sen arvoinen. Hintaan ei tosin sisältynyt mitään kylmää juomaa, mutta pari kuppia kahvia/teetä kylläkin. Kone laskeutuu tankkauksen ajaksi Las Palmasiin n. tunniksi, mutta koneesta ei luonnollisestikaan saa poistua sen ajaksi. Loppumatkan aikana kaikille tarjoiltiin ilmaiset juustopatongit.

Matkavarauksen yhteydessä ostimme myös lentokenttäkuljetuksen 15€ (2hlö menopaluu), mikä ei myöskään kaduttanut. Taksilla päässee ehkä vähän halvemmalla, mutta paluumatkalla kone pääsi lähtemään melkein 1,5h (!) etuajassa kun boarding alkoi tuntikausia ennen ilmoitettua ja kaikki olivat järjestettyjen kyytien ansiosta yhtaikaa kentällä. Suomeen laskeuduttiinkin melkein 1,5h ilmoitettua aikaisemmin.

Matkaa varatessa saimme tietää vaan kohdesaaren, Sal. Ennen matkaa mietimme, mihinkähän kylään edes majoitumme, mutta käytännössä ainoa vaihtoehto Salin saarella on Santa Maria. Sen ympäristössä on suuria muurien ympäröityjä valtavia lomakyliä (kuten Riu Funaná), mutta joka tapauksessa lähes kaikki saaren turismimajoitus on Santa Marian lähistöllä. Hotellit ja huoneistot ovat kaikki myös suhteellisen uusia, joten tuskinpa edes on vaaraa joutua täysin onnettomaan kohteeseen (vertauskohtana itsellä Thaimaan lukemattomat bungalowit ja Euroopan kymmenet hostellit), vaikka Finnmatkojen määrittelemättömän hotellin matkaehdot aika arveluttavat ovatkin. Rakennusmantranakin vaikutti olevan ’parempi enemmän ja isommin’.

Kun saavut Kap Verdelle, on edessäsi mahdollisesti jonotus passintarkastukseen kuumassa hallissa. Me satuttiin pääsemään ensimmäisten joukossa, joten jonotus jäi kokematta. Pääset käsiksi matkatavaroihisi vasta passintarkastuksen jälkeen, joten janoon kannattaa varautua jo lentokoneessa.

Eniten mietitytti minkälainen murju kohteessa odottaa, mutta majoitus yllätti positiivisesti. Majoitustietoa sai kuitenkin jännittää viimeiseen hetkeen saakka, sillä Salin lentokentällä meille jaettiin vaan lappu, missä luki majoituksemme nimi ilman mitään muuta lisäinfoa. Santa Mariassa meitä odotti asunto Ponta Pretan huoneistohotellista: n. 70 neliön kolmion hyvällä keittiöllä. Tilaa oli kahdelle siis yllin kyllin. Sänkytilaa oli itse asiassa yhteensä kuudelle henkilölle. Huoneisto siivottiin viikon aikana kahdesti jolloin myös ilmaiset rantapyyhkeetkin vaihdettiin uusiin. Huoneessa oli ilmastointilaite, mutta sen käyttöön vaadittavasta kaukosäätimestä olisi pitänyt maksaa ekstraa. Yöt olivat ainakin vielä maaliskuussa niin viileitä, että ilmastointia ei kaivannut laisinkaan.

Salin rannat olivat uskomattoman hyvät, roskattomat ja kivettömät. Kilometrien sileät rantaviivat vetivät mielestäni helposti vertoja Thaimaan rannoille (puolen vuoden Thaimaakiertelyn kokemuksella). Jatkuva tuuli ja suuret aallot vetivät puoleensa lukemattomia surffareita (Santa Marian itäpuolelle) ja purjelautailijoita (länsipuolelle), mutta Santa Marian kohdalla aallokko oli sopivan tyyntä myös uimiseen.

Saarella tuuli jatkuvasti n. 7-10m/s. Suurimman osan ajasta se oli vain mukavan viilentävää, mutta suurempien puuskien aikana olo oli turhan viileä myös keskipäivällä. Kaikista tuulisimpina päivinä rantalöhöilystä ei myöskään tullut mitään, kun hiekkaa puhalsi naamalle.

Liekö totta vai ei, mutta eräs belgialainen matkanjärjestäjä osasi kertoa, että Kap Verden hiekka eroaa ”tavallisesta” kivihiekasta, ollessa lähinnä murentunutta korallia. Hiekka oli mahtavan sileää, mutta raivostuttavan tarrautuvaa myös kuivana. Välimeren ja Thaimaan hiekkoihin eron tosiaan huomasi, kun ravistellen sitä ei saanut iholta irti juuri mitenkään. Tämä ominaisuus yhdistettynä saaren puuskatuuliin teki olon monesti aika karheaksi…

Salin kiertomatkaa voin suositella, joko omatoimisesti tai ryhmän mukana. Saaren pohjoisosan aavikkonäkymä oli upea. Sal on suurelta osin hyvin tasainen, kuiva ja karu kiviaavikko, jossa ei kasva juuri mikään. Kaikki saaren palmut ovat istutettuja ja erikseen kasteltuja.

jatkuu...

8

7006

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Strela

      Finnmatkojen retkihinnat olivat n. 20-80€/hlö. Tarjolla oli kaikenlaista mönkijäsafarista kalastukseen, mutta me päätettiin tehdä retket omatoimisesti. Mikäli suuntaat uimaan suola-altaalle (mikä oli muuten aika mainio), niin tiedoksi vain, että kylään vievän asfalttitien päässä sinua odottaa senegalilainen, joka tarjoaa sinulle 10€:lla suola-allasmatkaa, mutta tosiasiassa viekin sinut vaan läheisen kukkulan päälle katsomaan sitä allasta, ei suinkaan uimaan sinne. Käänny siis ennen rannikkoa vasemmalle soratielle kohti kraatteria ja maksa 10€ (hinta 2hlölle) ennemmin viralliselle lipunmyyjälle, jolloin pääset myös kellumaan tuohon suolaliemeen. Suola-altaan ravintolan yhteydessä on suihku (1€), jota näin jälkikäteen voisin suositella, sillä uinnin jälkeen iho kimaltelee auringossa kuin parempikin diskopallo ja automatkakin sujunee vähän mukavammin kun kuivunut suola ei raavi ihoa vasten.

      Omatoimimatkaa varten vuokrattiin Hertzistä uusi Daihatsun nelivetoinen pikkumaasturi Terios hintaan 70€/24h sis. vapaat kilometrit ja vakuutukset. Santa Mariassa on yksi huoltoasema, jossa bensapojat hoitavat tankkaamisen eikä sinun tarvitse edes nousta autosta. 95 bensa maksoi reilun euron/litra. Saari on niin pieni, että päivän aikana ehdit ajella kaikki nurkat läpi. Pääkaupunki Espargosin pohjoispuolella on slummikylä, jonka ohi ajaessasi lapset syöksyvät kohti autoasi kerjäämään. Espargosia ei pysähdytty tutkimaan sen tarkemmin, ajeltiin vaan läpi.

      Jos matkaat Kap Verdelle pidemmäksi aikaa, niin kannattaa varata budjettiin lentolippurahaa naapurisaarille (matkaoppaan mukaan lentäen esim. Sal - Boa Vista menopaluulippu 160€. Laivamatkustamisen hinta jäi vähän epäselväksi, kun Santa Mariasta ei ainakaan lähde ainuttakaan laivaa naapurisaariin, eikä pääsataman vesiyhteyksistä kukaan osannut sanoa yhtään mitään). Jo parin viikon reissulla ehtinee perehtyä hyvin ainakin yhteen muuhunkin saareen. Sal ja Boa Vista ovat kuvien ja kuuleman perusteella samankaltaisemmat, mutta eroja löytyy toki niistäkin. Siinä missä Sal oli kuiva ja karu aavikkomesta, niin esim. Santiago on vastakohtaisesti kostea ja vehreä.

      Hyttysiä? Ei. Kova tuuli piti kaikki loitolla. Yksi paarma kävi puraisemassa, mutta sekin jäi kämmenlyöntini alle. Kylillä vilisti pari torakkaa ja kärpästä, mutta muuten kumman vähäbuginen mesta. Tosin paluumatkalla lentokoneessa kuulin jonkun valittavan huoneensa sääskistä, mutta ehkä lomakylien muurien sisällä on sen verran rauhallisempi ilmavirta että sääsket viihtyvät siellä paremmin.

      HIntatietoa:

      • Matkan äkkilähtöhinta á 440€
      • Viisumimaksu á 25€
      • Ateriat lennolla á 19€
      • Lentokenttäkuljetus 15€ (2hlöä, menopaluu)
      • Turistivero 2€/hlö/pvä (maksetaan kun kirjaudut hotelliin)

      • Ravintoloiden hintataso oli yleisesti ottaen kalliimpi mitä esim. Tallinnassa.
      • Oluen hinta oli 2-4€ tuopin koosta ja ravintolan sijainnista riippuen.
      • Ravintoloiden pääruoka vaihteli 4-18€ välillä ravintolan tasosta riippuen. Grillatun tuoreen kokonaisen meriahvenen sai yleensä n. kympillä.
      • Santa Maria oli täynnä pieniä kioskeja, joiden ruokavalikoima oli tosin aika niukka, lähinnä tölkkiruokaa. Juusto- ja maitotuotteita ei juurikaan ollut, eikä myöskään mitään leikkeleitä. Mitään paikallista S-markettia kylästä on turha etsiä.

      Mitä mukaan?

      • Aurinkorasvaa, after sunia ja kortisonia. Palat kummiskin, kun tuuli harhauttaa mielen paahtavasta auringosta.
      • Huppari iltoja varten
      • Euroja. Eurot käyvät joka paikassa, tosin vähän todellista huonommalla kurssilla (1/100 eikä 1/110), mutta tuleepahan samalla annettua 10% tippi sen enempää miettimättä. Vastarahaksi saat usein euroja ja escudoja ristiin.
      • Puolen kilon säkki suolapähkinöitä piti suolatasapainon kohdillaan rantapäivinä pitkin viikkoa :)

      Salin lentokentällä passin- ja turvatarkastuksen jälkeen on yksi ravintola ja pari tax free -myymälää. Lentokentän kaupoista saat ostettua röökit ja finlandiat halvalla (n. 50% Suomen hinnoista), mutta paikalliset tuliaiset kannattaa ostaa Santa Mariasta. Katukauppiaiden valikoima tulee tosin kaikille samasta tukkuliikkeestä: kun olet nähnyt yhden, olet nähnyt 90% muistakin. Itse ostin paikallista kahvia (lentokentällä sekin tuplasti kalliimpaa) ja mausteita.

      Santa Mariassa on laaja WiFi-verkosto, johon voi ostaa käyttökoodin respoista ja ravintoloista (Cabocom, http://www.cabocom.cv/en/articles/category/vouchers). 250 megan paketti (13€) riitti mukavasti kahdelle Facebookkailuun ja sähköpostien lukuun. Yhtä koodia voi kuitenkin käyttää vain yhdestä laitteesta kerrallaan. Joissain ravintoloissa oli myös ilmainen wifi, mutta useimmiten tarjolla oli vain Cabocomin verkko.

      Kaikille Sal tuskin on mieluisa matkakohde, mutta itse voisin matkata Kap Verdelle vielä uudemman kerran. Ehkä tosin jollekin toiselle saarelle, mikäli sopivia äkkilähtöjä tulee vastaan.

      • Anonyymi

        Kiitos, kun viitsit kirjoittaa tämän. Vielä en ole löytänyt fb-ryhmää kap verdestä.


    • sal aurinkoa tuult

      Hyvä kertomus,,asiallinen,todellinen,,kiitos,kerran käynyt ja uudelleen menen,,

    • Kap Verde mielessäin

      Strelalle suurkiitos erittäin asiallisesta ja informatiivisesta matkakertomuksesta !!

    • jokopääseematkaan

      Kiitos, tästä oli valtavasti apua!!

    • Guikl

      Erittäin hyvä ja kattava reissukuvaus. Kiitos kirjoittajalle.

    • perhekapverdelle

      Kiitos, olipa hyvä ja tarkka kuvaus kohteesta!

    • Sasku12

      Kiitokset!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4343
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      23
      2795
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2738
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2474
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2469
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2214
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      100
      2173
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      634
      2035
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1965
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      32
      1856
    Aihe