Mitä kaipaat vanhoista ajoista?
Minä kaipaan aikaa kun mies sai olla reilusti mies ja reilusti nainen. Raskaammat työt oli miesten töitä ja kevyemmät naisten.
Kaikessa ei tasa-arvo ole aina hyvä, ei kummankaan sukupuolen kannalta.
Minä kaipaan aikaa kun mies sai olla reilusti mies ja reilusti nainen. Raskaammat työt oli miesten töitä ja kevyemmät naisten.
Kaikessa ei tasa-arvo ole aina hyvä, ei kummankaan sukupuolen kannalta.
Vastaukset 34
Vanhimmat
Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä.
tarkoitin tietysti että mies sai olla reilusti mies ja nainen reilusti nainen
En kaipaa mitään, mutta poiskaan en vaihtais koska muuuten en olisi oppinut elämästä niin paljon kuin nyt tiedän.
Mitkä ovat naisten, mitkä miesten töitä? Sinun mielestäsi.
Voimia vaativat askareet ovat miehelle sopivampia kuin naiselle ja pienten käsien näppäryyttä vaativat sopivat taas vuorostaan naisille paremmin kuin miehille.
Minä ainakin haluan mieheni vaihtavan autoni renkaat ja ajavan aina autoa jos peräkärry on perässä. Jos puutarhassa tarvitsee kaivaa kuoppia tai kangeta kiviä, niin nekin on miehen puuhaa. Mökillä miehen hommiin kuuluu avannon teko, sieltä vedennosto ja puiden pilkkominen saunan- ja takanlämmityksineen.
Minä laitan hänelle mielelläni ruokaa, leivon, siivoan, pyykkään, silitän ja huolehdin puutarhan keveämmistä töistä.
Seuraksi miehelle lähden ongelle ja pilkille hyvinkin mielelläni, kunhan hän vain laittaa madon koukkuun ja irrottaa sekä tainnuttaa sätkivät kalat.
En kaipaa mitään sinun tarkoittamaasi. Jokainen tekee sitä, missä on parempi avio/avoliitossa, ja mitä ehtii.
Kuka mitään estää, olen minä tähän asti erottanut miehet ja naiset toisistaan, eikä se siitä riipu, missä on hyvä, ja mitä tekee.
Koskaan en ole ulkopuolisilta kysellyt saamisiani.
Vakka ja kansi, ja lupsaus päälle, ihan omalla tavallamme.
Jos Leo Jokela harrasti kutomista, ei se häntä minun silmissäni tehnyt naiselliseksi.
Olkoon kukin reilusti, mitä haluaa, ja mikä on yhteishyvä.
Kirjoitat aivan kuin kaikki olisivat parisuhteessa. Eivät todellakaan ole. Suomessa on noin miljoona yksin elävää.
Suhdetta kuvittelin aloittajan kuvaavan. Saahan rahalla vaikka miessiivoojan ja naisautomekaanikon, joka ei ole enää mikään ihme nykyaikana.
Naiset harrastavat voimanostoa, miehet pitsinnyplinkiä.
Vai aloittajaako kaipasit?
Ni minulla ei nuo kaipuut liity parisuhteeseen eikä tasa-arvoon. Kyllä teinivuodet 70-luvuilla ja varsinkin kesäaikaan olivat ihania. Elettiin maalla, isä ja äiti elossa, samoin isäni vanhemmat. Raadettiin heinäpelloilla, radio oli heinäseipäässä ja kuunneltiin Apollo-lentoa kuuhun. Kun meillä oli pientila, niin heinäurakka ei meille lapsille ja nuorille ollut ylivoimainen.
Syötiin heinäniityllä kotona paistettua ruisleipää, maalaisvoita ja nuotiokahvia. Naapurin viljelyssoita erotti korkeahko kukkula ja sieltä kuului toisen perheen lasten metakka. Huutelimme ja keskutelimme naapurilasten kanssa.
Ja lapsuuden kesät olivat aurinkoisia ja helteitä piisasi: ne jäivät ainakin mieleen.
Titenkin on kivoja muistoja myös treffeistä ja ensirakkauksista. Olihan se jännää ja kivaa aikaa.
Oma hohtonsa on nytkin, mutta "ei koskaan mennyt aika enää palaa" lauleli Jussi Raittinen ja sitäkin kuunneltiiin pärisevästä Philip-kasettinauhurista. Ja nyt sen tietää, että ei mennyt aika enää palaa.
Lienen kertakaikkinen kalkkis?
Parisuhteessa kotona teen todellakin raskaammat työt sekä paljon sellaisiakin jotka ovat minulle vähemmän epämiellyttäviä kuin vaimolleni.
Kodin ulkopuolella kannan kassit ja koskien myös muita naisia auon ovet, autan palttoon päälle ja pois, nousen raput etummaisena, seurassa nousen ylös pöydässä naisen tullessa ja lähtiessä yms. vanhanaikaista.
Salilla autan naisia painojen käsittelyssä, välineiden siirtelyssä, tiukkaan potkittujen salpojen aukomisessa jne.
Vastaavasti kotona odotan täydellistä tekstiilihuoltoa, tiskikoneen panostusta, lasten, sukulaisten ja tuttavien merkkipäivien muistamista, joululahjojen hankkimista yms.
Ulkopuolisilta odotan ystävällissävyistä hymyä.
Kotioloissa kummallakin on omat reviirinsä. Keskutelemme asioista mutta on alueita joissa vaimollani on lopullinen päätösvalta ja vastaavasti minulla on omani.
Onneksemme "sakarat" osuvat toistensa lomiin joten kinaa ei tule.
Äärivanhoillisuuttani edustanee asenteeni, että minä olen viime kädessä vastuussa perheeni turvallisuudesta ja hyvinvoinnista!
Olet naurettava, itseään kehuskeleva keikari. Näen jopa sinut silmissäni, puistattaa.
Myös vaimoni arvostaa minua aviomiehenä eikä peittele sitä.
Hänen sanoin "olen paras mahdollinen mies hänelle"!
Vakiolisäykseni. Tosiasian toteaminen muuttuu kehumiseksi information vastaanottajan korvien välissä.
Mutta nyt tuonne kramppivapaan tuhisijan viereen
Tuskin kalkkis, vaan ikäsi edustaja. Olen ymmärtänyt, että olet 70 .
Niukasti 70 .
Käyttäytymisen painolastia tarttui aikanaan lukiossa jossa siihen jopa panostettiin muutama tunti.
Seuraava vaihe oli RUK. Silloinen, vanhanaikainen upseerikoulutus sisälsi tiettyjä siviilikäytöstä koskevia periaatteita. Näin ainakin meidän joukko-osastossamme.
Loppusilauksen muodosti intin jälkeinen työni valtakunnallisesti tunnetun ja arvostetun hotellin portierina jolta edellytettiin tiettyä tasoa.
Eikä tuosta ole ollut haittaa elämässä muutenkaan.
Ollessani työelämässä tekemisissä peruskohteliaiden saksalaisten ja itävaltalaisten liiketuttavieni ja heidän perheidensä kanssa, sujui seurustelu luontevasti.
Osalla matkoista olivat mukana myös vaimoni ja lapsemme jolloin minun ei tarvinnut erikseen ohjeistaa -10-vuotisia lapsiammekaan.
Vaimoni on purnaamatta hyväksynyt tämän "erisarvoisuuden"!
Vaimollasi ja minulla on yksi ja tärkein asia kunnossa.
Minäkin sanon miehelleni, että hän on maailman paras mies, minulle.
Enpä muista omilta lukioajoiltani, että käytöstä erikseen olisi opetettu.
Mutta meikähän käyttäytyy muutenkin liian kiltisti, lähes aina.
Meillä käytösvalmennuksen hoiti poikien liikunnan opettaja.
Meilä tyttöjen voimistelunopettaja posket punaisina opetti tytöille ja pojille jotain seksuaalivalistuksen alkeita.
Koskahan ne sellaiset ajat olivat? Muistan meillä ainakin vaikka entivanhaiset heinäpeltotyöt, kun miehet haravoivat traktorilla ja naiset tekivät ne hartiavoimia vaativat työt, haravoivat pientareet ja seipäitten ympärykset...
Ei päässyt vähällä maatalon emäntä, kun kantoi kaivosta vedet ämpäreillä ja pesi pyykit käsipyykillä...
Ja kun miehet vetivät ruokaperäisi, naiset tiskasivat ja lypsivät lehmät ja hoitivat muun karjan.
Tekivät 10 lapsen vaatteet Singerillä, hoitivat vanhapapan vuoteeseen.
Tekivät paljon ruokaa, leipoivat nisut ja leivät.
Veden veto ojasta pestäviä varten, joiden pesussa menikin melkein koko päivä.
Kyllä riitti maaseudulla emännällä työtä aamunkoista iltatähteen asti.
Eikä mitään tekokynsillä tehtävää.
Meillä pyykit pestiin navettakeittiössä ja huuhdeltiin järvenrannassa, monen sadan metrin matkan takana. Vedet kannettiin sisään ja ulos, puiden kantamista, uunien lämmittämistä, ei ollut joutoaikaa.
Ei ollut vettä muualla kuin suo-ojassa, josta sitä pesuvedeksi haettiin. Mistä lienee juomavesi saatu, ei ollut juoksevaa, menevä oli kuitenkin vesi.
Entä jos asutaan kerrostalossa, mitähän ne miesten työt sitten olisivat, ne voimaa vaativat :)
meillä mies kantaa matot tamppaustelineelle ja hoitaa tamppauksen, samoin hän kantaa aina ostokset autolta sisälle, asumme kolmannessa kerroksessa eikä talossamme ole hissiä
imuroidessani hän siirtelee huonekalut, lampun kupujen putsaaminen on myös hänen hommiaan
Yksineläjänä olen ollut, isäntä, emäntä, piika ja renki. Kun vertaan itseäni
aviossa oleviin tuttavanaisiin, olen huomattavasti monipuolisempi käytännön
osaamisissa. Mietin miten he pärjäävät jos ukko sattuu kuolemaan kun niin monta asiaa aina hän on hoitanut. Ainoa mitä en kotona tee on remppahommat, ne uskon ammattimiehelle. Myös auton vien tuttuun huoltamoon. Olen aikahyvä naiseksi.
Pitkän yksineläjäjakson päätyttyä olen nauttinut kuin lehmä pellossa kun on joku joka hoitaa autot, roskat, lumenluonnit jne. Minä osaan aika paljon, mutta kuten edellinen kirjoittaja, auto on huollettu ja renkaat vaihdettu huoltamossa tai verstaalla ja remppoja en tee itse. Lutunen tekee mitä se on aina tehnyt: siis ns. miesten töitä ja jelppii minua missä milloinkin, minä laitan kaikki sapuskat koska tykkään ruuanlaitosta. Siivoan ja pesen meidän vähäiset pyykit, mutta Lutunen auttaa mielellään ripustamaan. Tunnustan toki että lapseni alussa tykkäsivät että minä passasin liikaa Lutusta mutta kun se on nyt niin kultanen ja niin edelleen niin kyllä minä sitä mielellään vähän lellinkin. Vien sille iltasin rommitotin tai whiskeyn tai konjamiinin telkkarin eteen että saa katsella rauhassa liigamatseja yläkerrassa...
Tutun tuntuista. Siivouksissa teen suuremman osan mutta tekstiilihuolto on täysin vaimoni varassa.
Yhden kerran yritin yllättää pyykin suhteen.
Hänen ollessaan tyttöjen matkalla vein pyykkikorin liinavaatteet pesulaan nähden sieluni silmin vaimoni hämmästyksen havaitessaan puhtaat lakanat kaapissa.
Tilanne oli lähellä juhannusta ja pesula piti pitemmän loman enkä ehtinyt saamaan pyykkejäni ulos ennen vaimoni paluuta.
Matkojen aikaiset suursiivoukseni eivät ole yllättäneet enää pariin kymmeneen vuoteen.
En kaipaa mitään, eteenpäin mennään. Jokainen voi olla oma itsensä ja sukupuolesta riippumatta arkiaskareet hoituvat.
Sama täällä. Luin lehdestä Elisabet Rehnin haastattelun. Hän kertoi, että edesmennyt miehensä opetti hänet itsenäiseksi, aina ei menty peräkanaa. Se onkin puolison hyvinvoinnin ajattelemista pitkällä tähtäimellä. Yleensä jompikumpi jää yksin. Tässä iässä ei muutenkaan parane haikailla menneitten perään. Asiassa kuin asiassa on tehtävä sitä, mihin vielä pystyy. Ja yritettävä pitää kunnostaan huolta, ei odotella, että joku passaa.
Kaipaan aikaa jolloin ei ollut sukkahousuja.
Ei ollut ryllykävyötäröitä eikä nuoret naiset olleet tasapaksuja juntturoita.
Liivit, sukkanauhat ja sukansauman kyttääminen että onko suorassa.
Eihän niitä sukkahousuja tarvitse käyttää vaikka niitä onkin. Minä en ole käyttänyt moneen kymmeneen vuoteen.
Jäi epäselväksi tuo aloituksen tarkoitus: "...kun mies sai olla reilusti mies ja reilusti nainen".
Eikös se ole vasta nykyisin näin suvaitsevaisuuden aikaan, kun mieskin saa olla reilusti nainen?
eikös siinä ollut melkein heti perässä korjaus tuohon kirjoitusvierheiseiseen?